Nyt on ryhtiliikeen aika SAK:ssa. SAK: tulee jättää ennen ilmoitettujen kurjistusten eduskuntakäsittelyä yleislakko uhka, joka pidetään samana päivänä kun eduskunta juntaa hallituksen esityksen laiksi eduskunnassa. Ellei Lyly tähän johtajana pysty on tilalle saatava mies joka siihen pystyy, nyt on nähty pohja työmiehen kärsivällisyydessä ja on aika ottaa järeät aseet käyttöön.
Emme ole maksaneet jäsenmaksujamme hupitoiminnan vuoksi johon ammattiliitot ovat tähän saakka keskittyneet, nyt on aika toimia jäsenten etujen hyväksi ja alkaa toimia, nynnyttelyn aika on ohi ja sen pitää tehdä selväksi hallitukselle ja Ek:lle.
Emme ole maksaneet jäsenmaksujamme hupitoiminnan vuoksi johon ammattiliitot ovat tähän saakka keskittyneet, nyt on aika toimia jäsenten etujen hyväksi ja alkaa toimia, nynnyttelyn aika on ohi ja sen pitää tehdä selväksi hallitukselle ja Ek:lle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kannatan, nyt katsotaan onko jäsenmaksut kannattaneet.
On oikeasti aika näyttää että me hoitajat emme mene työpaikalle kun lakko alkaa.
Turha enää vedota velvollisuuteen, se tili ei maksa palkkoja.
Jääkööt syöpäsairaat hoitamatta
Maatukoot potilaat paskoihinsa
Nyt on oikeasti aika näyttää ettei kutsumus enää kutsu
Velvollisuutemme on nyt hoitaa itseämme eikä enää nääntyi ylitöihin, sunnuntaitöihin eikä enää töihin lainkaan
Norja kutsukin
Hauta korjatkoon hoitamattomat potilaat, johan Suomi säästyy ylivelkaantumisesta luonnollisella eutanasialla
Ei hoitajia tarvita kahvioihin makailemaan ja selailemaan nettiä.
Nimenomaan olette maksaneet jäsenmaksujanne turhaan hupitoiminnan vuoksi, kyllä teidän ay-pomoilla on riittänyt paljon hupia teidän sinisilmäisyydestänne. Vanha sanonta : tyhmyydestä sakotetaan.
Näyttäkääpä saatteko muutakin aikaiseksi kuin tänne näitä sepityksiä?