Fysiikassa kausaliteetti käsittelee havaittavan todellisuuden fysikaalisia lakeja. Logiikassa taas kausaliteettina toimii sanojen merkitysten muuttumattomuus ja niiden välinen koherenssi takaa välttämättömyyden, jonka kausaliteetti ilmaisee. Moraalifilosofiassa taas kausaliteetti on laadultaan sosiaalista, koska kausaalinen välttämättömyys syntyy sosiaalisten velvollisuuksien kautta.
Barbaari halkaisee kristityn kallon kirveellä. Fysikaalinen kausaliteetti kertoo meille vastauksen mikä välttämätön fyysinen syy aiheutti kallon halkeamisen. Logiikka taas kertoo missä järjestyksessä asiat etenivät, siis se eliminoi virheiden mahdollisuuden pois ja sitä kautta kertoo meille käsitteellisen totuuden. Moraalifilosofia taas pyrkii tutkimaan oliko tapauksessa jotain sosiaalista kausaliteettia. Mitä moraalia barbaari noudatti tehdessänsä tekonsa?
Sosiaalinen kausaliteetti seuraa jostain moraalilaista, jokin säännöstö mahdollistaa yksilön toiminnan tiettyjen muodollisten rajojen sisällä. Kun oletamme yksilön toimivan jonkin säännöstön mukaisesti, niin silloin voimme rajata ennakkoarviomme tämän yksilön tulevasta toiminnasta näiden muodollisten rajojen sisälle. Tämähän ei siis ole kovinkaan kiinnostava asia, siis on olemassa jokin säännöstä, jolla on jokin sisältö. Joku yksilö sitten toimii paremmin tai huonommin tämän säännöstön perusteella.
Moralistien suurin ongelma on ollut se, että he eivät ole voineet osoittaa jotain objektiivista kaikille pätevää moraalilakia, siis samanlaista kausaliteettia kuin fyysikot ovat voineet osoittaa fysiikassa. Toisaalta moraalin ideahan on siinä, että virheiden tekeminen on mahdollista. Siispä (yleensä on) moraalilailla tarkoitettu jotain lakia, jota sovelletaan aina yksittäisissä tapauksissa, että elämää ei käsitellä kokonaistapauksena. Tämä tietysti siksi, että olisi aivan liian ankaraa tuomita ihminen täysin pahaksi yhden väärän teon takia, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että asetettua moraalilakia ei ole noudatettu ja siten koko lain uskottavuus kärsii kovasti. Ratkaisu tähän on ollut kai se, että pahat teot voidaan hyvittää hyvillä teoilla.
Valintojen tarkkailu ja niiden merkitysten tutkiminen jonkin moraalilain varjossa ei minusta ole välttämättä kovinkaan mielekästä, ellei tarkoituksena ole vaikuttaa tulevaan jollain tavalla. Siispä sosiaalinen kausaliteetti eroaa muista kausaliteetin välttämättömyyksistä siinä, että se ei ole objektiivista, vaan se on nimenomaan sepitettyä. Tarinoitsija pyrkii saamaan toiset tuntemaan kenties katumusta ja huonoa omaatuntoa teoistansa, ja tästä pitäisi sitten seurata se, että tämän tarinoitsijan luoma moraalin sisältö otettaisiin sitten tulevassa vakavasti. Siksipä käsitys, että sudet ovat susia ja lampaat ovat lampaita, ei sovi ollenkaan tarinankertojien maailmankuvaan. Uusia tarinoita täytyy syntyä, koska vanhat eivät kelpaa herroille tarinoitsijoille.
Kuitenkin kun katsomme elämää kokonaisuudessa valintojen kasaumana, niin ovatko nämä valinnat ja niin sanotut erheet jonkin moraalisen valinnan tulosta vai onko kenties moraalinen valinta vain tyypillinen lampaiden harrastus? Elämä kokonaisuudessa ei suinkaan muodostu jostain yksittäisistä valinnoista, vaan ihmisen valinnat tuovat ilmi jotain sellaista mitä tämä ihminen itse edustaa. Moralisti taas haluaa sanoa, että koska joku valitsi väärin, sen takia hänestä tuli jotain. Vaikka hänestä olisi voinut tulla aivan jotain muuta, mikäli hän olisi osannut valita toisin. On siis olemassa kahdenlaista sosiaalista kausaliteettia. Toisen mukaan yksilö kokonaisuutena muodostuu yksittäisistä valinnoista (merismi), kun taas toinen sanoo, että yksilön yksittäiset valinnat muodostuvat siitä mitä yksilö on kokonaisuutena (holismi).
