Suomalaiset"veropakolaiset" Ruotsissa

Nyt keskustelu Suomalaisista eläkeläisistä,etenkin Portugaliin muuttaneista,käy kiivaana. Heitä syytetään lähes maanpettureiksi ja vaaditaan veroetuuden poistamista Suomesta maksetuista eläkkeistä.
Samaan aikaan Ruotsissa elää satojatuhansia Suomalaisia eläkeläisiä jotka tulisivat elämänsä ehtoolla takaisin synnyinmaahansa.Tulon estää verotuskäytäntö joka tekee Suomeen paluun mahdottomaksi.Miksi tätä epäkohtaa ei haluta korjata? Miksi suomen päättäjät kiusaavat näitäkin Suomalaista syntyperää olevia ihmisiä aivan loppuun asti?
40227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Late Lapista ja muutkin pysykööt vain siellä kun on menneet isänmaanpetturit ja rintamakarkurit.

Äänestä
  • Haista sinä sosiaalipummi piiiiitkä vittu !


    Late Lapista.

    Äänestä

"Suomalaisia eläkeläisiä jotka tulisivat elämänsä ehtoolla takaisin synnyinmaahansa."

Nämä suomalaiset ovat antaneet elämäntyönsä Ruotsin valtiolle ja talouselämälle. Nyt, kun he ovat vanhoja ja aiheuttavat yhteiskunnalle suuret kulut, on oikeus ja kohtuus, että ruotsalainen yhteiskunta huolehtii heidän voinnistaan. Halpaa se ei ole ruotsalaisillekaan, mutta meneepä kustannukset oikeaan osoitteeseen.

Suomalaiset eläkeläiset Portugalissa ovat siinä tulo- ja eläkeluokassa, että he tuskin aiheuttaisivat julkiselle terveydenhuollolle kuluja. Ei ainakaan enempää kuin mitä veroja maksavat. He kun käyttävät niin Suomessa kuin Portugalissa yksityisiä palveluja. Siksi siis tuottaisivat vielä eläkepäivillään taloudellista hyötyä yhteiskunnalle. Näin heidän nähdään pakoilevan vastuutaan/verojaan. Tulonsahan he ovat saaneet toimimalla suomalaisessa yhteiskunnassa.

Äänestä

Häh, olisiko ne kymmenien tuhansien pitänyt jäädä Suomeen työttömäksi? Siis, jos joku petti nuo ruottiin töiden perässä muuttaneet, niin se oli kyllä valtio ja helvetin huonot poliitikot joiden vuoksi maa oli lamassa. Näitä portugaliin muuttaneita ei voi verrata millään niihin ruotsiin muuttaneisiin. Nyt hei päät potasta pois, ei miulla muuta.

Äänestä
  • Kyllähän se on niin, että Suomesta lähdettiin ennen muuta parempien ansioiden perään tuolloin 50-, 60- ja 70-luvuilla. Ja näitähän nuo tämän päivän eläkeläiset olivat. Töitä olisi ollut Suomessakin, mutta palkat ja kulutusmahdollisuudet ( esim. volvot) olivat jotain ihan muuta Ruotsissa. Tiedän mistä puhun - kävin siellä hommissa itsekin.

    http://www.stat.fi/org/tilastokeskus/tyottomyysaste.html

    Vanha totuus on, että kun työttömyysaste painuu alle 3:n ollaan miltein täystyöllisyydessä - eli joka on valmis paikkakunnan, ammatin vaihtoon tai koulutukseen niin hommia löytyy - eli etsivä löysi töitä tuolloin Suomestakin.

    Mitä tulee "helvetin huonoihin poliitikkoihin" niin on hyvä muistaa, että kansa valitsi heistä jokaisen.

    Tämä pääpotassa-juttu on minulle uusi asia, en ota siihen ottaa kantaa. Tiedän kyllä, että useat suomalaiset olivat Tukholman lähettyvillä aikanaan wc-porsliineja tekemässä.

    Äänestä

  • Ruotsiin 70-luvun alussa muuttaneena voin vain sanoa että pakko oli lähteä ettei tarttis kurjistua suomessa.Elintason sai ruotsissa kovalla työllä ei se mitään leikkiä ollut.Suomi ei ole koskaan osannu hoitaa talouttaan tosi takapajuista varsinkin silloin kuin ruotsiin lähdin.En kadu päivääkään lähtöä ruotsiin,siellä tienaamillani rahoilla nykyisin suomessa elelen,jos mulla ei niitä rahoja olisi, elämä täällä suomessa olis edelleen kurjaa.Meidät on vain siunattu harvinaisen tyhmillä herroilla ja poliitikoilla.Olin aina finne parhaasta päästä josta varmaan ruotsin yhteiskunta hyötyi pitkän pennin.

    Äänestä

  • Ehdotan et anetaan 100 matua vaihdossa Ruotsiin yhtä Suomalaista paluumuuttajaa kohden,asunto löytys heti ja välittömästi alkais tulla verotuloja, laskut maiksaisivat itse. Veroja vois alentaa työeläkeläisiltä kun ovat niitä ikänsä maksaneet.

    Äänestä

  • KantakaaVastuu kirjoitti:

    Kyllähän se on niin, että Suomesta lähdettiin ennen muuta parempien ansioiden perään tuolloin 50-, 60- ja 70-luvuilla. Ja näitähän nuo tämän päivän eläkeläiset olivat. Töitä olisi ollut Suomessakin, mutta palkat ja kulutusmahdollisuudet ( esim. volvot) olivat jotain ihan muuta Ruotsissa. Tiedän mistä puhun - kävin siellä hommissa itsekin.

    http://www.stat.fi/org/tilastokeskus/tyottomyysaste.html

    Vanha totuus on, että kun työttömyysaste painuu alle 3:n ollaan miltein täystyöllisyydessä - eli joka on valmis paikkakunnan, ammatin vaihtoon tai koulutukseen niin hommia löytyy - eli etsivä löysi töitä tuolloin Suomestakin.

    Mitä tulee "helvetin huonoihin poliitikkoihin" niin on hyvä muistaa, että kansa valitsi heistä jokaisen.

    Tämä pääpotassa-juttu on minulle uusi asia, en ota siihen ottaa kantaa. Tiedän kyllä, että useat suomalaiset olivat Tukholman lähettyvillä aikanaan wc-porsliineja tekemässä.

    Kyllähän se oli niin jotta Suomesta lähdettiin TYÖTTÖMYYTTÄ KARKUUN!

    Ja tälle helevetin viisaalle !

    ""Suomalaisia eläkeläisiä jotka tulisivat elämänsä ehtoolla takaisin synnyinmaahansa."

    Nämä suomalaiset ovat antaneet elämäntyönsä Ruotsin valtiolle ja talouselämälle. Nyt, kun he ovat vanhoja ja aiheuttavat yhteiskunnalle suuret kulut, on oikeus ja kohtuus, että ruotsalainen yhteiskunta huolehtii heidän voinnistaan. Halpaa se ei ole ruotsalaisillekaan, mutta meneepä kustannukset oikeaan osoitteeseen."

    Näillä Ruotsissa työskenneillä eläkeläisillä on hyvät eläkkeet, ja Ruotsihan heidän eläkkeensä maksaa, jos nämä saisivat kuluttaa eläkkeensä Suomessa, se olisi melkoinen piristysruiske Suomen kauppiaille, mutta nämä helevetin tyhmät Suomen päättäjät estävät senkin !
    Tuo päät pois potasta oli kyllä tähänkin ketjuun osuvasti sanottu!

    Late Lapista.

    Äänestä

  • Late_Lapista1 kirjoitti:

    Kyllähän se oli niin jotta Suomesta lähdettiin TYÖTTÖMYYTTÄ KARKUUN!

    Ja tälle helevetin viisaalle !

    ""Suomalaisia eläkeläisiä jotka tulisivat elämänsä ehtoolla takaisin synnyinmaahansa."

    Nämä suomalaiset ovat antaneet elämäntyönsä Ruotsin valtiolle ja talouselämälle. Nyt, kun he ovat vanhoja ja aiheuttavat yhteiskunnalle suuret kulut, on oikeus ja kohtuus, että ruotsalainen yhteiskunta huolehtii heidän voinnistaan. Halpaa se ei ole ruotsalaisillekaan, mutta meneepä kustannukset oikeaan osoitteeseen."

    Näillä Ruotsissa työskenneillä eläkeläisillä on hyvät eläkkeet, ja Ruotsihan heidän eläkkeensä maksaa, jos nämä saisivat kuluttaa eläkkeensä Suomessa, se olisi melkoinen piristysruiske Suomen kauppiaille, mutta nämä helevetin tyhmät Suomen päättäjät estävät senkin !
    Tuo päät pois potasta oli kyllä tähänkin ketjuun osuvasti sanottu!

    Late Lapista.

    "..Ruotsissa työskenneillä eläkeläisillä on hyvät eläkkeet, ja Ruotsihan heidän eläkkeensä maksaa, jos nämä saisivat kuluttaa eläkkeensä Suomessa, se olisi melkoinen piristysruiske Suomen kauppiaille.."

    Mikäs sen estää, sen kun vaan jouluostoksille. Mutta se on vaikeampi asia, jos maksaa verot Ruotsin puolelle, mutta haluaa saada esim. terveys(sairaus)palvelut Suomen puolelta. Näillä eläkeläisillä, kun asiat ovat niin, että keskimäärin heidän aiheuttamansa kulut yhteiskunnalle ovat huomattavasti suuremmat kuin heidän maksamansa verot. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin nyt ei oikein haluttaisi maksaa edes veroja Suomeen? Ymmärsinköhän oikein?

    Äänestä

  • Late_Lapista1 kirjoitti:

    Kyllähän se oli niin jotta Suomesta lähdettiin TYÖTTÖMYYTTÄ KARKUUN!

    Ja tälle helevetin viisaalle !

    ""Suomalaisia eläkeläisiä jotka tulisivat elämänsä ehtoolla takaisin synnyinmaahansa."

    Nämä suomalaiset ovat antaneet elämäntyönsä Ruotsin valtiolle ja talouselämälle. Nyt, kun he ovat vanhoja ja aiheuttavat yhteiskunnalle suuret kulut, on oikeus ja kohtuus, että ruotsalainen yhteiskunta huolehtii heidän voinnistaan. Halpaa se ei ole ruotsalaisillekaan, mutta meneepä kustannukset oikeaan osoitteeseen."

    Näillä Ruotsissa työskenneillä eläkeläisillä on hyvät eläkkeet, ja Ruotsihan heidän eläkkeensä maksaa, jos nämä saisivat kuluttaa eläkkeensä Suomessa, se olisi melkoinen piristysruiske Suomen kauppiaille, mutta nämä helevetin tyhmät Suomen päättäjät estävät senkin !
    Tuo päät pois potasta oli kyllä tähänkin ketjuun osuvasti sanottu!

    Late Lapista.

    "..Suomesta lähdettiin TYÖTTÖMYYTTÄ KARKUUN!.."

    Kyllähän Etelä-Suomessa tuolloin töitä oli - työttömyys 2%-3% välissä. Ja tuollainen prosenttiluku kertoo lähinnä kitkatyöttömyydestä - liikkuvuutta hidasti maantiede, ammatin vaihdot, asunnon saannit, yms. Mutta töitä maastamme tuolloin löytyi ja sai, jos sitä tosimielellä lähti hakemaan. Nyt on aikalailla toisin - työttömyys 10% tienoilla.

    Mutta se on sanottava, että palkat tuolloin 60- ja 70-luvuilla olivat jotain ihan muuta kuin Suomessa - sanon tämän kokemuksesta. Eli rahan perään mentiin, kotomaassa olisi kyllä töitä ollut.

