Ay uhkailee massiivisilla laittomilla lakoilla

PAU:n laillinen lakko on saamassa laitonta seuraa, kun AKT ja SEL uhkaa laitomilla lakoilla tukeakseen PAU:n työtä. Eikö tällainen uhkailu, jolla yritetään rajoittaa sopimusvapautta ja järjestäytymisvapautta ole perustuslain vastaista? Eikö tällaiset järjestöt, jotka uskaavat yhteiskuntarauhaa ja sortuvat laittomuuksiin kerta toisen jälkeen pidä kieltää viranomaistoimin?

Suomessa tutkimusten mukaan 70% ilmoittaa, että he eivät missään tapauksessa ole halukkaita osallistumaan laittomiin lakkoihin tai korpilakkoihin. Kuitenkin monet työpaikat hiljenevät, kun AKT tai SEL menee lakkoon. Työt eivät ole lakossa, mutta nämä yhdistykset pakottavat käytännössä jäseneksi ja pakottavat lakkoihin. Sitä varten asetetaan jopa vartijat porteille, ettei mennä töihin. Tällä tavalla rajoitetaan ihmisten perustuslaillisia oikeuksia ja syyllistytään uhkailuun ja kiristykseen. Työt eivät ole lakossa. Kun suurin osa väestä ei halua lakkoilla, niin kenen asialla ollaan? Ehkä kapitalistiset ay-pomot vain kalisuttelevat aseitaan ja yrittävät päteä. Päätös on joka tapauksessa pienen joukon muovaama. Kärsijöinä on suuri osa yhteiskunnasta. Puolueista SDP tukee ay-liikkeen toimia. Mikä on tämän laittomuuden hinta? Aivan liian pieni!!!

Tällä hetkellä on Metallityöväen työttömyyskassassa jäseniä n. 114.000, jäsenmaksu n. 240 euroa vuodessa, riippuu ansioista ja YTK-työttömyyskassassa 360.000 jäsentä, jäsenmaksu 118 euroa vuodessa. YTK:n jäsenluku kasvaa, kansa on alkanut "äänestämään jaloillaan", ay-terrori alkaa riittää.
1657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lakoilla ja odottelulla ei maata rakenneta. Odottelu lisää epävarmuutta investointimarkkinoilla. Työpaikkoja ei synny. Uhoaminen vähentää työpaikkoja. SAK:n olisi jo aika sopia!

Äänestä

Voi rouva hyvä......

Äänestä

Uhkailu kohdistuu meihin tavallisiin ihmisiin. Ay terrorista huolimatta meidän tavallisten ihmisten pitäisi vain jaksaa jatkaa avointa elämää, kuten tähänkin asti. Ja suhtautua jokaiseen vastaantulijaan yksilönä, oli hän hankkimassa elantoa missä tahansa yrityksessä, vaikka vuokratyöläisenä. Heidänkin lapsilleen tulee nälkä ja on tarve yöpyä sisällä. AY terroristijohtajille palkansaajan nälkä ja ahdinko ovat tuntemattomia. Terroria ajavat psykopaatit eivät välitä kuin omasta ökyelämästään.

Pelolle ei pidä antaa valtaa, koska muuten katoavat vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Ja jos ne katoavat, ovat ay terroristit voittaneet.

Äänestä
  • Eikä, kun EK ahneine vasalleineen on se terroristi.

    Jokaisen, joka palkkatyöstä elantonsa hankkii, pitäisi ymmärtää yksinkertaiset tosiasiat.

    Vai haluatko oikeasti palata aikaan, jossa tehtaan portilla tungeksii nälkäisten duunareiden joukko kilpailemassa nälkäpalkalla tarjolla olevista päivän töistä?

    Siihen suuntaan on EK:n ja Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarton tie meitä Postinkin tapauksessa vahvasti viemässä.

    Herätkää ajoissa pahvit!

    Äänestä

  • Ay liike tuhoaa kaiken ja ajaa loputkin työssäkäyvät työttömiksi ja lopulta sillan alle.

    Äänestä

  • RahatLoppuu kirjoitti:

    Ay liike tuhoaa kaiken ja ajaa loputkin työssäkäyvät työttömiksi ja lopulta sillan alle.

    Höpöhöpö!

    EK tuhoaa, ei ay-liike.

    Kapitalistin ahneus on rajaton, siitä se kaikki paha johtuu.

    Palkkatyöstä elantonsa tienaavan etu on kuulua ammattiliittoon ja osallistua tehokkaasti sen toimintaan.

    .

    Äänestä

Ilman Ay-liikettä tehtäisiin 10-tuntisia työpäiviä ja näin ollen olisi myös työttömyys suurempi. Vienti kyllä vetäisi ja rikkaat olisivat entistä rikkaampia mutta kulutuksessa ei olisi niin paljon rahaa kierrossa ja talous olisi entistä enemmän kuralla kun ei olisi verotuloja.

Äänestä
  • Ay liike on vain huijareita varten, kuten sinua.

    Sinä olet kateellinen loisiva kommunistinarkkari, kuten kaikki ay uskovaiset.

    Äänestä

  • ja kaikki nämä ominaisuudet ovat parempia siinä toisessa järjestössä

    Äänestä

  • AyPaskasakki kirjoitti:

    Ay liike on vain huijareita varten, kuten sinua.

    Sinä olet kateellinen loisiva kommunistinarkkari, kuten kaikki ay uskovaiset.

    Oikeastaan olen viherpersu......katsoppa vähän mitä työnantaja haluaa postilaisilta leikata ja hauku vasta sitten. Monet ek-lampaat tuntuu olevan aivopestyjä ajattelemaan että ay-liike on sellainen että "1000 e lisää liksaa tai perse penkkiin!" Sellainen se ei ole! Tärkein asia muuten mitä koulussa opin oli se kun historian opettaja kertoi että ihmisiä on yllättävän helppo aivopestä. En silloin aavistanut että tarvitsisin mediakriittisyyttä vielä tänä päivänä. Ja sanotaankin ek-lampaiden kesken että ay-liike elää menneessä...pyh se on ek joka haluaa takaisin 1930-luvulle torppariaikaan.

    Äänestä

  • AyPaskasakki kirjoitti:

    Ay liike on vain huijareita varten, kuten sinua.

    Sinä olet kateellinen loisiva kommunistinarkkari, kuten kaikki ay uskovaiset.

    Höpöhöpö!

    Kerropa sinä, miten itse ansaitset elantosi!

    Pohditaan sitten yhdessä, mikä teidän kumpaisenkin etu on ammattiliittoihin kuulumisen tai kuulumattomuuden suhteen.

    -

    Äänestä

  • Järkikäteen kirjoitti:

    Oikeastaan olen viherpersu......katsoppa vähän mitä työnantaja haluaa postilaisilta leikata ja hauku vasta sitten. Monet ek-lampaat tuntuu olevan aivopestyjä ajattelemaan että ay-liike on sellainen että "1000 e lisää liksaa tai perse penkkiin!" Sellainen se ei ole! Tärkein asia muuten mitä koulussa opin oli se kun historian opettaja kertoi että ihmisiä on yllättävän helppo aivopestä. En silloin aavistanut että tarvitsisin mediakriittisyyttä vielä tänä päivänä. Ja sanotaankin ek-lampaiden kesken että ay-liike elää menneessä...pyh se on ek joka haluaa takaisin 1930-luvulle torppariaikaan.

    Työnantaja on veronmaksajat, yhtiö on valtion eli meidän. En halua elättää postin loisia.

    Äänestä

  • PostiSuljettava kirjoitti:

    Työnantaja on veronmaksajat, yhtiö on valtion eli meidän. En halua elättää postin loisia.

    Mutta haluat maksaa Heikki Malisen helikopteripelleilyt ja tappiollisen venäjäinvestoinnin??

    Äänestä

Loimaan liitto BÄÄÄ BÄÄÄ voin päästä pikkuhitleriksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


otteitaelämästä kirjoitti:

PAU:n laillinen lakko on saamassa laitonta seuraa, kun AKT ja SEL uhkaa laitomilla lakoilla tukeakseen PAU:n työtä. Eikö tällainen uhkailu, jolla yritetään rajoittaa sopimusvapautta ja järjestäytymisvapautta ole perustuslain vastaista? Eikö tällaiset järjestöt, jotka uskaavat yhteiskuntarauhaa ja sortuvat laittomuuksiin kerta toisen jälkeen pidä kieltää viranomaistoimin?

Suomessa tutkimusten mukaan 70% ilmoittaa, että he eivät missään tapauksessa ole halukkaita osallistumaan laittomiin lakkoihin tai korpilakkoihin. Kuitenkin monet työpaikat hiljenevät, kun AKT tai SEL menee lakkoon. Työt eivät ole lakossa, mutta nämä yhdistykset pakottavat käytännössä jäseneksi ja pakottavat lakkoihin. Sitä varten asetetaan jopa vartijat porteille, ettei mennä töihin. Tällä tavalla rajoitetaan ihmisten perustuslaillisia oikeuksia ja syyllistytään uhkailuun ja kiristykseen. Työt eivät ole lakossa. Kun suurin osa väestä ei halua lakkoilla, niin kenen asialla ollaan? Ehkä kapitalistiset ay-pomot vain kalisuttelevat aseitaan ja yrittävät päteä. Päätös on joka tapauksessa pienen joukon muovaama. Kärsijöinä on suuri osa yhteiskunnasta. Puolueista SDP tukee ay-liikkeen toimia. Mikä on tämän laittomuuden hinta? Aivan liian pieni!!!

Tällä hetkellä on Metallityöväen työttömyyskassassa jäseniä n. 114.000, jäsenmaksu n. 240 euroa vuodessa, riippuu ansioista ja YTK-työttömyyskassassa 360.000 jäsentä, jäsenmaksu 118 euroa vuodessa. YTK:n jäsenluku kasvaa, kansa on alkanut "äänestämään jaloillaan", ay-terrori alkaa riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu