Oltiin treffeillä ja ne meni minun mielestä todella hyvin. Päädyttiin minun kämpille aika kiihkeissä tunnelmissa ja alkoi vaatteiden riisuminen, mutta heti kun riisuin kengät jalastani ja sukassani oleva reikä paljastui, naisessa tapahtui jokin muutos. Hän ei sanonut mitään ja harrastimme seksiä, mutta näin että hän oli poissaoleva ja teki sen vain ikään kuin velvollisuudesta ja seksin jälkeen hän lähtikin pian pois ja hyvästeli. Yritin vielä ehdotella jatkosta, mutta hän vastaili välttelevästi ja poistui. Nyt hän ei ole vastannut soittoihini eikä tekstiviesteihin pariin viikkoon ja tajusin, että kaikki johtui siitä sukassa olleesta reiästä.
Nainen jätti koska minulla oli reikä sukassa
jätetty_mies
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nainen jättää kuin espanjan inkvisitio. Aina yhtä yllättäen ja odottamatta.
opettelle vittu parsimaa sukkas.