Ammattiliittojen levittämiä valheita on aika korjata. Jokainen voi itse neuvotella omat työehtonsa. Kenenkään ei tarvitse noudattaa TESsiä, mikäli osapuolet ei halua. He voivat aina tehdä oman sopimuksen.
Kollektiivinen neuvotteluoikeus tarkoittaa sitä, että jollakin on oikeus neuvotella muita sitovia sopimuksia.
Jokaisella työntekijällä on luonnollisesti oikeus neuvotella omista asioistaan työnantajansa kanssa. Varsinkin nyt se on ajnkohtaista, koska EK ei neuvottele enää pellekerhojen kanssa.
Luottamusmiehellä, jonka asema perustuu työpaikalla työehtosopimuslain nojalla sovellettavaan työehtosopimukseen, on oikeus neuvotella sopimukseen sidottujen työntekijöiden puolesta, EI MUIDEN.
Työsopimuslain perusteella niillä työntekijöillä ( ns." villeillä "), joilla ei ole edellä mainittua luottamusmiestä, on oikeus valita keskuudestaan luottamusmiesvaltuutettu, jolla on samanlainen asema ja oikeudet kuin luottamusmiehellä.
Yksityisellä sektorilla ei ole olemassa mitään erikseen säädettyjä "neuvottelu- tai sopimusoikeuksia". Järjestöillä on oikeus edustaa ja neuvotella jäsentensä puolesta. Pelkistetysti: Neuvotteluoikeus on sillä, jolla on jäsenet.
Eli voitte itse neuvotella työehtosopimukset, ilman ammattiliittoja.
TESsi on useimmiten kaikille haitaksi ja takaa ainoastaan työnantajille sovitun alhaisen palkkatason. Ilman TESsiä useilla aloilla palkka olisi huomattavasti korkeampi.

Vastaukset 24
Vanhimmat
ÄLÄ VALEHTELE!
Wikipediasta tietoa työehtosopimuksista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Työehtosopimus
Minkä vuoksi sinä haluat levitellä VALHEITA??
Ei toimi noin. TES yleissitovuudessa on määritellyt alimmat ehdot joilla työntekijän saa palkata. Missään ei ole kielletty työnantajaa antamasta työntekijälle paremmat palkat ja edut kuin TES määrittelee. Ilman TES sitovuutta kävisi niin että työnantaja voisi alentaa palkkoja ja pidentää työpäiviä omalla yksipuolisella ilmoituksellansa. Huolimatta TES sopimuksesta monella pienellä työpaikalla mennään jo nyt reilusti alle TES sopimusten. Koska työnantaja on niin halunnut. Isoilla työpaikoilla tosin tapahtuu liukumia eli palkat nousee jopa yli TES sopimusten. TESiin liittyy myös säädös, että työntekijöitä on kohdeltava tasapuolisesti. (Myös työlainsäädäntö puhuu tasapuolisuudesta, mutta ilman sanktioita) . TES rajaa ettei samasta työstä voi maksaa toiselle perusteettomasti huomattavasti korkeampaa palkkaa. Ilman TESiä jos toinen saa lisää liksaa niin silloin työnantaja voisi laskea toisen työntekijän palkkaa jotta palkkapotti pysyisi samana. Käytännön työelämässä pitkään olleena tiedän, että palkka ei välttämättä ole sidottu suorituskykyyn. Voi olla vaikka kuinka tehokas ja aikaansaapa, mutta palkka on surkea eikä siitä miksikään muutu. Onneksi TES antaa hänelle turvan.Samaan aikaan kummin kaima vain laiskottelee ja palkkaa nostetaan pyytämättä.
Työn teettäminen alle TES minimien on lain vastaista. Siitäkin huolimatta, että sellaista myös Suomessa tapahtuu.
Alle TES minimien ei tarvitse kenenkään töitä tehdä, ellei välttämättä halua. Juuri näitä tapauksia varten on olemassa ay-liike ja ammattiliitot, jotka vievät moiset riistäjätyönantajat oikeuteen ja perivät maksamattomat palkat sitä kautta.
Ja jos tämä ketkutyönantaja todetaan ulosottomenettelyssä varattomaksi, saavat työntekijät palkkansa palkkaturvan kautta. Ja ketkuyrittäjä saa linnatuomion ja liiketoimintakieltoa.
