Se mikä minua tämän ajan ihmisissä ärsyttää..

Ikis__M

..on se että nyt kun tulee leikkauksia juuri ne samat ihmiset parkuu ja uhkaa lakoilla jotka vielä muutama päivä sitten innolla mamuttivat koko suomea täyteen. Onko ne niin p..leen tyhmiä ettei ne tajua tosiasioita, kuvittelevat että rahaa kasvaa puussa, työpaikkoja syntyy tuosta noin vaan naks kun osaaja saapuu afrikan rannikolta eikä mamutukseestä ole mitään kuluja? Parhaita vetoja viime päivinä on kun kaikki kilpaa kehuu ettei maksa mitään kunnille kun valtio maksaa viulut, mistähän se valtio mahtaa muodostua vai onko sillä muka joku taikarahasampo olemassa?

Ei minulla sinällään hirveästi sitä vastaan ole jos joku haluaa mamuttaa, tyhmyydestä kun ei voi sakottaa, mutta se tympii että ensin vaaditaan jotain ja sitten kun ne toiveet toteutuu aletaankin itkemään niiden toiveiden kustannuksien rahoittamisesta. Niinkö sen muka pitäisi aina mennä että joku muu maksaa aina kaiken, semmoinen muu joka ei ole koko tilannetta ollut haluamassa koska on tiedostanut ne kustannukset jo aikapäiviä sitten?

Joku varmaan kommentoi ettei se mamutus ole kuin jotain 0,0x prosenttia budjetista. Kyllä se vain taitaa olla aika monta prossaa kun lasketaan kaikki virkakoneistokulut ja muut jotka on ihan pelkästään mamutuksen ympärille muodostettu.

Eihän tämä oikeastaan sinkkupalstan aihepiiriin kuulu mutta laitetaan nyt jos vaikka herättäisi asiallista keskustelua ja kun tiedämme että täälläkin varmasti naisissa on on innokkaita mamuttajia taustalla, samoja jotka liputti tahdomme- marssilla, sitten möykkäsivät rasismimarssilla ja seuraavaksi vinkuvat yleislakkoa huutamassa kun heiltä ei saisi viedä pennikään.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi yrität vääntää tästäkin jotain sukupuoli kysymystä ja sukupuolien välistä vastakkainasettelua???

      Kyllä nämä asiat ja mielipiteet ovat ihan yksilökohtaisia, eli ei ole sukupuoliasioita, eikä myöskään ole mitään naiset vs. miehet, vaan hyväosaiset vs. tavikset, sekä tietenkin niitä kehen päätökset vaikuttavat enemmän vs. vähemmän.

      • Ikis__M

        En minä mitään yritä vääntää, enhän tuossa sukupuoliin muuten ottanut kantaa kuin vasta aivan lopussa, suurin osa kun niistä innokkaimmista monikulttuuristajista tuntuu kuitenkin naisia olevan vai kiistätkö jollain faktalla sen?

      • Ikis__M kirjoitti:

        Jos syyllisiä etsitään, niin mamu kysymyskin pitäisi aloittaa ihan siitä, että mistä kaikista syistä niissä maissa joista paetaan on asiat niin kuin on.......kas kas.....polku taitaa taas johtaa samalle sylttytehtaalle....ainakin samojen limanäppien sormet on ollut sielläkin tavalla tai toisella mukana, niin kuin monessa muussakin asiassa, mistä tavikset saavat kärsiä.

        Asiat eivät ole yksinkertaisia eivätkä helppoja, jos syteemi k*see, niin se k*see, mutta tyhmät yksilöt eivät näe, että osallistuvat eliitin "hajoita&hallitse" suhmurointiin, niin kuin tarkoitus onkin, eikä silloin nähdä tai haluta nähdä, missä se mätä on, kun vaikutusmahdollisuudet on aika olemattomat niitä voimia vastaan, ainakin vielä tällä hetkellä ei ole mitään niin vahvaa vastavoimaa nähtävissä, että muutosta olisi odotettavissa......avaa silmäsi sinäkin.....

        Tuohon sukupuoli juttuusi en osaa antaa mitään faktaa, mutta mitä olen ihmisten mielipiteitä kuunnellut niin ei ole naisillakaan sen enempää ollut innokkuutta ollut, kuin miehilläkään.......koko asia on niin ristiriitoja täynnä, sekä myös ihmettelyä herättäviä kysymyksiä on paljon.

      • Ikis__M

        Asiat nimenomaan on h..in yksinkertaisia ja helppoja, juuri tuossa on se ongelma kun useimmat kuvittelevat että pitäisi ratkaista syyrian, somalian ja muiden ongelmat kun nimenomaan ei tarvitse, ei me siihen pysytytä eikä se edes ole meidän asia selvittää mitä ja ketä siellä taustalla häärää. Jos sinun kotiisi vaikka pyrkisi mahdollisesti väkivaltainen puukkomies tarvitseeko sinun tietää hevonv..kaan sen ongelmista kotonaan, mistä se on lähtenyt tai mitä tehnyt ennen? Ei todellakaan tarvitse, sinun tarvitsee vain sulkea ovi ja ilmoittaa ettei tänne nyt sovi tulla, sori. Niin helppoa se on.

        "useimmat kuvittelevat että pitäisi ratkaista syyrian, somalian ja muiden ongelmat"

        Hoh-hoh.....no tuo nyt ei pidä paikkaansa, tuota et usko itsekään, ei tavikset ja rahvas ehdi riistoltaan ja pahalta ololtaan noita asioita ajatella.

        Suurvallat, raha/poliittinen eliitti suhmuroivat ja tulevat suhmuroimaan vielä paljon lisää omien tarkoitusperiensä mukaan monissa eri maissa ja konflikteissa, sekä myös tietenkin kaikessa muussakin asiassa talouselämässä, niin se on taattua, että pahoja tilanteita on syntynyt ja syntyy monessa eri asiassa - siinä ei paljon rahvas/tavikset voi kuin ihmetellä, kun virta vie......

      • Ikis__M
        MGTOW kirjoitti:

        Tottakai ne niin tekee ja ainahan näitä "trgedioita" sattuu kun alkaa näyttämään siltä että työmuurahaisilla jää jotain sivuunkin mutta edelleenkään sekään ei ole ongelma, ainahan ne varastaa ja poliitikot ajaa juuri niiden suhmuroijien asiaa. Silti ei minusta tarvitse näitä edes miettiä tai ymmärtää yksilötasolla, lopettaisivat vain sen nillittämisen ne jotka innolla oli ajamassa juuri sitä riistokapitalistien asiaa intomamuttamalla mukana. Kuvittelikohan ne tosiaan että siinä on takana aito auttamisen halu eikä oko kansakunnan olojen kurjistaminen ja kolmen euron tuntipalkat.

        Niih, asiat on "herran käres".... ;D

        Nyt ei jaksa puida tätä asiaa enempää.....katsellaan josko myöhemmin, jos tulee sellainen tunne.

    • ätminki

      Mamut vie kaikki työpaikat koska niille ei tarvii maksaa ehtojen mukaan.

      • 590

        Missä sä olet edes nähnyt työssä käyviä mamuja, saati että ne veisivät "kaikki työpaikat"?

    • namujennikas

      Olen osittain samaa mieltä mutta omaan eriävän mielipiteen. Yhdestä asiasta tekin varmaan olette samaa mieltä, meinaan tästä: http://1i.fi/kuumintahottia

    • bbcv

      Kyllä mamui on paljonki näkyny töissä, jos joskus töis otte käyny

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2541
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1447
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      814
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      37
      814
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe