1. Valita, ruikuta ja raivoa oman aikasi
Raivo ja viha täytyy päästää ulos elimistöstä. Paineita ei kannata pitää aina sisällään, sillä se taas aiheuttaa toisenlaisia terveysongelmia ja stressiä. Tietty määrä vihaa on normaalia ihmisen elämässä.
2. Seuraa ympäristöäsi
Kun maailma tuntuu olevan kaikista epäreiluin juuri sinulle, kohota hetkeksi katseesi muualle. Katso uutisia, juttele ystävien kanssa tai lueskele vaikka netin keskustelupalstoja. Kun huomaat, ettei muualla ole sen reilumpaa, olosi helpottaa. Kannattaa yrittää ymmärtää, että jokaisen elämään kuuluu tietty määrä kärsimystä.
3. Kokeile kohdata sinua väärin kohdellut henkilö
Joskus asioiden tunnustaminen ja ääneen sanominen niiden kohteelle auttaa pääsemään yli katkeruudesta. Voit sanoa suoraan, jos tunnet itsesi väärinkohdelluksi. Jos et kykene kohtaamaan sinua loukannutta henkilöä, kokeile kirjoittaa tunteesi kirjeeseen. Kirjettä ei välttämättä tarvitse lähettää, mutta sen voi lukea esimerkiksi ystävälle.
4. Tunnusta itsellesi, että katkeruus vahingoittaa vain sinua
Vaikka olisit kuinka katkera, fyysiset seuraamukset tunteestasi tunnet vain sinä itse. Kannattaa siis ottaa huomioon, kuinka paljon vahinkoa teet itsellesi, jos pitäydyt katkeruudessa ja kannat kaunaa. Mieti itseäsi vaikkapa viiden vuoden päähän: kuinka terve haluaisit silloin olla?
5. Pohdiskele toisen henkilön mieltä ja käyttäytymistä
Jos sinua on loukattu, kokeile pientä ajatusleikkiä. Mieti sinua loukannutta henkilöä ja hänen päämääriään, ajatuksiaan ja tunteitaan. Voit sitten kuvitella mielessäsi, että hän ei parempaan pystynyt, ja että ehkä hänellä on elämässään jokin puute jota korvata toisia loukkaamalla. Päätä, ettet ole katkera ainakaan hänen vuokseen. Opettele eroon katkeruudesta.
6. Älä ole ovimatto
Älä ota enää vastaan huonoa kohtelua. Ole tyytyväinen itseesi ja armollinen itsellesi. Muista, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet, ja katkeruudessa vellominen on vain turhaa ajanhukkaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
10
"Älä ota enää vastaan huonoa kohtelua. Ole tyytyväinen itseesi ja armollinen itsellesi. Muista, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet, ja katkeruudessa vellominen on vain turhaa ajanhukkaa."
Hyvä ohje katkeralle juuri noin, mutta katkeruus on palvelus ihmiselle sen takia että hänellä on tilaisuus käsitellä vaikeat sisäiset tunteensa. Joskus se vie pidemmän aikaa ja se on aika yksilöllistä kuka pääsee katkeruudestaan nopeimmin eroon.
Aina ei ole mahdollista selvittää asioita henkilön kanssa kenelle on katkera, jolloin joutuu taistelemaan vain itsensä kanssa ja löytää rauha tasapaino.
Itse kieriskelin katkeruudessa ja vihassa useamman vuoden kunnes kokeilin meditaatiota ja se tepsi heti :) Viha purkautui sisäisenä huutona ulos !
Katkeruuteen kuulu anteeksiantamattomuus myös, se on oleellista että pystyy antamaan anteeksi toiselle. Se on mahdollista vain kun antaa anteeksi sydänmestään.
Järjellä annettu anteeksi ei riitä?
"Aina ei ole mahdollista selvittää asioita henkilön kanssa kenelle on katkera, jolloin joutuu taistelemaan vain itsensä kanssa ja löytää rauha tasapaino. "
Niin, eihän katkeruuden aiheuttaja läheskään aina ole joku tietty henkilö vaan tavallaan koko systeemi. Ja jos se onkin henkilö, niin eikö tavallisimmin kyse ole juuri siitä, että kyseinen ihminen ei vain muuhun pystynyt tai muuta osannut. Miten sellaisen kanssa mitään voi selvittää.
"Järjellä annettu anteeksi ei riitä? "
Varmaan sitten niin. Kaikille muille voi antaa anteeksi, mutta ei itselleen. Järki voi rationaalisesti ajatellen sanoa, että pitäisi antaa, mutta silti ei voi.
Katkeruudesta pääsee eroon siten että saa itselleen mieluisan tyttöystävän. Muistan kun itse tapailin viime kesänä viehättävää naista niin en ollut katkera vaan onnellisin ikinä, vasta sitten kun sain pakit naiselta niin tulin katkeraksi ja sen lisäksi masentuneeksi ja ahdistuneeksi.
Menemäll huoriin