Tutkija: "Helsinki ei tarvitse suurmoskeijaa"

hjkhps

Iranilaistaustainen konfliktintutkija Alan Salehzadeh on tätä mieltä, eikä ole ainoa. Monet muslimit samaa mieltä. Alan taitaa olla kohtuullisen maamistunut, olisiko taoamuslimi, en tiedä, senkun arvailen.

Juttu, haastattelu Helsingin Uutisissa, joka mainitsee että haastattelu on tehty enne Pariisin perjantaisia terrori-iskuja. (Olisiko haastattelun sisältö muuttunut oleellisesti jos olisi tehty tämä juttu iskujen jälkeen?, Katsoi lehti kuitenkin aihelliseksi huomauttaa asiasta, haastattelun ajankohdasta.)

Alan on Lähi.Idän ja P-Afrikan geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija, analyytikka, luennoitsija, blogisti. Työskennellyt aikaisemmin sisä- ja ulkoministeriössä ja maapuolustuskorkeakoulun strategian laitoksella.

Sama mies joka joutui keskelle kohua 2013 kun MPPK poisti hänen Iran tutkimusensa verkkosivuiltaan Iranin suurlähettilään vierailtua laitoksella.

"Yksi moskeija ei voisi mitenkään palvella kaikkia Suomen muslimeita, koska islam on hajautunut erilaisiin suuntauksiin, joista pääsuuntaukset sunnilaisuus ja shiialaisuus, mutta suuntauksia on muitakin."

"Jos annetaan lupa yhdelle, on myöhemmin annettava toisellekin."

On esitetty että suurmoskeija edistäisi muslimien osallisuutta yhteiskuntaan ja ehkäisisi mahdollista radikalisotumista.

Salehzadeh on eri mieltä. Hänen mukaansa moskeijassa opetettaisiin islamin oppeja, jotka ovat ristiriidassa demokratian periaatteiden kanssa. Näin on esim. sukupuolten tasa-arvon kohdalla.

"Pienen lapsen aivot imevät tietoa kuin sieni, ja hän voi toteuttaa oppeja tulevaisuudessa. Siellä missä opetetaan vähiten islamia, on myös vähiten johadisteja", hän lisää.

Hän on huolissaan myös siitä, että äänekkäästi suurmoskeijan kaltaisia näkyviä uskonnon merkkejä vaativat voivat lietsoa rasismia kantaväestön ja muslimien kesken.

Ihanan tasapuolisesti muotoiltu tuo edellisen lauseen loppu. Rasismia on molemmin puolin!

"Mahdollinen rasismi taas koituu kaikkien muslimien vahingoksi, vaikka suurin osa Suomen 60 000:sta muslimista on SUPOn mukaan maltillisia."

23

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hvddfjhhh

      Ei hätää Sipilä varmaan rahoittaa sen

    • jfgghhgjj

      Sipilä maksaa sen

    • nhgfdsdfghjk

      mieti.tyttää
      15.11.2015 21:12
      KAMELINPERSE ATEISTI OLE HOMO HILJAA AVAUKSESSANI TYPERÄ HELLUNTALAISHEVONEN PALLIHIKI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • hjkhps

      Jatkoa vielä aloitukseen.

      "Eivät suomalaiset erota maallista ja fundamantalistista muslimia toisistaan. Hekin joutuvat uhreiksi, mikä on todella vaarallista", Salehzadeh sanoo.

      (Onpa muuten huonosti muotoilt, jäsennelty lause - "hekin" viitannee maallisiin muslimeihin?)

      Supon mukaan väkivallantekojen uhka on lisääntynyt Suomessa vaikka onkin edelleen alhaisella tasolla. Väkivaltaa voi tulla maahanmuuttajia vastaan ja maahanmuuttajien toimesta, joukossa voi olla sellaisia joilla on kytkyjä terrorijärjestöihin.

      "Mitä Suomen pitäisi tehdä jotta tältä vältyttäisiin?

      Salehzadeh vastaa: " Uhkaa voi lisätä, jos Suomella on sotilaita maissa, joissa on islamisteja. Toinen asia on islamisoitumisen estäminen ja maahantulijoiden huolellinen tarkastaminen.

      Ihan varteenotettavaa tekstiä. Ties vaikka tietäisi vähän enemmän kuin suomalaiset tästä asiasta.

      Toki Alan on iranilaista alkuperää, ja siis ilmeisesti shiiakultturista vaikka maallistunut ilmeisesti. Ja suunniteltu Hesan suurmoskeija sunnivetoinen projekti.

      MUTTA SIITÄ HUOLIMATI IHAN HYVÄ KIRJOITUS, VIISAITA AJATUKSIA, JOITA SYYTÄ POHTIA.

      • Karrar

        Minusta Alan Salehzadeh on X-sunni muslimi ja voi sanoa sitoutumaton.
        Hän on reali tutkija sen takia Iranin suurlähettäs pakotti MPKK poistamaan hänen tutkimuksen.
        alla hänen tutkimus:
        https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/92615/Alan Salehzadeh - Iran (verkko).pdf

      • ilkg
        Karrar kirjoitti:

        Ai että olisi x-sunni. No ei se missä maassa juuret on, toki mitään varmasti kerro vakaumuksesta.

        Parempi maallistunut kuin sunni tai shiia tai mikä tahansa jumaluskovainen.

        Ei siis ainakaan shiiataustan takia vastusta suurmoskeijaa Hkiin, joka on siis mitä ilmeisimmin sunnien hanke.

    • klklkjkkj

      Siinä on jotain merkillistä että suurmoskeijahankkeen suurimmat kannattajat ja ajajat, suosijat tuntuvat olevan Helsingin päättäjät, poliittiset ja virkamies sellaiset.

      Anteeksi että käytän tällaiste termiä, mutta vaikutta sinisilmäsuvakkimeiningiltä. On niin kova kiire osiottaa mamu. myönteisyyttä, että vedetään mutkat suoriksi ja kanntetaan moskeijaa innokkaammin kuin Suomessa asuvat muslimit keskimäärin. Merkillistä!

      Mutta kun ollan niin kuutamolla että suinpäin olla tukemassa mitä tahansa kuka tahansa muslimi tai muslimiryhmittymä keksii. Muutama kantasuomalainen käännynnäinen tätä hanketta ajaa vanhoillisen Bahrainin, S-Arabian kaverin, lupaamilla miljoonilla.

      Sunnien wahadbilaisten moskeija siitä tulisi, vaikka sitä markkinoidaan sillä että sen yhteyteen tulisi jonkinlainen kaikilla avoin kulttuurikeskus ja oleskelu ja touhutila jossa tutustua erilaisiin ihmisiin.

      Ja sitten kuitenkin vielä Hesan rahojakin pitäisi hankeeseen antaa, jos ei muuten niin ainakin ilmainen tai pilkkahitainen sopimus tontista hyvällä kalliilla paikalla.

      Kun on kerran perskutarallaa, evl. kirkollekin annettu Kampin kappelille tontti pilkkavuokralla, ja muita käsittämättömiä etuja, mm. Hki maksaa tuon kirkon pömpelin vartioinnin, niin pakkohan se on muslimeilekin antaa, niih.

      Nyt se alkaa kostautua veronmaksajille tuo evl. kirkon ikuinen taloudellinen suosiminen, Kohta pitää syytää rahaa kaikille uskonyhteisöille pömpeliensä rakentamiseen. Kohta kai katoliset käsi ojossa, kun ei niillä pienet ja vähät kirkot enää riitä jäsenille, vaikka niitä ei ihan hirveesti edelleenkään ole.

    • Mikä kirjoituksen pointti oli? Vähentää kirkkoja, kun uskovaiset ovat eri mieltä? Buustata kirkkoja, kun muslimit vain ovat eri mieltä? Muu, mikä?

      Elämme maassa, jossa joka niemessä, notkossa ja saarelmassa on kirkko. Elämme maassa, jossa kristityt jatkuvasti riitelevät keskenään kertoen, että tuo eri ei ole The Oikea Kristitty kuten Allekirjoittanut. Elämme maassa, jossa lakeja yritetään saada Raamatun mukaisiksi edelleen (siten kuin Allekirjoittanut kulloinkin Jumalansa sanan 'tietää'). Mutta moskeija on ihan hirveä? Kristinuskollahan piti olla hei etulyöntiasema!