Ihmisten väliset suhteet ja niiden välillä vallitseva kausaliteetti. Kun huomaamme, että meristinen näkökulma pyrkii vaikuttamaan vallitseviin ihmisten välisiin suhteisiin, niin holistinen kanta taas on täysin päinvastainen. Se nimittäin kieltää vaikutuksen, koska ihmiset eivät voi suinkaan muuttua, vaan elämä on sen mukaan kaunista kaikessa julmuudessansakin. Holistit pyrkivät säilyttämään kaiken sen mikä on jo olemassa, kun taas meristit yrittävät nakertaa maata kokonaisuuden alta, jotta he voisivat synnyttää haluamansa kokonaisuuden. Velvollisuudet, siis kausaliteetti, eli välttämättömyys, jonka moraalilaki synnyttää koskevat holistien mukaan aina vain yksilöä itseänsä, kun taas meristien mukaan moraalilaki koskee kaikkia. Holistisesti ajateltuna jokaisen oman fenomeenin kokemusmaailman sisällöt ovat jossain määrin yksityisiä ja niistä ei juuri tarvitse toisille tiedottaa. Ainakaan siinä mielessä, että pyrittäisiin vaikuttamaan toisten toimintaan siinä mielessä, että oikeasti kuviteltaisiin, että tämä toinen johon pyritään vaikuttamaan, voisi tehdä väärin. Voimme joko onnistua tai epäonnistua, mutta epäonnistujille ei ole tarjolla helpotusta omassa yksityisessä kokemusmaailmassa. Tietysti voimme huutaa maailmalle ja kertoa omista kivuistamme, kuten meristit tekevät, ja vaatia oikeutta, vaikka tosiasiassa olemme juuri kokeneet elämän kaikessa julmuudessansa, se nimittäin ei anna armoa, ei edes moralisteille. Siispä meristit hakevat helpotusta omaan sisäiseen tuskaansa toisilta ihmisiltä, käyttäen hyväksi mitä keinoja tahansa, jotta oma tila helpottuisi. Mikä taas kertoo siitä, että he eivät ole hyväksyneet alkuperäisiä sääntöjä, ja haluavat luoda uudet säännöt, jotka olisivat heille itsellensä helpommat ja edullisemmat. Jos joku ei kestä omaa sisäistä helvettiänsä, niin silloin meristit kokevat, että on oikein anoa armoa ja helpotusta toisten kustannuksella, kun taas holistit katsovat tämän olevan sulaa hulluutta ja täysin säädytöntä. Kärsimykset kaikukoot tyhjyydessä! Jokainen, joka ei jaksa kantaa omaa taakkaansa, joko löytää ratkaisun ongelmaan itsestänsä, eikä vaadi muilta mitään tai sitten tuhoutuu. Holisti näkee, että kun on valinnut tietyt säännöt, niin silloin niitä ei pidä muuttaa eikä saa, koska se olisi näiden sääntöjen rikkomista ja valehtelua. Meristi taas ei valhetta kaihda, vaan vaihtaa heti sääntöjä, kun ne käyvät itselle liian raskaiksi. Meristille jokainen pienkin sisäisen kärsimyksen pilkahdus antaa oikeutuksen moraalisen masturbaatioon.
Kun meristi näkee jokaisen moraalisen parannuksen muuttavan jonkin ihmisen luontoa aina parempaan suuntaan, kun taas holistit eivät kaikessa ankaruudessansa tunne parannusta lainkaan, vaan kaikki olemassa oleva voi vain huonontua. Jos joku ihminen pettää, niin silloin tälle ei ole lainkaan tarjolla armoa, vaan ainoastaan syvää halveksuntaa. Tietysti jokainen, joka tekee yhdenkin virheen, ei voi enää koskaan nousta samalle tasolle mistä aiemmat teot ovat indikoineet. Yksikin virhe voi paljastaa todellisen luonnon ja sellainen paljastus ei tietenkään tarkoita, että kyse olisi valinnasta, vaan siitä, että joku alempiluontoinen on vain teeskennellyt parempaa ihmistä. Kun taas meristinen näkökulma helposti unohtaa ja armahtaa väärintekijää, jos tämä vain osoittaa pienintäkin katumusta väärää tekoansa kohtaan.
