Englannin ylivalta

quantain

Tämän palstan viestejä lukiessa huomio kiinnittyy hämmästyttävään asiaan: Te fennot laitatte valtaisan määrän energiaa kuvitellun vihollisen (ruotsin kieli, suomenruotsalaiset, kaksikielisyys, Ruotsin valtio) vastustamiseen ja kutsutte itseänne milloin "kieliaktiiveiksi", milloin "isänmaan ystäviksi". Mutta ette sanallakaan puhu kielestä, joka todellisuudessa on kaikkein suurin uhka KAIKILLE pienemmille kieliryhmille, nimittäin ENGLANTI.

Olin juuri matkalla ja lensin Finnairilla. Lentokoneessa ensimmäinen kuulutus tuli englanniksi, sitten vasta suomeksi ja lopuksi ruotsiksi. Mielestäni tämä on jo merkki siitä, mihin ollaan menossa: englanti on syrjäyttämässä suomen kieltä, ja se tapahtuu vaivihkaa juuri näin. Lisäksi kielessämme on valtaisa englannin lainoja, jotka ovat tulleet kieleen vain parin viime vuoden aikana, ja määrä lisääntyy koko ajan. Te fennot ette millään lailla ole huolestuneita tästä asiasta, vaikka sen pitäisi teitä ENITEN huolestuttaa. Esim. Kanadassa, jossa sentään ranskan puhujien määrä on suuri, on havahduttu englannin ylivaltaan, ja ranskan asemasta ollaan jo huolestuneita.

Miten on mahdollista, että te fennot olette ajautuneet kielikeskustelussa näin kauas realiteeteista, että teiltä ei löydy minkäänlaista kiinnostusta, ymmärrystä tai halua vaikuttaa suomen kielen heikkenevään asemaan englannin ottaessa yhä suurempaa jalansijaa?

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomi_RKP-akseli

      Englantikin parempi kuin muumi-ruotsi. Ei olla ehditty kiinnittää huomiota englannin soluttautumiseen kun RKP on pitänyt huolen siitä, että huomio on ollut vain ruotsin kielessä. Minkäs puolueen jäsenkirja sinulla onkaan...?

      • vastauksiaKiitos

        Minulla ei ole minkään puolueen jäsenkirjaa, ja olen suomenkielinen. Nyt on turha vetää hurri-korttia esiin, nyt kaivataan oikeita vastauksia teiltä fennoilta. Joten antakaapa tulla!

      • nettifennoeitajuu

        Tyypillinen nettifennon vastaus, ihan kuin englannin ylivallalla ja "muumiruotsilla" olisi jotakin tekemistä toistensa kanssa tässä asiassa.

      • vrrroom
        vastauksiaKiitos kirjoitti:

        Minulla ei ole minkään puolueen jäsenkirjaa, ja olen suomenkielinen. Nyt on turha vetää hurri-korttia esiin, nyt kaivataan oikeita vastauksia teiltä fennoilta. Joten antakaapa tulla!

        "olen suomenkielinen"..."teiltä fennoilta"...
        Päätä ihan aluksi se, että mikä olet vai onko minuus hukassa?

      • enole_
        vrrroom kirjoitti:

        "olen suomenkielinen"..."teiltä fennoilta"...
        Päätä ihan aluksi se, että mikä olet vai onko minuus hukassa?

        En ole fenno. Fennot ajavat suomen kielen asiaa (ks. sanakirja). Tosin tämän palstan "fennot" eivät ansaitse edes tuota nimitystä, eivät nimittäin tee elettäkään ajaakseen suomen kielen asemaa paremmaksi tässä maassa. Siksi kysynkin, MIKSI te ette tee mitään sen estämiseksi, että suomi muuttuu kovaa vauhtia sanastoltaan yhä enemmän englannin kaltaiseksi? Miksi todelliset kieliongelmat eivät teitä kiinnosta?

    • bbdddbbbbdddd

      totta, suomen kieltä pitäis päivittää ja "vahtia" ettei koko ajan sada sisään uusia engl. sanoja. mut tää tehtävä pitää kyllä delegoida muille kun fennoille, ei heistä tällaseen ole, fennolle tärkeintä on valitus, ei oma äidinkieli

    • fennot_vaikeni

      Yksikään fenno ei ole vastannut ap:n varsinaiseen kysymykseen. Jotenkin niin tyypillistä fennoa taas, heti kun puhutaan asiaa, niin fenno vaikenee... Oletteko fennot oikeastaan yhtään kiinnostuneita suomen kielestä, vai mikä on loppujen lopuksi motiivinne, olis kiva tietää?

    • lopetetaan_hölmöily

      Mitä ihmeen jalansijaa englanti on ottamassa? Vai onko jotkin valtion virastot muuttamassa asiointikielen englanniksi? Minulta on tuollainen uutinen mennyt ohi.
      Tärkeämpi kielikeskustelu on se, että miten saadaan teennäinen kaksikielisyys kuriin. Mitä kaikkea valtio voisi tehdäkään säästämillään rahoilla. Säästöt saadaan siirtymällä yksikieliseksi valtioksi, jota Suomi todellisuudessa on.

      • outooporukkaaa

        Kaksikielisyydessä ei ole mitään teennäistä, ei koskaan. Sillä pyritään vain turvaamaan vähemmistön oikeus paleveluihin. Vertailun vuoksi: Sveitsissä on alle 1 %:n retoromani-vähemmistö, jolle on taattu kaikki palvelut, aivan kuten meillä ruotsinkielisille.

      • outooporukkaaa kirjoitti:

        Kaksikielisyydessä ei ole mitään teennäistä, ei koskaan. Sillä pyritään vain turvaamaan vähemmistön oikeus paleveluihin. Vertailun vuoksi: Sveitsissä on alle 1 %:n retoromani-vähemmistö, jolle on taattu kaikki palvelut, aivan kuten meillä ruotsinkielisille.

        koko.sveitsin.kansan. ei tarvitse pakko-opiskella retoromaniaa. jos tätä siellä esitettäisii, kansanäänestys kumoaisi. mutta miten meillä? otetaan oppia sveitsistä mutta sitä ennen rkp on saatava tuomiolle vuosikymmenten rasismistaan !!!

    • juniorit_asialla

      Ensin alkoi tulla POIS-PAKKO-RUOTSI avauksia, joissa aikaisemmista poiketen kirjoitettiinkin jotain. Ja kirjoitettiin englanniksi. Menee tovi ja sinä saavut kirjoituksesi kanssa. 1 1 taitaa olla vähintään 2.

    • Huomautus

      Englanti nyt vain sattuu olemaan maailman yleiskieli. Joten sitä on järjetöntä vastustaa. Ihan sama kuin vastustaisi Suomessa suomen kieltä!
      Tietysti kannattaa opetella maailman yleiskieli. Englannin näkyminen ja kuuluminen kaikkialla johtuu juuri siitä. Käytännössä kaikki maat ovat osittain kaksikielisiä englannin suhteen.
      Ei englanti siten syö mitään muuta kieltä, kuten pakkoruotsitus tekee. Englantia lähes kaikki opettelisivat, vaikka se olisi täysin vapaaehtoistakin.
      Et onnistu pelaamaan englanti-korttia hajoittaaksesi kieliaktiivien focusta ja yhtenäisyyttä.

      • feikkifennot_palstalla

        Enganti voi olla maailman yleiskieli, mutta fennon tehtävänä on sitäkin suuremmalla syyllä suojella suomen kieltä. Mutta palstan fennoillahan ei olekaan mitään tekemistä OIKEIDEN fennojen kanssa, jotka ovat OIKEASTI huolissaan suomen kielen muuttumisesta. He ovat fiksua porukkaa, toisin kuin palstan valittaja-fennot, joille suomen kieli on täysin yhdentekevä. Oikeat fennot osaavat esimerkiksi kirjoittaa virheetöntä suomea, minkä pitäisi olla ehdoton edellytys, että voi ylipäänsä itseään fennoksi kutsua.

      • Huomautus
        feikkifennot_palstalla kirjoitti:

        Ei Suomessa ole mitään englantilaista kansanryhmää tai etujärjestöjä, jotka pyrkisivät suomen kielen heikentämisen maassa. Kyse on vain ihan luonnollisesta ja vapaaehtoisesta maailman yleiskielen omaksumisesta.
        Sen sijaan ruotsin kielen suhteen tilanne on täysin päinvastainen eli luonnoton!
        Nimenomaan pakkoruotsitus syö kielivarantoamme. Englanti sitä vain lisää.

      • laklkassldkajdlsa
        Huomautus kirjoitti:

        Ei Suomessa ole mitään englantilaista kansanryhmää tai etujärjestöjä, jotka pyrkisivät suomen kielen heikentämisen maassa. Kyse on vain ihan luonnollisesta ja vapaaehtoisesta maailman yleiskielen omaksumisesta.
        Sen sijaan ruotsin kielen suhteen tilanne on täysin päinvastainen eli luonnoton!
        Nimenomaan pakkoruotsitus syö kielivarantoamme. Englanti sitä vain lisää.

        Nettifenno ei taida olla ihan perillä eri kielten sanastojen jatkuvasta englannin sanojen lisääntymisestä. Esim. Ranskassa Ranskan Akatemia tekee jatkuvaa työtä suojellakseen ranskaa mm. tältä ilmiöltä. Tämä on oikeaa kieliaktivismia. Kieliaktivismia ei ole jatkuva passiivinen valitus.

      • Huomautus
        laklkassldkajdlsa kirjoitti:

        Nettifenno ei taida olla ihan perillä eri kielten sanastojen jatkuvasta englannin sanojen lisääntymisestä. Esim. Ranskassa Ranskan Akatemia tekee jatkuvaa työtä suojellakseen ranskaa mm. tältä ilmiöltä. Tämä on oikeaa kieliaktivismia. Kieliaktivismia ei ole jatkuva passiivinen valitus.

        Onneksi suomen kieli kuuluu aivan omaan erikoislatuiseen kieliryhmäänsä, toisin kuin esim. germaaniset kielet. Siten englanti ei mitenkään voi uhata suomen kieltä, kuten uhkaa esim. ruotsia. Englannin lainat eivät yksinkertaisesti sovi suomen kieleen.
        Siinä olet oikeassa, että suurtenkin kielten maat, kuten Saksa ja Ranska puolustavat kieliään voimakkaasti sekä kotona että ulkomaila. Sen sijaan pikkuruinen Suomi EI puolusta kieltään EDES kotimaassaan! Naapurimaan kielestä "jostain syystä" ollaan enemmän huolissaan. Miltä se kuulostaa?

    • Maailmankieli

      Maailma on kutistunut niin pieneksi, että tarvittaan yksi maailman kieli, jota kaikki osaavat. Tällä hetkellä näyttä siltä, että tuo yksi kieli on englanti. Suomalaiselle riittää kaksi pakollista kieltä, joista toinen on äidinkieli ja toinen englanti. Joskus kaukana tulevaisuudessa esim. 500 vuoden päästä voivat pienet kielet, kuten suomi jäädä tarpeettomina unholaan joidenkin kielifriikkien temmellyskentäksi.

      • äöäöaddadas

        Voi olla että näin käy, yleensä pienille kielille käy historian saatossa heikosti. Mutta 500 vuoden päästä ei kuitenkaan ole se tilanne, että esim. kiina tai ranska olisi kadonnut maailmankartalta, niin valtava on kielenpuhujien määrä. Uskon silti, että suomeakin vielä puhutaan. Ja ruotsia tietty.

      • tiedoksi

        Suomea varmasti puhutaan, mutta ruotsista en ole niin varma. Tai korkeintaan ruotsia puhutaan enää Ahneidenmaalla. Sielläkin vain siinä tapauksessa, että ei ole liittynyt Ruotsiin.

    • Nettisuomal-nettifenno

      Aloittaja: "Mutta ette [te fennot] sanallakaan puhu kielestä, joka todellisuudessa on kaikkein suurin uhka KAIKILLE pienemmille kieliryhmille, nimittäin ENGLANTI."

      Taidat olla niitä harvoja nesvejä tai nesvemielisiä nefejä, jotka pistäisivät hanttiin englannin kielen nykyiselle valta-asemalle? Siihen ei näytä pystyvän edes Ranska kovista haluistaan huolimatta, Ruotsi vielä vähemmän. Miten siihen sitten pystyisivät näiden palstojen nefet tai nesvet, me nefet ja te nesvet? Kerropas se, sinä nokkava nesve. (Tämä nimittelytyyli on peräisin teiltä nesveiltä, muun muassaa Ankdamilta, jolle kuitenkin kunniaa hyvästä suomen kielen taidostaan, ja nesvemielisiltä nefeitä. Ilahduttaako?)

      Kannattaisitko kansainvälistä, esimerkiksi YK:n suositusta siirtymisestä hissun kissun neutraalimman esperanton, helpon ja täydellisesti ilmaisukykyisen keinokielen kansainväliseen käyttöön? Kiinalla oli aikoinaan suunnitelmia siirtyä käyttämään maan sisäisesti juuri esperantoa tietyistä syistä. EU suunnitteli sen käyttöä konekielisen kääntämisen apuna.

      Nyt Kiina ja maailman pienten kielten puhujat voisivat lyöttäytyä yhteen ja siten onnistua murtamaan englannin ylivallan ja muiden pyrkimykset siihen, esimerkiksi Ranskan, pistämällä näille kieli-imperialisteille luun kurkkuun, ennen kuin Kiina ehtii talousmahtina heittäytyä sellaiseksi. Et taida lämmetä ajatukselle? Miksi? Taidat rakastaa nikottelua pakkoruotsin vastustajille, suomenkielisten, siis fennojen enemmistölle?

      • tiiitus

        Jos nettifenno on olisi oikeasti "kieliaktiivi", hän panisi hanttiin nimenomaan englannin ylivallalle. Mutta nettifenno ei ole kieliaktiivi. Hän on passiivinen ja ankea räksyttäjä, jonka ainoa päämäärää on painaa surut alimpaan maanrakoon.

      • Nettisuomal-nettifenno
        tiiitus kirjoitti:

        Jos nettifenno on olisi oikeasti "kieliaktiivi", hän panisi hanttiin nimenomaan englannin ylivallalle. Mutta nettifenno ei ole kieliaktiivi. Hän on passiivinen ja ankea räksyttäjä, jonka ainoa päämäärää on painaa surut alimpaan maanrakoon.

        tiiitus on tätä mieltä: "Hän [nettifenno] on passiivinen ja ankea räksyttäjä, jonka ainoa päämäärää on painaa surut alimpaan maanrakoon."

        Jos minua tarkoitat, niin erehdyt. Tavallisia nettisvekoja, suruja siis, en ole painamassa maan rakoon, mutta heidän RKP:nsä kellokkaat voisin sinne sijoittaakin, jos netistä käsin räksyttämällä siihen pystyisin. Tuhkatiheään olen räksyttänyt juuri RKP:n kellokkaista, viimeaikoina erityisesti Marianne Nylanderista, tästä tädistä, joka julkeni väittää, etteivät surut pärjää tässä maassa ilman fennojen pakkoruotsia. Kiesus (= OMG) varjelkoon, jos ruotsinsuomalaisten kellokkaat olisivat yhtä pöyhkeitä! Ties minne heidät Ruotsissa sijoitettaisikaan!

    • xcvcfcvbxcxv

      Englanti voi uhata suomea tieteen kielenä, tässä on terävöitymisen paikka: seminaareja ja tutkimuksia tulee olla myös ja erityisesti suomeksi. Sen sijaan arjessa englanti on se kieli, joka 'avaa ovia' niin korkeasti kuin matalasti koulutetulle, niin työssä kuin harrastuksissa, kotona netissä tai ulkomaisten ystävien kanssa sekä matkoilla. Eräässä seminaarissa puhunut kieltentutkija korosti, ettei englanti ole 'tappajakieli', joka tukahduttaa kansalliset kielet. Lingua franca -englanti on tutkijan mukaan oma kielenkäyttömuotonsa. Hänen mukaansa englantia ei kansainvälisessä yhteistyössä käytetä identifioitumiseen, vaan ainoastaan viestintään, ja oma kieli säilyy identifioitumisen välineenä. Siksi englantia ei kannata pitää uhkana. On kuulemma arvioitu, että 90%:ssa tilanteista, joissa maailmassa puhutaan englantia, ei ole yhtään syntyperäistä puhujaa paikalla. Kyse on siis erilaisesta kielestä ja kielenkäyttömuodosta, jota pitäisi tutkia ihan eri lähtökohdista kuin muita kieliä.

      • qoqioioioioio

        Varmaan näinkin, mutta minä näen englannin ylivallan vastustamisen ennen kaikkea periaatteellisena, jotta saamme muut kielet säilymään. Oman kielen vaaliminen ei ole tärkeä asia pelkästään suomalaiselle; kuten tuolla on aiemmin tullut ilmi, niin kyseessä on maailman laajuinen ongelma, esim. juuri Kanadassa ollaan huolissaan ranskan säilymisestä.

        Ja vielä tästä kielen ja identiteetin suhteesta. Tässähän viestissäsi paljastuu ihan olennainen seikka nettifennosta: Nettifennohan se tällä palstalla on se, joka kaikkein kiivaimmin väittää, että ruotsin kieli on vienyt identiteetin ja aiheuttanut trauman. Kaikkihan me tiedämme, että tämä ei ole totta, joten hyvä että toit asian esiin selkeästi.

      • maailmankieli
        qoqioioioioio kirjoitti:

        Minä en näe mitään tarvetta tukea pieniä kieliä. Jotka sitä haluavat, tehkööt sen mieluiten ilman verovaroja. Kehityksen vastustajia on aina ollut ja tullee olemaankin. Onneksi emme asu enää luolissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      32
      4868
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      71
      3224
    3. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      81
      3111
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      308
      2597
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2222
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      54
      2171
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1361
    8. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      15
      1350
    9. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      47
      1298
    10. Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."

      Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui
      Suomalaiset julkkikset
      27
      1210
    Aihe