keskikaljamiesten yu-kisat

enovenees

Pidettiin kaveriporukalla ns yu-kisat. Ikähaitari on siis 28-40v. Itse olen 35v. Lajeina oli pituus, naistenkuula, 60m ja miestenkeihäs. Itse en ole harrastanut juuri mitään, mutta vanhasta lihasmuistista kaikki lajit onnistuivat jollain tapaa. Erityisesti yllätti, että bodarimiehet eivät pärjänneet kuulassa, vaikka nostavat penkistä paljon enemmän rautaa kuin meikäläinen.

Omat tulokseni:
Pituus 4.45m
Kuula (4kg) 13.91m
60m 8.9s
Keihäs(800g) 42.96m

Yllätys oli bodari, joka työnsi (tai enemmänkin heitti) kuulan vain 12 metriin, ilman mitään tekniikkaa, pelkällä kädellä, kasvot kokoajan työntösuuntaan. Keihäs ei lentänyt kuin joku 20m. Pituus jäi alle 4m. 60m meni yli 9s. Oli varsinkin yllätys ettei kuula lentänyt tuon pidemmälle, vaikka lihasmassaa on niin että paita melkein repee.

Pääsääntöisesti porukka työnsi kuulaa noin 9-11 metriin. Pituutta hypättiin 4 metrin molemmin puolin. 60 metrin joku juoksi jopa 8.2 sekuntiin. Keihäs lensi pääsääntöisesti 15-25 metrin tietämille.

Harrastin nuorempana keihäänheittoa jonkin verran, ihan omaksi ilokseni vain heinäpellolla, aluksi puukeihäillä ja sittemmin metallikeihäillä. Muistaakseni heitin joskus 45m miesten keihästä. Kai se käsinopeus ja heittoräjähtävyys tulee sitten tuohon kuulaankin. Kuulaa ei ole tullut työnnettyä kuin harvakseltaan, mutta jonkinlainen perustekniikka siinäkin on kunnossa. Pakittamalla ja räjähtävällä rykäisyllä, sekä sormilla hieman joustamalla. Tuo kuulan tulos kyllä yllätti eniten itseni, kuvittelin jotain 12 metriä ja risat, mutta melkein 14. Pituushyppy ja juoksu sitten ovat hyvin tavanomaisia, kenenkä tahansa aikoja, ei mitään ihmeellisiä siis. Keihäs ei yllättänyt minua, mutta monet muut se yllätti, ja se heittämisen vaikeus kun tekniikkaa ei muilla oikein ollut.

Mutta sellaista se oli keskikaljamiesten kisailut. Hauskaakin oli, eikä niin vakavaakaan. Mutta seuraavina päivinä oli paikat kipeinä monta päivää. Että kyllä sitä silti täysillä yritti, jokalajissa.

1

125

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MaxWallenberg

      tiedossahan ja myös omastakin kokemuksesta voin sanoa että kehonrakennustyylinen sekä voimanostotyylinen raudan nostelu salilla tekee hieman kömpelöksi, hidastaa ja vähentää kimmoisuuttakin. Myös liian suuret lihakset vaikuttavat asiaan ja toimivat hieman epätaloudellisesti myös aeroobisissa lajeissa sekä palloilulajeissa. Myös yksipuolinen kestävyystreeni hidastaa ja iän myötä vaikutus vain tuntuu lisääntyvän.

      Kuntosalilla ja juoksulenkeillä olisi näin ollen erittäin suositeltavaa tehdä vaihtelevampia treenejä. mm. räjähtävää voimaa, pikavoimaa, koordinaatiota ja kestävyyttä parantavia treenejä salilla ja erilaisia vetoja, mäkinousuja, spurtteja, loikkia jne juoksulenkkejen yhteydessä.


      Näin toimimalla myös treenaaminen muuttuu miellyttävämmäksi kun siihen saa vaihtelua ja löytää uusia voimavaroja myös elimistöstään.

      Itse olen nyt yrittänyt panostaa vanhemmiten treenien monipuolistamiseen. Loukkaantumis- ja rasitusvammariski hieman lisääntyy mutta tolkkupäässä se on hallittavissa.

      Toki jos kuntoilijan tavoitteena on ainoastaan maksimaalinen kestävyys, - voima tai isot lihakset niin ilmanmuuta ne kehittyvät parhaiten niihin erikseen tarkoitetuilla treeneillä.
      Itse arvostan monipuolisuutta kuntotekijöissä ja kuntoilussa !

      Olisitte muuten juossut vielä monipuolisuuden vuoksi vaikkapa 1000 metriä tai cooperin lisäksi tuohon settiin niin olisitte nähneet vaihtuuko kärki.
      Miesten kuula olisi myös ehkä saattanut suosia enempi voimailijoita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      3153
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1101
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      903
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      54
      884
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      819
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      48
      709
    7. 58
      685
    8. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      682
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      636
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      624
    Aihe