Ei lämmitystä

Huomasin että harvinaisesti ei ole tarvinnut laittaa sähklämmitystä päälle vielä ollenkaan eikä klapejakaan poltella. Niin on pidellyt lämmintä syksyä. Yleensä on viimeistään tuossa 10. päivän tienoilla pitänyt aloittaa lämmityskausi. Kun oli viileämmät yöt, oli aurinkoiset ja lämpimät iltapäivät eikä tarvinnut lämmittää. Ja viime aikoina on pidellyt lämmintä yötä päivää.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä en katkassut lämmitystä koko kesänä, mitä en ole ennen tehnyt. Oishan tuossa ollut kuukauden verran aikaa olla kierto kiinni, mutta eipä tuota heinäkuun puolessa välissä enää viitsinyt katkaista, kun pakkasyöt tuli jo elokuun alkupuolella.

Nä tää oli tällainen kesä ja toivotaan, että talvesta tulisi lämmin, kun tuo lämmittäminen maksaa niin älyttömästi?

Äänestä

Jaa'a. Noin se katastrofaalinen ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen siis näkyy. Lämmitystä ei tarvitse kytkeä päälle. KARMEAA! Ei ole ihme, että korkkimieskin on huolissaan.

Äänestä

Taisit unohtaa mainita, että kesä-heinäkuulla sitä vasta pitikin lämmittää, kun oli niin kylmää. Harvinaisesti tuo edeltävä lämmityskausi jatkui elokuulle saakka.

Äänestä
  • Höpö höpö, ei tarvinnut heinäkuulla lämmittää. Ei ollut niin kylmä. Jos olet itse niin pöljä että lämmität heinäkuussa, senkun vaan. Eihän heinäkuu aivan erityisen kylmä ollut. Matalapainevoittoinen, yöt enimmäkseen lähes yhtä lämpimiä kuin päivät.

    Äänestä

AGW!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


klapikalle kirjoitti:

Huomasin että harvinaisesti ei ole tarvinnut laittaa sähklämmitystä päälle vielä ollenkaan eikä klapejakaan poltella. Niin on pidellyt lämmintä syksyä. Yleensä on viimeistään tuossa 10. päivän tienoilla pitänyt aloittaa lämmityskausi. Kun oli viileämmät yöt, oli aurinkoiset ja lämpimät iltapäivät eikä tarvinnut lämmittää. Ja viime aikoina on pidellyt lämmintä yötä päivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu