MIKSI IHMISET SEKOILEE

MAKEA-MENI

AVOIN KESKUSTELU KAIKEEN

MAKEA -MENI :)

INFO :PALAUTE

Hyvinvointiyhteiskunta on kaunis muisto vain

“Terveyskeskuksen yleislääkäri,

jonka olen tavannut kaksi kertaa,

yrittää tyrkyttää minulle vahvoja mielialalääkkeitä

vastaukseksi uupumukseen,

psykiatrinen sairaanhoitaja suosittelee keskusteluapua.

En ymmärrä miten turruttamalla

esimerkiksi normaalit surun ja pettymyksen

tunteet ongelmani yhtäkkiä katoaisivat.

Kaiken lisäksi kyseisten lääkkeiden sivuvaikutuksena voi esiintyä uupumusta – jee,

juuri sitä kaipaankin lisää!”

Olen toistaiseksi sairauslomalla uupumuksen vuoksi oleva aikuisopiskelija.

Olen käynyt vajaan vuoden verran terveyskeskuksessa

juttelemassa asioistani psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.

Aikoja olen saanut aika harvakseltaan, kerran kuussa tai kahdessa.

Epäilen, että kärsin ADHD:sta, josta vaikeuteni sitten pohjimmiltaan kumpuavat.

Terveyskeskuksen yleislääkäri, jonka olen tavannut kaksi kertaa,

yrittää tyrkyttää minulle vahvoja mielialalääkkeitä vastaukseksi

uupumukseen, kun psykiatrinen sairaanhoitaja suosittelee

keskusteluapua.

Periaatteessa en ole lääkevastainen,

mutta minulle tuputetut lääkkeet on tarkoitettu

vakavien masennustilojen hoitoon, joita minulla ei ole.

Välillä mielialani voi olla huono, mutta se johtuu siitä,

etten jaksa niin paljon kuin haluaisin:

en pysty keskittymään, olen fyysisesti

väsynyt vaikka nukkuisin tarpeeksi

ja väsyn todella helposti pienistäkin

kognitiivisista ponnisteluista.

Välillä se suorastaan vituttaa.

Hyvinvointiyhteiskunta

On kaunis muisto vain

MAKEA -MENI

ELÄMÄLLE KIITOS

1

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pimento-yhteisvaikutus

      Avoin keskustelu tietoisuudesta Kaikille :
      Ymmärrys-Valmiiksi !
      Tieto ja tutkimus kesti n 50 vuotta . . .
      UUSI HERÄÄMINE OIKKEA sivistyksen -arvojen elämä.
      Positiivarit . . .Totuus on palkinto :)
      Edelläkävijän tahtotila . . .
      KYLÄN KUKOITUS KAUSI HÄPEÄ HERÄTTI KASVATTI
      Kylän Esimerkillinen mies - Heikojen - Uhri !
      Kateuden - Syntipukki . Muutoksen - Peili-Kuva.
      Arvojen edelläkävijä esimerkki sekä Kuva .
      Synnytti kateuden Arvomailmaillaan.
      Joka otti vastaan oikaisua. . .
      Oli kiinnostunut. . .
      Kumppaninsa Perheensä hengellisyydestä. . .
      Menestymisestä. . .
      Oli siveellisesti puhdas. . .
      Miehisuuden Ylpeys sekä mitta puhdas
      Puhdas vaimo puhdas Mies . . .
      Rukouksin - Kesti uskollisesti koetuksessa. . .
      Kasteen merkitys : Varjelusta Pahasta . . .
      Sai Jumalallisen palkinnon. . .
      Uusi herääminen. . .
      Terveydeksemme. . .
      Uusi luomus . . .
      Meissä luodaan . . .
      Ratkaisu : avoin keskustelu kaikkeen :)
      Inversio - Yhteisö . . .
      Irti kielteisyyden ilmapiiristä . . .
      Negatiiviset . . .
      Nurinpäin kääntynyt tunnemailma
      Sisäiset arvot ovat kääntyneet ylösalaisin:
      Hyvä on kääntynyt pahaksi ja paha hyväksi.
      Ihminen havaitsee todellisuuden käänteisellä tavalla:
      Lääke . . . haittavaikutukset.
      Herkkä uskoisuus. . .
      Aliherkkä -Luonnetyypii . . .
      Mieli . . . Kuin -Lapsi ?
      Sekä viikko juomingit .
      Mielen muutos . . .
      Yksilö ei tunnista tilaansa . . .
      Omantunnon torjunta. . .
      Valhe -on – oikeaa – hyvää – Itsekyydellä -puolustautuminen. . .
      Realiteettien katoaminen . . .
      Ei tunnista terveyttä . . .
      Hyvä ei kestä kauan
      paha on vahvempi kuin hyvä
      totuus on vahingollista
      rakkaus tuottaa kärsimystä
      pehmeys on heikkoutta
      rehellisyys on lapsellista
      aggressiivisuus on tehokasta
      auttaminen merkitsee menetystä . . .
      laiskuus on miellyttävää
      juominen ja tupakoiminen on vapautta
      Ihmisen toimintaa johtaa sisäinen inversio,
      Nainen -Mies. . . aivo-manipulttio
      aggressiivisuus -pelonvalta-alistaminen
      oman - tahdon torjunta
      Sielu- kipinöi . . . Intiimiteeti-Suoja. . . Häpeä - valta. . .
      Nurinpäin kääntynyt tunnemaailma eikä järki.
      Siksi ihminen vastustaa tunteen tasolla hyvää
      Ja nauttii siitä, mikä on epäterveellistä.
      Taustalla on aina kateus.
      Tietoisuuden torjunta
      tarkoittaa tällä ihmisen asennetta kätkeä,
      tukahduttaa tai kieltää
      tietoisuutensa. . .
      Sairaudet syntyvät ihmisen tahdon vuoksi
      Vastoin yleistä uskomusta
      tahto ei ole myönteinen ominaisuus ihmisessä.
      Koska se on yleensä invertoitunut,
      Se johtaa ihmisen valitsemaan sellaista,
      Mikä on hänelle vahingollista,
      Ja hylkäämään sen, mikä olisi hänelle hyväksi.
      Tahdon oikea käyttö
      Tahdon oikeaa käyttöä on hyvän,
      kauniin ja totuudellisen todellisuuden hyväksyminen.
      Rakkaus . . .
      Rakkaus on ainoa todellinen tunne
      Ja siihen sisältyy sen hyväksyminen,
      Mikä on olemassa itsestään,
      Siis sen, mikä on hyvää, kaunista ja totta.
      Toiminta . . .
      Kaiken elämän perustana on hyvä, kaunis
      Ja totuudellinen toiminta, siis puhdas toiminta.
      Sisäistäminen . . .
      Sisäistäminen merkitsee ulkoisen todellisuuden
      käyttämistä peilinä,
      Jotta paremmin ymmärtäisi sitä,
      Mitä on ihmisen sisimmässä
      (ajatuksia, tunteita, tietoisuutta, intuitiota, emootioita jne.)
      Tiedostaminen . . .
      Psykologinen prosessi,
      Jonka avulla pääsee yhteyteen
      sekä sisäisen että ulkoisen todellisuuden kanssa.
      Sisäiset arvot ovat kääntyneet ylösalaisin:
      hyvä on kääntynyt pahaksi ja paha hyväksi.
      Ihminen havaitsee todellisuuden käänteisellä tavalla:
      Terve arki luovuu sekä arjen noste
      Kiitos Juuri sinä olet yhteisösi kuva
      Sekä esimerkki sinusta luodaan kuva
      Uudista arvomailmasi . . .
      Tieto:
      Tieto ja tutkimus kesti n 50 vuotta . . .
      UUSI -HERÄÄMINEN Totuus on Palkinto :)
      Terve -Ehjä- Koti -Elämän- tasapaino- suojavalli-kaikille-vaaroille
      Tunnista - Lääke . . . haittavaikutukset. . . Mielesi-Yksilö ?
      LÄÄKKEET - VIIKKO JUOMINGIT
      KYLÄN KUKOITUS KAUSI HÄPEÄ HERÄTTI KASVATTI. . .
      Omaisuus huijaus tunne älyllä : Sääli Kaikki antaa?
      Aito-Moraale

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      150
      10909
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5210
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2423
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2113
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1681
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1524
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1221
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1166
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      882
    Aihe