Olen nainen, enkä saa viestejä nettideiteissä, tai jos saankin, niin kaikki kiinnostus miesten osalta loppuu siihen kun he näkevät kuvani... Olen ruma, ja saan tästä jatkuvasti haukkuja miehiltä ja "kusetan" heitä kun profiilissani ei ole enää kuvaa kun kyllästyin jatkuviin haukkuhin. Haluaisin silti löytää oikean parisuhteen, mutta kukaan ei ole halunnut edes tavata minua sen jälkeen kun on nähnyt kuvani. Profiili minulla on ollut kohta jo 8kk. Olen yrittänyt laittaa ihan tavallisille miehille viestejä, mutta ketään ei kiinnosta sen jälkeen kun he ovat nähneet kuvani.
Kiinnostaako ketään miestä parisuhde naisen kanssa, joka ei ole kaunis? Voisitko seurustella/tapailla rumaa naista?
Kiinnostaako ketään miestä parisuhde naisen kanssa, joka ei ole kaunis? Voisitko seurustella/tapailla rumaa naista?
Vastaukset 47
Vanhimmat
8 kuukautta? No ei hän tuo ole mitään. Itselläni on ollut muutaman vuoden, ja vaikka olen ihan hyvännäköinen kolmikymppinen mies ja luonnekin on kohdallaan, en ole saanut naisten suunnalta kuin muutaman aloitteellisen viestin. Puolenkymmentä kertaa olen saanut houkuteltua naisen treffeille (kaikki kuvattomia) tuona aikana. En edes jaksa miettiä kuinka paljon olen käyttänyt aikaa tietokoneella istumiseen ja niiden turhien viestien kirjoittamiseen.. Niin se vain aika menee kun joutuu parikin kuukautta lämmittelemään naista, useimmat lopettavat ihan yllättäen tutustumisen muutaman viikon jälkeen ja poistavat profiilinsa. On tämä nettideittailu kyllä kummallista!
Vastaus aloittajalle: Varmastí löytyy sinustakin kiinnostuneita miehiä, mutta parantamalla mahdollisuuksiasi kehotan sinua lisäämään kuvan profiiliisi ja tekemään omanlaisesi esittelyn. Kokonaisuus ratkaisee.
Tämä on onnen päiväsi. Olen myös ruma että tasoiseni nainen kiinnostaa ja haluaisin parisuhteen. Naiset ei vastaa koska olen ruma joten jos nyt kävisi flaksi ja vastaisit minulle.
[email protected] vastaa tuonne niin aloitetaan parisuhde.
Voi kun toivoisin että aloittaja vastaisi tälle kilttikselle :))
Kyllä ehdottomasti kannattaa vastata kun tuolla sähköpostiosoitteella haki oikein seksiseuraa ja antaa jopa suusesksiä että se siitä kiltteydestä mutta pääsispäs tuosta häirikkökirjoittelijasta eroon tältä palstalta ja muut kirjoittamaan asiasta.
Varmasti Kilttsikin löytää jonakin päivänä unelmiensa naisen, kunhan vain ensin vähän miehistyy.
Ehdottomasti kannattaa vastata kilttikselle. Tällä tavalla se hakee seuraa toisaalla:
"Tekisi mieli seksiä. Olen sinkku paikkakunta rauma.
[email protected]"
"Pimppiä haluan nuolla
Turku-Rauma-pori akselilla. [email protected]"
"Täällä terve sinkku mies , ikää 38 v muna 15 cm ja aika paksu. eihän se nyt iso oo mut kyllä se ainakin seisoo. Asun raumalla , olen 167 cm ja 75kg harrastan kuntosalia. Seksiä tekee siis mieli. [email protected]"
On se kyllä ihme, ettei tärppää ;D
Mistäs tämä kilttis on saanut kokemusta naista käsitellääkssen kun käsittääkseni jo kirjoitusten perusteella ei ikinä ole ollut naista kun ei ole rumuutensa takia koskaan edes treffeillä ollut ja kun netissä vain roikkuu päivätpitkät samoja aloitteitakin tehden. Kun kokemus naisista on kaupankassasta ja omasta äidistään.
Taitaa helkakin olla katkera kilttikselle, kun toisen pienetkin mahkut pitää torpata vanhoja viestejä laitellen. En tosin tiedä mistä nuo tekstit olet kopsannu, vai onko keksittyjä. Ja kyllä mäkin "pimppiä nuolen" suhteessa ollessani eikä kukaan ole vastaan laittanu päinvastoin. En kyllä seuran hakemuksessa sitä esille tois, kun on sentään vähän häveliäisyyttäkin:)
En ota kantaa kenenkään katkeruuteen. Kyllä terve mies haluaa pimppiä nuolla eikä suikkarikaan ole huono juttu. Tosin kuten edellinen sanoi, en ehkä toisi asiaa julki seuranhaussa, tietty seksipalstoillahan tuo nyt ei tarkoita mitään.
Ei se tee kilttiksestä pahaa vaikka hän noin on ilmoittanut mutta teistä se tekee vittumoisia että paljastelette hänestä tommosia asioita täällä. On sitten lopulta kiltti tai ei niin mitä vittua se teille kuuluu, ei tässä maailmassa kilttikään ihminen aina jaksa kiltti olla. Ja vaikka sanoo olevansa kiltti niin ei se ihmisestä automaattisesti paskaa tee. Joten, antakaa olla ja toivokaa ihmisille hyviä asioita.
Itse soisin kilttikselle mahdollisuuden parisuhteeseen vaikka sen kitinä ottaa välillä minuakin pattiin :D
Sieltähän ilmestyi jälleen tämä todellinen pillunuolija expertti kun yleensä feministisine kommentteineen esiintyy.
Ensinnäkin miksi tämä killtis esiintyy kilttinä ja kirjoittaa kaiken maailman jännämiehistä jotka ähkii kaikkien naisten päällä mutta kun vähän kaivelee niin aika jännämiestä löytyy.
Juuri noin. Yhtäällä narina siitä, kun naiset vastaavat netissä vain seksiä etsiville jännämiehille, ja toisaalla ollaan itse se vain seksiä etsivä jännämies-wannabe. Seksiseuran hakemisessa seksipalstalta ei ole mitään vikaa, siinä on että toisaalla tuomitsee naiset, jotka sellaisille miehille vastaavat ja kitisee joka ikinen päivä siitä etteivät he vastaa hänen kaltaisilleen kunnon miehille. En jaksa potea yhtään tippaa huonoa omaatuntoa siitä, että kilttiksen "sivupersoona" paljastui (johan sen joku muukin oli käynyt googlettamassa), päinvastoin, joka kerta kun hän jatkossa narisee siitä kuinka naiset eivät halua parisuhdetta kiltin miehen kanssa vaan vastaavat vain seksiä hakeville jänniksille, taidan linkittää tuon kommentin ;D
Miksi kiusaat Kilttistä? Oletko katkera kissamummo? Tiedätkö ettei se toisten rumien solvaaminen mitään auta. Kierit entistä syvemmällä katkeruudessasi vaan.
Mitä kiusaamista totuuden kertominen on, varsinkaan siihen verrattuna miten katkerana sinä kiusaat ja nälvit helkaa täällä?
Tervetuloa miesten maailmaan. Tuollaista on olla nettideiteillä ihan tavis miehenäkin. Kumma kun tuttavat sanovat että saisit kenet vaan mutta nettideiteillä en ole seitsemään vuoteen saanut ainoatakaan vastausta vaan pelkkiä ryssien spämmejä.
On se myös rumien naisten maailma näköjään.
Ei neiset mitään vastaa ellet ole rikas ja komea ja kuuluisa.
Nainen saa aina seuraa ja miehen jos vain haluaa. Kyse on siitä että olet nirso ja sikis yksinäinen.
Onko se nyt ihan välttämätöntä suoltaa tuota samaa tyhjänpäivästä paskaa joka ikiseen keskusteluun? Kyllä sinun mielipide on tullut hyvin selväksi täällä, joten anna jo olla.
Myös mies saa aina seuraa ja naisen, jos vain haluaa. Täytyy laskea rimaa!
Ei muuten saa. Mulla ei rimaa edes ole ja silti en saa naisia joten älä jauha paskaa.
Niin saisit sinäkin jos ihan mikä tahansa kelpais...mutta ei, koska olet nirso ja mieluummin vaitat katkerana yksinäisyyttäs.
Voisin vaikka maksaa rahaa sille kuka vinkkaa mulle naisen jonka saisin. Taitaa rahat säästyä joten turhaan intät. En olisi naiseton jos olisi oikeasti edes mahkuja.
Jokaisella on mahkuja johonkin jos ei oo liian nirso ja tavottele vaan omaa tasoo ylempää.
Tuossa alla oli kommentti, jota voit sinäkin soveltaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13737716#comment-80268544
Naisten rima on niin korkealla että en ylety.
Rumuuteen voi aika hyvin vaikuttaa liikunnalla, jonka avulla keho muokkautuu paremman näköiseksi.
Kaikki muut tuntuvat täällä vain puhuvan asian vierestä, eivätkä vastaa sinulle, joten yritän vastata sinulle asiallisesti. Monelle miehelle naisen ulkonäkö on tärkeä asia kun kiinnostuu naisesta, mutta monelle myöskään sillä ei ole suurtakaan väliä. Kuitenkin parisuhteessa on kyse siitä, että tulee toimeen toisen kanssa ja siinä ei ulkonäöllä ole merkitystä. Lisäksi se, mitä miehet pitävät hyvän näköisenä vaihtelee aika paljon. Rakstuminen saa aikaan sen että juuri se ihminen johon on rakastunut näyttää todella ihanalta ja hyvän näköiseltä. Eli ihan hyvin voisin kuvitella seurustelevani sellaisen naisen kanssa, jota kaikki miehet eivät pitäisi niin hyvän näköisenä, jos hän on minun mielestäni älykäs, viihtyy kanssani ja minä hänen kanssaan, kemiat toimivat jne. En haluaisi ikinä seurustella minkään ns. missikaunottaren kanssa, koska he eivtä minua ulkonäöllisesti sytytä. Eli kyllä sinulla on toivoa, älä lannistu.
Se on tämä nykymeno,kun kauneus on niin nostettu korkealle.Iltapäivälehdetkin jatkuvasti esittelee toinen toistaan kauniimpia kaunottaria ja otsikko jo kertoo siitä.Tuntuu,ettei kukaan mies enää huoli tai katso tavallisen näköistä naista.Joka paikassa vaan hamutaan ihmistä,joka on kaunotar.Jos lehdessä on joku tavallisen näköinen ihminen,niin se kyllä ilmaistaan aika nopeasti,että kun on mitäänsanomaton ja ruma.Tavallisetkin miespulliaiset eivät enää huoli tavallista,kun pitäisi olla se maailmanluokan kaunottaren ulkonäkö.Joskus vain tulee miettineeksi,että ajatellaanko ollenkaan sitä,että tämä ns.kaunotar ei välttämättä olekkaan asuinkumppanina sitten se yhteensopiva..vai riittääkö vain se,että kun on niin kaunis.
Tavis mies kyllä huolii tavis naisen jos vain sais tilaisuuden tutustua. Tavis naiset ei huoli kuin komeita, rumat naisetkaan ei huoli kuin niitä komeita. Ehkä muutama poikkeus on mutta niitäon vaikea löytää.
olen tavisnainen eikä kukaan mua ees huomaa. Olen kuin ilmaa jotta älä puhu paskaa. Naisia on ätmeillekkin vain ne mallinaiset.
Miten miehet voi sua haukkua kun et saa viestejä edes? Kukaan ei ole niin ruma nainen että ei naiselle joku mies löytyisi. En ole niin rumaa tavannut koskaan, nainen sa aina seuraa miehistä. Mies voi olla ihan tavis eikä saa koskaan viestejä naisilta kuten minä.
Niin rumaa miestä ei oo olemassakaan etteikö jonkun sais.
On minä. Jos en ole edes treffeille päässyt varmaan 15 vuoteen niin olen selvästi ruma.
aivan turha väittää että sullekaan kelpais ihan kuka tahansa.
Minä en varsinaisesti ole ruma, vaan ehkä paremminkin sosiaalirajoitteinen. Eli en osaa seurustella, ainakaan naista iskeä. Nyt olen jo vanhakin ja tyytynyt kohtalooni. Olisi se vaikka juttukaveri mukava olla jossakin, vaan eihän kaikkea voi saada. Pakko mennä näillä eväillä loppuun asti.
Rumuus on aika pitkälti oma valinta.
Naamallesi et voi mitään, sen kanssa joudut elämään, mutta melkein kaiken muun voit itsessäsi muuttaa.
Nygårdin Petri taisi sen ensi todeta - "Treeniä horo!" Eli voit vaikuttaa omaan kroppaasi ihan itse, syömällä oikein ja treenaamalla. Vaatteisiisi voit vaikuttaa ihan itse - Älä osta Prismasta vaatteitasi, vaan ihan oikeista putiikeista. Sosiaalisuuteesi voit vaikuttaa myös ihan itse! Lue, sivistä itseäsi, ja keskustele oppimistasi aiheista jonkun kanssa - vaikka äitisi jos ei ketään muuta ole käden ulottuvilla. Sitten sovellat tuota kokemustasi muihin ihmisiin.
Ja voivoi jos tuo ylläoleva tuntuu niin kovin hankalalta.. Elämässä kun nyt ei saa paljoa ilmaiseksi. Eli kuten yllä jo mainitsin - Treeniä horo! Ei ole mitään syytä mikset aloittaisi jo tänä iltana.
En koe, että rumuuteni olisi oma valinta. Voin toki jossain määrin vaikuttaa ulkonäkööni huomattavalla määrällä meikkiä, mutta sekään ei peitä kaikkea. Käytänkin usein meikkiä ulkonaliikkuessa, mutta ei se silti peitä tummia maksaläiskiä, joita minulla on kasvoissa runsaasti. Minulla on myös nuoruusiän aknesta jäänyt pahoja jälkiä, vaikka pyrin sitä parhaani mukaan hoitamaankin. Minulla on myös muita kosmeettisia virheitä kasvoissani, joihin ei käytännössä ole muuta hoitokeinoa kuin kirurginveitsi ja kaikkia ongelmiani ei silläkään pystytä korjaamaan. Näköni on heikko, joten joudun käyttämään silmälaseja. Lisäksi selkärangassani on synnynnäinen virhe, jota ei voida korjata, joka aiheuttaa huonon ryhdin, ja ja huomattavan notkon yläselkään ja kyttyrän alaselkään. Käyn uimassa ja lenkkeilen päivittäin, enkä ole ylipainoinen. Painavia asioita en voi selkäni takia nostaa, joten en voi esimerkiksi käydä salilla.
Pyrin kyllä huolehtimaan ulkonäöstäni muuten parhaani mukaan, mm. Ostan mielestäni nättejä vaatteita ja käyn kampaajalla kerran kuussa.
Olen 26 vuotias, enkä ole koskaan käynyt treffeillä saati seurustellut. Parisuhteen haluaisin silti löytää. Ystäviä minulla on yksi, sekin päiväkotiajoilta.. Hankin koiran seuraksi puolitoista vuotta sitten, ettei tuntuisi niin yksinäiseltä, ja se on piristänyt minua, mutta silti kaipaan parisuhdetta ja lisää ystäviäkin. Ulkonäköni vaikuttaa varmasti ihmisten halukkuuteen tutustua minuun. Olen silti yrittänyt olla aktiivinen.
Joitain vastauksia sain kysymykseeni, ja toisaalta tiedän jo tähän ikään mennessä, että ulkonäkö on miehille kiinnostuksen heräämisessä erittäin tärkeä. Toivon silti, että joku malttaisi edes tutustua minuun, vaikka en kaunis olekaan.
Nainen löytää aina miehen, olet vaan nirso. Naiset ovat hypergamisia ja naivat vain ylöspäin.
Olet kyllä tämän palstan vastenmielisin mies.
Koira karkottaa ainakin minut luotasi. En halua olla se hännänhuippu piirissäsi. Paskaruiskukin menee aina miehen edelle. Kaikessa. Ihan kaikessa!
Sitten se meikki. Vähän saa olla jos on vikoja, mutta ei paljoa. Luomu on paras. Ja jos kemiat passaa, niin ei sillä ulkonäöllä ole juurikaan merkitystä, tietysti joissakin rajoissa. Kun muuten sovitaan yhteen, niin se ulkonäkökin tulee paljon paremmaksi.
Salit ei kiinnosta kuin narsisteja ja jehovia.
Näin minä miehenä tämän näkisin. Luultavasti siksi pieleen on mennytkin tai muista syistä, kun oma puolisko puuttuu yhä.
Kuka mitäkin rumana pitää. Minussa huomion herättää naisessa pisamat, hörökorvat, hammasaudat, silmälasit jne... Toisille ne ovat out, mutta kai sitä jonkinlaisia fetissejä itse kullakin on.
Oikeasti? Jos,niin oot kyllä ihana poikkeus! :)
Itselläni on sama juttu. En ole koskaan tuntenut vetoa esim. Megan Foxiin tai vastaavanlaisiin vaan itseeni iskee juurikin pisamat, silmälasit, poninhäntä, lyhyys jne. Vähän sellainen nörtähtävä, ujo ja vaatimaton look on todella kuuma mun mielestä!
Kyllä rumat naiset on yhtä nirsoja kuin kauniit naiset. Pitää olla pitkä komea, varakas että rumat naiset kiinnostuu miehestä.
Nainen saa aina miehen oli ruma tai ei. Nainen on nirso jos ei löydä ketään.
naiset viduun