***Pakurin käävälä pelasta Elämäsi

Pelasta-Elämäsi

Trendikäs pakuri –

Pakurikääpä tuo avun

Iho-ongelmiin ja vatsavaivoihin


Ei Lääke Kaiki on Auttavat vaikutukset

Syöpä n 3 kk Säärihaava n 3 kk

Ms Tauti Kolme rullatuolia Heiteety Nurkaan


Pakurikääpä on isäntäpuunsa, kuten koivun, rungon sisällä kasvava kääpä.

Puun ulkopuolella näkyvät varsinaisesta käävästä kasvavat hiilenmustat pakurit,

joista eri pakurituotteet valmistetaan.

Monille tulee pakurikäävästä ensimmäisenä mieleen pakuritee. Se onkin pakurin

yleisin käyttömuoto.

– Kun puhutaan pakuriteestä, on se tavallaan väärä ilmaisu,

koska pakurilla ei ole mitään tekemistä teepensaan kanssa, toteaa

ravintovalmentaja ja pakurikääpäguru

Ihon ja vatsan rauhoittaja

Suosituin valmistusmenetelmä pakurin keittämisen lisäksi on tinktuura eli pakurin

käyttäminen esimerkiksi Carmolis-tippojen tapaan alkoholiuutteena.

– Pakurista liukenee alkoholiin tiettyjä tehoaineita, joita teehen ei liukene.

Pakuri lievittää tulehduksia ja rauhoittaa ylikierroksilla käyvää kehoa.

Lisäksi se parantaa vastustuskykyä.

Pakurilla on hoidettu niin syöpää, vatsavaivoja, autoimmuunisairauksia

kuin iho-ongelmiakin.

Esimerkiksi psoriaatikoille, atoopikoille,

reumasta kärsiville tai ärtyneen suolen oireyhtymän kanssa kamppaileville pakuri

voi tuoda helpotusta.

– Pakurikääpä on hyvä ruoansulatuksen tukemiseen.

Pakurin vaikutusta ihmisiin on tutkittu 2000-luvulla, joten aiheesta on ihan

tieteellistä näyttöä.

Jos on esimerkiksi ärtyneen suolen oireyhtymää, niin pakuri voi rauhoittaa

tulehdusta niillä alueilla.

Pakuri on yksi eniten antioksidantteja sisältävista ruoka-aineista maailmassa.

Antioksidantit suojelevat kehoa vapailta radikaaleilta, jotka tuhoavat ihokudosta ja

soluja.

Apua ikääntyvälle iholle


Kosmetiikassa pakurituotteet ovat juuri nyt kova sana.

Tätä luonnoneliksiiriä löytyy muun muassa nimikkosarjasta ja uudesta,

kotimaisesta Arctic Arbutin -sarjasta ikääntyvän ihon hoitamiseen.

Ennen Suomea

pakuriuute on saavuttanut suosiota ikääntyvän ihon hoidossa Japanissa.

Ikääntyessämme myös tulehdusten määrä lisääntyy.

Pakuri sisältää koivuhartsia eli betuliinia, joka taistelee tehokkaasti infektioita

vastaan vähentäen tulehdusta.

Betuliinin on todettu nopeuttavan haavojen paranemista.

Sitä käytetään kosmetiikan raaka-aineena, koska se stimuloi

myös terveiden ihosolujen tuotantoa.

Venäjällä pakuri on edelleen yleisesti käytetty psoriasiksen, suonikohjujen ja

atooppisen ihottuman hoitoon.

Pakurivoiteita ja -salvoja on käytetty hoitamaan myös haavoja, naarmuja, ihon

kutinaa ja nivelvaivoja.

Monikäyttöinen ja riittoisa

Innovatiivisimmat ihmiset ovat alkaneet käyttää pakuria moneen eri tarkoitukseen

omassa arjessaan: kotikosmetiikassa, pohjanesteenä riisiä keittäessä, keitoissa,

leivonnassa…

– Itse olen käyttänyt pakurikääpäteetä pitkään erilaisten smoothie-juomien pohjana,

mikä on hyvin tyypillinen käyttötapa.

Sitä näkee ihan kahviloissakin välillä.

Jotkut kokit tykkäävät käyttää pakuria ruoanlaitossa sen voimakkaan,

tumman värin takia.

– Suurin osa käyttää sitä kuitenkin terveellisyysaspektin takia, mutta osa myös

miedon, lempeän ja hieman maltaisen maun takia.

Ja jotkut tykkäävät siitä kahvin korvikkeena.


Pakuri on myös äärimmäisen riittoisaa.

Golfpallon kokoisesta palasta keittää helposti kymmenkunta kattilallista teetä.

– Jos luonnosta löytää vähän isomman pakurin, niin siitä riittää

koko suvulle vuodeksi.

Moni onkin varmasti vienyt sitä lahjaksi.

Keskustele pakurikäävän eri käyttötavoista

Hanki Parunkääppä Pelasta elämäsi

1

144

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vitaeröööt

      Ei sillä elämää pelasteta, mutta voi kokeilla. Pikatuloksia ei kannata odottaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1491
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1014
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe