Persoonallisuushäiriöiden vaikutus seurusteluun?

Hei,
mielenterveysongelmat vaikuttaa seurusteluun ilman muuta. Helpointa olisi kertoa heti vastapuolelle asiasta. Itselläni ollut mielenterveysongelmia, joita ei ole koskaan lääkärillä diagnosoitu paitsi nyt keskivaikea masennus. Päätin ottaa lääkäriin yhteyttä, kun alkoi olla vaikeaa kaikki. Mulla on ollut seurustelusuhteita, jotka päättyneet melko pian monesta syystä, mutta mielenterveysongelmat ovat varmasti yksi syy. Olen ollut aina levoton ja huono ihmissuhteissa, toisaalta kukaan ei ole opettanut miten suhteita luodaan joten ongelma on pitänyt ratkoa kantapään kautta. Tällaisessa tilanteessa on ollut helpointa olla yksin ongelmien kanssa, mutta kai sitä jokainen kaipaa rakkautta ja haluaa löytää seuraa.

Piirteisyys on termi, jossa tietyn (MT) diagnoosin kriteereistä eli tyypillisistä oireista osa täyttyy, osa ei. Lääkäri ei ollut varma diagnoosista tai piti sinua niin lievänä tapauksena että ei halunnut kirjata papereihisi ko diagnoosia. Sen ymmärrän hyvin, kerran tehty diagnoosimerkintä pysyy kuin tauti tiedoissasi loppuiän ja saattaa vaikuttaa "stigmatisoivasti". Jopa väärän diagnoosin poistokin on työn ja tuskan takana. Tutkimuksen mukaan merkittävä osa nuorena persoonallisuushäiriödiagnoosin saaneista ei enää täytä diagnostisia kriteerejä kymmenen-kahdenkymmenen vuoden päästä eli on "parantunut".
Jotenkin tekstipätkäsi ei tuntunut tyypilliseltä estyneeltä persoonallisuudelta. Pikemminkin herkältä ihmiseltä jolla on ollut huono tuuri kotiolojen/lapsuuden suhteen. Kehotan ko. lääkäriltä tai yksityisesti hakeutumaan psykoterapiaan, KELA-kustanteinenkin on mahdollinen. Etsi kunnes löydät sopivan terapiamuodon ja ihmisen jonka kanssa synkkaa. Myös monia sopivia itsehoitokirjoja on, Jännittäjän kirja esimerkiksi.
Onnea elämänpolulle.

Olen katsonut mm. duodecimin ja mielenterveystalon sivuilta listan oireista ja suurinosa käy minulle kuin nyrkki silmään:

Estyneestä persoonallisuudesta kärsivä on ja ihmissuhteissaan voimakkaan estoinen. Hän kärsii jatkuvista riittämättömyyden, jännityksen ja epävarmuuden tunteista ja on herkkä arvostelulle ja hylkäämiselle. Sosiaaliset tilanteet ovat vaikeita, koska estynyt ajattelee muiden olevan häntä kohtaan kriittisiä tai väheksyviä. Estyneestä persoonallisuudesta kärsivän läheinen tuttavapiiri on usein suppea, hän kaipaa korostuneesti kiintymystä ja hyväksyntää. Hän on vastahakoinen osallistumaan uusiin toimintoihin, joissa voisi joutua noloihin tilanteisiin. Hän ei halua olla tekemisissä uusien ihmisten kanssa, joiden myötämielisyydestä hän ei ole varma.

- Minun on hyvin hankala miehenä tai ihmisenä olla tarvitseva, toisaalta en osaa kautta uskalla ilmaista tarvitsevuutta, esim. tykkään halaamisesta ja hellästä koskettelimesta, mutta on hyvin hankalaa tehdä niin edes läheiselle ihmiselle. Se tuntuu ylitsepääsemättömän kiusalliselta ja silti tuntuu että kehoni huutaa sitä, että joku halaisi tai pitäisi minua hyvänä. Meidän perheessä on aina ollut tapana koskemattomuus ja se ettei mistään puhuta ja tunteitakin näytetään vähän, korkeintaan viha tai paheksunta tai negatiiviset tunteet ilmaistaan avoimesti. Tämä ei siis ole ollut perheeltäni tietoista, vaan olen huomannut että se on enemmänkin osaamattomuutta tunnistaa näitä haitallisia toimintatapoja ja muuttaa niitä - jos menisin ja sanoisin heille miten tunnen asiasta he olisivat ihmeissään tai eivät myöntäisi koko asiaa.

- Loukkaannun toisinaan helpostikin asioista, joista ns. normaalit ihmiset eivät loukkaannu ja minun on tosi hankala päästä tästä loukkauksesta irti, muutun joksikin aikaa passiivis-aggressiiviseksi, koska en välttämättä uskalla suoralta käsin sanoa mitään. Tekeydyn myös toisinaan ylimieliseksi. Toisaalta pyrin pitämään kaikki tunteeni niin positiiviset kuin negatiivisetkin kontrollissa. Minun on esim. tosi hankala myöntää olevani innoissani tai vihaavani jotain. Yleensä ilmaisen tunteeni ns.lievänä esim. jos olen raivoissani, ilmaisen sen usein niin, että olen närkästynyt.

- Sosiaalisissa tilanteissa en halua olla huomion keskipisteenä, vaan mieleni tekee enemmänkin sulautua taustaan ja saatankin hätkähtää, jos joku ottaakin minut huomioon. Taustalla on päiväkodissa alkanut ja koko peruskoulun jatkunut kiusaaminen, joka tapahtui usein välitunnilla siten että olin ison joukon silmätikku. Pitkät kertomukset usein kangertelevat, enkä osaa sanoa mitään sujuvaa heittämällä, vaan mietin sanottavani hyvinkin tarkkaan, saatan myös tulkita/analysoida ihmisten sanomisia liikaa - onko piilomerkityksiä jne. Ajattelen toisinsanoen liikaa.

- Minulla on mennyt opiskelut tosi hyvin, mutta aina on tuntunut, että olisin voinut tehdä paljon enemmän, minua on koko elämäni katsottu vähän alaspäin, tai niin luulen, että minun pitää todistaa olevani riittävän hyvä ihminen ja vaikka minua kehuttaisiinkin vuolaasti erinomaiseksi, niin minun on hyvin vaikea uskoa sitä.

- Nykyään minulla ei ole yhtän ystävää, haluaisin, että olisi, mutta kun ei ole, toisaalta en tunne itseäni yksinäiseksi, koska suoraan sanottuna tuntuu, että olen ollut aika yksin koko elämäni ja olen tottunut siihen. Minulla oli ainut yksi ystävä peruskoulussa ja lukiossa, mutta etäännyimme sen jälkeen, kun sain masennusdiagnoosin. En päästä ihmisiä lähelle ns. casual tilanteissa ja minun on joskus hankala ymmärtää hyviäkin vitsejä, minua on kutsuttu myös tosikoksi. Sanomattakaan intiimiä läheisyyttä.

- Minua ahdistaa paljon paikat jotka vilisevät ihmisiä, ne vievät paljon henkisiä voimavaroja. Ennen se johtui siitä, että olin varuillani koko ajan, nykyään taas enemmänkin ihmispaljoudesta. En esim. tykkää käydä toreilla tai yleisötapahtumissa. Käyn kaupoissakin ostoksilla enemmän aamulla tai myöhään illalla, koska ihmisiä on liikkeellä vähemmän. Käynti kaupoissa esim. perjantaina on suoraansanottuna painajainen, koska ihmisiä on liikkeellä niin paljon, en ole kuitenkaan ikinä saanut paniikkikohtausta.

Toisaalta tuntemukseni voisivat kuulua myös erityisherkkyyteen:

Erityisherkkä ihminen käsittelee havaintoja ja tietoa syvällisesti. Hän miettii eri vaihtoehtoja, vertaa tietoa aiempaan tietoon tai kokemuksiin ja yhdistää ulkoiset ja sisäiset havainnot kokonaisuudeksi.

Erityisherkkä ihminen stressaantuu liiallisesta aistimus- tai tietomäärästä. Monipuolinen, intensiivinen tai pitkäkestoinen tapahtuma voi viedä hänen voimansa, jotka palautuvat lepäämällä, rajaamalla aistimuksia tai poistumalla tilanteesta.

Erityisherkän ihmisen tunteet ja tuntemukset voivat olla voimakkaita. Hänellä on kyky liikuttua, vaikuttua ja asettua toisen asemaan helposti.

Erityisherkän ihmisen aistihavainnot ovat hienovaraisia. Hän tarkkailee sekä ympäristöään että sisäisiä kokemuksiaan, ja tekee niistä tarkkoja havaintoja. Herkän aistit eivät kuitenkaan ole paremmat kuin muilla, vaan kyseessä on herm

Tästä viestistä tuli nyt aika pitkä mutta kuitenkin. Mitä mieltä olette?

Mulla on melko yliherkkä luonne, saatan loukkaantua ja jään siihen tunteeseen kiinni. Vihoittelen, mutta en kerro asiasta kenellekään ja välttelen tapaamasta niitä jotka tunteen aiheuttaneet. Sairastuin ilmeisesti masennukseenkin kun en päässyt yli mielessä pyörivistä ajatuksista. Olen tekemisissä sellaisten kanssa joita en hyvin tunne ja en osaa sellaisille loukkaantua, mutta läheisemmän kanssa jokin vaan aina naksahtaa päässä. Yritän välttää isoja ihmisjoukkoja tuttujen kesken, koska ahdistun helposti. Olen käynyt keskustelemassa ongelmistani, mut parhaiten auttanut masennuslääke.

Kyllä persoonallisuushäiriö vaikuttaa seurusteluun monella tavalla.

Parisuhteessa/ihmissuhteessa oleellisessa osassa on avoimuus, heittäytyminen, luottaminen, tunteiden tunteminen ja tuntemattomaan suostuminen.

Kaikki nämä ovat estyneelle persoonallisuudelle haasteita, jopa mahdottomia. MIkä tahtoo tarkoittaa sitä, että jos ei kykene heittäytymään suhteen tuntemattomuuteen ja tunteisiin, käytännössä eihän ihmissuhdetta synny ja jos syntyy, mitä siinä uskaltaa jakaa? Kun ihmissuhde ei synny siitä ja ole sitä, että kaksi tuntee toisensa, vaan se rakentuu juuri tunteiden, yhdessä jakamisen ja kokemisen varaan ja jos toinen tai kumpikaan ei anna itsestään mitään, niin mitä siinä jää?

Olennaisempaa olis nyt kiinnittää huomiota siihen, että käsitykseksi persoonallisuushäiriöstä on oikea. Persoonallisuushäiriö ei tarkoita sitä, että persoonassa olisi lopullisesti jotain vialla, vaan sitä, että persoona/identiteetti on tällä hetkellä epätasapainossa. Mainitsemasi herkkyydet ja estyneisyydet sekä masennus johtuvat siitä, ettet tunne itseäsi ja tunnemaailmaasi ja ettet hyväksy itseäsi. Terapian avulla itsetuntemusta voi lisätä jopa niin paljon, että mitään estyneisyyttä ei enää edes ole, jolloin tulee mahdolliseksi olla omana itsenä tunteineen ja kaikkine ajatuksineen suhteessa itseen ja muihin.

Aito oikea persoonallisuutesi ei ole häiriintynyt eikä estynyt, itsetuntemuksen puutteen vuoksi persoonasi on epätasapainossa.

Viisas vastaus.

Mistä minun kannattaisi sitten hankkia apua? Lopetin terapiassa käynnit lukiosta valmistuttuani, sillä kävin siellä lukion varjolla eli koulupäivien aikana, eivätkä minun vanhempani edes tiedäkään, että mää oon koko masennuksen sairastanut, he siis eivät tiedä enkä haluakaan, että he tietävät. Mietin vain, että jos jostain syystä opiskelemaan pääsy viivästyy vielä vuodella, niin voi olla että tilanne huononee. Olisi ns. helpompi käydä amkin tai yliopiston terveydenhuollon kautta psykiatrilla jne.

Olet vielä kovin kiinni vanhemmissasi, jos heidän takiaan ns. kulisseja pönkittääksesi et hakeudu itsellesi tarpeellisen avun äärelle. Et kai vielä nyhrää kotona, aikuinen mies? Mars hakemaan omaa asuntoa, joko opiskelija- tai kunnan vuokrasellaista, ehkä jopa mielenterveyskuntoutujan tukiasuntoa jos/kun diagnooseja on kertynyt.
Sen jälkeen sun on kertakaikkiaan otettava itseesi niskasta kii ja alettava itse hoitaa asioitasi, mukaan lukien ihmissuhdesellaiset. Äitikö sut passaa huoneeseesi nykyään??