Tunteet ja minuus kätkettynä

Kyllä se on normaaliakin normaalimpaa. Sanotaan, että masennus olisi lisääntymässä, mutta ei se niin ole. Ennen oli vain muita sanoja, joita käytettiin, laiskuus, arkuus, pelokkuus, sisäänpäin vetäytyminen. Kaikkein pahin lienee juuri masentuneen selittäminen laiskaksi, mutta kyllähän ne muutkin selittelyt olivat lyödyn lyömistä.

Masentuneisuuteen liittyy mielenkiintoinen piirre. Masentunut näkee tosiasiat selkeämmin kuin muut ihmiset. Ihmisellä on evoluution mukana kehittynyt kohonnut itseluottamus. Asiat nähdään optimistisesti parempina kuin ne ovat. Masentunut taas on useammin oikeassa. Paremminkin näyttää siltä, että sanaa masentunut käytetään erittäin realistisesta ihmisestä.

Olen itse ollut masentunut pienestä lähtien. En usko lainkaan psykologien selityksiin, että lapsuusajan kokemukset olisivat syynä - siitäkin huolimatta, että ne minulla olivat kauheat aggressiivisen isäni vuoksi. Kyllä syynä ovat geenit. Olen vain sattunut saamaan huonot geenit. Kukaan ei ole syyllinen huonoon onneeni. Olen myös kuivilla oleva alkoholisti, kuivilla jo 40 vuotta. Masennus ja alkoholismi korreloivat positiivisesti, mutta eivät silti ole yksi yhteen.

Nyt 70-vuotiaana helpottaa tieto, että olen jo loppusuoralla. Niin masennus kuin muukin kärsimys on pian ikuisiksi ajoiksi ohi.

Näytät uskovan terapiaan. Jotkut myös hakevat apua uskonnollisista yhteisöistä ja saavat alussa sen vaikutelman, kuin nyt menisi paremmin. Kuitenkin useimmat pettyvät ja poistuvat uskonyhteisöstään. Niin on käynyt myös monille terapiassa käyville. Kun 10 vuotta terapiaa ei ole tuonut pysyvää apua, jättää terapian, mutta kukkaro on paljon kevyempi.

Nykyiset masennuslääkkeet ovat ratkaisevasti vähentäneet masennusta, varsinkin selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät, SSRI, mutta niillä on vaikeita sivuvaikutuksia, väsymys ja seksuaaliset vaikeudet. Väsymys vaikeuttaa oleellisesti työtä ja vapaa-aikaa, orgasmin saamattomuus tai viivästyminen ihmissuhteita. Kahdesta pahasta on vaikea valita.

Elämä on sinnittelyä. Jos tulet toimeen ilman lääkitystä, käytä masennuslääkkeitä vain pahimman ohittamiseen. Jos tilanne taas on vaikeampi, joudut käyttämään lääkkeitä jatkuvasti ja ottamaan vastaan myös niiden haitat. Tsemppiä! :)

Uskon, että hyvinkin hyötyisit terapiasta.

Mistään geenijutuista ei ole kyse. Ihmiset, jotka kieltävät kokemustensa merkityksen (ja eivät edes mielessään voi suhtautua kriittisesti saamaansa kasvatukseen) aina kieltävät lapsuuden vaikutuksen. On helpompi syyttää geenejä kuin ajatella, ettei ole saanut arvostusta, rakkautta, ettei ole tullut edes nähdyksi.

Tämä pikkuhiljaa alkaa hallitsemaan mun elämää melko rankasti.
Kaverit on alkanut jäädä pois kuvioista, parturissa käynti ahdistaa lievästi ja kohta varmaan kaupassa käyntikin. Pikkuhiljaa kehittyy.

Masennusta varmaan ensimmäitteks diagnosoitaisiin, mutta sitä en ole. Nautin mm. kuntosalista, kirjojen lukemisesta ja luonnossa liikkumisesta. Joskus tulee jopa sedatiivinen olo kun katson auringonlaskua korkeasta paikasta tai löydän metsästä kauniin paikan. Pystyn siis nauttimaankin!

Ongelma on lähinnä muiden ihmisten kanssa... Sosiaalinen ahdistus mulla varmasti on, mutta syyt siihen taitaa juuri olla tämä minun kova ulkokuori jonka läpi ei pääse kirveelläkään. Ei ole KETÄÄN, eikä koskaan ole ollutkaan, jolle voisin puhua asioista jotka painaa mieltäni, saatika tunteistani. Luulen että lapsena kokemani pahat asiat voisi olla yksi syy tunteideni kätkemiseen ja lisäksi olen todella herkkä. En vaan omasta mielestäni, vaan myös äitini on sanonut että lapsena olin todella herkkä ja kilttikin.

samassa-veneessä, oon samaa mieltä ettei masennus varmaankaan ole kasvanut suhteutettuna väkilukuun, vaan sillä on ennen ollu toisia nimiä niinkun sanoit. SSRI-lääkkeitä olen syönyt ja niihin en toiste kajoa, vaikkei sen hetkiset sivuoireet olleetkaan pahoja, mutta niitä ei ole paljoa puolueettomasti tutkittukaan?(muutakuin meillä lääkeyhtiön asiakkailla).