Sunnuntaina 18.10.2015 näkyi Oulun taivaalla outoja valoja lentelemässä pitkin iltaa,välillä lensivät suoraan lähinnä etelä-pohjoinen akselilla ja välillä itä länsi akselilla,välillä vaihtoivat yhtä-äkkiä suuntaa,vauhti oli niin luja ettei voinut olla hävittäjä tai muukaan,kerraan oli 2 rinnakkain jotka kaartoivat erilleen.Pallot olivat utuisia pyöreitä jopa silloin kun taivas kirkastui puolenyön maissa.Me vaimon kanssa laskettiin noin 10 ilmiötä usean tunnin aikana,eikä silloinkaan seurattu koko ajan.Tavallisin aikaväli oli noin 5- 10 minuuttia esiintymän välilla.Uskoakseni meteoriitit ei vaihda suuntaa yhtä äkkiä tai hidasta vauhtia tai melkein pysähdy.Meitä oli 2 henkilöä katselemassa.
Oudot valot Oulun taivaalla
matthias5259
2
122
Vastaukset
- eimuutaselitystä
Valoshow. Sipilä sai kuulla paljonko nettoaa antaessaan talonsa tupaha-käyttöön ja järjesti pippalot. Näkyivät Ouluun asti.
- Limingantullissa
Limingantullissa on jonkun yrityksen valonheittimet, joidenka valot joskus pilvistä jännästi heijastelevat, tarkoituksellisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845247Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.283498Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402854Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin182031Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581830Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861596- 471586
- 941382
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71115