Jukterille

Ajatuksesi selittää kauniisti miksi maailmankaikkeudessa on tiheitä ja lähes tyhjiä alueita. Selityksesi muistuttaa saippuakuplan pinnalla olevia väriläiskiä -nämä läiskät=ainetta so. hiukkasia. Selität siis aineen liikkeen, mutta kaikki havainnot eivät tue teoriaa. Yksi tuo sinisiirtymä.
Joudut kuitenkin luopumaan ajatuksesta että aine olisi tyhjää harvempaa -vai missä mielessä harvempaa?
12417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Teoriastasi seurasi se, että valon pitäisi olla sinisiirtynyttä. Punasiirtymään pääset luopumalla tiheys-ajatuksistasi.

Äänestä
  • Ilmakuplaolentojen noustessa merenpohjasta ylöäspäin heidän ilmakuplavalonsa sinisiirtyy, jolloin alkuräjähdysteoretikko sanoo, että ilmakuplaolentojen välistä häviää tilaa simsalapimulottuvuuteen?

    Vaan tämän aamuinen oivallukseni kertoo miksi mustat aukot, energiakeskittymät syöksyvät galaksin reunalta vähemmän tiheälle alueelle kohti galaksin keskustaa, jossa ydinkeskustaan onkin tullut galaksin levytason sivuilta todella pieniä, kylmiä ja tiheitä soluja ja näin kuuma ja vähän tiheä energiakeskittymä humahtaa tiheiden ja kylmien solujen alueelle.

    Liike jatkuu, mutta se hidastuu.

    Kun valo lähtee näin syntyneistä hiukkasista syntyneistä tähdistä liikkeelle, se joutuu todella pienten, kylmien ja tiheiden solujen väliin ja kun se liikkuessaan eteenpäin lopulta tulee jonkun galaksin alueelle, sen aallonpituus venyy sitä enemmän mitä vanhempaa valo on.

    Koska vanhin valo joutui liikkumaan erittäin pienten, kylmien ja tiheiden solujen alueella.

    Nykyinen valo liikkuessaan galaksista toiseen liikkuu lämpimämpien ja vähemmän tiheiden solujen välissä ja näin se ei veny niin paljon sapuessaan galaksimme alueelle.

    :) ;) :)

    Äänestä

  • Jukteri kirjoitti:

    Ilmakuplaolentojen noustessa merenpohjasta ylöäspäin heidän ilmakuplavalonsa sinisiirtyy, jolloin alkuräjähdysteoretikko sanoo, että ilmakuplaolentojen välistä häviää tilaa simsalapimulottuvuuteen?

    Vaan tämän aamuinen oivallukseni kertoo miksi mustat aukot, energiakeskittymät syöksyvät galaksin reunalta vähemmän tiheälle alueelle kohti galaksin keskustaa, jossa ydinkeskustaan onkin tullut galaksin levytason sivuilta todella pieniä, kylmiä ja tiheitä soluja ja näin kuuma ja vähän tiheä energiakeskittymä humahtaa tiheiden ja kylmien solujen alueelle.

    Liike jatkuu, mutta se hidastuu.

    Kun valo lähtee näin syntyneistä hiukkasista syntyneistä tähdistä liikkeelle, se joutuu todella pienten, kylmien ja tiheiden solujen väliin ja kun se liikkuessaan eteenpäin lopulta tulee jonkun galaksin alueelle, sen aallonpituus venyy sitä enemmän mitä vanhempaa valo on.

    Koska vanhin valo joutui liikkumaan erittäin pienten, kylmien ja tiheiden solujen alueella.

    Nykyinen valo liikkuessaan galaksista toiseen liikkuu lämpimämpien ja vähemmän tiheiden solujen välissä ja näin se ei veny niin paljon sapuessaan galaksimme alueelle.

    :) ;) :)

    Teoriasi väittää avaruuden kutistuvan ja lopulta kaiken aineen pakkautuvan yhteen.
    Kaikkien nykyisten havaintojen mukaan valo punasiirtyy, mikä vain vahvistaa BB-teoriaa, mutta sotii syöksyviä energiakeskittymiä vastaan.

    Mitä lämpö (tyhjiössä) tarkoittaa?

    Kun jokin syöksyy jotakin kohti, sen edessä oleva valo sinisiirtyy, perässä oleva punasiirtyy.
    Sekoilet hieman noiden siirtymien kanssa.

    Mitä tapahtuu, kun liike pysähtyy?

    Äänestä

  • vakkari kirjoitti:

    olethan tietoinen, että ajatukseni mukaan kaikki näkyvän maailmankaikkeuden galaksit liikkuvat kohti yhtä pistettä, joka sijaitsee näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella ja suhteellisesti hyvinkin kaukana.

    :) ;) :)

    Äänestä

Jotta voisimme tarkastella ajatuksiasi loogisesti, niin voisitko kirjoittaa ranskalaisin viivoin ja tiiviisti maailmankaikkeuden perussäännöt?

Käydään ne läpi kohta kohdalta, yksi kerrallaan, kunnes kaikki pääsevät yhteisymmärrykseen.

esim. tyyliin:
-Liike tapahtuu kohti vähemmän tiheää
-kylmän Solun ominaisuudet
-kuuman solun ominaisuudet
-jne.

Äänestä
  • Loppukeskusteluja-väittelyjä- ajatellen numerointi voisi olla suotavaa. Eli aloitetaan keskustelut kohdasta 1) jne.

    Äänestä

  • vakkari kirjoitti:

    Loppukeskusteluja-väittelyjä- ajatellen numerointi voisi olla suotavaa. Eli aloitetaan keskustelut kohdasta 1) jne.