    Äänestä

"kymmenien tuhansien pitänyt jäädä Suomeen"

Vapaa maa, ei ollut pakko. Mutta ei kai Suomenkaan sitten ole pakko kustantaa heidän hoitoaan vanhuudessa?

Äänestä
  • Eihän sinunkaan ole pakko mennä töihin Suomessa. Se työnteko on täysin VAPAAEHTOISTA.

    Äänestä

Voi teitä kateellisia ja tietämättömiä.Tässä maassa ihmiset on valitettavasti kateellisia, vahingoiloisia, katkeria.Onko syy venäläisgeeneissä.

Äänestä
  • Samaa mieltä!

    Äänestä

"Suomalaisia eläkeläisiä jotka tulisivat elämänsä ehtoolla takaisin synnyinmaahansa.Tulon estää verotuskäytäntö..."

Mikäs siinä verotuksessa mättää - sen kun maksaa sen mikä laki säätää. Sillähän siitä selviää. Jos rahasta tiukkaa, niin myy Volvo pois ja taas on rahhaa. Kai siellä Ruotsissa jotain jäi pankkitilillekin?

Erikoista ajattelua, että kun parhaat vuodet ja veroäyrit annetaan Ruotsille, niin sitten pitäisi vanhuuden hoidot ja kustannukset saada Suomesta.

Äänestä
  • Meinaatko, että kun tulevat Suomen rajalla niin volvot otetaan takavarikkoon ja omaisuudesta vietäisii puolet pois että kukaan ei tulisi Suomessa kateelliseksi työnteolla harkitusta omaisuudesta.Miten joku voi ollakin nuin kateellinen♡♡♡♡♡♡

    Äänestä

"Miten joku voi ollakin nuin kateellinen"

Ei kai tämä vi nyt olla näin vaikeaa?

Jos asutaan Suomessa ja saadaan vanhenemiseen liittyvät palvelut suomalaisesta yhteiskunnasta, niin verot maksetaan Suomeen.

Jos asutaan Ruotsissa ja saadaan palvelut ruotsalaisesta yhteiskunnasta, niin eläkkeet verotetaan Ruotsissa.

Ei ole suomalaisten asia päättää, miten ruotsalaiset verottaa ruotsalaisista eläkekassoista maksetuista eläkkeistä.

Äänestä
  • Heh, kateellinen Tahvo.muista tehdä tänään lotto niin saat rahaa ja paremman auton kuin naapuri ;)

    Äänestä

"pakko oli lähteä ettei tarttis kurjistua suomessa"

Onko nyt niin, että nämä kurjistumista pakoon lähteneet haluavat, että heidän vanhuuden raihnaisuutta hoidettaisiin näiden maahan jääneiden, kurjistuneiden keräämillä varoilla ja maksamilla veroilla?

Äänestä
  • En olis tullu varmaankaan muuten takas mutta jäi vanhemmilta kotitila n.180hehtaaria.Täytyyhän sitä tulla kattoon missä lapsena leikittiin.Olen vielä kovassa iskussa,muutoin.Suomessa tyhmät päättäjät.Ennen maailmassa kun ei saanu töitä jos oli kommunisti niinkuin minäkin.Maa jossa ei ole korruptiota hah...

    Äänestä

"En kadu päivääkään lähtöä ruotsiin,.... nykyisin suomessa elelen"

Jotenkin ristiriitaista?

Äänestä

"Miksi suomen päättäjät kiusaavat näitäkin Suomalaista syntyperää olevia..."

Ettei vaan moite menee väärään osoitteeseen? Kerro ihmeessä lisää tästä epäoikeudenmukaiseksi kokemasta kohtelusta.

Äänestä

En ymmärrä ongelmaa. Olen paluumuuttaja ja toimin lakien mukaan. On oikein osallistua nyt Suomen kustannuksiin kun kerran täällä asun. Eläkkeestä jää riittävästi vielä jäljelle ja menot on mitoitettava tulojen mukaan.

Äänestä
  • Ei tänne kannatta kenenkään muuttaa takaisin, täällä on liikaa kateellisia ja juoruilevia ihmisiä. Siksi suomi ei koskaan menesty kuten ruotti.

    Äänestä

Minä muutin takaisin Suomeen, saan Ruotsista eläkettä 16 - 23 vuotiaana tekemistä töistä, Suomessa en olisi saanut. Suomi maksaa minulle eläkettä käteen 1670€/kk ja Ruotsi 380€/kk , pärjään hyvin.

Äänestä

Eikös tämä entinen ympäristöministeri Ville Niinistö ollut tavallaan myös veropakolainen, kun ajeli ex-vaimonsa Ruotsista hankkimallaan autolla Suomessa monta kertaa. Viranomaiset joutuivat puuttumaan asiaan autoverotuksen puitteissa.

Ja miksi Ville ylipäätään ajoi autoa? Sehän merkitsee saasteita ja päästöjä?

Ja Talvivaara katastrofissa "ympäristöministerinä" (Suomen historian suurin ympäristökatastrofi) hän kunnostautui sanomalla: "Minä en voi tehdä mitään".

http://yle.fi/uutiset/ville_niinistolle_4800_euron_autovero_-_tulli_lopetti_veropetostutkinnan/6796651

Jos minä olisin tavallisena kansalaisena tehnyt saman tempun, olisin luultavasti vankilassa oheissakkoineen valtavine korvausvaatimuksineen.

Kuinka pitkälle poliitikot voivat kiertää lakia?

Äänestä
  • Yyyhhh mamma, miksi Ville ajaa Audilla ja minä köyhä poika munalingolla.

    Äänestä

  • Niin mitä sitten?
    Keskustelisitte Walroosista ennen, kui Niinistöstä.
    Walroos pakeni Ruotsiin miljardiensa kanssa, jotta ei tarvisi maksaa Suomeen niitä korkeita veroja.

    Sekä ne muut raharikkaat!

    Äänestä

Heheh!! :D
Juuri sitä tyypillistä Suomalaista kateutta.
Ollaan pelkkien murusten perässä vaan: Eikä niitten isompien palojen.. ;)

Äänestä

Suomen verotuskäytännön vuoksi emme muuta Suomeen vaikka haluaisimme asua omalla tilalla siellä. Suomen valtiolle tulisi hyötyä jos asuisimme Suomessa. Meillä on hyvät Ruotsissa tienatut eläkkeet. Mieheni on ruotsalainen joka rakastaa Suomea. Tyydymme vain käymään siellä.

Äänestä
  • Aivan oikeen!
    Suomeen ei kannata tulla takasin:
    Ne jotka on joskus tulleet takasin! Ovat myös palaneet Ruotsiin Suomen yhteiskunnan ahneuden vuoksi.
    Tänne Suomeen ei kannata maksaa niitä veroja toiseen kertaan, mitä niistä eläkkeistä on jo otettu siellä Ruotsissa.

    Äänestä

  • Kyllä tässä taas huomaa Tän suomijunttien kateellisuuden.
    vanhat äijät on vieläkin kateellisia niille jotka silloin aikoinaan uskalsi ja tahtoi täältä lähteä.
    itseäni vaan harmittaa että 95 luulin Tän maan senverran muuttuneen että tänne voi tulla takas.
    vittu että oli väärä luulo.
    täällä ei oo muuta hyvää kun lautta Ruotsiin.
    kateutta o, niin paljon että sitäkin kannattaa verottajan verottaa,siitä tulos kateusveroo niin paljon että Tääkin maa joskus pääsis jaloilleen

    Äänestä

  • &0-luvulla taisi olla suurin muuttoliike naapurimaahan. Toisin kun täällä kirjoitetaan, että suomessa oli töitä, se on kyllä kuule kukku de. Ei ollut päivärahoja eikä ihmiset notkuneet sossun luukulla niin kuin piipertäjät nykyään tekevät Ei odottanut ruotsissa valmiiksi pedatut sängyt, eikä mikään muukaan helpotus. Jotkut asuivat tuttaviensa/sukulaistensa luona niin kauan kunnes saivat edes siedettävän asunnon. Nuoret miehet asuivat parakeissa jotka oli vanhoja junanvaunuja, että sellasta luxusta. Töitä tehtiin niska limassa, jotkut jopa kahta ja juu juu olihan niitä Slussenin miehiäkin, mutta ei niille Ruotsin sossu aterioita ja vaatteita vienyt. Ei kannata länkyttää jos ei tiedä totuutta. No nyt on Ruotsi nuoria karvakäsilapsia täynnä ja kusessa näyttävät olevan, vaikka siitä ei puhuta. Ei taida työ maistua "lapsille"

    Äänestä

  • devakukkude kirjoitti:

    &0-luvulla taisi olla suurin muuttoliike naapurimaahan. Toisin kun täällä kirjoitetaan, että suomessa oli töitä, se on kyllä kuule kukku de. Ei ollut päivärahoja eikä ihmiset notkuneet sossun luukulla niin kuin piipertäjät nykyään tekevät Ei odottanut ruotsissa valmiiksi pedatut sängyt, eikä mikään muukaan helpotus. Jotkut asuivat tuttaviensa/sukulaistensa luona niin kauan kunnes saivat edes siedettävän asunnon. Nuoret miehet asuivat parakeissa jotka oli vanhoja junanvaunuja, että sellasta luxusta. Töitä tehtiin niska limassa, jotkut jopa kahta ja juu juu olihan niitä Slussenin miehiäkin, mutta ei niille Ruotsin sossu aterioita ja vaatteita vienyt. Ei kannata länkyttää jos ei tiedä totuutta. No nyt on Ruotsi nuoria karvakäsilapsia täynnä ja kusessa näyttävät olevan, vaikka siitä ei puhuta. Ei taida työ maistua "lapsille"

    PEUKUTAN!

    Äänestä

  • Kyllä mitä karvakäsiä siä riittää.
    mutta silti,suomea ja ruotsia ei mun mielestä voi verrata keskenään,kyllä Tää on Semmonen takapakula edelleen joka suhteessa.....
    vaikka toi lama tottakai on kouraissut Tota ruotsiakin,jotenkin tuntuu että iltaa samassa tilanteessa ku silloin 70 luvulla,,
    edelleen töitä tarjolla yllin kyllin,ja mitäs täällä sitten?
    aika heikolta näyttää.
    aika moni tuttu vaan on tonne naapuriin takas muuttanu,tästä niin ihanasta kotimaasta

    Äänestä

Late Lapista ja muutkin sosiaalipummit pysyköön Mattilassa ja mannemersuilkoot siellä kunhan eivät tule Tornion puolelle haisemaan.

Äänestä
  • Late Lapista taitaa olla Yks niitä tosi kadeja!
    porollako postille näitä sanomias tulit näpytteleen?

    Äänestä

  • Kyllä olet tollo tai tomppeli Torniosta. Vanhus ja haiset niiin pahalle. Late on suurluuseri ja veropaloinen mamu. Sinä olet epäviisas ja silti saat tänne kirjoittaa. Myy se poromerkkisi. Loppuu puheesi poroista.

    Äänestä

Selvittäisitkö lähemmin mikä verokäytantö estää muuton takasin Suomeen???

Äänestä
  • Tätä tietoa minäkin toivon saavani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eioikeudenmukaista kirjoitti:

Nyt keskustelu Suomalaisista eläkeläisistä,etenkin Portugaliin muuttaneista,käy kiivaana. Heitä syytetään lähes maanpettureiksi ja vaaditaan veroetuuden poistamista Suomesta maksetuista eläkkeistä.
Samaan aikaan Ruotsissa elää satojatuhansia Suomalaisia eläkeläisiä jotka tulisivat elämänsä ehtoolla takaisin synnyinmaahansa.Tulon estää verotuskäytäntö joka tekee Suomeen paluun mahdottomaksi.Miksi tätä epäkohtaa ei haluta korjata? Miksi suomen päättäjät kiusaavat näitäkin Suomalaista syntyperää olevia ihmisiä aivan loppuun asti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu