Vastaukset 16
- pedofiili
Kävitkö jo raiskaamassa alaikäisiä houkuttelemalla jonnekin tuolta nuorten palstalta?
- aploodit
manipulaation mestari.
- EnosaaTietää
Olen miettinyt tuota viimepäivinä. ilmeisesti Irakissa ovat tottuneet erilaiseen ruokaan. Oulun serviisi aikoo ainakin lisätä kasviksien määrää ja olikohan, että myös riisiä lisäävät..Oulun Hiukkavaarassa on järjestetty pakolaisille kerran viikossa kokoontuva kielikurssi. Viimeksi osallistujia oli n. 200. Minua mietityttää mielenilmauksissa mainittu turvapaikka tilojen epäsiisteys. Tulee mieleen, että voisivatkohan Irakilaiset itse siivota kasarmissa käytettävät tilat. valitusta oli tullut myös siitä, että juomavesi pitää ottaa kasarmin asuintiloissa vessasta. Vastakkain asettuliksi voisin esittää syyriän pakolaiset esim. Libanonissa ja muissa arabianmaissa teltta kylissään. Monet joutuvat säännöstelemään vettä. He olisivat kiitollisia tuosta vessan vedestä. kaikki niin suhteellista. toisaalta varmastikaan ei ole helppoa asua kasarmi tiloissakaan, monen miehen samoissa tiloissa ilman yksityisyyttä ja vieraassa maassa. Ilman työtä ja perheen tukea. Toisaalta herättää kysymyksiä, mitä Irakin miehet ovat lähteneet pakoon, jos ei kelpaa. Kriisejäkö vai elintasoa ?
- edelliseltä
Voi kamala, miten paljon minulla on kirjoitusvirheitä :D Aika nolo..Niin, minulla sama juttu. Kouluruuat olivat huippuja. Eturivissä istuva ystäväni kuljetti minulle kaikki sulatejuustonsa ja paperiin käärityt maksanpalat. Söimme luokassa. Kerran välitunnilla olimme kahdestaan luokassa ja hän aukaisi pulpetin kannen ja näytti, mitä oli säästänyt minulle. Makkarakastikkeen makkarat. Nam...
- ihanalle___
Manipulaatiota.
- nalleseni
Missä kohin. Mielestäni vain ajatuksia.
- ihanalle___
nalleseni kirjoitti:
Missä kohin. Mielestäni vain ajatuksia.
http://cdn.acfrg.com/i/225_225_fit_ffffff__png/ACfrG/productpics_fullsize/2/294359a-emp.jpg
muistaks ku ostin in flames hupparin? - edelliseltä
ihanalle___ kirjoitti:
http://cdn.acfrg.com/i/225_225_fit_ffffff__png/ACfrG/productpics_fullsize/2/294359a-emp.jpg
muistaks ku ostin in flames hupparin?Ookko se itseään anarkistiksi kutsuva musta hiuksinen ?
- ihanalle___
nalleseni kirjoitti:
Missä kohin. Mielestäni vain ajatuksia.
Voih <3 kyl mul on vähä satuliaki ikävä. Painastot kiusi. mut se in flames huppari on käytös nyt. Syksyl on kylmä ja nii vähän tekemistä. Hannu nai sitä minnaa ja mari sekoilee jossa netis. satu laittaa painastoja päälle ja jaana jakaa tussuu muual. Jenna vinkuu sexii mut si se haluis kakarankii. Tomi bailaa jossai yksi ja nai muit. Mää teen si kakkui ku näyttökii ees opiskeluis. Miks mu älypuheli ei toimi? Intaan en pääse. Voi ristoki suuttuu ku ei oo voinu stalkkaa mua viiteen minuttiin. Käyn äkkii laittaa jonkun foton. Persuja käy seuraan tuol muual ja siivoon vähä. si niilo tavii riipputissist kuva. Heliki on kade on niilo ja hannu haluuki mut. Niina se jakaa kaikil tuol ja tarjan kaa on ongelmii ku jukka ei tykkää jakaa. Mut mä käyn ny intans. Päiviti facebooki tos minuutti si sielt voi stalkkaa mis mää in flames hupparin kaa meen.
- ihanalle___
edelliseltä kirjoitti:
Ookko se itseään anarkistiksi kutsuva musta hiuksinen ?
Värjäsi hiukseni mustiks ennen oli valeit ja ruskeit raitoi.
- JärkeeNyvähä
Nyt vähän näkökykyä kehiin..ainakaan palstaa ei voi haukkua globaalisoitumisesta. Miten tällaisella pienellä palstalla voi juuri ketään manipuloida. Suuret kuvitelmat..
- ihanalle___
muistaks kun kokaisin kakkuu ja ostin sen in flames hupparin :) Mul on monesti tylsää ja ostelen in falmes huppareit. Psykologi sano et siit on hyötyy anoreksiaan et mää teen sillai. Muistaks ku latasin instaan se kuva siit kakust minkä tein?
Kerron jutskii tänne paljon. Mut mää pidän sitä in flamesin huppariii aina päällä! <3
- todellailoinen
Tampereella on kahakka käynnissä parhaillaan....
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443765850446.html- Manipuliolisti
Paha tulee pahan luo. Islamilaisuus pelottaa. Heillä niin eriarvot. Toisaalta,paha saa vallan,jos hyvät ei tee mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491444- 1151426
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta199954Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.331895Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä233830- 58733
Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht233697Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175681Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88630Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21601
