Valhetta

Mikä olisi hyvä yleistys sanalle huijaaminen tai minkälaisista teoista sana huijaaminen on saanut nimensä? Ajattelemalla, että huijaus on normaali käyttö sana voisi siitä päätellä huijaamisen olevan ikivanha ja todella yleinen tapa, joka taas kertoo ihmisen muuttomattomasta luonteesta. Josta taas voisi ajatella, että kielessämme yleisesti käytetyt sanat kertovat jotain ajatuksistamme, mutta tekemällä listan ison ihmisryhmän käyttämistä sanoista kertoo se yleensä ihmisten kokemuksista.

Huijaus on tarkoituksellista väärän kuvan antoa. Huijarin täytyy tietää, että huijattava ei tiedä. Valkoisenvalheen ero huijaukseen on, että valkoinenvalhe on yleensä hätäistä huijaamista ,jonka tarkoitus on saada aikaan yleensä todellista parempi kuva itsestä huijattavan silmissä, tai sitten panetella kaveriaan ja antaa ystävästä todellista huonompi kuva. Kun valkoinenvalhe on kerran vain valkoinen valhe, niin huijaus on sitten tarkkaan harkittua väärän kuvan antoa, jolla on tarkoitus saavuttaa jotain jo edeltäkäsin harkittua johon huijaus on keino.

Itseään ihminen huijaa, kun joidenkin käsitysten vuoksi íhminen ajattelee tietyllä tavoin, eikä halua myöntää oikeaksi totuutta jonka kuitenki tuntee totuudeksi. Kuka silloin on huijari ja huijattava? Voisiko sanoa, että mielissämme taistelee käsitys/uskomus vastaan totuus.
4241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huijaus on tarkoituksellisesti hyvä kuvan antoa.
Huijarin ei tarvitse tietää että huijattava ei tiedä. Valkoinenvalhe on aina hyvä tehdä kavereitten kanssa.
Huijatessa ei koskaan tarvitse ajatella tarkkaan, koska kuva itsestä toiselle on pohjimmiltaan kuitenkin väärä.
Itseään ihminen huijaa aina, riippumatta siitä, luuleeko hän itsensä sijaan toisia, joissa mahdolliset kaverit mukaanluettuina, huijanneensa.
Voisiko sanoa, että mielissämme taistelee ymmärtämättömyys/itseuho vastaan rakkauden pelko.

Äänestä

Itseuho on kiva sana.

Rakkauden pelko? Rupeaa pelottamaan, että rakastut Simoon. Älä rakastu. Tulee liian monimutkaista.

Äänestä
  • ... väärälle riville. Laskin jotenkin kai rivit väärin.

    Äänestä

  • meni kirjoitti:

    ... väärälle riville. Laskin jotenkin kai rivit väärin.

    se taisi olla, tarkoitin 7.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PAsk... jauhaja kirjoitti:

Mikä olisi hyvä yleistys sanalle huijaaminen tai minkälaisista teoista sana huijaaminen on saanut nimensä? Ajattelemalla, että huijaus on normaali käyttö sana voisi siitä päätellä huijaamisen olevan ikivanha ja todella yleinen tapa, joka taas kertoo ihmisen muuttomattomasta luonteesta. Josta taas voisi ajatella, että kielessämme yleisesti käytetyt sanat kertovat jotain ajatuksistamme, mutta tekemällä listan ison ihmisryhmän käyttämistä sanoista kertoo se yleensä ihmisten kokemuksista.

Huijaus on tarkoituksellista väärän kuvan antoa. Huijarin täytyy tietää, että huijattava ei tiedä. Valkoisenvalheen ero huijaukseen on, että valkoinenvalhe on yleensä hätäistä huijaamista ,jonka tarkoitus on saada aikaan yleensä todellista parempi kuva itsestä huijattavan silmissä, tai sitten panetella kaveriaan ja antaa ystävästä todellista huonompi kuva. Kun valkoinenvalhe on kerran vain valkoinen valhe, niin huijaus on sitten tarkkaan harkittua väärän kuvan antoa, jolla on tarkoitus saavuttaa jotain jo edeltäkäsin harkittua johon huijaus on keino.

Itseään ihminen huijaa, kun joidenkin käsitysten vuoksi íhminen ajattelee tietyllä tavoin, eikä halua myöntää oikeaksi totuutta jonka kuitenki tuntee totuudeksi. Kuka silloin on huijari ja huijattava? Voisiko sanoa, että mielissämme taistelee käsitys/uskomus vastaan totuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu