Hei!
Kaipaisin vähän muiden näkemyksiä suhteeni tilaan, itselläni alkaa olla ajatukset jo melkoisen solmussa.
Taustasta sen verran, että olen ollut avopuolisoni kanssa yhdessä 4 vuotta. Ikäeroa meillä on erittäin reilusti, eli mies on minua yli 20 vuotta vanhempi. Sikäli olemme sopeutuneet siihen hyvin, eikä se ole tuottanut varsinaisia ongelmia.
Minua askarruttaa miehen käytös, mihin olen havahtunut oikeastaan vasta nyt, kun ruusuilla tanssiminen on loppunut. Suhteemme alkuaikoina tämä kielsi minua ottamasta erästä työkeikkaa vastaan, koska epäili että vieraat miehet pyörisi ympärillä. Minua harmitti, koska muutenkin rahallinen tilanteeni oli silloin heikko.
Kerran jos toisenkin olimme jo mieheni kanssa lähdössä asioille ja autossa istuimme, kun tämä ei suostunutkaan lähtemään, sillä minulla oli tämän mielestä väärät housut jalassa. Toisissa kuulemma näytin niin paljon paremmalta, auto ei liikahtanut ellen olisi käynyt vaihtamassa asustetta. Myös korkokenkien käytöstä ilman tämän seuraa olen saanut kuulla. Kommenttia on myös tullut hiuksista, että niiden tulisi olla ylhäällä koska kasvoni näyttävät siten paljon paremmilta, kuin auki ollessaan. Pari kerrat olen mieleni pahoittanut, kun itse ollut kuitenkin tyytyväinen. :? Itsetuntoni on kärsinyt oikeastaan melko reippaasti. Joskus, kun harvoin olen lähtenyt ystäviäni tapaamaan on tämä udellut matkalaukkuni sisältöä ja halunnut tietää kuinka monet kengät, tai mitä vaatteita se on sisältänyt: sillä enhän koskaan hänen seurassa niitä käytä.
No, aiheesta seuraavaan eli sosiaalisiin suhteisiin. Alkaessa olemaan yhdessä asuin vieraalla paikkakunnalla, ja minulla ei täällä ole juurikaan sosiaalisia suhteita ellei työkaveriani lasketa. Muut tutut ovat yhteisiämme, jota näemme harvoin. Muutoin kyllä soittelen ystävilleni usein, mutta siitäkin olen saanut kuulla, että miksi puhelut ovat niin pitkiä ja eikö niitä voisi hoitaa kun hän ei ole paikalla. Nekin ajat rajoittuvat viikonloppuiltoihin. Pääasiassa käyn töissä, molempia yhdistää sama harrastus, mutta lähes muutoin olen kaikki illat kotona joko yksin tai hänen kanssaan. Tunnen oloni tosi yksinäiseksi, vaikka olemmekin kahden.
Kun olen omaa aikaa ottanut, niin johan on tullut puhelu että eikös minun tulisi olla jo ruokaa tekemässä, tai sanoit että viivyt vain pari tuntia, mutta sinulla onkin mennyt kolme. Huoh. Nykyään tilanne on parempi, sillä saan käydä rauhassa ostoksilla.
Joskus, kun olisin halunnut kutsua ystäviäni tai vanhempani kylään on mieheni ilmoittanut, että senkus mutta hän ei ole silloin kotona. Viikonlopun yökyläilyt on jo tyystin unohdettu meidän asunnossa, sillä jouduin laittamaan vanhempani hotelliin heidän tullessa vierailemaan paikkakunnalle, koska mieheni koki suurta ahdistusta jos tulisivat pieneen asuntoon. Aiemmin tämä vielä onnistui, mutta mies oli jo viikkoja etukäteen niin hermostunut, etten jaksa enää taistella asiasta. Selityksissä vanhemmille ei tietenkään saa sanoa, että ajatus olisi tullut mieheltäni vaan idea on minun.
Ystäviäni näen erittäin harvoin, ehkä 3 kuukauden välein. Näissäkin tilanteissa asiat ovat menneet niin, että mieheni on ollut viikkoja etukäteen ahdistunut tulevasta reissustani, ja heittäytyy täysin säälittäväksi. Joskus sanonut, että senkus menet, mutta itse vastaat seurauksista. Toisessa lauseessa taas sanonut, ettei ole kieltänyt minulta mitään. Että toivoo etten lähde ja vietetään yhdessä aikaa, ja että enhän minäkään todellisuudessa häntä haluaisi yksin jättää. Kaikki ilo lähtee, kun joutuu kokemaan syyllisyyttä ns.toisen hylkäämisestä? Jos en heti vastaa hänen viesteihin ollessani muualla alkaa pommitus viesteillä ja puheluilla, että mikä vikana kun en vastaa? Puhelin ollut laukussa hyvä jos 20 minuuttia.
Nykyinen tilanteeni on, että koen olevani henkisesti todella lopussa. Arkeni on vielä jokseenkin hallinnassa, mutta olen jo pidemmän aikaa turruttanut tunteitani tissutteluun. Kesällä joinkin melkoisen rankasti, ja riidat senkun kärjistyivät. Aiheutin kyllä pari epämiellyttävää tilannetta vahvalla humalahakuisuudellani. Mieheni sanoikin, että olen mieleltäni sairas ja tarvisin hoitoa. Tästä todisteena tämä otti minusta sammuneena kuvia usealta eri viikonlopulta, ja lähetti minulle niitä aika ajoin, että havahtuisin itse tilanteeseeni. Siinä mielessä se toimi, että en halua tuhota itseäni sellaisella toiminnalla. Mutta jotain katkeruutta sisälläni kytee. Näiden tilanteiden jälkeen mieheni on poistunut asunnosta tai jättänyt sinne lapun, missä pyytää minua häipymään asunnosta mahdollimman pian, eikä ole ikinä luottanut minuun. Kerranpa minua vastassa oli jopa A4-kirjoitettu lappu vioistani, sekä hänen mielestä petoksista mitä olen häntä kohtaan tehnyt. Ikinä en ole miestäni pettänyt. Tämä itse on taas on pettänyt edellisessä avioliitossaan useita kertoja.
Yhden kerran mieheni ollessa töissä "karkasin" lähikuppilaan ottamaan pari, koska teki mieli tämän ollessa töissä. Aamulla hän sanoi, että moni mies olisi lyönyt kumppaniaan turpaan.
Kaipaisin vähän muiden näkemyksiä suhteeni tilaan, itselläni alkaa olla ajatukset jo melkoisen solmussa.
Taustasta sen verran, että olen ollut avopuolisoni kanssa yhdessä 4 vuotta. Ikäeroa meillä on erittäin reilusti, eli mies on minua yli 20 vuotta vanhempi. Sikäli olemme sopeutuneet siihen hyvin, eikä se ole tuottanut varsinaisia ongelmia.
Minua askarruttaa miehen käytös, mihin olen havahtunut oikeastaan vasta nyt, kun ruusuilla tanssiminen on loppunut. Suhteemme alkuaikoina tämä kielsi minua ottamasta erästä työkeikkaa vastaan, koska epäili että vieraat miehet pyörisi ympärillä. Minua harmitti, koska muutenkin rahallinen tilanteeni oli silloin heikko.
Kerran jos toisenkin olimme jo mieheni kanssa lähdössä asioille ja autossa istuimme, kun tämä ei suostunutkaan lähtemään, sillä minulla oli tämän mielestä väärät housut jalassa. Toisissa kuulemma näytin niin paljon paremmalta, auto ei liikahtanut ellen olisi käynyt vaihtamassa asustetta. Myös korkokenkien käytöstä ilman tämän seuraa olen saanut kuulla. Kommenttia on myös tullut hiuksista, että niiden tulisi olla ylhäällä koska kasvoni näyttävät siten paljon paremmilta, kuin auki ollessaan. Pari kerrat olen mieleni pahoittanut, kun itse ollut kuitenkin tyytyväinen. :? Itsetuntoni on kärsinyt oikeastaan melko reippaasti. Joskus, kun harvoin olen lähtenyt ystäviäni tapaamaan on tämä udellut matkalaukkuni sisältöä ja halunnut tietää kuinka monet kengät, tai mitä vaatteita se on sisältänyt: sillä enhän koskaan hänen seurassa niitä käytä.
No, aiheesta seuraavaan eli sosiaalisiin suhteisiin. Alkaessa olemaan yhdessä asuin vieraalla paikkakunnalla, ja minulla ei täällä ole juurikaan sosiaalisia suhteita ellei työkaveriani lasketa. Muut tutut ovat yhteisiämme, jota näemme harvoin. Muutoin kyllä soittelen ystävilleni usein, mutta siitäkin olen saanut kuulla, että miksi puhelut ovat niin pitkiä ja eikö niitä voisi hoitaa kun hän ei ole paikalla. Nekin ajat rajoittuvat viikonloppuiltoihin. Pääasiassa käyn töissä, molempia yhdistää sama harrastus, mutta lähes muutoin olen kaikki illat kotona joko yksin tai hänen kanssaan. Tunnen oloni tosi yksinäiseksi, vaikka olemmekin kahden.
Kun olen omaa aikaa ottanut, niin johan on tullut puhelu että eikös minun tulisi olla jo ruokaa tekemässä, tai sanoit että viivyt vain pari tuntia, mutta sinulla onkin mennyt kolme. Huoh. Nykyään tilanne on parempi, sillä saan käydä rauhassa ostoksilla.
Joskus, kun olisin halunnut kutsua ystäviäni tai vanhempani kylään on mieheni ilmoittanut, että senkus mutta hän ei ole silloin kotona. Viikonlopun yökyläilyt on jo tyystin unohdettu meidän asunnossa, sillä jouduin laittamaan vanhempani hotelliin heidän tullessa vierailemaan paikkakunnalle, koska mieheni koki suurta ahdistusta jos tulisivat pieneen asuntoon. Aiemmin tämä vielä onnistui, mutta mies oli jo viikkoja etukäteen niin hermostunut, etten jaksa enää taistella asiasta. Selityksissä vanhemmille ei tietenkään saa sanoa, että ajatus olisi tullut mieheltäni vaan idea on minun.
Ystäviäni näen erittäin harvoin, ehkä 3 kuukauden välein. Näissäkin tilanteissa asiat ovat menneet niin, että mieheni on ollut viikkoja etukäteen ahdistunut tulevasta reissustani, ja heittäytyy täysin säälittäväksi. Joskus sanonut, että senkus menet, mutta itse vastaat seurauksista. Toisessa lauseessa taas sanonut, ettei ole kieltänyt minulta mitään. Että toivoo etten lähde ja vietetään yhdessä aikaa, ja että enhän minäkään todellisuudessa häntä haluaisi yksin jättää. Kaikki ilo lähtee, kun joutuu kokemaan syyllisyyttä ns.toisen hylkäämisestä? Jos en heti vastaa hänen viesteihin ollessani muualla alkaa pommitus viesteillä ja puheluilla, että mikä vikana kun en vastaa? Puhelin ollut laukussa hyvä jos 20 minuuttia.
Nykyinen tilanteeni on, että koen olevani henkisesti todella lopussa. Arkeni on vielä jokseenkin hallinnassa, mutta olen jo pidemmän aikaa turruttanut tunteitani tissutteluun. Kesällä joinkin melkoisen rankasti, ja riidat senkun kärjistyivät. Aiheutin kyllä pari epämiellyttävää tilannetta vahvalla humalahakuisuudellani. Mieheni sanoikin, että olen mieleltäni sairas ja tarvisin hoitoa. Tästä todisteena tämä otti minusta sammuneena kuvia usealta eri viikonlopulta, ja lähetti minulle niitä aika ajoin, että havahtuisin itse tilanteeseeni. Siinä mielessä se toimi, että en halua tuhota itseäni sellaisella toiminnalla. Mutta jotain katkeruutta sisälläni kytee. Näiden tilanteiden jälkeen mieheni on poistunut asunnosta tai jättänyt sinne lapun, missä pyytää minua häipymään asunnosta mahdollimman pian, eikä ole ikinä luottanut minuun. Kerranpa minua vastassa oli jopa A4-kirjoitettu lappu vioistani, sekä hänen mielestä petoksista mitä olen häntä kohtaan tehnyt. Ikinä en ole miestäni pettänyt. Tämä itse on taas on pettänyt edellisessä avioliitossaan useita kertoja.
Yhden kerran mieheni ollessa töissä "karkasin" lähikuppilaan ottamaan pari, koska teki mieli tämän ollessa töissä. Aamulla hän sanoi, että moni mies olisi lyönyt kumppaniaan turpaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Fyysistä väkivaltaa meillä ei kuitenkaan ole koko suhteen aikana. Edellinen parisuhteeni oli väkivaltainen eli nykyinen mies on siinä suhteessa ollut turvallinen.
Tuota, eiköhän nyt ole syytä miettiä erittäin vakavasti kamojen pakkaamista ja oman elämän jatkamista yksinään.Miehesi ei ole ihan ok.Kuulostaa hieman narisistilta.Narisisti haluaa hallita mm. juuri syylistämällä.
Ja johan tuo rankka juomisesi kertoo selvän viestin; Kyse ei ole enää parisuhtesta vaan jo sinua henkisesti syövästä suhteesta. Kannattaa myös kertoa jollekkin ystävälle yms. tilanteesta.
Nainen juokse ja lujaa. Tuollainen miehen käytös ei todellakaan ole hyväksyttävää ja särkee sinut sisältä pikkuhiljaa tahdottomaksi möykyksi. Miehen käytös ei ole rakkautta vaan omistamishalua.. Nyt mieti vakavissasi olisitko onnellinen yksin ja vapaana vai tuossa hiljalleen sisältä nakertavassa vankilassa. Ihan oikeasti, on parempiakin miehiä olemassa kuin tuo, uskoisit nyt. Sinulla on vielä paljon elämää edessäsi jos et jää tuohon loukkuun.
