Nainen suuttui kun en jäänyt yöksi panemaan

annoin vain "makupaloja"suutelemalla hänen kanssaan jonkun aikaa, sitten häivyin. Kasvotusten oli kyllä hyvin ystävällinen eikä valittanut yhtään, oli kuitenkin koko viikon kuulemma minua ajatellut ja nyt sai minut hetkeksi luokseen. Perään tuli kuitenkin lukuisia vihaisia tekstareita, että miksi seksi ei kiinnostanut, miksi en jäänyt yöksi häntä hoonaamaan? No kun ei panettanut yhtään niin siksi en. No kyllä hän huomenna jo leppyy.
9272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sitten kun totaalisesti kyllästyt ja lemppaat hänet, niin sitä ennen muista läträtä märäksi. Sormeilet pimppiä ja annat kosketella. Sitten kun hän on ihan huipussaan ja haluu munaa väkisin tokaiset: Sori, olen (tähän paikkakuntasi) pahin pihtari.

Äänestä
  • >:D

    Äänestä

Eikös sun pitänyt tappaa kaikki naiset eikä alkaa pussailemaan, puhumattakaan seksistä?

Äänestä

Tuollaisia kiimavittuja ne naiset aina ovat.

Mutta onkin eräs pahin tapa rankaista naista, että jättää hänet kiimaisena ilman seksiä (kuten tuo eräs toinen kirjoittaja kommentoi, mikä on jo suorastaan sadistisen ilkeästi tehty).

Nainen ottaa pakit 100 kertaa huonommin kuin mies, koska tietää että hänen arvonsa on kiinni hänen seksuaalisesta haluttavuudestaan.

Itse olen joskus jopa siinä määrin narsistinen, että minulle riittää ajatus jo siitä että nainen antautuisi minulle, se on melkeinpä kuin itse seksi!

Äänestä

Monesti nainen on pettynyt kun en ole pillua halunnut. En ole sellainen pelimies joka haluaa heti naida. Eilenkin kaveri nainen olisi halunnut naida mutta sanoin että lähden kaverin luokse ryyppäämään.

Äänestä

Helppohan se on kieltäytyä, kun sulla ei seiso.

Äänestä
  • Shaming language ja henkilöhyökkäys.

    Äänestä

Tällaista on Suomessa toteutuva tasa-arvo. Nainen on muka oikeutettu milloin mihinkin tekosyyhyn vedoten kieltäymään seksistä. Sen lisäksi naiset hankkivat pillujensa avulla miehiltä rahaa, olemalla huoria tai parisuhdehuoria.

Kun taas mies kieltäytyy naisen kanssa seksistä esimerkiksi sen takia että nainen on vanha ja läski, niin nainen suuttuu. Ihan kuin jokaisella miehellä olisi velvollisuus olla kulli jäykkänä ja panemassa ketä tahansa naista jos vaan nainen antaa luvan.

Äänestä
  • Juuri näin!

    Jälleen tarkka kuvaus siitä mitä naisten narsistinen oikeutuksentunne aiheuttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisasialooseri1 kirjoitti:

annoin vain "makupaloja"suutelemalla hänen kanssaan jonkun aikaa, sitten häivyin. Kasvotusten oli kyllä hyvin ystävällinen eikä valittanut yhtään, oli kuitenkin koko viikon kuulemma minua ajatellut ja nyt sai minut hetkeksi luokseen. Perään tuli kuitenkin lukuisia vihaisia tekstareita, että miksi seksi ei kiinnostanut, miksi en jäänyt yöksi häntä hoonaamaan? No kun ei panettanut yhtään niin siksi en. No kyllä hän huomenna jo leppyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu