Filosofinen kysymyksen ajattelu huutaa perustelua?
Mitä sinä vastaat? Descartes´n aksiooma ei riitä pelkästään.
Mitä sinä vastaat? Descartes´n aksiooma ei riitä pelkästään.
Olemmeko olemassa?
Plotinos
181328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ainakin jotakin on. Ja miksi en voisi saman tien kutsua tätä jotakin vaikkapa minuksi itsekseni?
Onko sillä tosiaankaan väliä? Oli tämä sitten olemista tai ei-olemista, niin minä ainakin nautin elämästä, enkä jaksa pohtia typeriä=)
Kysymyksen voi myös esittää toisella tavalla. Onko elämäsi olemassaolon arvoista? Ehkäpä se auttaa ratkaisemaan kysymyksen?
Vaan on pelkästään niin, että vain olemassaolo itsessään on olemassaolon arvoista.
Uskoisin, että olemme olemassa. Eri asia on missä olemme olemassa. Olemmeko olemassa mielikuvissamme, vai onko elämä sitä miltä näyttää, vai onko jotain ylitse tietoisuutemme?
Sanoisin, että kaikkea noista kolmesta. Fyysistä ja näkyvää, henkistä elämää pään sisällä ja myös jotain jota emme (vielä?) ymmärrä. Eikö?
Jos olisimme olemassa vain mielikuvissamme, olisimme paljon luultua älykkäämpiä (toisaalta tyhmempiä, jos emme sitä tajuaisi) ja omaisimme aika hurjan mielikuvituksen.. Ja jos olisimme olemassa vain mielikuvissa, olisimme itse luoneet maailmankaikkeuden, mikä tekisi meistä jumalia. Mielikuvia pystyy muokkaamaan, minä en pysty muokkaamaan maailmaa mieleni mukaan, mutta jätän silti jälkeni. En siis ole jumala, olemassa kuitenkin.
Noni, tulipahan taas päivän krapulapohdintakiintiö täyteen.
Mitä tarkoitat olemassaololla? Riittääkö se, että näen itseni omassa tietoisuudessani vaiko pitääkö minun kyetä perustelemaan se toisen ihmisen tietoisuuden kautta? Pitääkö minun perustella se aistihavainnoin vaiko matemaattisesti? Pitääkö minun olettaa että aistien ulkopuolella on toinen tosioleva maailma, ja aisteilla nähtävä maailma on vain heijastelua jos sitäkään?
En ole varma olemassaolostani.
Tunnettu filosofirunoilija Calderon pohti kysymystä ja vastasi: Elämä on unta.
Yhdyn ajatukseen siinä mielessä että kuten unessa raja todellisen ja epätodellisen välillä on häilyvä
myös elämässä: "Niin vähän tiedämme me lapset maan".
Ei kannata luottaa filosofeihin, se on alkemiaa.Esitä kysymyksesi fysiikan palstalla.
Täällä kysymys on oikein oivallinen. Ihminen on vapaa ajattelemaan olemisestaan erilaisten viitekehysten kautta. Luonnontieteiden ontologiat on vain yksi näkökulma olevaisen olemisperusteille.
Turpa kiinni.
Ajattelen. Olen siis olemassa.
Mitä tulee ajatteluun, eipä määritelmänä ollenkaan huono.
Ennakoisin ajattelua erään mystikkorunoilijan sanoin: "Olin jo silloin, kun mitään ei ollut.
Nimiä ja nimitettyjä ei ollut.
Nimet ja nimitetyt syntyivät minusta silloin, kun mitään ei ollut.
Rakkaani kiharan kärjessä näin Jumalan, kun tuota kiharaa ei vielä ollut"...jne.
Minä ainakin olen olemssa. Erityisen selvästi olemassaolon huomaa mm. krapulassa tai silloin, jos lyö vasaralla sormeensa. Tosin en ole tällä hetkellä kummassakaan tilassa, mutta muistan kyllä joskus olleeni. ;^)
Mutta entä sitten... voidaanko olemassaolon päättyminen havaita?
vaikea sanoa, voidaanko havaita. Itse olen kokenut lievän eksistentiaalisen kriisin johtaneen sydämen lisälyöntien sarjaan. En voinut kuin ihmetellä, kuinka keho vastaa mielellisiin ristiriitoihin.
Kaikki minkä voi aistia, on olemassa, tosin voidaan olla olemassa vain harhoina, jos aistit tuottaa harhoja, mutta ollaan me silti olemassa. Koska harhatki on olemassa.....
olen syvästi huolissani kouluni rekkalesboista toivoisin että he eivät olisi olemassa joten toivoisin saavani täältä vastauksen kysymykseen. ovatke he tästä maailmasta vai ovatko he vain pahinta painajaista jotka yrittävät vallata todllisuuden? toivoisin että voimme kasata armeijan heitä vastaan ja tuhota kaikki rekkalesbot yhteisvoimin