Patologinen valehtelijako?

Petetty45

Seurustelin erään miehen kanssa muutaman kuukauden. Alussa jo epäilykseni jotenkin heräsi, että onko kaikki nyt ihan ok. Mukava mies ja meillä oli kivaa yhdessä. Mutta nämä "tarinat". Koko ajan liikenteessä tapahtui kaikkia uskomattomia tapahtumia. Tuli autoja vastaan moottoritiellä, ihmisiä hyppi auton eteen, ambulanssia jouduttiin soittamaan useasti. No joo ajattelin, että yöllähän nyt voi sattua mitä vaan. Mutta vähän nyt ihmettelin, että hetkinen.. Pitääköhän kaikki nyt paikkansa. Noh.. Eräänä viikonloppuna mies selvitti vanhemmilleen, että naapurissa olikin oikein kunnon bileet, musiikki raikasi ja bileet oli täysillä pystyssä kello kuusi aamulla. Itse olin tuntia aikaisemmin ollut hereillä, bileistä ei ollut tietoakaan... Siinä kohdin rupesin ajattelemaan, että satujako tuo minulle ja muille selvittää..

Noh edellisistä seurustelukumppaneista kyselin, exä oli kuulemma hirttänyt itsensä ja mies oli lainannut tälle rahaakin ja vieläkin niistä makselee.

Yks kaks sitten mies minut jättikin, uhkasi poliiseilla, haukkui ja huusi. Syytti minua sairaaksi ym. Aikani nieleskelin ja tajusin, että ei minussa vikaa ollut vaan hänessä itsessään. Kaikki taisi olla satua mitä hän minulle kertonut. Mahtoiko koskaan edes oikeasti rakastaa. Niin kuin minulle on sanonut. Nyt ilmeisesti minuakin haukutaan ja lienenkö jo tehnyt itsarin tai jotain muuta vastaavaa.

Onko jollain muilla kokemuksia moisesta? Miten olette itse selvinneet asian kanssa?

4

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • skinnybob

      selvästi uskonnollinen tapaus

    • Olen joutunut muutamia kertoja patologisen valehtelijan kanssa tekemisiin, mutta en romanssiasiassa. Aluksihan tietystii uskoo ensimmäiset jutut, mutta sitten kun "isoja asioita" tulee runsaasti tai kuulee satuilijan selittävän samaa asiaa eri tavalla, kun ei muista kelle mitäkin on puhunut, asia selviää.

      Ehdottomasti ensin uskoo, sillä jos epäilisimme kaikkea ja vaatisimme aina todisteita, sosiaalisesta elämästä ei tulisi mitään. Sehän perustuu normaalisti jonkintasoiseen luottamukseen.

      Satuilijan ajatusmaailmaa ei voi mitenkään tavoittaa, ei motiivia, miksi hän satuilee, eikä voi ratkaista, uskooko hän itse vai ei tarinoihinsa, tai onko hänellä edes mitään toden käsitettä. Voi olla, että hän mieltää vain sen miltä kuulijasta tuntuu.

      Olen ollut laitoksessa, jossa on sekä lääkäreitä että satuilijoita. Näyttää siltä, että lääkäritkin ovat melko pihalla ilmiön kanssa, mutta pitävät sitä eräisiin psyykisiin häiriöihin tai mielisairauksiin kuuluvana.

      On hyvin luultavaa, että mainitsemasi satuilijan läheiset ovat jo saaneet korviaan myöten täyteen satuilusta. Vain kun hän tutustuu uusiin ihmisiin, hänen satuilunsa menee hetken täydestä, mutta sitten hekin huomaavat mistä on kyse. Sinulle ei ole koitumassa hänestä merkittävää vahinkoa. Suurin vahinko koituukin hänelle itselleen, mutta hänkin on "syytön", sillä ei hän ole voinut valita sen paremmin geenejään kuin ympäristöään.

      Satuilijaa ei voi auttaa. Kuluttaa vain itseään, jos yrittää, mutta mitään apua ei voi antaa. Satuilija on siinäkin onnettomassa tilanteessa, että jos hän joskus harvoin puhuukin totta, ei toinen sitä voi tietää, ja sekin menee pesuveden mukana. Satuilija on siis tutussa ympäristössä KAIKESSA epäluotettavana pidetty.