-
Duunarin työnimike on muutumassa :Palkasoturi,Onko joku malli olemassa kun Palkkasoturi neuvottelee Työnantajan kanssa paikallista kahden välistä sopimusta?Pelaako vahvemman oikeus?
S``S``S ryhmälle tulisi myydä äkkiä malli ja kääntää tää arapiksi.
TES tulee neuvotella jokaisella työpaikalla ja vielä eri kielillä.
Pakkopaikallisopiminen.Tämä keino jakaa työntekijät hyviin ja huonoihin.Varsinkin matalapalkka-aloilla pomot idioottejaihmisvihaajia.Eivät varmaan anna korotusia ,jos olet miellyttämässä aviopuolisoasi etkä ole nuolemassa pomosi etu-tai takapuolta.
Kuinka mones kerta tätä samaa paskaa:))))))))))))))))))))))
Jos työntekijä tekee työsopimuksen alle TES:in se on laiton. Kun tulee viranomainen työpaikalle niin määrää asian korjattavaksi. Kukaan ei saa rikkoa lakia. Jos vaikka sovitaan että ylityötä tehdään ilman % tunteja yli sallitun niin tuomio tulee, ei auta vaikka se kaheli duunari on luvannu tehdä 16 tuntista päivää 7 päivänä viikossa koko vuoden. Kyllä se vaan työnantaja siitä tuomiolle tullee joutuu.
Avaa voisit vähän tutustua lakiiin ja kirjottaa sen jälkeen jotain totuutta nyt sinä kirjoittaa täyttä huu haata ikävä kyllä
Aloittaja on täysin kuutamolla oleva aloitteleva kapitalistin alku, jota tulee elämä kolhimaan vielä melko rankasti.
Mikä onkin moiselle ketkulalle - ihan oikein.
TES ei sido kuin niitä, jotka työsopimuksessa näin mainitsevat. Työsopimukseen voi kirjoittaa, että ei noudateta mitään TESsiä.
Ay on kuin Islam, jälkeenjääneiden friikkien uskonlahkoja menneisyydestä.
Äläpä viitsi höpötellä joutavia!
Yleissitova työehtosopimus on voimassa ja sen minimiehtoja on noudatettava. Toki työsopimukseen voi kirjoittaa satujakin, jos niin haluaa, mutta mitään merkitystähän satunnaisilla höpöttelyillä ei ole.
.-
On useita aloja, joissa ei ole yleissitovuutta. Muutamilla auringonlaskun aloilla niitä on vielä. Jatkossa ei ole missään, koska ammattiliitoilla ei ole neuvottelukumppania enää.
Jahah, vai niin.
Otapa ja nimeä esimerkin vuoksi vaikkapa nyt alkuun viisi sellaista alaa!
-
Miten niin ei ole neuvottelukumppania? Ei ammattiliitot mihinkään häviä, eikä niiden denvalvonta tehtävä!
Niin ikävää kuin se onkin niin siihen länsimaiseen demokratiaan kuulluu järjestäymisvapaus!
Ek ei enää neuvottele sopimuksista. Kenen kanssa ay-liike meinaa neuvotella?
Oletkos sinä poloinen nyt hieman kuutamolla?
Selittäisitkös tarkemmin sitä, kenen kanssa EK nykytilanteessa neuvottelee sopimuksista?
Millä tavalla EK:n osallistui esim. äskettäin päättyneisiin postin neuvotteluihin?
Ole hyvä ja selitä!
Sinun kannattaisi hakeutua pikaisesti lähimmän psykiatrisen sairaalan päivystykseen.
Sinä ilmeisesti olet siellä jo, pyydä joltain lekurilta jotain rauhoittavaa.
Kotonahan sinulla on niitä "luontaisetuja" purkki tolkulla.
Ja joku tavallinen palkansaaja luulee saavansa neuvottelemalla paremmat kokonaisedut itse, kuin liiton kautta... Kyllähän se vähän aikaa voi onnistua kun kysyntää on, mutta kun parasta ennen on mennyt iässä ja osaamisessa, niin tarjous tulee olemaan aina miinusmerkkinen.
Kyllä joku yksittäinen hyvä työntekijä voi saada itselleen paremmat edut kuin TES takaa, mutta niinhän se on nytkin.
Itse olen edustanut työnantajaa noin 20 vuotta, ja en ole innostunut neuvottelemaan ehdoista yksittäisten "vapaustaistelijoiden" kanssa. Liitoilla ja luottamusmiehillä on roolinsa, ja heidän kanssaan voi neuvotella koko henkilöstöä koskevat asiat. Ei kiinnosta käydä neuvotteluja jokaisen kanssa erikseen.
Ammattiliittojen levittämiä valheita on aika korjata. Jokainen voi itse neuvotella omat työehtonsa. Kenenkään ei tarvitse noudattaa TESsiä, mikäli osapuolet ei halua. He voivat aina tehdä oman sopimuksen.
Kollektiivinen neuvotteluoikeus tarkoittaa sitä, että jollakin on oikeus neuvotella muita sitovia sopimuksia.
Jokaisella työntekijällä on luonnollisesti oikeus neuvotella omista asioistaan työnantajansa kanssa. Varsinkin nyt se on ajnkohtaista, koska EK ei neuvottele enää pellekerhojen kanssa.
Luottamusmiehellä, jonka asema perustuu työpaikalla työehtosopimuslain nojalla sovellettavaan työehtosopimukseen, on oikeus neuvotella sopimukseen sidottujen työntekijöiden puolesta, EI MUIDEN.
Työsopimuslain perusteella niillä työntekijöillä ( ns." villeillä "), joilla ei ole edellä mainittua luottamusmiestä, on oikeus valita keskuudestaan luottamusmiesvaltuutettu, jolla on samanlainen asema ja oikeudet kuin luottamusmiehellä.
Yksityisellä sektorilla ei ole olemassa mitään erikseen säädettyjä "neuvottelu- tai sopimusoikeuksia". Kenellä vain työntekijällä on oikeus edustaa ja neuvotella kaikkien puolesta, jotka haluavat antaa luvan.
ÄLÄPÄ VALEHTELE!
Yleissitovaa työehtosopimusta on noudatettava, sen minimiehtoja huonommat työehdot ovat lain vastaisia.
Yleissitovan TES määräyksiä paremmin sopiminen sen sijaan ei ole kiellettyä, mutta riistäjäkapitalistien vastustuksen vuoksi hankalaa. Saattaa sellainen joissain harvoissa poikkeustapauksissa jopa onnistuakin.
Ja kummasti niille villeille näyttää liittojen ja luottamusmiesten neuvottelemat palkankorotukset kelpaavan.
-
No voi voi sentään, pysy sinä kelan hommissa,se on varmaa tuloa:)))
Minulle riittää että työstä saadulla palkalla pystyy elämään. Voisinkin tästä syystä alkaa sopia palkkani itse tulevaisuudessa, koska työmatka on varsin pitkä. Ei voi olla niin, että käytän a) enemmän aikaani työssä käymiseen ja b) käytän omia rahojani työssäkäymiseen. Ainakin enemmän kuin työkaveri, joka asuu työpaikan naapurissa. Olen tähän asti ajatellut niin, että kaupungin lähellä joutuu maksamaan enemmän asunnosta, mutta enää en ajattele - työkaveri saa nyt asunnostaan vuokratuloja ja tienaa paljon paremmin kuin itse tienaan. Mutta saahan jokainen tietysti tehdä niin kuin itse katsoo parhaaksi. Paljonko elämiseen sitten pitäisi jäädä palkasta? Pakollisten menojen jälkeen tietysti kaikille sama summa! Tämän vuoksi se, että ammattiliitto sopii asiat on aika hankala - he kun sopivat että tietystä työstä saa kaikki sitä tekevät samaa palkkaa. Ja joka on väärä periaate. Ammattiliikkeen pitäisikin ennemmin tehdä selvä kehys, jonka perusteella voidaan neuvotella samapalkkaisuudesta uudessa valossa.
"TESsi on useimmiten kaikille haitaksi ja takaa ainoastaan työnantajille sovitun alhaisen palkkatason. Ilman TESsiä useilla aloilla palkka olisi huomattavasti korkeampi."
Huomaa heti että kyseessä provo joka edustaa heikkoa yhteiskuntatietoutta ja varsinkin elämän kokemusta!
Yksikään yrittäjä ei pyri maksimoimaan työntekijöiden palkkausta ja lomien määrää! Yksilön on myös erittäin vaikea saada nykyiset sopimukset saati paremmat johon viitataan
Työelämä toimii säännöillä joista pidetään kiinni eikä mitensattuu idealla.
Hyödyttää molempia osapuolia kun yhtenäinen sopimus firmassa eikä miljoona erilaista...