      Antakaa hei kristityt olla. Teidän verinen valtakautenne on ohi. Ei täällä muslimien valtakautta sen paremmalla silmällä katsota - mutta ei myöskään teidän uutta yritelmäänne sillä verukkeella, että jos teidän sortonne alle ei alistuta, niin olisi muka pahempaa tarjolla. HIstoria on jo näyttänyt, mihin te kykenette. Joten antakaa jumalauta olla. Uskokaa ja antakaa muiden uskoa, eläkää ja antakaa muiden elää. Ei se ole mahdotonta.

      • hjkhps

        Pointti on että rakentakoot omilla rahoillaan, ei valtion eikä hkiläisten, eikä äärivanhoillisten wahabistisunniöljyvaltioiden rahoilla, koska se ei tule imlman halua vaikuttaa moskeijan linjaan. Kuten tuossa tutkija sanoi että se ei tule olemaan demokraattinen eikä tasa-arvoinen, esim. sukupuolten suhteen.

        Ei kai me sallittaisi Suomeen rakennettavan ISISin rahoittamaa moskeijaakaan?

        Toinen suomessa pitkään asunut maahanmuuttaja, ilmeisen maaliistunut mutta muslimi kuitenkin, liikkeenharjoittaja, oli sitä mieltä että olisi syytä keskittyä tärkeämpiin asioihin, esim. lasten koulutukseen, jotta saavat työtä ja pystyvät elättämään itsensä ja perheensä.

        Jos ei ole ylimääräistä rahaa niin ei moskeija ole tärkein hankinta. Rukoilla voi muuallakin. Esimerkkinä hän mainitsi Hesan kantakaupungissa olevan tataarien tilan, joka on sisustettu oikein tyylikkääksi paikaksi, jossa voi myös rukoilla. Ei ole varsinainen moskeija mutta ei tarvitse ollakaan.

        Käsittääkseni tataareilla on muutakin elämässään kuin islam, uskonto. Ja hyvin ovat tulleet juttuun kantasuomalaisten kanssa, sanon varovaisesti kymmeniä vuosia, kun en tiedä tarkemmin tataarien historiaa Suomessa.

        Jotkut suomalaiset päättäjät haluavat demonstroida rajatonta suvaitsevuuttaan. kannattamalla mitä tahansa minkä tahansa esim. muslimi poppoon esitystä, tukemalla sitä kaikin keinoin, m.l. taloudellisesti, tutustumatta hankkeseen ja sen vaikuttimiin ja vaikutuksiin mitenkään.

        On se hupaisaa että monet Suomessa asuvat muslimit saavat yrittää puhua näille kantasuomalaisille sinisilmäpäättäjille järkeä päähän.

        En vastusta moskeijaa kategorisesti. Voi aloittaa vaatimattomammin, jos ei Suomen muslimien omat rahkeet muuhun riitä. Pienempi moskeija halvemmalle tontille.

      • hjkhps

        Luuletko tosiaankin minua kristityksi?

      • hgfdrtyuio
        hjkhps kirjoitti:

        Luuletko tosiaankin minua kristityksi?

        kuullu-semmosta_että
        16.11.2015 12:00
        Ja vielä semmostakin oon kuullu,että Jeesus kulki kesät talvet pitkähihasessa hameessa.Eikä käyttänyt alushousuja.
        Pallihien hajut peitettiin hyvänhajusilla voiteilla.Riittiköhän se?

      • uohkugkgk
        hjkhps kirjoitti:

        Pointti on että rakentakoot omilla rahoillaan, ei valtion eikä hkiläisten, eikä äärivanhoillisten wahabistisunniöljyvaltioiden rahoilla, koska se ei tule imlman halua vaikuttaa moskeijan linjaan. Kuten tuossa tutkija sanoi että se ei tule olemaan demokraattinen eikä tasa-arvoinen, esim. sukupuolten suhteen.

        Ei kai me sallittaisi Suomeen rakennettavan ISISin rahoittamaa moskeijaakaan?

        Toinen suomessa pitkään asunut maahanmuuttaja, ilmeisen maaliistunut mutta muslimi kuitenkin, liikkeenharjoittaja, oli sitä mieltä että olisi syytä keskittyä tärkeämpiin asioihin, esim. lasten koulutukseen, jotta saavat työtä ja pystyvät elättämään itsensä ja perheensä.

        Jos ei ole ylimääräistä rahaa niin ei moskeija ole tärkein hankinta. Rukoilla voi muuallakin. Esimerkkinä hän mainitsi Hesan kantakaupungissa olevan tataarien tilan, joka on sisustettu oikein tyylikkääksi paikaksi, jossa voi myös rukoilla. Ei ole varsinainen moskeija mutta ei tarvitse ollakaan.

        Käsittääkseni tataareilla on muutakin elämässään kuin islam, uskonto. Ja hyvin ovat tulleet juttuun kantasuomalaisten kanssa, sanon varovaisesti kymmeniä vuosia, kun en tiedä tarkemmin tataarien historiaa Suomessa.

        Jotkut suomalaiset päättäjät haluavat demonstroida rajatonta suvaitsevuuttaan. kannattamalla mitä tahansa minkä tahansa esim. muslimi poppoon esitystä, tukemalla sitä kaikin keinoin, m.l. taloudellisesti, tutustumatta hankkeseen ja sen vaikuttimiin ja vaikutuksiin mitenkään.

        On se hupaisaa että monet Suomessa asuvat muslimit saavat yrittää puhua näille kantasuomalaisille sinisilmäpäättäjille järkeä päähän.

        En vastusta moskeijaa kategorisesti. Voi aloittaa vaatimattomammin, jos ei Suomen muslimien omat rahkeet muuhun riitä. Pienempi moskeija halvemmalle tontille.

        "Pointti on että rakentakoot omilla rahoillaan, ei valtion eikä hkiläisten, eikä äärivanhoillisten wahabistisunniöljyvaltioiden rahoilla, koska se ei tule imlman halua vaikuttaa moskeijan linjaan. Kuten tuossa tutkija sanoi että se ei tule olemaan demokraattinen eikä tasa-arvoinen, esim. sukupuolten suhteen."

        Eli tasa-arvo asiat kuntoon niin voit pitää suusi kiinni.

      • hjkhps

        Olihan siinä paljon muutakin asiaa, kritiikkiä kuin vain tasa-arvokysymys.

        Keskity sinä pitämään huoli omasta suustasi, sen auki ja kiinni pitämisestä.

      • uohkugkgk
        hjkhps kirjoitti:

        Olihan siinä paljon muutakin asiaa, kritiikkiä kuin vain tasa-arvokysymys.

        Keskity sinä pitämään huoli omasta suustasi, sen auki ja kiinni pitämisestä.

        Viestissä mihin vastasin, oli sellaista kritiikkiä mitä voisi ja pitäisi kohdistaa yhtälain ev.lut.kirkkoon.

      • satujahve
        hjkhps kirjoitti:

        Olihan siinä paljon muutakin asiaa, kritiikkiä kuin vain tasa-arvokysymys.

        Keskity sinä pitämään huoli omasta suustasi, sen auki ja kiinni pitämisestä.

        kjhgfret67890
        14.11.2015 19:22
        UUSI
        Ateisti, tule Uskoon!
        Olet siten: todella uskossa, katsohan Raamatun sanaa tossa!
        " - Ei tule kiukunpuuskii, kun alat pallihikeäs Nuuskia!"

      • hjkhps kirjoitti:

        Pointti on että rakentakoot omilla rahoillaan, ei valtion eikä hkiläisten, eikä äärivanhoillisten wahabistisunniöljyvaltioiden rahoilla, koska se ei tule imlman halua vaikuttaa moskeijan linjaan. Kuten tuossa tutkija sanoi että se ei tule olemaan demokraattinen eikä tasa-arvoinen, esim. sukupuolten suhteen.

        Ei kai me sallittaisi Suomeen rakennettavan ISISin rahoittamaa moskeijaakaan?

        Toinen suomessa pitkään asunut maahanmuuttaja, ilmeisen maaliistunut mutta muslimi kuitenkin, liikkeenharjoittaja, oli sitä mieltä että olisi syytä keskittyä tärkeämpiin asioihin, esim. lasten koulutukseen, jotta saavat työtä ja pystyvät elättämään itsensä ja perheensä.

        Jos ei ole ylimääräistä rahaa niin ei moskeija ole tärkein hankinta. Rukoilla voi muuallakin. Esimerkkinä hän mainitsi Hesan kantakaupungissa olevan tataarien tilan, joka on sisustettu oikein tyylikkääksi paikaksi, jossa voi myös rukoilla. Ei ole varsinainen moskeija mutta ei tarvitse ollakaan.

        Käsittääkseni tataareilla on muutakin elämässään kuin islam, uskonto. Ja hyvin ovat tulleet juttuun kantasuomalaisten kanssa, sanon varovaisesti kymmeniä vuosia, kun en tiedä tarkemmin tataarien historiaa Suomessa.

        Jotkut suomalaiset päättäjät haluavat demonstroida rajatonta suvaitsevuuttaan. kannattamalla mitä tahansa minkä tahansa esim. muslimi poppoon esitystä, tukemalla sitä kaikin keinoin, m.l. taloudellisesti, tutustumatta hankkeseen ja sen vaikuttimiin ja vaikutuksiin mitenkään.

        On se hupaisaa että monet Suomessa asuvat muslimit saavat yrittää puhua näille kantasuomalaisille sinisilmäpäättäjille järkeä päähän.

        En vastusta moskeijaa kategorisesti. Voi aloittaa vaatimattomammin, jos ei Suomen muslimien omat rahkeet muuhun riitä. Pienempi moskeija halvemmalle tontille.

        Ah pointti oli vain rahoitus. Asia selvä. Eli jos ei rahoiteta kaikkien rahoilla, kuten kirkot, niin go for it.

        Sitten halusit jutella näemmä siitä, miten jonkun muslimin mielestä moskeija ei ollut tärkeä ja joidenkin suomalaisten päättäjien suhtautuminen puolestaan oli yltiösuvaistevainen kuten kirkkoihinkin, että laittakaa vain taas uusi, valtio maksaa. Jeppistä.

      • hjkhps
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Ei mene ihan jakeluun en tiedä johtuuko minusta vai sinusta?

        Minä en kannata minkään uskonnon temppeleiden maksamista osinkaan valtion ja/tai kuntien rahoilla.

      • yiiuu
        uohkugkgk kirjoitti:

        "Pointti on että rakentakoot omilla rahoillaan, ei valtion eikä hkiläisten, eikä äärivanhoillisten wahabistisunniöljyvaltioiden rahoilla, koska se ei tule imlman halua vaikuttaa moskeijan linjaan. Kuten tuossa tutkija sanoi että se ei tule olemaan demokraattinen eikä tasa-arvoinen, esim. sukupuolten suhteen."

        Eli tasa-arvo asiat kuntoon niin voit pitää suusi kiinni.

        Misk oot noin vihanen ku persiisiin ammuttu karhu.

      • otavuoteesijakäy

        Mikäs nyt noin nypii? Noussut vuoteesta väärällä jalalla?

    • sevaatii

      Pekka haavisto vaatii helsinkii sata suurmoskeijaa ja kouluun homojen anaaliyhdyntäopetusta.

    • hllgffdkbckjhhgg

      Lessu Sipilä kannattaa

      • satujahve

        JumalanArmo
        14.11.2015 20:17
        Olen siis siunattu kun puhun Jumalasta(olen Jumala,kato nimimerkkini) japuhun Pallihiestä, aina)
        - Tulkaa lapset minun luokse, kuulkaa pallihikeni ihana tuoksu

    • allah.on.suuri

      Kullä me muslimit tarvita moskeija, koska misä mualla me voime syödä rauhassa kebab ja suunnitella kivoja jutuja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2881
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe