Onko kellään omakohtaisia kokemuksia tatuoinnin poistoista?
Vastaukset 6
- hioja
Tuttava kertoi, että saa pois, mutta EI täysin; siihen jää "haalistuma", eri väristä ihopigmenttiä, kuin kulunut ja pesty vaate. Toimenpide on kallis ja kivulias. Varoittakaa kavereita, etteivät ota tatuointeja. Aineet ovat syöpävaarallisiakin. Isoja kuvioita ei kannata ottaa eikä lähelle rintoja, kaulalle ja laskimosuoniin esim. reiteen syöpävaaran vuoksi. Aineet imeytyvät verenkiertoon. Tatuoinnit muuttuvat mustaksi mössöksi 10 vuoden aikana. Väriä pitää koko ajan lapata lisää. Muuten muistuttaa jotain IHOSAIRAUTTA. Mutta tosiaan saa ne kuviot hiomalla pois aika hyvin - ei kokonaan ihoa enää kuntoon pigmentiltään. Onneksi alkaa olla jo pois muodista, ns. white trash -ilmiö.
- Tiedännääjutut
Mun ensimmäinen tatska on tehty vuonna 98 eikä ole muuttunut mössöksi ollenkaan. Hieman on haalistunut mutta väriähän saa lisää kun pyytää.
- hyväuskoinen
ÄLÄ vaan osta-täyttä huijausta taitaa olla! Ainakaan itsellä tatska ei ole lähtenyt mihinkään, ei edes haalistunut! naurattaa ja nolottaa oma tyhmyyteni :(
- hyväuskoinen
siis tuo Profade rasva
- huijausta
Älä vaan osta!!! Ihan huiputusta koko tuote! (itse olin hölmö ja ostin...mitään ei tapahtunut ja nyt menen poistattamaan tatskan laserilla :(
- Hypsy
Niin vähän epäilinkin, yksi liike myy lupaa palautusoikeuden jos on tyytymätön mutta tarkemmin kun katseli sopimusta niin kyseinen tuote ei ollut 100% asiakastyytyväisyys takuussa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561