Flirttailun "vaihteet", mitäs sanotte?

Miten sujuu mikäkin vaihde?

1. Vaihde

Katse ja hymy kuuluvat ensimmäisen vaihteen piiriin. Hae kontakti kiinnostavaan henkilöön katseella tarpeeksi monta kertaa ja mielellään jo alkuillasta. Katsooko hän takaisin? Vastaako hän esimerkiksi hymyysi?

2. Vaihde

Hakeudu hänen seuraansa. Tutustu rennosti ja jutustele mukavia eli smalltalkkaa.

3. Vaihde

Flirttaile kevyesti. Osoita henkilökohtaista kiinnostusta tavalla tai toisella. Kysele hänestä enemmän tai tarjoa esimerkiksi drinkki tai kalja.

4. Vaihde

Luo fyysistä läheisyyttä. Kosketa toista, mutta tee se aluksi jollekin neutraalille alueelle, kuten käsivarteen tai olkapäähän. Voit myös pyytää tanssimaan.

5. Vaihde

Ehdota yhteisiä jatkoja tai pyydä puhelinnumeroa. Tee jokin konkreettinen siirto, jolla saat homman jatkumaan.

Kaasupoljin

Joskus kiinnostus on poikkeuksellisen voimakasta molemmin puolin jo illan alussa. Silloin voit nopeuttaa edellä esitettyjä vaiheita. Muutoin kaasupoljinta kannattaa käyttää harkiten.

- Lähesty toista fiksusti. Jos saat pakit, sinua ei nolostuta välttämättä niin paljon.

Peruutusvaihde

Ihmisen intuitio yleensä varoittaa, jos toinen ei ole kiinnostunut - kuuntele sitä. Haastava tilanne syntyy, jos kiinnostuksen kohde onkin varattu. Silloin kannattaa pistää peruutusvaihde hetkeksi päälle ja pohtia mahdollisia seurauksia.

- Ihmissuhteisiin liittyy aina moraali, mutta myös paljon tekopyhyyttä. Useimmat ihmiset tuomitsevat pettämisen, mutta tutkimusten mukaan noin kolmasosa pettää. Valtaosa pettää vähintäänkin ajatusten tasolla. Joskus käy niin, että molemmat ovat varattuja. Jos he päätyvät keskenään jatkoille, silloin ollaan kyllä aika boheemeja.

http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/201511180105511_lz.shtml
35187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

En katso silmiin tai varsinkaan hymyile.

Äänestä
  • Ja alkuillasta olen jo kotona.

    Äänestä

  • Luihuilet, kirjoitat seksististä paskaa netissä ja silti odotat, että normaalin naisen pitäisi kiinnostua sinusta?

    Äänestä

  • Justhan siinä kattelet. :)

    Äänestä

  • UPDATE_11329528 kirjoitti:

    Ja alkuillasta olen jo kotona.

    No ei ihme että olet yksin. Majailet täällä päivät pitkät haukkumassa naisia ja täytät pääsi kauhukuvilla tavisnaisista jottet ikinä vahingossakaan tulisi omantasoisesi naisen kanssa onnelliseksi. Jatkat kaunottarista haaveilemista vaikka saattaisit olla jo naimisissa jos vain olisit huolinut sen mitä olisit voinut saada.

    Äänestä

  • minäenvainymmärrä kirjoitti:

    Normaalia ätmimenoahan se. Palstan paskanjauhanta tekee ätmeistä hc-ätmejä.

    Äänestä

  • No niin, turvallisesti taas neljän seinän sisällä. :-)

    Äänestä

Oon just pokaamassa viehättävää miestä kohdassa 3. Mies on todella kokematon ja kosketukselle arka, joten hiljaa hyvä tulee... Mietin vaan, onko vaivannäön arvoinen kuitenkaan. Siksi pitää olla sellaisella fiiliksellä, että kivat muistot jää, vaikka ei sen enempää tapahtuisikaan.

Äänestä

Saako lisäohjeita? Miten tuosta 1-vaihteesta vaihdetaan 2-vaihteelle?

Voiko sanoa harrastavansa flirttailua jos junnaa tuolla 1-vaihteella?

Äänestä
  • Netistähän löyyy ohjeita pullollaan. Eikun kaivamaan. LInkkaa tännekin sitten.

    Äänestä

  • etsivaan kirjoitti:

    Netistähän löyyy ohjeita pullollaan. Eikun kaivamaan. LInkkaa tännekin sitten.

    Vitut linkkaan. Copypastea teille:

    Now, it’s not just making eye contact with women that matters. What’s important is how that eye contact is made. After all if it’s done wrong, it can come off as intimidating or even creepy. Rather than turn a girl on with eye contact, it may simply make her feel uncomfortable.

    If you want to attract women with your eye contact then you must also project a warm, friendly vibe. And the best way to do this is by smiling with your eyes (also known as “smising”).

    To get an idea of how this feels, think about what it’s like to laugh really hard. Notice how after you laugh, the area around your eyes feels relaxed. Your gaze becomes softer and is able to take in more of your surroundings.

    That is the same kind of eye contact that attracts women. A hard, focused, intense gaze is the one that makes women uncomfortable. The soft, warm, open gaze that comes when you smile with your eyes however, is friendlier and more inviting. Therefore it’s a more effective way to attract women.

    How to know a woman is interested in you (and what to do about it)

    If you hold eye contact with a girl for more than a second or two (or if the girl looks at you, looks away, then looks back at you) it’s a sign the girl is interested. You’ve caught her attention and by her holding eye contact she’s given you an invitation to approach. So now is the time to act. Otherwise she’ll feel as though you’re not interested, or that you simply don’t have the confidence women want in a man.

    So after making eye contact with a woman, obey the two second rule and go talk to her within two seconds (a great way start the conversation with the girl is with some fun, flirty banter). Take advantage of that window before it closes and she moves on to the next guy.

    If you can’t make it over to her for some reason, or you just want to continue flirting with eye contact alone, there’s another trick you can do (this was mentioned by Justin in the Pickup Podcast episode on Signs of Attraction). And that is to just make funny faces at the girl. This is essentially non-verbal banter, and is a great way to get her laughing while showing you’re a fun, playful, and confident guy. It’s going to immediately separate you from other guys, and is a great way to get her interested in meeting you.

    How to make a woman chase you with eye contact

    Once you are talking to the girl, keep that same soft gaze. But don’t think you have to maintain eye contact 100% of the time. In fact, early in the conversation with a girl you just met, it’s best to look away about half the time. Then only give her more eye contact as she proves to be a cool, interesting girl. This will make you seem like more of a challenge, and will get her chasing you.

    How to improve your eye contact with women

    For a shy guy to get good at making eye contact with women he’s going to need some practice. If you want that friendly, confident eye contact with women to occur naturally in your interactions, here are a few exercises you can do:

    Practice looking people in the eye as you walk down the street. When you’re walking past someone and he’s 4-5 steps away, look him in the eye and hold that eye contact long enough to learn what color his eyes are. (If anyone gets annoyed and asks what you’re doing just say you’re practicing eye contact. They’ll get confused and move right along).

    Do the same thing and practice holding eye contact with cashiers, servers, and sales people. This is great practice as these people are often so used to being ignored that they appreciate that kind of personal connection.

    Äänestä

  • "If you hold eye contact with a girl for more than a second or two (or if the girl looks at you, looks away, then looks back at you) it’s a sign the girl is interested. "

    LOL

    "Take advantage of that window before it closes and she moves on to the next guy."

    :D

    Äänestä

  • Joillakin ihmisillä on vaikeuksia tulkita sosiaalisia tilanteita mutta on ihan turha odottaa, että jokainen tilanne menisi minkään säännön mukaan ja tiukka käsikirjoituksessa pysyminen näyttäytyy vain kankealta ja luonnottomalta.
    Non-verbaalista viestintää voi onneksi opetella tulkitsemaan.

    Ihmiselle voi mennä juttelemaan, vaikkei olisi saanut katsekontaktia. Jos olet pelannut ensin silmäpeliä ja saanut aitoa hymyä (ei mitään kankeaa mitä vittua hymyä) vastapuolelta, on suht turvallista vain mennä hänen luokseen (sekunteista viis).

    Siitä vain moi, saako seuraasi istuutua ja alkaa heittämään läppää. Tilanteessa pitäisi pystyä unohtamaan epätoivoisuus, itsetunto ongelmat ym. ja vain olla rennosti toisen ihmisen seurassa. Jos ei pysty edes esittämään rentoa, kehotan kokeilemaan ennemminkin nettideittailua.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Vitut linkkaan. Copypastea teille:

    Now, it’s not just making eye contact with women that matters. What’s important is how that eye contact is made. After all if it’s done wrong, it can come off as intimidating or even creepy. Rather than turn a girl on with eye contact, it may simply make her feel uncomfortable.

    If you want to attract women with your eye contact then you must also project a warm, friendly vibe. And the best way to do this is by smiling with your eyes (also known as “smising”).

    To get an idea of how this feels, think about what it’s like to laugh really hard. Notice how after you laugh, the area around your eyes feels relaxed. Your gaze becomes softer and is able to take in more of your surroundings.

    That is the same kind of eye contact that attracts women. A hard, focused, intense gaze is the one that makes women uncomfortable. The soft, warm, open gaze that comes when you smile with your eyes however, is friendlier and more inviting. Therefore it’s a more effective way to attract women.

    How to know a woman is interested in you (and what to do about it)

    If you hold eye contact with a girl for more than a second or two (or if the girl looks at you, looks away, then looks back at you) it’s a sign the girl is interested. You’ve caught her attention and by her holding eye contact she’s given you an invitation to approach. So now is the time to act. Otherwise she’ll feel as though you’re not interested, or that you simply don’t have the confidence women want in a man.

    So after making eye contact with a woman, obey the two second rule and go talk to her within two seconds (a great way start the conversation with the girl is with some fun, flirty banter). Take advantage of that window before it closes and she moves on to the next guy.

    If you can’t make it over to her for some reason, or you just want to continue flirting with eye contact alone, there’s another trick you can do (this was mentioned by Justin in the Pickup Podcast episode on Signs of Attraction). And that is to just make funny faces at the girl. This is essentially non-verbal banter, and is a great way to get her laughing while showing you’re a fun, playful, and confident guy. It’s going to immediately separate you from other guys, and is a great way to get her interested in meeting you.

    How to make a woman chase you with eye contact

    Once you are talking to the girl, keep that same soft gaze. But don’t think you have to maintain eye contact 100% of the time. In fact, early in the conversation with a girl you just met, it’s best to look away about half the time. Then only give her more eye contact as she proves to be a cool, interesting girl. This will make you seem like more of a challenge, and will get her chasing you.

    How to improve your eye contact with women

    For a shy guy to get good at making eye contact with women he’s going to need some practice. If you want that friendly, confident eye contact with women to occur naturally in your interactions, here are a few exercises you can do:

    Practice looking people in the eye as you walk down the street. When you’re walking past someone and he’s 4-5 steps away, look him in the eye and hold that eye contact long enough to learn what color his eyes are. (If anyone gets annoyed and asks what you’re doing just say you’re practicing eye contact. They’ll get confused and move right along).

    Do the same thing and practice holding eye contact with cashiers, servers, and sales people. This is great practice as these people are often so used to being ignored that they appreciate that kind of personal connection.

    Mä panen tämän muistiin. Hyvä kirjoitus!

    Äänestä

  • Ja mitä se nettideittailu auttaa asiaan? Siinäkin tarkoituksena kai useimmilla on kohdata vastapuoli face-to-face. Sama jäykkäniska sieltä treffeille ilmestyy. Pari olutta tms. voi auttaa asiaan ja kahville selvinpäin ei kannata ainakaan lähteä -> ei kemiaa. Toki oot oikeessa, että luovuttaja-asenteella jää luu käteen. Rentous, itsevarmuus, kiinnostunut toisesta...perusjuttuja

    Äänestä

  • tarralenkkari666 kirjoitti:

    Joillakin ihmisillä on vaikeuksia tulkita sosiaalisia tilanteita mutta on ihan turha odottaa, että jokainen tilanne menisi minkään säännön mukaan ja tiukka käsikirjoituksessa pysyminen näyttäytyy vain kankealta ja luonnottomalta.
    Non-verbaalista viestintää voi onneksi opetella tulkitsemaan.

    Ihmiselle voi mennä juttelemaan, vaikkei olisi saanut katsekontaktia. Jos olet pelannut ensin silmäpeliä ja saanut aitoa hymyä (ei mitään kankeaa mitä vittua hymyä) vastapuolelta, on suht turvallista vain mennä hänen luokseen (sekunteista viis).

    Siitä vain moi, saako seuraasi istuutua ja alkaa heittämään läppää. Tilanteessa pitäisi pystyä unohtamaan epätoivoisuus, itsetunto ongelmat ym. ja vain olla rennosti toisen ihmisen seurassa. Jos ei pysty edes esittämään rentoa, kehotan kokeilemaan ennemminkin nettideittailua.

    En usko että omalla kohdallani sosiaalisten tilanteiden tulkinnassa on vikaa. Mutta silmissä ilmeisesti on vikaa, kun ne ei ketään kiinnosta yli puolen metrin päästä.

    Odotan mielenkiinnolla niitä läppää heittämään tulevia naisia ja mitä heillä on sanottavanaan.

    Äänestä

  • palstailija kirjoitti:

    Ja mitä se nettideittailu auttaa asiaan? Siinäkin tarkoituksena kai useimmilla on kohdata vastapuoli face-to-face. Sama jäykkäniska sieltä treffeille ilmestyy. Pari olutta tms. voi auttaa asiaan ja kahville selvinpäin ei kannata ainakaan lähteä -> ei kemiaa. Toki oot oikeessa, että luovuttaja-asenteella jää luu käteen. Rentous, itsevarmuus, kiinnostunut toisesta...perusjuttuja

    Nettideittailussa tutustutaan ensin netissä ja treffeillä hermostuneisuutta ei välttämättä katsota niin huonona. Se on siis matallamman kynnyksen tutustumista.
    Kylmiltään baarissa tutustuminen on vaikeampaan.

    Äänestä

  • tarralenkkari666 kirjoitti:

    Nettideittailussa tutustutaan ensin netissä ja treffeillä hermostuneisuutta ei välttämättä katsota niin huonona. Se on siis matallamman kynnyksen tutustumista.
    Kylmiltään baarissa tutustuminen on vaikeampaan.

    Hermostuneisuutta/ ujoutta ei katsota huonona...mutta toisia treffejä ei tule. Taidat olla nainen. Miehelle se on helpompi iskeä baarista random-nainen kuin treffeillä päästä eroon "ihan mukava, muttei kemiaa" -kirouksesta.

    Jokainen tajuaa ettei nettitutustumiselle voi antaa paljon painoarvoa. Homma voi kuivua kasaan treffeillä ensi näkemältä. Tilanne on miehelle muutenkin haastava. Omana itsenään ei pärjää.

    Äänestä

  • tarralenkkari666 kirjoitti:

    Joillakin ihmisillä on vaikeuksia tulkita sosiaalisia tilanteita mutta on ihan turha odottaa, että jokainen tilanne menisi minkään säännön mukaan ja tiukka käsikirjoituksessa pysyminen näyttäytyy vain kankealta ja luonnottomalta.
    Non-verbaalista viestintää voi onneksi opetella tulkitsemaan.

    Ihmiselle voi mennä juttelemaan, vaikkei olisi saanut katsekontaktia. Jos olet pelannut ensin silmäpeliä ja saanut aitoa hymyä (ei mitään kankeaa mitä vittua hymyä) vastapuolelta, on suht turvallista vain mennä hänen luokseen (sekunteista viis).

    Siitä vain moi, saako seuraasi istuutua ja alkaa heittämään läppää. Tilanteessa pitäisi pystyä unohtamaan epätoivoisuus, itsetunto ongelmat ym. ja vain olla rennosti toisen ihmisen seurassa. Jos ei pysty edes esittämään rentoa, kehotan kokeilemaan ennemminkin nettideittailua.

    Ihan samaa mieltä kuin tarralenkkari, ja lisäksi kehotan harjoittelemaan niitä sosiaalisia taitoja ihan kaikkien ihmisten kanssa, ei vain kiinnostavien naisten. Jos menee yksin baariin, ei kannata mennä yksin pöytään vaan jäädä seisoskelemaan joko baaritiskille tai johonkin "seisomapöytään". Höpötellä siinä kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa aina tilaisuuden tullen. Joka paikassa olla valmis vaihtamaan muutaman sanan ihmisten kanssa, oli ne sitten vanhoja mummoja tai nuoria mimmejä.

    Äänestä

  • palstailija kirjoitti:

    Hermostuneisuutta/ ujoutta ei katsota huonona...mutta toisia treffejä ei tule. Taidat olla nainen. Miehelle se on helpompi iskeä baarista random-nainen kuin treffeillä päästä eroon "ihan mukava, muttei kemiaa" -kirouksesta.

    Jokainen tajuaa ettei nettitutustumiselle voi antaa paljon painoarvoa. Homma voi kuivua kasaan treffeillä ensi näkemältä. Tilanne on miehelle muutenkin haastava. Omana itsenään ei pärjää.

