Pekingissä eteenkin pikamatkoilla nähtiin kuinka hormooniliha liikkui nosasti.
Vastaukset 7
- hxsul
Joo, suomalaiset saisivat hävetä kun osallistuvat samoihin kisoihin huumegatlinien kanssa. Menemällä kiltisti samalle viivalle dopingnarkomaanien kanssa SUL myöntää liittojohtoisen dopingin, jolla on Suomessa vankat perinteet. Nykyäänkin dopingista kärynneet ovat liiton kansikuvapoikina ja ihan nuoriakin valmentamassa.
- mitenmenestyy
Kansainvälinen menestyminen vaatii isompaa henkilökohtaista riskinottoa, mihin suomalaisessa urheilussa ollaan rohjettu ottaa. Valtion apurahat ja pienet sponsorisopimukset tms luultavasti riittävät pitämään jollaisessa leivän syrjässä kiinni, joten luovutaan haaveista isoihin rahoihin ja isoon menestykseen. Se sitten vaatisikin jo vähintään harmaalla alueella liikkumisen.
- Rikospyörät
Urheilun voittajan on sopeuduttava lisäaineisiin,muuten ei yletä edes parhaan viiden joukkoon.Epärehellisyydellä pääsee pitkälle,Tour de France (Armstrong) ammatti-rikollinen,joka kiisti vuosikaudet käyttäneensä mitään,
kunnes tuli seinä vastaan,saamillaan voittorahoilla rotta voi nyt kustantaa
oikeudenkäyntinsä lakisyytteiden takia.Sanovat ettei yksikään pyöräilija pääse
viiden parhaan joukkoon ilman jonkinlaisia kemiallisia aineita.- 5plus2
No, rotta sitten kilpaili muita doupattuja vastaan, joten samalla viivalla olivat.
Kyllä meissä urheilun seuraajissakin on vikaa, kun odotukset urheilijoilta ovat kovat. Odotetaan kovia tuloksia vuodesta toiseen ja jopa jatkuvaa kehitystä ja parannusta.
Douppaaminen on yksi niistä valinnoista, joita urheilija uransa aikana tekee. Jotkut käyttää, jotkut eivät. Ei tuo valinta kenestäkään rottaa tee - vaan ihmisen. Tuollaisen rotan leiman saa vasta siinä vaiheessa kun jää kiinni / tunnustaa. Siihen asti on ollut ihmisten ylistämä ja ihannoinnin kohteena. - Rotta-Armstrong
"Tuollaisen rotan leiman saa vasta siinä vaiheessa kun jää kiinni / tunnustaa."
Armstrong sai lempinimen "Rotta" jo voitettuaan Tour de Francen 7. kerran peräkkäin vuonna 2005. Kiinni ei jäänyt ja tunnusti vasta pari vuotta sitten. Silti jo 10 vuotta sitten oli selvää, että noita suorituksia ei puhtaana tehdä.
- Niinsevainon
Näin on. Mielestäni aineet pitäisi laillistaa urheilussa, koska kaikki on kai pelkkää teatteria. Media tekopyhästi tuomitsee kärynneet urheilijat, vaikka toisella kädellä ammentaa rahaa sairaasta huippu-urheilusta.
Todellinen urheilu on nykyään ns. kuntoilijoiden keskinäistä kamppailua maratoneilla, massahiihdoissa jne. Kun raha ei jyllää, ei ole tarvetta käyttää aineita. - doping7
Jos käytät pärjäät ! jos et niin tuskin pääset sm kisoja pitemmälle... sanoisin että kestävyys lajit hiihto .pyöräily , juoksu ,,ja uinti ...parhaimmisto käyttää.. voi siellä muutama olla joka ei käytä..mutta ei ole 5 parhaan juokossa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202452Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401622Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk81749Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71718