Barbaari halkaisee kristityn kallon kirveellä. Fysikaalinen kausaliteetti kertoo meille vastauksen mikä välttämätön fyysinen syy aiheutti kallon halkeamisen. Logiikka taas kertoo missä järjestyksessä asiat etenivät, siis se eliminoi virheiden mahdollisuuden pois ja sitä kautta kertoo meille käsitteellisen totuuden. Moraalifilosofia taas pyrkii tutkimaan oliko tapauksessa jotain sosiaalista kausaliteettia. Mitä moraalia barbaari noudatti tehdessänsä tekonsa?
Sosiaalinen kausaliteetti seuraa jostain moraalilaista, jokin säännöstö mahdollistaa yksilön toiminnan tiettyjen muodollisten rajojen sisällä. Kun oletamme yksilön toimivan jonkin säännöstön mukaisesti, niin silloin voimme rajata ennakkoarviomme tämän yksilön tulevasta toiminnasta näiden muodollisten rajojen sisälle. Tämähän ei siis ole kovinkaan kiinnostava asia, siis on olemassa jokin säännöstä, jolla on jokin sisältö. Joku yksilö sitten toimii paremmin tai huonommin tämän säännöstön perusteella.
Moralistien suurin ongelma on ollut se, että he eivät ole voineet osoittaa jotain objektiivista kaikille pätevää moraalilakia, siis samanlaista kausaliteettia kuin fyysikot ovat voineet osoittaa fysiikassa. Toisaalta moraalin ideahan on siinä, että virheiden tekeminen on mahdollista. Siispä (yleensä on) moraalilailla tarkoitettu jotain lakia, jota sovelletaan aina yksittäisissä tapauksissa, että elämää ei käsitellä kokonaistapauksena. Tämä tietysti siksi, että olisi aivan liian ankaraa tuomita ihminen täysin pahaksi yhden väärän teon takia, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että asetettua moraalilakia ei ole noudatettu ja siten koko lain uskottavuus kärsii kovasti. Ratkaisu tähän on ollut kai se, että pahat teot voidaan hyvittää hyvillä teoilla.
Valintojen tarkkailu ja niiden merkitysten tutkiminen jonkin moraalilain varjossa ei minusta ole välttämättä kovinkaan mielekästä, ellei tarkoituksena ole vaikuttaa tulevaan jollain tavalla. Siispä sosiaalinen kausaliteetti eroaa muista kausaliteetin välttämättömyyksistä siinä, että se ei ole objektiivista, vaan se on nimenomaan sepitettyä. Tarinoitsija pyrkii saamaan toiset tuntemaan kenties katumusta ja huonoa omaatuntoa teoistansa, ja tästä pitäisi sitten seurata se, että tämän tarinoitsijan luoma moraalin sisältö otettaisiin sitten tulevassa vakavasti. Siksipä käsitys, että sudet ovat susia ja lampaat ovat lampaita, ei sovi ollenkaan tarinankertojien maailmankuvaan. Uusia tarinoita täytyy syntyä, koska vanhat eivät kelpaa herroille tarinoitsijoille.
Kuitenkin kun katsomme elämää kokonaisuudessa valintojen kasaumana, niin ovatko nämä valinnat ja niin sanotut erheet jonkin moraalisen valinnan tulosta vai onko kenties moraalinen valinta vain tyypillinen lampaiden harrastus? Elämä kokonaisuudessa ei suinkaan muodostu jostain yksittäisistä valinnoista, vaan ihmisen valinnat tuovat ilmi jotain sellaista mitä tämä ihminen itse edustaa. Moralisti taas haluaa sanoa, että koska joku valitsi väärin, sen takia hänestä tuli jotain. Vaikka hänestä olisi voinut tulla aivan jotain muuta, mikäli hän olisi osannut valita toisin. On siis olemassa kahdenlaista sosiaalista kausaliteettia. Toisen mukaan yksilö kokonaisuutena muodostuu yksittäisistä valinnoista (merismi), kun taas toinen sanoo, että yksilön yksittäiset valinnat muodostuvat siitä mitä yksilö on kokonaisuutena (holismi).
Ihmisten väliset suhteet ja niiden välillä vallitseva kausaliteetti. Kun huomaamme, että meristinen näkökulma pyrkii vaikuttamaan vallitseviin ihmisten välisiin suhteisiin, niin holistinen kanta taas on täysin päinvastainen. Se nimittäin kieltää vaikutuksen, koska ihmiset eivät voi suinkaan muuttua, vaan elämä on sen mukaan kaunista kaikessa julmuudessansakin. Holistit pyrkivät säilyttämään kaiken sen mikä on jo olemassa, kun taas meristit yrittävät nakertaa maata kokonaisuuden alta, jotta he voisivat synnyttää haluamansa kokonaisuuden. Velvollisuudet, siis kausaliteetti, eli välttämättömyys, jonka moraalilaki synnyttää koskevat holistien mukaan aina vain yksilöä itseänsä, kun taas meristien mukaan moraalilaki koskee kaikkia. Holistisesti ajateltuna jokaisen oman fenomeenin kokemusmaailman sisällöt ovat jossain määrin yksityisiä ja niistä ei juuri tarvitse toisille tiedottaa. Ainakaan siinä mielessä, että pyrittäisiin vaikuttamaan toisten toimintaan siinä mielessä, että oikeasti kuviteltaisiin, että tämä toinen johon pyritään vaikuttamaan, voisi tehdä väärin. Voimme joko onnistua tai epäonnistua, mutta epäonnistujille ei ole tarjolla helpotusta omassa yksityisessä kokemusmaailmassa. Tietysti voimme huutaa maailmalle ja kertoa omista kivuistamme, kuten meristit tekevät, ja vaatia oikeutta, vaikka tosiasiassa olemme juuri kokeneet elämän kaikessa julmuudessansa, se nimittäin ei anna armoa, ei edes moralisteille. Siispä meristit hakevat helpotusta omaan sisäiseen tuskaansa toisilta ihmisiltä, käyttäen hyväksi mitä keinoja tahansa, jotta oma tila helpottuisi. Mikä taas kertoo siitä, että he eivät ole hyväksyneet alkuperäisiä sääntöjä, ja haluavat luoda uudet säännöt, jotka olisivat heille itsellensä helpommat ja edullisemmat. Jos joku ei kestä omaa sisäistä helvettiänsä, niin silloin meristit kokevat, että on oikein anoa armoa ja helpotusta toisten kustannuksella, kun taas holistit katsovat tämän olevan sulaa hulluutta ja täysin säädytöntä. Kärsimykset kaikukoot tyhjyydessä! Jokainen, joka ei jaksa kantaa omaa taakkaansa, joko löytää ratkaisun ongelmaan itsestänsä, eikä vaadi muilta mitään tai sitten tuhoutuu. Holisti näkee, että kun on valinnut tietyt säännöt, niin silloin niitä ei pidä muuttaa eikä saa, koska se olisi näiden sääntöjen rikkomista ja valehtelua. Meristi taas ei valhetta kaihda, vaan vaihtaa heti sääntöjä, kun ne käyvät itselle liian raskaiksi. Meristille jokainen pienkin sisäisen kärsimyksen pilkahdus antaa oikeutuksen moraalisen masturbaatioon.
Kun meristi näkee jokaisen moraalisen parannuksen muuttavan jonkin ihmisen luontoa aina parempaan suuntaan, kun taas holistit eivät kaikessa ankaruudessansa tunne parannusta lainkaan, vaan kaikki olemassa oleva voi vain huonontua. Jos joku ihminen pettää, niin silloin tälle ei ole lainkaan tarjolla armoa, vaan ainoastaan syvää halveksuntaa. Tietysti jokainen, joka tekee yhdenkin virheen, ei voi enää koskaan nousta samalle tasolle mistä aiemmat teot ovat indikoineet. Yksikin virhe voi paljastaa todellisen luonnon ja sellainen paljastus ei tietenkään tarkoita, että kyse olisi valinnasta, vaan siitä, että joku alempiluontoinen on vain teeskennellyt parempaa ihmistä. Kun taas meristinen näkökulma helposti unohtaa ja armahtaa väärintekijää, jos tämä vain osoittaa pienintäkin katumusta väärää tekoansa kohtaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä on vaikea. Tai sekava.
Holismilla käsittääkseni tavallisesti ymmärretään kokonaisuutta joka on laadullisesti muuta kuin osiensa summa. Laadullisesti.
Sinä kuitenkin näyttäisit siirtelevän "meristisiä" sisältöjä "holismiisi". Ja vieläpä päinvastoinkin.
Todistelu vaikuttaa todistelulta. Voisiko asiat sanoa suoraan niitä enempää "todistelematta"?
Tätä jään odottelemaan.
Ei ihmisen mielessä ole kausaliteettia. Korkeintaan vahvaa korrelaatiota.