Seksielämämme on lähes tyrehtynyt, koska minun on vaikea haluta tätä. Se taas johtuu siitä, kun pyörin kaikessa menneessä ja ilkeissä sanoissa mitä hän minulle sanonut. Mutta en voi väittää, ettenkö olisi vastinettakin antanut. Viimeksi tänään hän laittoi viestiä, että ehkä tänään voisi jotain puuhailla. Laitoin,että ehkä. Vastahakoisesti, kun sopua haluan pitää yllä. Kotiin mentyäni lepäsin hetken sängyllä ja mies kysyi, että jaa eikö tapahdu mitään. Vastasin, että hieman väsyttää mutta miksei. No siitäkö tämä suuttui ja kertoi alkavansa nukkumaan. Menin olohuoneeseen sohvalle. Tästä 10 minuuttia niin mies paukauttaa oven auki ja kysyy että " JAA EIKÖ ME PANNAKKAAN, ETTÄ JUST JOO VITTU"... Ja ovi kiinni, ilta mykkäkoulua ennen tämän töihin lähtöä.
Viimeksi eilen sanoi, että meidän paneminen on lähes vastenmielistä suorittamista.. Ei oikein halutkaan katossa. =/
Kiitos vastauksesta!! Yritän tässä kerätä rohkeutta.
Tänään huomasin, että mieheni oli käyttänyt googlessa hakusanaa kivuton tapa tehdä itsemurha... Ahdistaa ihan älyttömästi.....
Anna sen tehdä se. Se olisi helpotus tosi monelle.
Sata varmasti mies tietää, että huomaat tuollaisen asian... Täysi mätämuna koko jätkä! Mitään itsaria tee, vaan haluaa pitää sinut "ruodussa". Exäni kokeili myös aikoinaan, saako minut itsarilla uhkailemalla pysymään kiltisti nyrkin ja hellan välissä, mutta se uhkaus oli viimeinen pisara ja pian sen jälkeen nostin kytkintä.
Oikeasti, lähde ja tee se mahdollisimman pian! On ymmärrettävää, että kun aiempi suhteesi sisälsi fyysistä väkivaltaa, pidät tätä miestä "ihan hyvänä", koska hän ei lyö. Mutta kaikin muun tavoin hän onkin sitten vielä pahempi! Ei mikään noista kertomistasi seikoista ole aikuisen, tasapainoisen ja sinua rakastavan ihmisen käytöstä, vaan luonnevikaista ja äärettömän itsekeskeistä touhua! Olet nuori vielä, älä anna tuollaisen miehen pilata enää yhtään lisää elämääsi! Selvähän se, että haukkumisen jälkeen alkaa säälinkerjäämistalkoot, ettet vain jätä häntä, mutta älä anna periksi! Sinä olet oman elämäsi tärkein henkilö!
Tyttö hyvä olet vielä nuori, eikä sinulla ole mitään syytä pilata elämääsi sietämällä tuollaista kohtelua. Miehesi on kauniisti sanottuna itsekeskeinen kontrolloija. Rumasti sanottuna ääliö kusipää.
Sinulla ole mitään syytä olla tuollaisessa suhteessa, joka perustuu toisen sairaan mielen kummajaisiin. Kerro hänelle nämä tuntosi. Ääliönä hän voi olla autuaan tietämätön tilanteesta ja miten sen tunnet. Jos hän ei sanomisesta huolimatta muuta toimintaansa niin muuta sinä. Muuta nimittäin pois ja kauas hänen vaikutuksen piiristä.
Suhteen pitäisi tuoda turvaa, rauhaa, itsetuntoa, läheisyyttä ja hellyyttä jne. Näitä en kertomuksestasi löytänyt. Nyt se syö sinua sisältä ja se laiminlyö melkein kaikki inhimilliset tarpeesi. Ei tuo ole tasapuolinen suhde vaan yksipuolista alistamista.
Aivan samaa mieltä. Mitä hyvää saat suhteesta? Sietäisitkö ystäviltäsi tuollaista käytöstä? Jos et, miksi siedät sitä ihmiseltä, jonka pitäisi olla rakas ja turvallinen?
Olet nyt niin syvällä noissa kuvioissa, ettet näe selvästi. Suhde ei ole tehtävä, jossa pitää onnistua hinnalla millä hyvänsä. Et voi rakastaa toista ehjäksi, jos hän ei itse näe ongelmaansa. Rakasta ensin itseäsi, koska itsesi kanssa joudut elämään lopun ikääsi.
Miksi kiusaatte toisianne? Mies on löytänyt sinusta pajon ilkeitä asioita jotka hän sanoa pamauttelee vasten kasvojasi. Tuo on omiaan tappamaan kaiken kauneuden ja hellyyden, jos sitä edes on koskaan ollutkaan, väliltänne.
Tuollaisten rivouksien jälkeen on vaike ellei mahdoton rakentaa mitään uuta tai pysyvää hänen kanssaan.
Eikö todellakin olisi parasta että laskisit tuon miehen menemään ja keskittaytyisit omaan elämääsi ilman häntä.
Miesten valinnassasi on paljon parantamisen varaa. On parasta että asut ja elät ilman miehiä kauan aikaa! Tee itsellesi selväksi kuinka korkealle haluat rimasi asettaa seuraavan mihen ylitettäväksi. Sinun EI tarvitse hyökätä heti ensimmäisen kimppuun joka on kiinnostunut sinusta! Kasva ja kehitä henkistä minääsi niin että kunnon miehet voisivat saada sinusta laadukasta seuraa.
Sinä olet huutanut metsään aivan väärällä tavalla ja kaiku on antanut samalla mitalla takaisin!
Tyypillinen esimerkki henkisestä väkivallasta.
"Hajota ja hallitse". Miehen päämäärä on rikkoa sinun minuutesi, murskata se vähitellen yhä enenevässä määrin henkisellä väkivallalla.
Tässä on nyt turhaa alkaa huutelemaan mitään narsisti-diagnosia, siihen on omat tiukat kriteerinsä. Narsistisia piirteitä ja käytöstä ilmenee ihmisillä joita ei voi narsistiksi diagnosoida.
Sinun pitäisi nyt koota voimasi ja lähteä. Jos jäät, kärsimys vain kasvaa ja olet loukussa koska oma tahtosi ja itsetuntosi on tuhottu.
Henkinen väkivalta on yhtä tuhoisaa jos ei tuhoisampaa kuin fyysinen! Ja se tulee vain kasvamaan.
Kiitän paljon vastauksistanne, ja olette nähneet vaivaa!! <3
Minua harmittaa, että alkoholinkäyttöni on ollut erittäin suurta mikä on vaikuttanut suhteeseen todella radikaalisti. Myönnän sen, ja olen myöntänyt miehellekkin. Viime aikoina en tosiaan ole kuukauteen tehnyt mitään suhteemme eteen, ja heittäytynyt kotitöistäkin täysin passiiviseksi. Mitään yhteistä en ole jaksanut suunnitella. Oikeastaan tätä on jatkunut jo pitkään. Olen itsekin käyttäytynyt tosi itsekkäästi ja välinpitämättömästi.
Tänään ehdotin, että olisin mennyt käymään aa-kerhossa suhteen parantamiseksi, mutta toisaalta taas en tiedä onko se oikea paikka minulle. Syyt juomiseeni aika pitkälti tiedostan. Mies pyysi, että jäisin tämän seuraksi, vaikka olimme ottaneet sormukset pois tämän pyynnöstä aikaisemmin. Päivällä mitä saatiin keskusteltua, niin diagnoosinsa minusta olivat mm. patologinen valehtelija, kaksisuuntainen mielialahäiriö, alkoholisti mitähän muuta. Masennuslääkkeitä käyttäessäni olin narkkari. Näiden sanojen jälkeen on kovin vaikea rakentaa minkäänlaista positiivista kuvaa itsestäni. Itsetuntoni on jossain niin kaukana, etten edes tunne sitä. Pahin loukkaus ehkä, mitä mieheni on minulle sanonut on seuraavanlainen. Avauduin hänelle entisestä miehestäni ja siitä kuinka tämä oli yrittänyt kuristaa minut hengiltä ja sitonut/hakannut minua vyöllä. Tämän kertominen oli minulle todella henkilökohtaista ja arka asia minkä käsittelemiseen meni minulta pari vuotta. Joskus erään riidan yhteydessä hän sanoi minulle, että olin varmasti ansainnut sen omalla toiminnallani. =/ Se loukkasi.
Minun on tällä hetkellä erittäin vaikea hahmottaa omaa tilannettani ja tuntemuksiani. Jos oikeasti nyt eroamme, en tiedä miten tulen tulevaisuudessa selviämään koska minulla ei ole mitään suuntaa. Yksinäisyys pelottaa ja harmittaa heittää 4 vuotta hukkaan, koska suhteessamme on paljon hyviäkin hetkiä.-
Tänään oli tosiaan muutenkin todella sekava päivä tuntemuksien suhteen. Sormukset tosiaan otettiin hänen pyynnöstä pois. Lähdin käymään asunnolta pois, niin hän oli yrittänyt tavoittaa minua tämän 15 minuutin aikana 2 kertaa. Myöhemmin vielä valitti, että eipä ollut seksiä tänäänkään? Olen ihan sekaisin kaikista noista ristiriitaisuuksista. Hän sanoi, että minun tunteeni häntä kohtaan on kuolleet eikä tämäkään jaksa enää tätä suhdetta. Mikään kun ei muutu. Pyysi etsimään asunnon mahdollisimman pian. On henkisesti kuulemma niin väsynyt.
Minun on aika hankala lähteä purkamaan kaikkia ongelmiani ja muuttamaan niitä itsessäsi, jos en esimerkiksi tunnista tätä patologista valehtelijaa minuksi. Oikeastaan koko persoonani täytyisi vaihtaa. Melko ristiriitainen olo tästä päivästä.
Sanna hyvä, lue uudestaan ja oikein ajatuksella edellinen viestini. Siinä on lyhyesti ja ytimekkäästi kaikki mitä sinun tulee tietää ja toimia saadaksesi oman elämäsi terveille raiteille!
Älä hukkaa elämääsi tuollaiseen narsistiin.
oppeliini1: tuosta olen kyllä samaa mieltä, että tarvisin omaa aikaa hengittää ja keskittyä vain itseeni, josko tästä suhteesta irti pääsen. Nyt ollaan sovittu välirauha. Ehkä varaan ajan itselleni, että pääsen keskustelemaan asioistani. Onhan ne tosiasiat niin vaikeita myöntää itselleen.. Vasta nyt kun olen niihin havahtunut.
"Yksinäisyys pelottaa ja harmittaa heittää 4 vuotta hukkaan, koska suhteessamme on paljon hyviäkin hetkiä."
Voi tyttö-parka. Olet sitten päätöksesi tehnyt. :-/ Jo tuo, että syyttelet itseäsi, miten sinun PITÄISI olla ja mitä teet väärin kun et osaa olla mieliksi jne.
Parisuhde vaatii onnistuakseen toinen toisensa kunnioittamista ja kykyä antaa anteeksi. MUTTA ei mitä tahansa!
Oikeassa parisuhteessa molemmat tukevat toisiaan ja rakentavat YHDESSÄ suhdettaan ja sitoutuvat siihen. Oikeassa onnellisessa parisuhteessa ei tahallaan ja tarkoituksella loukata ja haavoiteta toista, sanallisesti tai ruumiillisesti. Siinä ei sidota ja kontrolloida, ei tarvitse koska siinä vallitsee molemmin puolinen luottamus ja sitoutuminen.
On niinkuin ne kaksi puuta, kumpikin erikseen ja vierekkäin.
Mutta no, se on sinun elämäsi. :-/
Olen kiitollinen kaikille näistä vastauksista mitä olen saanut. Katson nyt suhdettamme erilaisesta näkökulmasta, ja tuntuu että olen heräämässä unesta.
Vielä on rohkeutta kerättävänä, mutta sydän sanoo aika vahvasti, että en halua elää näin. Tunne vahvistuu päivä päivältä. Eihän se voi olla oikein, jos joka päivä mietin eroamista eikä tunnu hyvältä olla yhdessä. Tunnistan kyllä itseni läheisriippuvaiseksi, mikä tekee lähtemisestä entistä haastavampaa.
Lähde ihmeessä Sanna suhteestasi, varsinkin jos teillä ei ole vielä lapsia, sen jälkeen lähteminen tulee vielä vaikeammaksi. Taloudellinen tilanne heikkenee olannaisesti, et kiinnosta enää yksin(tai nykyisin enemmänkin), yhteishuoltajaäitinä ketään, naisilla iän tuoma rupsahtaneisuus on huono asia, mutta miehillä siitä ei niin ole haittaa, sillä he etsivät itseään nuorempia kumppaneita. Yli neljäkymppisenä lähtevät naiset eivät mitään kunnon miestä parisuhteeseen enää löydä.
Meillä ei ole lapsia, enkä niitä kyllä haluakaan. Emmekä ole naimisissa. Yritän nyt tosiaan rauhassa perustella päätöstä itselleni ja käydä läpi rauhassa elämääni ja tulevaisuutta mitä siltä haluan. Hätiköidä en aio, mutta valmistautua henkisesti ja ehkä kerätä vähän säästöjäkin. Voi olla, että vaihdan paikkakuntaa kerralla, en tiedä.
Tuollaisen ihmisen kanssa elämä voi päättyä lopullisesti sinä aikana kun mietit eroa.
Miehesi ei ole varmaankaan narsisti ja tuskinpa sinä olet patologinen valehtelija.
Ette varmaan kumpikaan ole erityisen huonoja ihmisiä erillänne, mutta teillä on ongelmia molemmilla ja kun olette yhdessä samassa suhteessa, niin ne kärjistyvät parisuhdeongelmiksi.
Teillä on sellainen dynamiikka parisuhteessanne, että vastuullistatte toisianne omasta hyvinvoinnistanne aivan liikaa.
Tämän vuoksi teillä on ikäänkuin negatiivinen riippuvuussuhde toisiinne. Tarvitsette toisianne, mutta ette viihdy toistenne kanssa, koska tällä hetkellä teillä ei kummallakaan vaikuta olevan juurikaan mitään annettavaa toisillenne.
Molemmat ikäänkuin odottelette, että jos se toinen siitä innostuu kivaksi ihmiseksi niin kyllä sitten minäkin. Ei se mene niin oikeassa elämässä, eikä tätä kaikki ymmärrä. Baaritiskit ja mielisairaalat ovat täynnä ihmisiä, jotka odottelevat kaiken hoituvan jotenkin kivasti että voisivat itsekin tehdä jotain joskus.
Tilanteen korjaaminen vaatisi melkoista itsetutkiskelua ja panostusta sekä henkilökohtaisten että yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi.
Niin kauan kuin sinäkin asetat itsesi marttyyriksi mieluummin kuin otat itsestäsi ja tekemisistäsi vastuun, niin sinulla tulee todennäköisesti olemaan alkoholiongelma, mielialaongelma, sekä ongelma kumppanisi kanssa olipa se nykyinen tai tuleva.
Jos lähdet, kuten näytät aikovan, niin sinun tulee silti käsitellä omat ongelmasi, joista alkoholinkäytön lopettaminen on etusijalla. Pakenemalla ja väistelemällä siirrät ongelmiesi hoitamista ja jätät itsestäsi vastuun aina jollekin muulle.
Itse olin yhdessä pahasti narsistisen persoonan kanssa. En saanut itse käydä haluamallani kampaajalla, saati laittaa hiukseni siten kuin halusin. Vaatteet hän halusi päättää mitä käyttäisin. Ulkona jos olin kävelemässä, tuli jatkuvasti soittoja perääni. Ruoka-asian hän halusi ehdottomasti päättää. Voi, näitä on vaikka kuinka paljon.
Tuli nämä asiat mieleeni, kun aloittajan kirjoituksen luin :(
Nyt kaikessa hiljaisuudessa hommaat itsellesi asunnon. Sen jälkeen varaat muuttoauton ja selität, että voi tulla ongelmia muuttopäivänä. Itse tein näin. Minun exäni ei kehdannut tulla rähisemään vieraiden aikana, mutta helvetti oli irti sitä ennen. Jos tulee tiukka paikka, mene jonkun tutun luokse ja käy pakkaamassa aina jonkun kanssa. Voi olla parempi, että viet sitä mukaa tavarasi pois kun olet pakannut. Niin ja ota kuvia tavaroistasi, sillä voi käydä niin, että osa niistä katoaa tai hajoaa yllättäen.
Älä jää suhteeseen. Tulet vielä olemaan onnellinen kun sinun ei tarvitse kuunnella ikävää puhetta. Aika auttaa. Itselläni erosta pian kaksi vuotta.
Kuullostaa ihan siltä, että siellä on kaksi totaali reppanaa vaan leikkimässä parisuhdetta..On ihmisiä joista ei ole elämään yksin, sen paremmin kuin kaksinkaan.
Jatkuvaa draamaa ja sössöttämistä.
Tuo ei ole mikään parisuhde vaan painajainen. Ymmärrän kyllä että naiset ei minusta tykkää mutta minä en ole tuollainen mies kuin aloittajan mies. Naiset väkisin hakee jännitystä elämäänsä kun eivät tykkää hyvin kohtelevistä miehistä.
Kuulostaa aikalailla tutulle. Oma tilanteeni meni aikalailla näin: Olin nuori, 15 vuotias, kun tapasin 23 vuotiaan miehen. Aloimme seurustelemaan ja alkuun menikin kaikki hyvin, siis ehkä 6kk. Sitten alkoi kaikenlainen valehtelu ja syyttely miehen puolelta, pettämistä manipulointia, itkettämistä, jne. Jotenkin jäin tilanteeseen ajatellen "oli niitä hyviäkin aikoja" ja niin sitten meni monta vuotta.
En voinut kovin hyvin koskaan ja pikkuhiljaa elämä alkoi näyttää synkemmälle, harmaa arki muuttui mustaksi enkä edes keksinyt syytä alakulooni, olihan elämäni teinistä asti ollut huonoa suhdetta, joten se oli normaalia minulle. Pian alkoi sitten töissä mennä huonosti, ei kiinnostanut eikä oikeastaan jaksanutkaan ja yhtenä päivänä ennen töihinlähtöä vain romahdin ja itkin hysteerisesti.. Hain sairaslomaa joka jatkui ja jatkui kunnes työterveydestä painostettiin menemään psykiatrin jutuille. Oli aika turhaa käydä juttelemassa, koska "kaikki on hyvin" enkä tiedä mikä voisi olla huonosti. Sitten pienestä hän huomasi, että suhteessa on jotain vialla ja paketti alkoi aueta.. Aloin oirehtimaan psyykkisesti todella voimakkaasti ja helpotin oloani tissuttelulla, joka sitten paheni jatkuvasti. Sain paniikkikohtauksia ja ties mitä muuta, kun pää alkoi aueta vuosikausia kestäneestä piinasta. Miestä en vieläkään osannut potkia pihalle, vaan join, jotta kestäisin. Sitten joku kaunis päivä mies meni sen rajan yli ja henkisen väkivallan lisäksi otti fyysisen mukaan. Hän raiskasi minut, ja se oli minulle viimeinen niitti. Pari viikkoa sitäkin jouduin vielä miettimään sen jälkeen, psykiatrille en raiskausta koskaan kehdannut edes mainita.
Ero oli helppo, koska mies jotenkin oletti, etten pysty elämään ilman häntä. Hän oli jo vuosia halunnut muuttaa toiselle paikkakunnalle, mutta minä en halunnut. Hän siis pääsi muuttamaan ja oli lähes 100% varma, että muutan perään. Hän vei kaiken mitä viedä pystyi, jätti minulle mitä ei itse halunnut, rahat olivat hänen nimissään, joten minulle hän antoi lainaa jotta sain hoidetuksi muutot ja takuuvuokrat. Sitten hän jäi odottamaan paluutani. Jota ei koskaan sitten tullutkaan.
En ole koskaan tehnyt elämässäni yhtä hyvää päätöstä, kuin eropäätökseni oli. Seurustelimme 8 vuotta, kunnes sain tarpeekseni. Psyykeni oli aivan palasina ja jouduin rakentamaan sen terapiassa kasaan uudestaan. Pari vuotta siihen meni, psykiatrin mukaan nämä voivat kestää viisikin vuotta, mutta kun ongelmasta pääsi eroon, parantuminenkin lähti aivan uusille sfääreille.
Koko suhteemme huonostimenneen ajan mietin eroa. Joka päivä varmaankin. Jos olisin lähtenyt puolessavälissä, tuskin olisin niin sekaisin mennytkään. Joten lähde. Jos pelottaa, selitä itsellesi, että aina voi palata takaisin. Niin itse ainakin selitin, että jos en pärjää, voin palata takaisin, jos pärjään niin hieno juttu. Ja sitten elää minuutti kerrallaan, eikä pidä mitään yhteyttä exään, vaikka se kuinka ruinaa, pistä puhelin kiinni. Poista kaverilistoilta. Itsemurhaa en usko, että miehesi tekee, kukaan ei googleta tuollaista aihetta poistamatta sivuhistoriatietoja/googlen hakumuistia, jos oikeasti itselleen jotain on tekemässä. Et voi tehdä kauppaa tuollaisen ihmisen kanssa, tuo on uhkaus, että sinun psyykkeesi on vähempiarvoinen kuin hänen sanaton uhkaus itsemurhasta.
En usko, että miehesi on narsisti, en usko että exänikään oli. He ovat oman elämänsä murjomia ihmisraunioita, joilla ei ole mitään sisältöä.
Joopa joo - sanovat muut sitten ihan mitä tahansa teidän tilanteesta..,ni itse teet ne ratkaisut ja noiden perusteella olisin jo lähtenyt.Ja nyt sitten kuuluukin se tärkein kysymys? MIKSI vielä olet siellä? MITÄ saat suhteelta? Haetko isää,turvaa jne. vanhemmasta miehestä? Itse tiedät. Laita piruuttas paperille syyt olla ja jäädä tai lähteä...Ja tee ihan rauhassa,hyvillä mielin,ei vihaisena tms.
Sun elämä...ja jos mua oltais oltu ajamassa noin monta kertaa pois,ni....? Ukolla huono itsetunto, mut niin on sinullakin...Vakka kantensa valitsee. Valitse,älä valita :)
jk. ja mies kohtelee sua noin...,koska hän voi niin tehdä....Vedä rajat sille,miten sua saa ja pitää kohdella!