Sinkkuna Tirkistelen Marja Hintikka Livea

Kun katselee näin kolmekymppisenä lapsettomana kestosinkkuna niin tajuaa mistä jää paitsi. Niin hyvässä kuin pahassa.
Toisaalta on elämässä ollut aikaa käsitellä kaikki ne pettymykset naisten kanssa ja suhdeyritykset (jotka kyllä ovat jääneet vähiin) niin jäljelle jää tietty tunteettomuus, välinpitämättömyys jota leimaa ennen kaikkea ulkopuolisuus.

Tuo ohjelma siis on tietynlainen tirkistelyohjelma. Vaikka olen tuntenut ja tunnen joitakin perheellisiä hyvinkin niin silti sen vanhemman ollessa erillään lapsistaan on puhuttu muista aiheista kuin perhe-elämästä. Toisaalta se kuva on syntynyt parista tapauksesta että perhe-elämä ei ole juhlaa vaan juuri helvettiä.

En ole koskaan erityisesti tahtonut lapsia vaan ajatellut että niitä hankitaan sitten jos löytyy se sopiva kumppani eli äiti siis. Sopivia lapseni äitiehdokkaita vain ei ole löytynyt. Liekkö kuolleet sukupuuttoon.

Itsekkäitä naisia ja immeisiä on kyllä löytynyt josta osaltaan Marja Hintikka Live taitaa kertoakkin.
Joskus olisin ollut valmis uhrautumaan perustaakseni perheen, mutta en niillä ehdoilla että nain "juoksunsa juosseen" naisen tai alan lapioimaan paskaa jonkun toisen jälkeläisen puolsesta.

On vain jännä huomata miten ulkopuolinen sitä tietyistä asioista elämässä on.
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Perheellisenä ihmettelen ja kysyn vaan: "Kuka tai mikä ihme on Merja Hintikka Live??"

Äänestä

Se Hintikka on melkoinen sottapytty. Siinä ohjelmassa näytettiin sen keittiötä joka oli todella suttuinen, astioita joka paikassa. Eikö naiset osaa siivota, en minä menisi ruokailemaan sellasen sottapytyn luokse joka ei osaa tiskata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huonojakokenut kirjoitti:

Kun katselee näin kolmekymppisenä lapsettomana kestosinkkuna niin tajuaa mistä jää paitsi. Niin hyvässä kuin pahassa.
Toisaalta on elämässä ollut aikaa käsitellä kaikki ne pettymykset naisten kanssa ja suhdeyritykset (jotka kyllä ovat jääneet vähiin) niin jäljelle jää tietty tunteettomuus, välinpitämättömyys jota leimaa ennen kaikkea ulkopuolisuus.

Tuo ohjelma siis on tietynlainen tirkistelyohjelma. Vaikka olen tuntenut ja tunnen joitakin perheellisiä hyvinkin niin silti sen vanhemman ollessa erillään lapsistaan on puhuttu muista aiheista kuin perhe-elämästä. Toisaalta se kuva on syntynyt parista tapauksesta että perhe-elämä ei ole juhlaa vaan juuri helvettiä.

En ole koskaan erityisesti tahtonut lapsia vaan ajatellut että niitä hankitaan sitten jos löytyy se sopiva kumppani eli äiti siis. Sopivia lapseni äitiehdokkaita vain ei ole löytynyt. Liekkö kuolleet sukupuuttoon.

Itsekkäitä naisia ja immeisiä on kyllä löytynyt josta osaltaan Marja Hintikka Live taitaa kertoakkin.
Joskus olisin ollut valmis uhrautumaan perustaakseni perheen, mutta en niillä ehdoilla että nain "juoksunsa juosseen" naisen tai alan lapioimaan paskaa jonkun toisen jälkeläisen puolsesta.

On vain jännä huomata miten ulkopuolinen sitä tietyistä asioista elämässä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu