Alla olevan kirjoituksen olen aikaisemmin julkaissut duuni.netissä, jos hieman muutettuna olen sen uudelleen julkaissut täällä-
Olen kuullut väitteen että viikingit olisivat levittäneet demokraattisia instituutioita.
Viikingit eivät oikeastaan levittäneet demokratiaa, sillä heidän demokraattiset instituutionsa eivät juurtuneet kuin Manille ja Islantiin. Jopa Tanskassa se korvaantui feodalismilla joka istui siellä poikeuksellisen lujassa; oli viimeisiä paikkoja läntisessä euroopassa jossa luovuttiin maaorjuudesta.
Tarkasti ottaenhan sopimusvaltio on käsitteenä toki tuore, mutta sen periaate syntyi roomalaisen oikeuden, cesarismin ja frankilaisen heimo-oikeuden törmättyä toisiinsa 700-800-luvuilla.
Kansainvaellukset olivat hävittäneet roomalaisen organisoidun ja keskusjohtoisen hallinnon euroopasta, ja euroopassa oli kaikkien sota kaikkia vastaan. Frankkien organisoitu ratsuväki onnistui ottamaan haltuunsa ensin pohjoisen ranskan, ja myöhemmin Kaarle Suuren johdolla Pohjois-Espanjasta Elbelle ulottuvan euroopan osan. Oikeastaan saman osan mannereuroopasta jonka tuhat vuotta aikaisemmin asutti kelttien kulttuuripiiriin kuuluvat kansat.
Takana vaikutti Rooman muisto, ja Kaarle keisarina onnistui vakiinnuttamana omalla persoonallaan euroopan olot. Kaarlen pojista ne, jotka eivät olleet rikkoneet välejään isäänsä kuolivat ennen isäänsä, lukuunottamatta heikkoa Klodvigia, ja niin koko paska periytyi tälle. Tässä yhteydessä pitää muistaa se, että imperium käsitettiin yhtäältä keisarin omaisuudeksi, ja toisaalta germaanisen lain mukaan ei kukaan lapsista ollut ennakkoon suosituimmuus asemassa, vaan jos poikaa ei erikseen oltu tehty perinnötömäksi, kaikki pojat perivät saman verran.
Kun Klodvig/Ludvig kuoli, hänelle jäi kolme poikaa, jotka perivät valtakunna vallan tasan, mutta keisarin arvo meni Lotharille. Hallitusvalta ja hallintokoneisto ei enää ollut kyllin vakaa ja toimiva toimiakseen tuossa tilanteessa, ja useista heimoruhtinaskunnista koottu valtakunta ilman selvää enemmistöä oli myös liian epävakaa tuossa tilanteessa, joten olojen säilyttämiseksi edes jotenkin säädellyinä oli kehitettävä uusi malli.

Vastaukset 3
Vanhimmat
puutu muihin kohtiin kuin tuohon kansaivaellusten
heittelyyn. Vaikka Rooman keskusjohto katosi,
niin paikallisorganisaatio jäi (meidänkin katseltavaksi).
...ei käytännössä jäänyt länteen kuin muutamille paikoille Italiaan, ja sekin hävitettiin varsin nopeasti seuraavassa vaiheessa.
ja maanomistus perustuivat suoraan roomalaisiin
suurtiloihin ja klienttijärjestelmään. Maaherrat
ja keisari katosivat muuten homma jatkui.