      Onnea sinulle, että olet päässyt hänestä eroon. Mitään sinun ei tarvitse tehdä, ellei hän taas pyri ottamaan sinuun kontaktia. Silloin vain päättäväinen EI. :)

      • onnäitä

        Suvussani on yksi patologinen tapaus. Hänen erityispiirteistään puhuttiin kotona paljon, kuten myös eräästä kylähullusta, joka kertoi aina huikeista tapahtumista, satuili siis.

        Kun työelämässä törmäsin tällaisiin tyyppeihin, osasin varautua. Sen sijaan minulle oli uutta, että osa väestä uskoi kaikein, siis aivan kaiken, mitä valehtelija satuili. Hän järjesti monille ihmisille vaikeuksia puhumalla heistä p**kaa esimiehille saakka. Oli myös heitä, jotka myhäilivät vinosti todeten, että kyseisen tyypin kanssa pitää pysyä väleissä. He tiesivät patologisen valehtelijan luonteen, mutta toisaalta se ei näyttänyt heitä häiritsevän, vaan he menivät mukaan tämän älyttömiin juttuihin. Kyseessä oli kai jonkinlainen narsisti, joka pyöritti hoviaan ja koko työpaikkaa välillä.


      • onnäitä kirjoitti:

        Suvussani on yksi patologinen tapaus. Hänen erityispiirteistään puhuttiin kotona paljon, kuten myös eräästä kylähullusta, joka kertoi aina huikeista tapahtumista, satuili siis.

        Kun työelämässä törmäsin tällaisiin tyyppeihin, osasin varautua. Sen sijaan minulle oli uutta, että osa väestä uskoi kaikein, siis aivan kaiken, mitä valehtelija satuili. Hän järjesti monille ihmisille vaikeuksia puhumalla heistä p**kaa esimiehille saakka. Oli myös heitä, jotka myhäilivät vinosti todeten, että kyseisen tyypin kanssa pitää pysyä väleissä. He tiesivät patologisen valehtelijan luonteen, mutta toisaalta se ei näyttänyt heitä häiritsevän, vaan he menivät mukaan tämän älyttömiin juttuihin. Kyseessä oli kai jonkinlainen narsisti, joka pyöritti hoviaan ja koko työpaikkaa välillä.

        Onpa työpaikallasi ollut erityisen hankala tapaus. Satuilija voi jo sinänsä tuottaa jonkinasteista harmia ympäristölleen, mutta tämä vielä erityisesti pyrki tekemään vahinkoa. Ihan selvästi hänellä oli kaksi lommoa aivoissa, jotka yhdessä tuottivat suurta haittaa.

        Hankala tuttava, jota ei voi karttaa, kuten työtoveri tai esimies, yleensäkin jakaa ympäristönsä kahteen strategiaan. Toinen yrittää saada hänet pois tai ainakin korjaamaan käytöstään sanomalla suoraan, vaikka tietääkin tulevansa vaikean henkilön vihamielisyyden kohteeksi. Toinen taas yrittää miellyttää häntä, jotta ei joutuisi hänen hampaisiinsa.

        Nämä kaksi strategiaa ilmenevät AINA, kun hankala henkilö on vaikuttanut riittävän kauan. Seurauksena on eri strategiat valinneiden keskinäisten välien romahtaminen. Jos sitten käykin niin onnellisesti, että hankalehtija poistuu tai saadaan pois, muiden välit ovat jo niin myrkyttyneet, että kestää kauan, ennen kuin rauha palaa. Tällaista on ihmissuhteiden dynamiikka.

        Vaikka olen tavannut useitakin satuilijoita, en ole joutunut tilanteeseen, että joku uskoisi satuilijaa pitemmän päälle. Mutta voin sen hyvinkin kuvitella, varsinkin työpaikoilla, missä saattaa vallita myös tietty etäisyys ihmisuhteissa. Silloin esimies saattaa uskoa satuilijaa, koska ei tunne tarpeeksi tämän luonnetta. Tulee pahaa jälkeä.

        Lisäksi hankala henkilö yleensä käyttäytyy hyvin eri tavoin suhteessa eri ihmisiin. Näin joku esimies saattaa erehtyä uskomaan "erittäin miellyttävää" alaistaan, joka onkin muille ihan toista..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      311
      3074
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      64
      2374
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      127
      2075
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      351
      2057
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1743
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1409
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1405
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1357
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      71
      1319
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      81
      1278
    Aihe