    Vähän erilaisia kokemuksia nettideitistä, mutta niistä nyt on aikaa. Minusta nimenomaan ensimmäisten treffien aikaansaaminen netin kautta on tuskastuttavan vaikeaa: jos sellaiset sai aikaan, niin sitten tuli vähintään jonkinlaista jatkoakin.

    Teoriassa olisi hienoa tehdä jonkinlaista sopivuuden etsintää netissä, mutta käytännössä random-nainen baarista toimii kuitenkin paremmin. Eri juttu tietenkin, jos olisi se tyyppi ketä naiset netistä etsii.

    Äänestä

  • tarralenkkari666 kirjoitti:

    "If you hold eye contact with a girl for more than a second or two (or if the girl looks at you, looks away, then looks back at you) it’s a sign the girl is interested. "

    LOL

    "Take advantage of that window before it closes and she moves on to the next guy."

    :D

    Sairastatko feminismin lisäksi myös autismia?

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Vähän erilaisia kokemuksia nettideitistä, mutta niistä nyt on aikaa. Minusta nimenomaan ensimmäisten treffien aikaansaaminen netin kautta on tuskastuttavan vaikeaa: jos sellaiset sai aikaan, niin sitten tuli vähintään jonkinlaista jatkoakin.

    Teoriassa olisi hienoa tehdä jonkinlaista sopivuuden etsintää netissä, mutta käytännössä random-nainen baarista toimii kuitenkin paremmin. Eri juttu tietenkin, jos olisi se tyyppi ketä naiset netistä etsii.

    SE johtuu siitä, että naisilla on jokin juttu siinä, että niiden pitää nähdä sinut livenä.

    Siten, ne pyrkii onkimaan sinusta netin välityksellä juttuja, että uskaltavat tavata sinua.

    Tai suvaitsevat tavata sinua.

    Livenä näkee heti kaiken.

    Äänestä

Hah! Minä failaan aina viitoskohdassa. Kaasupoljinta ei kyllä ole koskaan tarvinnut käyttää.

Äänestä

Minua jokin aika sitten eräs mies tuijotti hyvin intensiivisesti silmiin pitkän aikaa. Mutta hän ei hymyillyt lainkaan, joten en osannut sitten tulkita mitä hän meinasi. Eipä siitä sitten mitään seurannut (harmi), ehkä hän vain tutkiskeli tilannetta. Tai yritti hämmentää, en tiedä. Minä siinä tuijotin sitten takaisin, olisin voinut lähestyäkin, jos olisi ollut selkeämpi.
Että muistakaahan pojat yrittää hymyillä, jos ihan tosissanne haluatte tutustua. Ei naiset oikein ymmärrä tuota pelkkää tuijotusta. Jos haluatte ensin "arvioida" naista, niin olisi kohteliasta jotenkin vaivihkaa mittailla. Itselle tosiaan tuli jotenkin vähän ikävä fiilis, kun ensin tuijotetaan ja sitten lähdetään menemään.

Äänestä
  • Kai sinä sentään itse osasit hymyillä?

    Äänestä

  • En hymyillyt. A) olin hieman hämmentynyt, ei tapahtunut missään "iskupaikassa" ja B) en tiennyt onko hän joku ahdistelija. Jos olisin hymyillyt ja hän ei edelleenkään, niin se olisi ollut vielä ahdistavampaa.

    Äänestä

  • NoSeSiitä kirjoitti:

    En hymyillyt. A) olin hieman hämmentynyt, ei tapahtunut missään "iskupaikassa" ja B) en tiennyt onko hän joku ahdistelija. Jos olisin hymyillyt ja hän ei edelleenkään, niin se olisi ollut vielä ahdistavampaa.

    Ahaa. Perinteitä arvostava nainen siis, joka olettaa että mies ottaa aina sen ensimmäisen askeleen.

    Äänestä

  • En oleta. Mielestäni se joka aloittaa tuollaisen tuijotuksen, voisi myös osoittaa, että on ystävällisin aikein lähestymässä. Tässä tapauksessa se nyt sattui olemaan tämä mies. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että nainen tekee aloitteen ja olen itsekin ollut lähes kaikissa omissa suhteissani aloitteellinen/aktiivisempi/rohkeampi osapuoli.

    Äänestä

  • NoSeSiitä kirjoitti:

    En oleta. Mielestäni se joka aloittaa tuollaisen tuijotuksen, voisi myös osoittaa, että on ystävällisin aikein lähestymässä. Tässä tapauksessa se nyt sattui olemaan tämä mies. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että nainen tekee aloitteen ja olen itsekin ollut lähes kaikissa omissa suhteissani aloitteellinen/aktiivisempi/rohkeampi osapuoli.

    Mitä opimme tästä: Miesten ei pidä tuijottaa, koska siitä voi seurata joko ahdistusta tai harmitusta naisille. Naiset kyllä osaa viestiä miehille silloin kun mieheltä jotain toimintaa odotetaan.

    Äänestä

  • Vilpitön kysymys: mitä olisit tehnyt toisin jos se mies olisikin hymyillyt?

    Äänestä

  • Tuohon on vaikea vastata, mutta varmasti olisin hymyillyt takaisin. Jos tarkoitat kysymykselläsi, että olisinko mennyt esim. juttelemaan hänelle, niin paljon mahdollista. Toisaalta olin hämmentynyt, joten voi olla että tilanne olisi saattanut ehtiä mennä ohi. Helppoahan se olisi nyt jälkikäteen sanoa, että tottakai olisin mennyt juttelemaan.

    Äänestä

Ei muuta kuin kutonen loveen, RUNT RUNT!

Äänestä

Minusta tuo kaasu- ja jarrupedaali on hyvä huomio.

Joskus voi pistää vauhtia lisää.

Tämä kuuluisa puistokohtaustanihan voi käyttää klassisen esimerkki siitä, että kun tilaisuus on käsillä (pun intended) pitää painaa (pun intended) poljinta niiin, että molemmat hurahtavat tieltä pusikkoon (pun intended). ;D ;D

Hienosäätöä ja kokemustahan nuo edustavat, joten ensiksi perustat haltuun, siitä sitten rakentumaan.

Äänestä

Vois se olla noinki silti enempi luolaihmismeinikiä, hiuksista kiinni ja raahaan kotiluolaan ;D

Äänestä

uskomatonta skeidaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aloittajaA kirjoitti:

Miten sujuu mikäkin vaihde?

1. Vaihde

Katse ja hymy kuuluvat ensimmäisen vaihteen piiriin. Hae kontakti kiinnostavaan henkilöön katseella tarpeeksi monta kertaa ja mielellään jo alkuillasta. Katsooko hän takaisin? Vastaako hän esimerkiksi hymyysi?

2. Vaihde

Hakeudu hänen seuraansa. Tutustu rennosti ja jutustele mukavia eli smalltalkkaa.

3. Vaihde

Flirttaile kevyesti. Osoita henkilökohtaista kiinnostusta tavalla tai toisella. Kysele hänestä enemmän tai tarjoa esimerkiksi drinkki tai kalja.

4. Vaihde

Luo fyysistä läheisyyttä. Kosketa toista, mutta tee se aluksi jollekin neutraalille alueelle, kuten käsivarteen tai olkapäähän. Voit myös pyytää tanssimaan.

5. Vaihde

Ehdota yhteisiä jatkoja tai pyydä puhelinnumeroa. Tee jokin konkreettinen siirto, jolla saat homman jatkumaan.

Kaasupoljin

Joskus kiinnostus on poikkeuksellisen voimakasta molemmin puolin jo illan alussa. Silloin voit nopeuttaa edellä esitettyjä vaiheita. Muutoin kaasupoljinta kannattaa käyttää harkiten.

- Lähesty toista fiksusti. Jos saat pakit, sinua ei nolostuta välttämättä niin paljon.

Peruutusvaihde

Ihmisen intuitio yleensä varoittaa, jos toinen ei ole kiinnostunut - kuuntele sitä. Haastava tilanne syntyy, jos kiinnostuksen kohde onkin varattu. Silloin kannattaa pistää peruutusvaihde hetkeksi päälle ja pohtia mahdollisia seurauksia.

- Ihmissuhteisiin liittyy aina moraali, mutta myös paljon tekopyhyyttä. Useimmat ihmiset tuomitsevat pettämisen, mutta tutkimusten mukaan noin kolmasosa pettää. Valtaosa pettää vähintäänkin ajatusten tasolla. Joskus käy niin, että molemmat ovat varattuja. Jos he päätyvät keskenään jatkoille, silloin ollaan kyllä aika boheemeja.

http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/201511180105511_lz.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu