Miten tätä työnhakua kestää??

hae ulkomaille töihin, kuullostaa ehk tyhmältä mutta yllätyt ku pääset, kokemusta on itellä!

Onnittelut kun olet päässyt useasti haastatteluihin asti. Minulla 3 kk työttömyyttä takana ja siinä ajassa 20 hakemusta lähettänyt. Mutta vain yhteen olen päässyt haastatteluun asti ja siinäkin valittiin joku mukaan. Revippä siitä. Pienet on sullakin murheet.

Itselläni takana jo 5 kuukautta, ja alkaa pää jo hajoamaan. Selvittelen yritysten taustoa, laitan hakuja ja avoimia hakuja menemään. Vaikka alkaa olla hermot jo ihan done, yritän kuitenkin pitää mielessä etten tee enää edellisiä virhevalintoja, eli en hae yrityksiin, jotka

-ovat selvästi heikoilla taloutensa hoidosssa
-ovat huonomaineisia työnantajia
-eivät omaa mitään kasvun edellytyksiä
-sijaitsevat liian kaukana, niin että joudun muuttamaan 400 km päähän kaupunkiin mistä en tunne ketään (masentua tästä lopulta niin, että joudun lopettamaan työt määräajalla)

Yritän pitää koko ajan mielessä että olen hyvä tekijä, oman alani ammattilainen, muistella kehuja joita olen työssäni saanut, työkavereiden tsemppaamista -mutta samalla tulee todella ikävä olo, kun tajuaa ettei enää ole niitä työkavereita...

Mutta pakkohan se on jaksaa, vaikka tietää että tällä menolla tästä tulee surkein joulu ikinä.

Itse 2vuotta ollut työttömänä lähettänyt hakemuksia soitellut hakemuksien/työpaikkojen perään, ei mitään vastausta yhteenkään haastatteluun en ole päässyt. Koulupaikkoja hakenut joo-o valintakokeesta hylätty 1pisteellä toinen hylkäyspiste tuli siitä kun ei ole alan työkokemusta!!!!, alkaa vähitellen olemaan takki tyhjä. Varmaan seuraavaksi pitää alkaa miettimään että olisiko mahdollista siirtyä eläkkeelle/työkyvyttömyys/sairaseläkkeelle kun nykyisin työn hakeminen ja saaminen on tehty niin vaikeaksi. Lisäksi työpaikat jaetaan epäreilusti tuttavien, sukulaisten, siskon kummin kaiman, kesken eli valitaan avoimeen työpaikkaan joku tuttava,sukulainen tms, työpaikan saa vain ne joilla on suhteita.

Työvoima pulaa on toitotettu torvisuorana.Tuo taisi jäädä toteutumatta ja viisaat osittautua tietämättömiksi tai sitten on puhuttu silmät kirkkaina silkkaa paskaa.

http://www.kouvolansanomat.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2015/01/28/Työvoimapulan ennuste ei toteudu/2015218544709/69

http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2008/05/27/suomi-tarvitsee-kaksi-miljoonaa-maahanmuuttajaa/200814366/12

https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s

Ei mitenkään. Itse olen hakenut töitä yli 20 vuotta, siis en tietenkään putkeen vaan koska päädyin pätkään. Olen tehnyt komennuksia ja määräaikaisia töitä, paria-kolmeakin työtä parhaimmillaan yhtä aikaa, mutta vakkarihommaa ei vaan ole tullut. No, on kaksi kertaa: toisella kertaa sairastuin vakavasti enkä päässyt haastatteluun, ja toisella kertaa työ oli semmoista että ajattelin ampua itseni. Että ei ne kaikki työt ole olleet edes siedettäviä, vaan epämotivoivasta ihan hirveään paskaan. Kaikki on hyvin ja kunnialla tehty ja täytyy kyllä sanoa, että yhden kauhukokemuksen jälkeen ei enää kuvittele tekevänsä mitä vaan. Tajuaa että jokaisella on rajansa.
On tosiasia, mistä vaan on "yleisölle" valehdeltu, ettei edes 90-luvun laman työttömyyden jäljet koskaan kunnolla korjaantuneetkaan, niin tämä "yllättävä" työttömyys on osittain jopa sen syytä: tyttömiä peiteltiin niin kauan kun pystyttiin kaikenmaailman tekohengityksillä jne. mutta köyhyys lisääntyi vuosien varrella, ei muutaman vuoden! Työttömyys kasvoi rauhassa kun syyllisyys roihuaa: saadaan tyhmät tappelemaan keskenään ja se 10% mikä kahmii puolet Suomen tuloista saa kahmia. Hehän ovat niitä jotka ovat omanneet vaan hyvän asenteen! Muille voi hyvin jäädä vähemmän, kyllä "kaikilla on samat mahdollisuudet".

Kaikki liittyy siihen kun kysyt miten kestää ja kauanko jatkuu. No, kolmas tutkintokin tässä on menossa, olen aina kouluttautunut ja urheillut sekä kehittänyt itseäni: jos siis opiskellut, ahkera, älykäs, urheilullinen, tekevä, oppiva ja monipuolinen ihminen joutuu hakemaan vuosikausia töitä saamatta mitään vakituista ja joka kerran yhden paikan saadakseen varmaan sataa, niin kuule... Jos olet onnekas se loppuu joskus. Jos et, se ei lopu koskaan.
Minun elämäni on jo pilalla. En oikeasti nyt enää tosiaan 20 vuoden jälkeen jaksa. Tiedän että pitäisi, mutta ei kiinnosta. En jaksa todistella, en viitsi enää kirjoittaa hakemuksia kolmea päivää ja tarkastella: mitä väliä? Mitään ei ole jäänyt käteen, olen muuttanutkin töiden perässä ja asun pienessä kaksiossa vuokralla, nousevien elinkustannusten takia talous on vaan kiristynyt ja kiristynyt ja joka vuosi on pelkoa ja konkurssin uhkaa. Kaikesta on sivuseurauksiakin. Mutta elämä oli ensimmäiset 40 vuotta yrittämistä, kouluttautumista, uhrautumisia, yrittämistä, jaloilleen nousua, ponnistelua ja kipua, kipua ja kipua. En tunne iloa juuri koskaan koska en enää pysty enkä jaksa. Elämällä ei ole kaikille mitään tarjottavaa. USA:ssa on slummit ja meille rakennetaan semmoista elämää. Suomeen rakennetaan syyllistävää, kylmää kapitalismin kehtoa, missä kaikki muu on paskaa paitsi raha, epätasa-arvo kukoistaa ja ihmiset syntyy kurjuuteen. Siihen suuntaan menemme koko ajan ja se on tarkoituskin. Ilmaista työvoimaa, toivolla leikkimistä ja toivon nimissä ihmisten hyväksikäyttöä (ilmaistyöt, minimipalkat, osa-aikatyöt jne.) ja ei, kaikki se on turhaa. Tämä hallitus on pelkkää valhetta ja se ei johda mihinkään hyvään. Ainoastaan pahenevaan kuiluun.
Joten ei sitä jaksa, mutta se ei lopu milloinkaan. Se saattaa olla että sinä olet seuraava, joka toteaa 40-vuotiaana että vielä seuraavat 40 vuotta olisi jäljellä pelkkää kipua, eikä mikään elämässä kulje, vaan kaikki ilokin on pelkkää tekohengitystä enää. On hienoa kun suurin unelma on nykyään että saisi syövän ja kuolisi kun ei uskalla tehdä itsemurhaa. Siinähän sitten hae motivaatiota täytellä hakemuksia ja vakuuttaa miten hyvä olet. Siinähän sitten löydät sitä "yrittäjähenkeä" vielä kerran tai uskot että kyllä se tänä vuonna suunta muuttuu: ei ole koskaan kyllä muuttunut, paitsi loppujen lopuksi pahempaan mutta kyllä se nyt, asenne se on mikä ratkaisee! Vaikkei koskaan ennenkään ratkaissut. Ei sitä jaksa, mutta vaihtoehtona on elää tai kuolla. Okei, no jotkut ratkeaa ryyppäämään, isoin osa samaan jamaan joutuneista dokaa tuolla jossain ja ovat luovuttaneet jo aikaa sitten.

Niin! Jos luulet että se hakemusten täyttely on pahinta niin ei ole. Kun elät vuosia ja huomaat miten typerät ihmiset niitä vakipaikkoja vie, kaverisuhteilla, vähän reittä antamalla jne. siis oikeasti, jos avaat silmäsi tulet hämmästymään. Isoin osa ei ansaitse MITÄÄN siitä mitä saa. No, ehkei liukuhihnatehtaalle tartte, mutta siis oikeasti, sukunimet vaikuttaa, kenen kaveri kukakin on ja pätevyydestä ei voida puhua. Jopa koulutuspaikkoja järjestetään. Kun tajuat että haet ihan turhaan senkin takia, että joka toinen kerta se paikka on päätetty jo tai koplataan, niin se vasta alkaa vituttaa kun tunnet itsesi täydelliseksi pelleksi: sinulle ei vastata, sinun pitäisi soittaa, anella ja hyvä ettei muutakin, sinun pitäisi kirjoittaa kuin runeberg ja rukoilla. Ja sitten sen lisäksi ettei sinulle vastata, se paikka on ollut koko ajan jollain joka voi lällätellä: "ai niin! Mä tein vaan muodollisen hakemuksen ja joo, siis kiitti, oli kiva juttu moi". Kun tajuat ettei paikka koskaan ollut haussakaan. Teit vaan itsestäsi taas kerran pellen kun edes hait sitä.

Sitä ei kestä. Asenne ei ratkaise.

Näin yli 20 vuotta työtä tehneenä ja YT:n jälkeen työttömänä ollessani en ikinä aio enää mennä töihin enkä myöskään ikäni puolesta edes pääsisikään kuin korkeintaan suhteilla joita taas ei ole.

Työstä poispääseminen oli suuri helpotus ja lisäsi elämänlaatua roimasti.

Ja mitä tuosta yli 20 vuoden työrupeamasta jäi käteen...no ei ainakaan mitään senarvoista että viitsisi haikailla minuuttiakaan työn perään.
Nuo työmaat on jo nähty puolestani.

Pärjään muutenkin loppuikäni oloneuvoksena kuntoillen,harrastaen ja nauttien elämästä ja ilman rahahuolia.

Olen onnellinen työtön,työssä sitä vasta onnettomia näkikin ja näinä riistoaikoina työelämä on luotaan poistyöntävää jatkuvine kiristyksineen ja vaatimuksineen,mikään ei riitä asenne on ihan sairas työnantajilla ,työntekijät ovat äärirajoillaan ja sairastuvat niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Muistakaa että on vain yksi elämä ja sen voi pilata huonoilla valinnoilla,yksi suurista asioista pilata elämänsä on huono työpaikka ja toinen on huono parisuhde.

Nämä vaikuttavat erittäin paljon terveyteen ja mielenrauhaan.

Jos nyt olisin nuori niin lähtisin johonkin muuhun maahan töihin ja perustaisin sinne
tulevaisuuteni koska täällä ei ole enää kellään taviksella mitään toivoa paremmasta elämästä.

Minäkin olen käynyt niin useasti haastatteluissa,että ei sormet riitä laskemaan ja silloin olin yli vuoden työttömänä, oli se masentavaa aikaa,varsinkin kun asuin vanhempien luona ja isä sätti ja haukkui laiskaksi yms,kun en päässyt mihinkään, lähdin sit opiskelemaan, ja opintojen jälkeen olin vielä työttömänä,kunnes tein vähän aikaa vaan pätkätöitä.

Muutin sit toiselle paikkakunnalle tänä kesänä, mutta ei ollut herkkua tehdä osa-aikatyötä,kun valehdeltiin haastattelussa,että työ oli kokoaikatyötä, jouduin ottamaan vippiä että pärjäisin,irtisanoin sitten 3,5 kuukauden jälkeen koeajalla, ja kävin siis ton koko 3 kuukauden aikana 2-3 työhaastattelussa,mutten päässyt mihinkään niistä ja tää sentään on suht isohko kaupunki ja työt olisi ollut kans siivousta.

Pääsin onneksi kokoaikaiseksi siivoojaksi (37,5h/vko) koululle, ja silloinkin luvattiin kun olin haastattelussa (toi koulusiivoojan paikka),että soitetaan tai lähetetään sähköpostia tuli valituksi tai ei,kun ei mitään kuulunut laitoin s-postia ja kysyin,he soittivat ja sain onneksi paikan:)