Palstalla näyttäisi olevan paljon asiantuntemusta monista asioista (ja myös täydellistä tietämättömyyttä joillakin). Osaako kukaan vastata tähän:
Suomen lain mukaan tänään pitäisi autoissa olla talvirenkaat. Olisin itse vaihtanut ne viime tipassa eilen, mutta en viitsinyt tehdä sitä vesisateessa. Sakottaako poliisi jotenkin kaavamaisesti, jos ajelen kesärenkailla vielä joulukuussa? Vai onko heillä jonkinlaista harkintaa? Oman paikkakuntani sääennusteet näyttäisivät lämpötilan pysyvän selkeästi plussan puolella vielä pitkään. Itse omasta mielestäni teen palveluksen yhteiskunnalle ajamalla ilman teitä kuluttavia nastarenkaita niin kauan kuin mahdollista, ja vaihdan ne sitten kun tarvii, enkä kalenterin mukaan.
Olisikohan lakeja syytä hieman rukata ilmaston lämpenemisen seurauksena? Muistanko väärin, että näin olisi jo tehtykin joskus takavuosina? 80-luvulla vaihdoin talvirenkaat alle aina lokakuussa, välillä alkukuussa ja välillä loppukuussa. Olisikohan laki vaatinut silloin ne alle jo marraskuun puolivälissä? Viime vuosina renkaanvaihto on ollut tarpeen aina vasta marraskuussa, ja tänä vuonna näköjään vasta joulukuun puolella.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Taas yksi viherpiipari yrittää olla vitsikäs. Ethän sinä edes omista autoa.
Kannattaa harkita kitkarenkaita, niin ei vahingoita teitä.
Ei kannata.
Kitkarenkaat pitävät kyllä kohtuullisen hyvin lumella, mutta eivät lainkaan jäällä. Ja nämä talvet ainakin täällä meillä päin näyttävät muuttuvan aina vaan enemmän siihen suuntaan, että lunta on kovin vähän, mutta vesisateen päivällä kastelemat tiet saattavat yöllä pikkupakkasessa jäätyä. Joten aion jatkossakin käyttää nastarenkaita sen aina vaan lyhyemmän talven ajan.
Melkoisen heikkotasoisia ja täysin turhia olivat kommentit.
En tiedä vastausta itse kysymykseen, mutta sanoisin ettei talvirenkaiden tarve ainakaan vähene ilmaston mahdollisesti täälläkin lämmetessä.
Sillä siinä nollan ympärillä kun lämpötila keikkuu niin siinähän se liukkaus on maksimissaan, eli kun vettä esiintyy nestemäisenä jään pinnalla.
Sen sijaan kun pakkanen on kova ja nestemäistä vettä ei ole, pito on selvästi parempi.
Niin no voisi tuohon alkuperäiseen kysymykseenkin vastata.
Itse olen sitä mieltä, että lakia pitää muuttaa tietysti vasta sitten kun on pidemmältä ajalta tietoa.
Tämä on poikkeuksellisen hitaasti tuleva talvi tänä vuonna, verrattuna vaikka muutamaan edelliseen talveen. Eli veikkaampa, että ensi talvena tai sitä seuraavana lumi tulee aiemmin.
1980-luvulla talvet kestivät täällä meilläpäin noin 3-5 kuukautta. Nykyään vaihteluväli on noin 2-4 kuukautta. Tätä menoa joskus parinkymmenen vuoden päästä ollaan tilanteessa, jossa talvien kesto on enää vain noin 0-2 kuukautta. Talvirenkaiden/nastarenkaiden käyttö olisi tässä tilanteessa parempi katsoa keleistä eikä kalenterista. Siitähän tässä nyt oli kyse.
Vielä -70 luvulla ajettiin ainakin Stadissa kesärenkailla ympäri vuoden.
Niinhän raskas liikenne tekee vielä nykyäänkin. Mutta nyt oli kyse ihan tavallisen automiehen henkilöautosta.
Miksi asiallinen keskustelu tällä palstalla on niin mahdotonta?