Olisiko sellainen mahdollista että ne ihmiset voisivat saada hullun ihmisen leiman otsaansa jotka kokevat tilanteensa ahdistavaksi nykyisessä yhteiskunnassa. Tai vaihtoehtoisesti vaikkapa ranneke jota ihminen voisi pitää kädessä niin että muut tietävät kyseisen ihmisen omaavan mielenterveysongelmia.
Näitä ihmisiä tulisi työelämässä kohdella siten miten kyseinen ihminen haluaa toisten ihmisten kohtelevan heitä. Jos kyseinen henkilö haluaa ettei tälle henkilölle ***tuilla, heitetä läppää tai puhuta muutenkaan ylimääräisiä sanoja, voitaisiin kyseisen henkilön toiveita kunnioittaa siinä missä uskonnollisten ihmistenkin uskonnollisuuteen pohjautuvia valintoja tulisi kunnioittaa Suomen lakien mukaan. Kyseinen henkilö voisi vaikkapa työpaikan ilmoitustaululle tai jonnekin muualle laittaa lapun jossa henkilö kertoo siitä miten hän toivoo että häntä kohdeltaisiin ja kertoisi vaikkapa siitä minkälaisia mielenterveydellisiä ongelmia hän omaa. Jos kyse on vaikkapa sosiaalisten tilanteiden pelko, voi kyseinen henkilö kirjata omaan paperiinsa ihan vain sen että hänellä on sosiaalisten tilanteiden pelko. Tätä kautta kyseiseen henkilöön on helpompi suhtautua. Jos firmassa on työpaikkakiusaajia, huomaavat kyllä toiset työkaverit jos yksikin henkilö ottaa kohteekseen sellaisen jolla on ranneke kädessä joka julkisesti täten ilmoittaa että hän toivoo ettei häntä kiusata. Tällöin kiusaaminen on helpompi ottaa esille vaikkapa ryhmässä työsuojeluviranomaisten kanssa.
Itse ainakin toivoisin sitä työelämältä ja muultakin elämältä että minua ei kohdeltaisi siten miten monet täällä kohtelevat muita, mutta toisaalta en toivo myöskään sitä että minua kohdeltaisiin eriarvoisesti kuin muita. Koen ongelmaksi sen että minun kohtelu on sellaista säälin osoittamista mikä yllyttää kiusaajia hyökkäämään minun kimppuun. Jos tällä hetkellä laittaisin jossain työpaikassa ilmoituksen siitä miten toivon että minua kohdeltaisiin, savustettaisiin minut pihalle koska se tulkitaan siten että pyrin jonkinlaisen kuninkaan asemaan joka saa eriarvoista kohtelua. Käytännössä saan joka tapauksessa eriarvoista kohtelua juurikin sen vuoksi että olen erilainen kuin suurin osa ihmisistä. Erityisesti introverttejä kohdellaan lähes aina eriarvoisesti. Hyväksyn itseni erilaisena, mutta monille extroverteille tämä ei tunnu kelpaavan jonka vuoksi he osoittavat sääliä ja tuntuu siltä että jotkut osoittavat tarkoituksenomaisesti sääliä jotta tietyt kiusaajat ottavat minut kohteekseen. Enkä nyt puhu pelkästään itsestäni koska olen nähnyt tätä samaa peliä ala-aste ajoista lähtien myös muiden osalta.
Jos julistaudun hulluksi ja alan kantamaan hullun ranneketta kädessä, on tämä vain toive siitä että minun toiveita kunnioitetaan. Muut firman sisällä saavat sitten päättää kuka savustetaan pihalle jos joku alkaa kiusaamaan niitä joilla kyseinen ranneke on. Tämähän on sama periaate kuin niillä jotka aikoinaan pitivät ristiä kaulassa merkiksi siitä että kyseinen henkilö pyrkii noudattamaan kristillisiä periaatteita. Nykyään monet pitävät ristiä koska se näyttää "coolilta". Yksi ongelma firmoissa on se että ihmisten kommunikointi tuntuu tökkivän sen vuoksi että ihmiset eivät tiedä miten toisiin ihmisiin tulisi suhtautua. Monet pelkäävät puhua asioista tai toisista ihmisistä sen vuoksi että ihmiset pelkäävät toisia ihmisiä. Jotkut savustetaan pihalle firmasta ihan vain omien pelkojen vuoksi ja sen vuoksi että tehdään tietynlaisia oletuksia ihmisistä.
Olisi hienoa jos firmat työpaikkailmoituksissa ilmoittaisivat tukevansa kyseisenkaltaista järjestelyä. Jos ihminen saa tulla firmaan sisälle pitäen ristiä kaulassa, en näe miksei tämän kaltaista järjestelyä voitaisi sallia. Ennen vanhaan moni yrittäjä hylkäsi sellaiset hakijat jotka julistautuivat saatananpalvojiksi, mutta luulen että sekin on nykyään trendikkäämpää kuin se että julistautuu hulluksi. En sitten tiedä kannattaako olla rehellinen niin että kertoo avoimesti omista mielenterveysongelmista. Ehkä saatananpalvojat otetaan mieluummin töihin koska he ottavat elämän rennosti. Hullut eivät ota jos he haluavat vain tehdä töitä välittämättä muista ihmisistä, muiden uskonnollisista vakaumuksista tai muunlaisista näkemyksistä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Johtuuko työttömyys teidän mielestä koulutuksen puutteesta vai sosiaalisista ongelmista? Mielestäni tämä sosiaalinen puoli tuntuu olevan yksi ongelma mistä ihmiset eivät pidä. Työelämässä pomot eivät pidä ihmisistä mitkä levittävät negatiivisuutta työyhteisöön, mutta tyypillisesti ne ihmiset leimataan negatiivisuuden levittäjiksi jotka eivät koe oloaan tyytyväisiksi työyhteisössä. Psykopaatit jotka nauttivat ihmisten kiusaamisesta, ovat aina erittäin iloisia ja tyytyväisiä siihen tilanteeseen jos heillä on ihminen jota kiusata ja jonka he pääsevät savustamaan ulos firmasta näyttämällä pomolle että: "tuo on se tyyppi joka pitää pistää pihalle". Eivät he siis mitään sanallisesti sano vaan hymyilevät pomolle sekä uhrilleen. Uhri on se joka on raivostunut tästä touhusta. Ja pomo pistää uhrin pihalle. Jos ihmisellä on hullun ranneke kädessä, joutuu tämä ihminen erityistarkkailuun. Minulle siitä ei ole haittaa kunhan tätä kautta jokainen kiusaaja jää kiinni kiusaamisesta. Tai jos kiusaamiseen ei puututa niin ainakaan minua ei syyllistetä siitä.
Jos menen työhaastatteluun ja ilmoitan olevani "kristitty", joko minua pidetään tavallisena rivikristittynä joka ei juurikaan noudata uskonnollisia sääntöjä, tai sitten minua pidetään hulluna josta on mahdollisesti haittaa työyhteisöön. Jos haastattelussa toivon saavani pitää ranneketta kädessä johon liittyy tiettyjä ehtoja miten toivon työyhteisön ihmisten kohtelevan minua, en voi vedota ainakaan mihinkään pyhiin teksteihin, mutta voin laatia ohjeet siitä miten toivon että minua kohdeltaisiin. Jokainen kiusaaja ottaa silmätikukseen ne ihmiset joissa on jotain erikoista. Kiusaajat varmasti huomaisivat aivan ensimmäisinä sen jos henkilöllä on jonkinsortin ranneke kädessä. He huomioivat toisista ihmisistä jo vääränlaisen pukeutumisenkin, vaikka kyseisen työpaikan pomo ei olisi millään tapaa huomauttanut pukeutumisen olevan vääränlaista tai että firmassa noudatetaan jonkinlaista pukeutumiskoodia. Ranneke toisi hyvät pelisäännöt jotta kiusaaja tietää missä raja menee ja kuinka paljon kiusaaja saa kiusata uhria. Tämähän on se peli mitä kiusaajat haluavat.
Tietysti jos työttömyys ei johdu sosiaalisista ongelmista niin en sitten tiedä miksi kukaan tulee tälle palstalle keskustelemaan potkuista tai työttömyydestä. Jos se on koulutuksen puutetta niin turhaa siitä on sen enempää jauhaa. Monien viestiketjujen perusteella ihmiset kuitenkin kokevat epäoikeudenmukaisuutta työttömyyden johdosta tai siitä miksi heitä ei hyväksytä työyhteisöön. Harva tällä palstalla edes ottaa koulutusta muulla tavoin esille kuin syyllistääkseen työttömiä omasta työttömyydestä jolloin perusteena voi olla mikä tahansa. Ensin voidaan syyllistää kyseistä henkilöä koulutuksen puutteesta, sen jälkeen vaikkapa siitä että kyseinen henkilö on liian vanha töihin. Tämä on omanlaista peliä kiusaajien osalta joita tälläkin palstalla liikkuu.
http://yle.fi/uutiset/analyysi_milloin_tyottomyydesta_tuli_tyottoman_oma_vika/8322314
Ei ongelma ole se, että joku on introvertti ja toinen ekstrovertti. Ongelma on siinä, että ettei osu oikeaan työpaikkaan. Introvertti voi olla suhteellisen hyvä kirjanpitäjä, mutta myyntitaitoja vaativaan hommaan ei sovellu. Ekstrovertti taas tuskin jaksaa tehdä työtä kirjanpitäjänä.
Monilla työpaikoilla tarvitaan molemmanlaisia. Ajatus jostain lapusta ilmoitustaululla tai hihamerkistä tuntuu tosi oudolta. Itsestään selvää on, ettei ketään saa kiusata työpaikalla, ei introverttiä eikä ekstroverttiä.
Ihminen voi muuttua, vaikka perusvire säilyisi. Suosittelen aloittajalle jämäkkyyskurssin käymistä.
Onkohan K. introvertti?