Ateistit ja evolutionistit puolustelevat usein vakaumustaan sillä, että Jumalasta ei ole olemassa tieteellistä todistetta.
Tämän perustelun suuri ongelma on kuitenkin siinä, ettei ole olemassa mitään absoluuttisesti oikeaa määritelmää sille, mikä kuuluu tieteeseen ja mikä ei. Jotkut ateistiset tiedemiehet tai tutkijat ovat vain joskus omasta päästään määritelleet mitkä asiat lasketaan kuuluvaksi tieteen piiriin. He ovat tarkoituksellisesti määritelleet tieteen rajat sellaisiksi, että Jumala ja hengelliset asiat, voidaan sulkea tieteen ulkopuolelle. Tästä, heidän itsensä sepittämästä lähtökohdasta käsin he sitten luovat oman maailmankuvansa.
Yhtä hyvin me uskovat voisimme laatia oman määritelmämme tieteestä ja sen rajoista sellaisiksi, että siihen kuuluu lähtökohtana Jumalan olemassaolo ja että Hän on kaiken Luoja. Kaikki sellaiset tutkimukset ja oppinäkemykset, jotka eivät sisälly näihin ehtoihin, eivät ole tiedettä. Ne ovat vain ihmisten subjektiivisia, epätieteellisiä uskomuksia, mielikuvitusta ja satua.
"Tiede" on suhteellinen käsite
2
50
Vastaukset
"Kaikki on fysiikkaa.
Paitsi matematiikka."Tiede ei ole suhteellinen käsite. Etulinjassa on erilaisia hypoteeseja, jotka eriävät toisistaan, mutta tieteen keskiössä on vain yhteisen konsensuksen hyväksi havaitsemia teorioita. Tiede perustuu havainnoille, jotka ovat kaikille havaitsijoille samoja.
Uskonto kulkee aivan eri latuja. Uskonnolliset kokemukset ovat niin erilaisia, että niille ei voi perustaa minkäänlaista tietopohjaista systeemiä. Ajatellaan vain buddhalaista, hindulaisia, germaanisia, kristillisiä tai varhaiskantaisia uskonnon muotoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?762802Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282537Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville472311Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122044Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1101549- 1671393
- 521062
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa271055IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15846Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110834