    Esim. tyyliin:

    1) liikkeen ominaisuudet:
    -kohti....

    2) Lämmön ominaisuudet

    3) Valon ominaisuudet

    4) Solun ominaisuudet
    - kuumat solut
    - kylmät solut

    jne.

    Äänestä

  • Liike tapahtuu näkyvän maailmankaikkeuden alueella aina kohti vähemmän tiheää aluetta, paitsi ehkä galaksimme keskustassa, jonne syöksyy tai on syöksynyt energiakeskittymiä, jotka alunperin liikkuivat vähemmän tiheälle alueelle, kunnes saapuivat alueelle, jossa kaikkeuden tiheys alkoi kasvaa.

    Ja kylmässä solussahan kaikkeus on tiheästi.

    Kuumassa sen sijaan vähemmän tiheästi, jolloin se on suhteellisesti isompi.

    Ja tärkeä lisäys siis on se, että tuo piste jota kohti liikumme sijaitsee näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella.

    :) ;) :)

    Äänestä

  • jussi2 kirjoitti:

    Esim. tyyliin:

    1) liikkeen ominaisuudet:
    -kohti....

    2) Lämmön ominaisuudet

    3) Valon ominaisuudet

    4) Solun ominaisuudet
    - kuumat solut
    - kylmät solut

    jne.

    Avaatte uuden aiheen ja teette tämän hetken näkemyksenne mukaan ajatuksestani kyseisen numeroidun avauksen ja jatkamme siitä yhdessä?

    :) ;) :)

    Äänestä

  • Jukteri kirjoitti:

    Liike tapahtuu näkyvän maailmankaikkeuden alueella aina kohti vähemmän tiheää aluetta, paitsi ehkä galaksimme keskustassa, jonne syöksyy tai on syöksynyt energiakeskittymiä, jotka alunperin liikkuivat vähemmän tiheälle alueelle, kunnes saapuivat alueelle, jossa kaikkeuden tiheys alkoi kasvaa.

    Ja kylmässä solussahan kaikkeus on tiheästi.

    Kuumassa sen sijaan vähemmän tiheästi, jolloin se on suhteellisesti isompi.

    Ja tärkeä lisäys siis on se, että tuo piste jota kohti liikumme sijaitsee näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella.

    :) ;) :)

    Selityksesi selittää liikkeemme kohti oman superjoukkomme keskipistettä -minne miljoonat muutkin galaksit ovat matkalla), mikä sijaitsee havintoalueemme ulkopuolella. Koita kuitenkin vielä selvittää täällä ja tiede.fi:ssä mainitut epäkohdat ja pienet ristiriidat. Tämän jälkeen voit yritää selittää muiden superjoukkojen liikkeitä.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Eihän meidän supergalaksijoukonkeskellä ole mitään erityisen lämmintä ja vähän tiheää tyhjyyttä, jonne supergalaksijoukkomme galaksit olisivat liikkeellä.

    Kaikki havaitun maailmankaikkeuden galaksit liikkuivat ainakin syntyessään kohti yhtä pistettä, joka on nykyisen havaitun maailmankaikkeuden ulkopuolella.

    Onko liike edelleen kohti yhtä pistettä, joka on näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella vai olisiko galaksien liike kenties pysähtynyt kun liike oli kuitenkin kohti tiheämpiä ja kylmempiä maailmankaikkeus-soluja ja olisiko se kääntynyt takaisinpäin? Tiedä häntä, mutta edelleenkään supergalaksijoukkojen montut eivät ole saavuttaneet toisiaan tai jos ovat, niin sitä ei ole vielä havaittavissa.

    Täytyy siis muistaa, että liike kohti tuota yhtä pistettä on sen pisteen joka puolelta tai kenties galaksin levymäisyydestä johtuen kuitenkin vain levymäisesti joka puolelta ja meidän havaittava maailmankaikkeus on vain pieni osa siitä ja asteina saatamme havaita vain muutaman asteen koko 360 asteesta, joka liikuu/liikkui kohti yhtä pistettä.

    Äänestä

  • :) ;) :) kirjoitti:

    "Kaikki havaitun maailmankaikkeuden galaksit liikkuivat ainakin syntyessään kohti yhtä pistettä, joka on nykyisen havaitun maailmankaikkeuden ulkopuolella. " Tämän seurauksena on suoraan ns. loppurysäys. Mitä sen jälkeen, kun tuo piste on saavutettu? Liike jatkuu samalla tavalla, paitsi kääntäen: takaisin harvemmalle alueelle. Tämän seurautena on myös se, että energiaa olisi ollut aina olemassa..ilman syntymis vaihetta: ei Big Bangia, ei luomista..mistä energia tuli..

    Yrität selittää kahta voimaa: toinen voima vetää kappaleita puoleensa, kun taas lämpö laajentaa kohti kylmempää. Ulottuvuuksia ei tarvita, mutta jos ajatellaan avaruutta soluverkostona, puhutaan ulottuvuuksista, olet vain antanut ulottuvuuden osasille nimeksi solut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vakioasiakas R kirjoitti:

Ajatuksesi selittää kauniisti miksi maailmankaikkeudessa on tiheitä ja lähes tyhjiä alueita. Selityksesi muistuttaa saippuakuplan pinnalla olevia väriläiskiä -nämä läiskät=ainetta so. hiukkasia. Selität siis aineen liikkeen, mutta kaikki havainnot eivät tue teoriaa. Yksi tuo sinisiirtymä.
Joudut kuitenkin luopumaan ajatuksesta että aine olisi tyhjää harvempaa -vai missä mielessä harvempaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu