Uusi biosellutehdasta Kemijärvelle !

Kyllä Sipilän ja Stubin politiikka on oikeansuuntaisia. Sen todistaa juurikin nyt vihreän valon näyttäminen uudelle tehtaalle.

Tehdashankke on todettu kannattavaksi ja seuraavaksi alkaa ympäristövaikutustenarviointi. Sen jälkeen haetaan ympäristölupa.
Rakentaminen on tarkoitus suorittaa yhtäjaksoisesti. Tämä mahdollistaa tehtaan käynnistymisen vuonna 2019.

Uskon, että ilman nykyhallituksessa vahvaa kilpailukyvyn palauttavaa politiikkaa tämäkin hanke olisi jäänyt haaveeksi.
159431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 159

Vanhimmat

No mitä sinä siitä hyötyisit?

Äänestä

Tätä ei demarit ois saanu aikaan . Ne pitää olla miehet asialla !

Äänestä

Kemiin. Ei Kemijärvelle. Siis meren rantaan. Niin se kannattaa.

Äänestä
  • Pösilö. Omalle paikkakunnalla se on suunniteltu ja tänne se nyt tulee.
    Harmittaako sulla kun tänne tulee vihdoin oikeita töitä?

    Äänestä

  • Tulee Kemijärvelle. Metsien keskelle tietenkin. Nousu alkaa tästä !

    Äänestä

  • puuvarantoaon kirjoitti:

    Tulee Kemijärvelle. Metsien keskelle tietenkin. Nousu alkaa tästä !

    Ei pelkällä pontikan keitolla vielä sieltä töitä saa.
    Pitää olla insinööri, ja sen alan insinöörejä ei kempasta löyvy.

    Äänestä

mutta missä on se piosellumies? se joka monta vuotta kyseli piosellutehtaan prään? taitaa olla järkytyksestä hiljaisena? katkera paikka? viduttaako? :-)

Äänestä
  • Joko se biosellutehas on varmistunu kemppaan ? Olis hyvä ko rahoittaja elikkä tehtailija tulis kaapista ulos ja kertois et me teemme sen.

    Äänestä

  • Mitä sinä sillä tiedolla teet? Menetätkö yöunesi tietämättömyyttäsi?
    Minkä mielenrauhan se tieto sinulle tuo?
    Se on yrityksen oma asia kertoa jos haluaa, kenelläkään muulla ei siihen ole oikeutta, tiedon vuotamisesta luvatta sanktiot seuraa, eikä ne ole pienet!

    Yritys-salaisuus on kemijärvellä tuntematon käsite koska ei siellä sellaista toimintaa ole koskaan ollutkaan. Mansikin maitotonkan kuskaus potkurilla maitolaiturille tienvarteen ei lukeudu yrityssalaisuuden piiriin.

    Äänestä

  • seobillumies tukehtui katkeruuteensa, hautasi itsensä honkakankaalle

    Äänestä

Kemi haukkaa puuta niin paljon tulevaisuudessa että lapin puu juurikin melkeinpä riittää. Ei siihen enää Kemijärven pientuotanto olisi kannattavaa. Kuten ei se ollut aiemminkaan.

Äänestä
  • Luulo ei ole tiedon väärti!!!
    Kemiin kaavaillaan 1milj. puukuution biohanketta, Kemijärvelle 2,2milj. kuutiota.

    Äänestä

  • Saa net kaavailla kemiin,,,ei siellä ole kuín kommareita, miten niiden kanssa hommia tehdäänn...

    Äänestä

Sdubbilla, ja Sipilällä ei liioin mitään tekemistä tulevan tehtaan kanssa, entinen massaliike näyttää pyörittävän hanketta Nivalan johdolla. Uskoisin Perussuomalaisjohtoisella työministeriö olevan hankkeen takana. Sipilän ja Sduppin aika menee pakolaisille asuntoja hommatessa.

Äänestä
  • Aikanaan 1960-luvulla oli Kekkonen ja tehas tuli. Nyt 2015 on Sipilä ja tehas tulee. Maalaisliitto-Kepu non aina työt hommannu tänne.

    Äänestä

  • Massaakomassalle
    Onko sinulla todella nuin lyhyt muisti? kuka se lopetti kemijärven massatehtaan.
    Sanotaan se yhtä aikaa ja kovaa VANHASEN KEPUHALLITUS.

    Äänestä

  • Perävaara kirjoitti:

    Massaakomassalle
    Onko sinulla todella nuin lyhyt muisti? kuka se lopetti kemijärven massatehtaan.
    Sanotaan se yhtä aikaa ja kovaa VANHASEN KEPUHALLITUS.

    Tais olla Stora Enso joka lopetti tehtaan ? Vasenlaitaiset ei koskaan voi tunnustaa et Kepu tehtaat hommaa ei muut . Mut persettä kentään niin saahanpa alas nekin. Sen ne osaa.

    Äänestä

  • ikenraalille
    Ymmärrät kait? (Tai en ole läheskään varma) Suomen valtio oli ja on varmaan vielläkin suurin yksittäinen osakkeen omistaja stora ensossa! sillä olisi ollut valtaa estää kemijärven tehtaan alasajo jos Vanhasella ja muilla kekkuleilla olisi ollut halua mutta kun ei niin ei Tarkennappa hiukan tuota typerää asennettasi.

    Äänestä

  • Elä naurata.
    Tehdas ei saa edes peruskiveäkään ilman ministeriön lupaa...

    Äänestä

Hataralta vaikuttaa kannattavuuslaskelmat. Ei tiedetä mitä tehdään. Kuinka paljon. Kuka tekee ja kenelle. Ja mistä rahat. Kemin tehtaan volyymi tarvitsee kaiken pohjoisen puun. Haluttaako . Heikillä vielä eduskuntaan.????

Äänestä
  • Eiköhän olisi parasta hankkia jonkun ulkopuolisen tahon tutkimus ja lausunto tämän hankkeen todellisista kustannuksista ja kannattavuudesta - en luota pätkääkään Nivan kykyyn ja osaamiseen suunnitella ja arvioida tällaista hanketta joka perustuu pitkälti aivan uuteen tekniikkaan ja uusiin tuotteisiin.

    Äänestä

  • Taitaa olla sinua viisaammat hanketta viemässä eteenpäin. Kalkylointi on ammattilaisten tekemä. Turha puskajussien täällä vikistä.

    Äänestä

  • Veppi33 kirjoitti:

    Eiköhän olisi parasta hankkia jonkun ulkopuolisen tahon tutkimus ja lausunto tämän hankkeen todellisista kustannuksista ja kannattavuudesta - en luota pätkääkään Nivan kykyyn ja osaamiseen suunnitella ja arvioida tällaista hanketta joka perustuu pitkälti aivan uuteen tekniikkaan ja uusiin tuotteisiin.

    Vepille
    Voi äitien päivä oletko todella nuin tyhmä?Tuskin Nivala on nuita kannattavuus laskelmia tehnyt.On siinä muuten paikkakunnan parasta aatteleva mies.Nostan hänelle hattua ja korkealle.

    Äänestä

  • nellimöläinen kirjoitti:

    Vepille
    Voi äitien päivä oletko todella nuin tyhmä?Tuskin Nivala on nuita kannattavuus laskelmia tehnyt.On siinä muuten paikkakunnan parasta aatteleva mies.Nostan hänelle hattua ja korkealle.

    No kuka ne on tehnyt ?

    Äänestä

  • hjujhgh kirjoitti:

    No kuka ne on tehnyt ?

    hjujhghlle
    Kannattaisi ehkä lukea lehtijä.Tutkimuksen on tehnyt Niscluster ja CTS Engtecin ei Nivala vaikka pätevä jätkä tuntuu olevan.Olkaa kemijärveläiset onnellisia että teillä on tuollainen tarmonpesä. Hänen kaltaisija henkilöitä pitäisi olla joka kylässä Olen seurannut huvittuneena kemijärven kekkuleita kuinka he heittelevät kapuloita nivalan rattaisiin kaikin keinoin. Vaikka hän tuntuu olevan ainut kepulainen joka tekee kaikkensa että te saisitte uuden tehtaan. Muut pussihousu mafialaiset ovat viellä Vanhasen okisiän hurmoksessa. Hänhän se muistaakseni siunasi tehtaan lopetuksen.Hävetkää jos osaatte.

    Äänestä

Ja ne 700-800 milj. -1 miljardi (on 2 miljardia) euroa ovat käden ulottuvilla...,

Eikö jo unohettaisi sellu?

Äänestä

Kemin Veitsiluodon sellutehdas ja myös paperikoneet alkaa olla käyttöikänsä lopussa. Muutaman vuoden vielä pyörii ja sitten laitetaan hiljaiseksi. Paperinkysyntää ei ole ja sellupuoli vaatisi totaaliuusinnan. Kemin puunkäyttö ei siis kasva!

Tämä oli vastine sille ketaleelle joka haluaa viedä Kemijärven tehdasinvestoinnin Kemiin.

Nyt ei kannata pilata tätä hanketta. Eikö Kemppa ole kuihtunut ja näivettynyt jo melkein olemattomiin.
Tässä on oiva tilaisuus saada Kemppa uuteen nousuun. Tehdashanke tuo rakentamisaikana aivan valtavan piristysruiskeen taloudelle.
Myös rakentamisen jälkeen on tilanne aivan toinen kuin nyt. Kauppa piristyy, ravintolatoimintaa alkaa kannattaa. Tulee uusia palveluita.
Siis tämän kokoluokan hanke tuo todella paljon työpaikkoja tehtaalle tulevien työpaikkojen lisäksi.

Nyt meidän Kemijärviläisten on puhallettava yhteen hiileen ja vaadittava hankkeen toteuttamista yksissätuumin.

Äänestä
  • Unohda jo, aika on toinen, jokainen sen tajuaa.

    Äänestä

  • "Nyt ei kannata pilata tätä hanketta. Eikö Kemppa ole kuihtunut ja näivettynyt jo melkein olemattomiin."

    No kukahan sen on näivettänyt, ettei vaan näivettäjät itse...

    Äänestä

  • Kun tuota Yva kommentoidaan ja siitä valitetaan, Samoin kaavamuutoksista, rakennusluvista jne.. Loppuu sijoittajalta aika ja kiinnostus. Eli unohtakaa koko hanke. Tehdashan pilaa maisemat, vedet ja koko ympäristön ja lopettaa kukoistavan massaturismin! Älkää nyt edes viitsikö.

    Äänestä

Kuka uskoo joulupukkiin.? No korvatunturin puutkin tehdään tulevaisuudessa selluksi merilapissa. Ja siellä myös jatkojalostetaan.

Äänestä
  • Totta joka sana! Kemijärvi on sellainen persereikä jonne ei kannata OIKEITA työpaikkoja kenenkään luoda. Kateus on Kemijärviläisten kantava voima. Kaikki mistä vaikkapa naapurille, saatikka koko yhteisölle on hyötyä, pitää välittömästi haudata.

    Unohdetaan siis koko juttu ja ryvetään jatkossakin itsesäälissä tekemättä mitään.... Ei sentään, juodaan tolokusti keskikalijaa!

    Äänestä

  • UmpiPösilö kirjoitti:

    Totta joka sana! Kemijärvi on sellainen persereikä jonne ei kannata OIKEITA työpaikkoja kenenkään luoda. Kateus on Kemijärviläisten kantava voima. Kaikki mistä vaikkapa naapurille, saatikka koko yhteisölle on hyötyä, pitää välittömästi haudata.

    Unohdetaan siis koko juttu ja ryvetään jatkossakin itsesäälissä tekemättä mitään.... Ei sentään, juodaan tolokusti keskikalijaa!

    Kylläpä kirjoitit osuvasti. Itse olen sellainen hylkiö, ns. junan tuoma. En ole reilun 30 vuoden jälkeenkään kunnolla päässyt Kemijärviläisten sisäpiiriin.
    Tuo kateus on todellakin Kemijärviläisten perisynti. Aikoinaan kun olin vielä työelämässä, tulin sen huomaamaan vähän joka asiassa. Onneksi ei enää tarvi miettiä noita asioita.

    Todellakin tässä tilanteessa, kun olisi mahdollisuus saada hyväpalkkaista työtä paikkakunnalle, tulisi kaikkien olla yhdessä vaatimassa tehdasta paikkakunnalle ei tyrkätä sitä Kemiin. Nykyisin tehtaat saavat ympäristöluvan todella tiukoin lupaehdoin. Siis ympäristökään ei siitä tule kärsimään. Paikkakunta saisi palkka- ja verotuloja joiden turvin se alkaisi elpyä.
    Kannattavuudestakaan ei ole huolta. Vuodesta 2009 lähtien ovat sellutehtaat takoneet huipputuloksia.

    Äänestä

Kannattava.jo toiminnassa oleva tehdas tai kasikin on meillä täällä Kemissä. Ja logistiikka molemmista tehtaista jo nyt kulkee ajoksen kautta.jossa jatkojalostus tehdään. Rata ja puutavara terminaali kuntoon kemijärvellä niin saadaan puutavara tehokkaasti tänne Kemiin. Näin se menee jo muutaman vuoden kuluttua. Kiinalaiset rahoittajat on jo tiedossa.kuten saitte uutisista lukea.

Äänestä

Tosiasiat vaan on tuota tehdashanketta vastaan. pienet paikkakunnat jatkavat näivettymistään ja sen tietää kaikki. Myös ne tehtaiden sijoitusta suunnittelevat sijoittajat. Työvoiman saanti kuihtuvalla paikkakunnalla tulisi olemaan suuri haaste, jo sen takia järjetöntä tehdasta on syrjälään laittaa.
Noita mukaman hankkeita tulee varmasti olemaan, niin kauan kun seuraava sukupolvi aikuistuu, mutta ei niistä puhetta kummempaa seuraa.

Äänestä
  • Työvoimaa löytyy Kemppaan pilvin pimein jos vain työpaikkoja on saatavilla. Homma ei jää työvoimasta kiinni, sitä on turha valittaa. Ihmiset ovat muuttaneet työn perässä kautta historian ja niin tehdään tässäkin tapauksessa.

    Joku kehui logistiikan olevan kunnossa. Niin pitääkin olla. Sellua tarvitsee kuljettaa vain kuudesosa sellupuuhun verrattuna joten se on ehdottomasti järkevämpää ja tehokkaampaa kuin puun kuljetus.
    Eikun tehdasta vaan pystyyn ja äkkiä niin päästään taas elinvoimaisen paikkakunnan kirjoihin!

    Äänestä

Ihmettelen jos joku yrittäjä pistää ropojansa Kemijärvelle, missä nuoremmasta pystyvästä työvoimasta alkaa olla jo pulaa. Toiseksi paikkakunnan takapajuisuus, jota värittää ihmisten katkera kateus niihinkin jotka yrittävät tehdä työtä ja elättää perheitään. Ei mitään kadehtittu enempää kuin sellutehtaan työläisiä. Vieläkin heitä vihataan vaikka ovat saaneet lopputilin jo vuosia sitten.

Tälläinen paikkakunta ei tarvitse tehdasta, eikä työtä. Ne jotka vielä kykenevät olisi parasta muuttaa työhön etelämmäs, ja jättää tämä kadehtiva sakki paimentamaan maahanmuuttajija.

Äänestä
  • Asenne on perseestä, se on totta. Paikkakunta soveltuu kuitenkin erinomaisen hyvin sellutehtaan sijoituspaikaksi. Kemijärvi on keskellä kasvavia, hoidettuja metsiä. Hakkuu ylijäämää löytyy ja puu on halpaa koska muuta kysyntää ei juuri ole.

    Kuljetusmatkat tehtaalle ovat lyhyet ja palkkakustannukset muodostuvat pieniksi etelän tehtaisiin verrattuina. Tosin palkkakustannus ei ole vaikuttava tekijä tälläisella nykyaikaisella pääomavaltaisella alalla jossa palkkakustannus on vain vajaa 3%.

    Työtä tarvitaan kaikilla paikkakunnilla joilla meinataan elää ja asua. Jos paikkakunnalla ei ole työtä, palvelut ensin huononee ja lopulta ne loppuu kokonaan. Juuri näin on käymässä Kemijärvelle. Ainoa palvelu mikä täällä vielä hyvin pelaa, on hautauspalvelu.

    Jos niin onnellisesti kävisi, että tänne vielä tehdas tulisi, olisi se lottovoittoakin parempi onnenpotku. Nykyajattelun mukaan tehtaan elinkaari liikkuu 30....50 tietämillä joten tulevaisuus Kempassa olisi pitkäksi aikaa taattu.

    Äänestä

Vennamon täystyöllisyys tulee mieleen. Taivaan rannan maalaus. Ja ainakin toistaiseksi menetetty arkadian mäki. Mielen vapaus.. Jotkut voi luvata vaikka mitä.. Ja vieläpä ilman viinaa

Äänestä

Vaikka. Heikki ei ole pahemmin kouluja käynytkään.niin kyllä se osaa hyvin luvata siihen nähden mitä kuulijat ymmärtää.

Äänestä
  • On se tuo kateus ja katkeruus lujassa eräillä aikanaan näpeilleensaaneilla

    Äänestä

On sentään metsäpuolen ammmattikoulun käynyt. Jos samasta on kyse. Näin sitten voi luvata ja kertoa myös hankepalkinnosta hyvinkin vaatimattomassa kisassa jossa osanottajat on samasta valtion talosta. Ja tulivat kolmanneksi vasta. Paremmat todistivat. Kemin tehtaiden paremmuuden täällä pohjoisessa. Kemijärven räjäytetty tehdaskin oli kannattava. Vrt ed. Main. Koulutus ja sen mukainen ymmärrys. Kansa uskoo toiveikkaasti kaiken höplästä vedettynä...vrt. Sokli. Vuotos. Kemijärven matkailu ja varsinkin koskematon luonto.jota ei ole. Ja nyt tuhannen henkilön tehdas.jota ei tule.

Äänestä
  • Kyllä siellä on aivan muut tahot jot laskelmia tekee. Ainakin Aalto yliopisto on vahvasti mukana.
    Mitä tulee vanhaan tehtaaseen, niin se todellakin oli kannattava mutta toki ennen räjäytystä. Ja ny kun sellun hinta on korkea ja valuuttakurssit edullisia olisi sellutehdas suorastaan kultakaivos.

    Äänestä

Suhdanteet vaihtelee, niin kaikessa. Kun kaivoksilla menee hyvin, alkaa aina joku vinkumaan, miksi Suomen valtio ei ala kaivoksien pitoon, huonoina aikoina ei kukaan vingu niitten perään.
Kemijärvelle kukaan toimija tuskin tehdasta laittaa, tämä on menneen aikakauden paikkakunta. Eläkeläisiä alkaa olla suurin osa väestöstä.

Äänestä
  • Mitä pahaa eläkeläisissä on? Non vaurastuttaneet kemppaa omana aikanaan selluhommissa. Kun tehas tulee niin työntekijät taatusti löytyvät. Kun aikoinaan Kekkonen hommas sellutehaam tänne. Pulaa ei ollut työvoimasta. Tänne muutti myös paljon uutta porukkaa muualta. Näinpä veri vaihtui. Onneksi.

    Äänestä

  • tervetuloatehas kirjoitti:

    Mitä pahaa eläkeläisissä on? Non vaurastuttaneet kemppaa omana aikanaan selluhommissa. Kun tehas tulee niin työntekijät taatusti löytyvät. Kun aikoinaan Kekkonen hommas sellutehaam tänne. Pulaa ei ollut työvoimasta. Tänne muutti myös paljon uutta porukkaa muualta. Näinpä veri vaihtui. Onneksi.

    Ei varmasti "taatusti löytyvät" tee pieni galluppi, kuinka moni olisi valmis muuttamaan Kemijärvelle iäksi ?
    Eläkeläisissä ei muuta vikaa, paitsi ei heistä työvoimaksi ole.

    Tehtaan rakentajat ei ota sellaisia riskejä, että työvoima pitäisi muualta tuoda, koska Suomesta löytyy paikkoja, joissa se ei ole ongelma. Syrjäiset paikat tulee tyhjenemään, ei moni halua asua keskellä ei mitään. Nykyiset ihmiset asuu mieluimmin kaupungeissa, ei paikoissa joista löytyy pari hikistä kauppaa, eikä muuta.

    Äänestä

  • luontoeiriitä kirjoitti:

    Ei varmasti "taatusti löytyvät" tee pieni galluppi, kuinka moni olisi valmis muuttamaan Kemijärvelle iäksi ?
    Eläkeläisissä ei muuta vikaa, paitsi ei heistä työvoimaksi ole.

    Tehtaan rakentajat ei ota sellaisia riskejä, että työvoima pitäisi muualta tuoda, koska Suomesta löytyy paikkoja, joissa se ei ole ongelma. Syrjäiset paikat tulee tyhjenemään, ei moni halua asua keskellä ei mitään. Nykyiset ihmiset asuu mieluimmin kaupungeissa, ei paikoissa joista löytyy pari hikistä kauppaa, eikä muuta.

    Haloo..Erittäin monet entiset kemppalaiset haluasivat taatusti palata jos tehas tulee. Ne melkein riittäisivät työvoimaksi tehtaaseen. Ei kemppalaiset jokka on pakosta joutuneet etelä-suomen loskan ja paskan sekkaan töihin viihy siellä jos täältä saa vakityön. Juuret ovat täällä ja harrastukset. Kempassa on halvempi asua ko Helsingin gryndäreiden tolkuttoman hintaisissa asunoissa. Tervetuloa takasin ! Kohata se tehtaan teko alakaa !

    Äänestä

Suomessa ei ole työvoimapulaa. Eri ihmiset harrastavat eri asioita. Eri ihmiset haluavat asua erilaisissa ympäristöissä. Ei tarvitse olla suuri ruudinkeksijä että ymmärtää sen, että Kemijärvelle valikoituvat ne ihmiset jotka pitävät luontoon liittyvistä harrastuksista kuten metsästys, kalastus, hiihto ja vaikkapa marjanpoiminta.
Aluksi vaihtuvuus voi olla jonkinmoinen, mutta se tasaantuu aika pian kun oikeat ihmiset valikoituvat oikeille paikoille.
Työvoima ei siis tule ongelmaksi Kempassa vielä kun muistetaan että työpaikat ovat pysyviä.

Äänestä

Tehdas tulee Kemijärvelle, jos tehtaaseen sijoittava pörssiyhtiö katsoo sen tuottoisimmaksi sijoituspaikaksi, jossa osakkeenomistajat saavat rahoilleen vastinetta.
Silloinkuin sijoittaja on pörssiyhtiö, se vie, ja tuo tehtaat omien tarkoitusperien mukaan, siihen politikoilla ei ole mitään sanomista.
Jos pörssiyhtiötä johdetaan aluepolitiikka edellä, sijoittajat eivät lähde sellaiseen yritykseen. Olihan huomattavissa mitenkä entiseenkään tehtaaseen ei muut pystyneet vaikuttamaan. Karvisen sana oli laki. Poliittisilla päätöksillä pystytään vaikuttamaan yritysten tuloon Suomeen.
Ellinen hallitus laski yhteiskuntaveroa (Katainen/Urpilainen) joka vauhditti Äänekosken tehtaan tuloa. Tämä on faktatietoa, eikä mielikuvitusfantasiaa. Sipilää on jo hehkutettu tehtaan tuojana Kemijärvelle , todellisuudessa Sipillällä ei tehtaaseen ole osaa, eikä arpaa. Sipilä on vasta tuonut pakolaiset Kemijärvelle, ja iloitaan siitä.

Äänestä
  • Joo joo mutta Nivala on kans politikko..jospa hän saa tehtaan tänne ?

    Äänestä

  • Äänekosken investointipäätös oli tehty jo puoli vuotta ennen yhteisöveropäätöstä. Se ei siis vaikuttanut päätökseen. Näin kerrottiin Hesarissa kun päätös julkistettiin. Valmistelutöitä oli tehty melkein kaksi vuotta salassa.

    Tämä meidän tehdasinvestointi kyllä hieman mietityttää kun tekijää ei julkituoda. Toivottavasti pian kuulemme lisää sillä muuten uskottavuus hankkeesta häipyy.

    Äänestä

Juuri on taas "tehdas tulossa". Höpö-puheiden tae on, "pörssiyhtiö joka ei halua vielä nimeään paljastaa"
Näitä juttuja on kosolti jo nähty, sen jälkeen kun Stoora lopetti putiikkinsa täällä.
Varmaan tämmöisiä nimettömiä rahoittajia tullaan vielä paljon näkemään.
Siellä missä tehtaan tuojat ennakkoon tiedetään nimeltä, niissä paikoissa se tehdas on usein ihan oikeasti rakennettukin.

Näitä juttuja uskotaan herkästi, koska sellainen tehdas olisi toiveissa, mutta todellisuus on aina toinen. Kuitenkin seuraavana vuonna samankaltainen "tehdas-juttu" nousee taas esiin, varmana tietona ja rahoittaja ei halua nimeään paljastaa.

Äänestä
  • Mitä ihmettä te sillä tiedolla teette?
    Luistaako potkuri paremmin, lähteekö ferguson paremmin käyntiin?
    Te ette sillä tiedolla tee yhtään mitään!
    mutta juorukelloja kun olette niin teitä harmittaa valtavasti kun ei ole tarpeeksi leuanlouskutus aiheita!

    Äänestä

  • Yhtiönsikariporras kirjoitti:

    Mitä ihmettä te sillä tiedolla teette?
    Luistaako potkuri paremmin, lähteekö ferguson paremmin käyntiin?
    Te ette sillä tiedolla tee yhtään mitään!
    mutta juorukelloja kun olette niin teitä harmittaa valtavasti kun ei ole tarpeeksi leuanlouskutus aiheita!

    Hah,hah, haa...Kyllä ABC:llä kunnon kerho toki tietää sen yhtiön mut ei kerro muille..

    Äänestä

  • Yhtiönsikariporras kirjoitti:

    Mitä ihmettä te sillä tiedolla teette?
    Luistaako potkuri paremmin, lähteekö ferguson paremmin käyntiin?
    Te ette sillä tiedolla tee yhtään mitään!
    mutta juorukelloja kun olette niin teitä harmittaa valtavasti kun ei ole tarpeeksi leuanlouskutus aiheita!

    Ei me tehdä tiedolla mitään, mutta nämä tehtaiden tulot on helppo keksiä, kun ei kerrota rahoittajia.
    Uskottavuus hankkeessa on aivan toista luokkaa, mikäli sen takana on oikea firma.
    Nämä saliset rahoittajat on aina lopulta hävinneet, kuin pieru Saharaan.
    Toisin sanoen tehtaan tulo on höpö-juttua vain.

    Äänestä

  • Voi elämän kevät näitä pässiä........niin meinaatko että työ ja elinkeinoministeriö höpöjuttuja levittelee?
    Silloinhan ne syyllistyisivät virkarikokseen?
    no parempi tietohan on aina löytynyt sieltä kemijärveltä essojen ja ABC:n baareista......

    Äänestä

  • Sinun elinkeinoministeriö. Nuo puheet on pannut alkuun Nivala vaalien alla. Totta lehdet ne julkaisi innokkaana, Nivala niille vakuutteli, että nimettömillä taustavoimilla rahaa löytyy.

    Äänestä

  • Sinä pässi et näytä osaavan edes kirjoitettua tekstiä lukea, saati ymmärtää!
    Tiedätkö mikä on elinkeinoministeriö?
    Missä hankekilpailussa kemijärven biotehdas pärjäsi?
    Mihin vaaleihin tämä liittyy?

    Äänestä

Niin mikä on maailmamarkkinahinta 5.n vuoden kuluttua. Vain myydäänkö eu.n sisälle. Olisiko ostajana usa pääasiassa. "kliirinkiä" Venäjälle. Meneekö kuinka pitkälle jalostettuna. Vaiko ihan valmiita tuotteita. Palaako vaatetusteollisuus tänne. Entä lääketuotanto. Kuka rahoittaa ja milloin.miksi kaikki salaista. Kukaan ei tiedä...paitsi joku paikallinen metsäänneuvoja.

Äänestä
  • Siksi on salaista kun toimijataho ei halua tietojaan julkaista, ei sitä voi muutkaan tehdä

    Äänestä

  • keinoelinministeriö kirjoitti:

    Siksi on salaista kun toimijataho ei halua tietojaan julkaista, ei sitä voi muutkaan tehdä

    Jos son se muuan vuosi sitten perustettu Biosellu OY ..kuka sen tietää .mukana oli koko kempan rahvas rahoineen ?

    Äänestä

Kyllä se rakennuttaja tulee julkisuuteen kun lopullinen päätös on vahvistettu. Vuoden 2016 toisen kvartaalin loppuun mennessä tulee tieto.
Toivottavasti positiivinen.

Äänestä

Vaalitempauksen makua on ollut koko ajan ilmassa...
Kunnalisvaalit lähestyy ja kunnanhallituksen puheenjohtajuus motivoi huuhaa huhuihin.

Äänestä
  • Katos...katos....nyt jo tuli paikallisille siltarumpupoliitikoille hätä ja huoli kunnallisista taivaspaikoistaan!

    Äänestä

Elinkeinoministeriöstä ei ole tämän hankkeen takana. Totta Mooses he tarjoavat apuaan kokoamalla yhteen julkiset rahoitustahot, kuten elykeskuksen ja Teollisuussijoituksen ja Tekesin. Jokainen rahoittaja tekee kuitenkin itsenäisesti mahdollisen rahoituspäätöksen.
Tämä lausunto Elinkeinoministeriöstä on kuitenkin syntynyt Nivalan puheiden pohjalta. Nivala on tämän hankkeen alkuunpanija, ja hänen puheissa tuo 800 miljoonaa pöytään heittävä taho haluaa pysyä salaisena.
Kun mitään kättä pitempää ei ole, niin on helppo antaa uskottavuutta hankkeelle, sanomalla kuinka rahoittajat haluavat pysyä nimettöminä. Siitä nämä höpö,höpö-jutut yleisesti tunnetaan.

Äänestä
  • Ai että Nivalan puheiden pohjalta?
    Lehdessä kylläkin luki että hanke on Metsäkeskuksen sekä Aaltoyliopiston ynnä parin muun tahon aikaansaannosta, kova on kaveri jos ministeriötkin saa taakseen pelkillä puheilla..heh

    Äänestä

  • Hanke toteutetaan täysin yksityisellä rahoituksella, valtiolla ja politiikalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
    Valtion on hyvin vaatallista tulla rahasäkinkanssa tälläisiin hankkeisiin, silloin on aina ketkuja tulossa saaliinjaolle. Varoittavin esimerkki tästä on Talvivaara jossa silloinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen Kainuuta auttaakseen lähti hankkeeseen mukaan, hullusti kävi. Pekka Perä on rikas mies, ja valtioita on mennyt jo satoja miljoonia, eikä loppua näy.

    Äänestä

Vallan himoitsijat eivät piittaa seurauksista.
Ihmiset ikääntyvät kuitenkin, ja aika kääntää jo uusia asioita pintaan, onneksi.

Äänestä
  • onneksi kemijärveltäkin on änkyrät tippuneet ja loput eläköityneet, niin se ajanhammas syö!

    Äänestä

  • Ja Sellu on räjäytetty, kun alkoivat änkyröimään. Samat änkyrät vetävät nyt sitten yhtä näytösluontoisesti omaa salaista rahoittajaansa "kuntan" alle piiloon..Nyt sitten olaaan tilantessa, jossa väin pää-änkyrä tietää rahoittajan ja Sellutehtaan omistajan ainoana koko maailmassa.

    Äänestä

Googlettamalla kyllä selviää hankkeen heppoisuus, muutamista lehdistä löytyy artikkelit vuoden alkupuolelta (ennen vaaleja) Nivala näkyy niissä olevan hyvin edustettuna hankkeessa. Muut tahot lähinnä kuriositeetteina, kuinka joku on tutkinut metsävaroja tms.
Ei tosiaan vaikuta siltä, että tehdasta alettaisiin tänne ikinä rakentamaan.

Äänestä
  • Täällä ne tietomiehet toisilleen rehvastelee, valtakunnallinen metsien investointikin, joka tehdään määrävälein, onkin Nivalan vaalivankkureiden takia saatu tehdyksi....johan nakkas!
    Tiedättekö oikein kuinka tyhmiksi teette itsenne?

    Äänestä

Tyhmäksi tekevät itsensä, vain jos tehdas tänne ilmestyy. Se taas ei ole realismia.

Äänestä

Tehdas mitä todennäköisemmin tulee Kemijärvelle. Saap Kepun kunttaukot kadehtia sielunsa puhki. Kauhistus on kun saadaan paikkakunnalle ihmisiä jotka tekevät oikeaa työtä, ja saavat vielä palkankin siitä. Se kyllä vie yöunet monelta kepulaiselta onhan vaarana että oikeat työmiehet eivät enään Kepulle ääntänsä annakkaan.

Äänestä
  • Joopa joo..Kepulainen pääministeri on kuitenki ainoa tae sille jotta tehas voidaan saada Kemijärvelle. Sit pääsee vasemmistosiipi mellastamaan..perseitä kentään ja sillee..kunnes...?

    Äänestä

  • perseetkenturaan kirjoitti:

    Joopa joo..Kepulainen pääministeri on kuitenki ainoa tae sille jotta tehas voidaan saada Kemijärvelle. Sit pääsee vasemmistosiipi mellastamaan..perseitä kentään ja sillee..kunnes...?

    Kunnes mitä? Jään odottamaan huuli pyöreänä vastausta. Kunnes? Mitä sitten tapahtuu??

    Äänestä

  • perseetkenturaan kirjoitti:

    Joopa joo..Kepulainen pääministeri on kuitenki ainoa tae sille jotta tehas voidaan saada Kemijärvelle. Sit pääsee vasemmistosiipi mellastamaan..perseitä kentään ja sillee..kunnes...?

    Mitenkö Sipilä auttaisi tehtaan tuloon, se on sitä mielikuvitusta. Ei Kepulainen pääministeri pystynyt estämään entisen tehtaan lähtöäkään.

    Jos tuleva rahoittaja katsoo Kemijärven parhaaksi paikaksi se tulee sinne jos ei niin tehdas tulee muualle.
    Pörssiyhtiöt eivät ole sosiaalitoimistoja eikä he toimi aluepolitiikan säännöillä, silloin ei sijoittajijakaan olisi.

    Jos valtio olisi rahoittaja silloin vasta Sipilän sana painaisi.
    Yrittääkpäs miettiä näitä todellisia kuvioita ja tulkaa pois sieltä haavemaasta.

    Äänestä

  • Yritysten tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon voittoa omistajilleen. Tämä on talouden yksi peruspilari eikä sitä mikään muuksi muuta.
    Juuri tämä asia antaa meidän Kempalle erinomaisen mahdollisuuden saada tehdas paikkakunnalle.
    Ajatusta puoltaa mm. se, että olemme uudistetun,, halvan raaka-aineen keskellä. Työvoimaa on saatavilla ja valtio tukee tällaisia työllistäviä hankkeita mm. koulutusta tukemalla.
    Rautatie on sähköistetty joten sellu saadaan helposti ja ympäristöystävällisesti asiakkaalle. Tontti on valmiina ja kaupunki on myötämielinen hankkeelle.
    Tänne on sellutehtaan rakentajan helppo tulla.

    Äänestä

"Työvoimaa on saatavilla" Katso nyt vähän, vanheneva väestö ei ole mikään työvoimareservi. Joku sanoo työvoiman muuttavan tänne, mikäli tehdas tulee.
Ei kukaan tehdasta rakenna, ja odottele jonkun muuttavan sen takia tänne.
Herätkää jo todellisuuteen sieltä haavemaailmasta.

Äänestä
  • Junaseminijo...huom ..Entiset nuoretki kemppalaiset palaavat kilvan jos saavat vakituisen työn täältä. Ovat myös sitoutuneita työhönsä. Tällaiset työntekijät ovat kysyttyjä.

    Äänestä

  • Suomessa on paljon koulutettuja työttömiä. Suurin osa heistä haluaa työllistyä. Sillä, missä se työpaikka on, ei ole suurtakaan väliä, pääasia on, että työtä saa ja pääsee oikean elämän makuun.

    Toisaalta nykyhallitus tukee työperäistä muuttamista. Tämä näkyy siten, että ensiasunnon verovähennysoikeutta vähennetään ja vuokranantajia tuetaan monin eri keinoin. Viimeisin tukimuoto oli osaketappioiden verovähennysoikeus vuokratulosta.

    Kemijärvellä on halvat vuokrat eikä omistusasunnotkaan maksa juuri mitään. Tänne on uuden selluntekijän hyvä muuttaa.

    Äänestä

Ei ne olleet kemijärviläisiä ensimmäisenkään sellutehtaan työntekijät.
Työvoimaa kyllä saadaan, kun on hyvä työpaikka tarjolla.

Äänestä

Suurhydraulipuunpaalauskone on kehitetty Ruotsissa. Kemijärven puuterminaaliin tulee 1 kpl koekäyttöön jo elokuulla 2016. Sillä puristetaan vesi ja osin ontto puupino tiiviiksi puupaaluksi. Lastaan junan vaunuihin ja sitten Kemiin.

Äänestä
  • Varmaan muutama tiiviiksi puristeltu puukasakin Kemiin lähtee. Pääosa kuitenkin selluna koska se on paljon helpompi kuljettaa.

    Äänestä

  • Jaa!
    Tuskimpa sitä konetta kuivatus tarkotukseen ole suuniteltu.
    Vaan pelkän risunippujen paalaukseen: Eikä sellasta hydraulikkaa ole keksittykkään, että kosteus saatasiin pois 99%:sti puristamalla...

    Äänestä

  • fyirdf kirjoitti:

    Jaa!
    Tuskimpa sitä konetta kuivatus tarkotukseen ole suuniteltu.
    Vaan pelkän risunippujen paalaukseen: Eikä sellasta hydraulikkaa ole keksittykkään, että kosteus saatasiin pois 99%:sti puristamalla...

    Oikein, puristimella puristellaan risut nippuun niin, että olisi edes jokin järki kuljettaa. Siis vähemmän ilmaa. Veteen puristeltu ei juurikaan vaikuta.
    Muutenkin perin naurettava ajatus kuljettaa kuusinkertainen määrä kun selviää 1/6- osalla. Nyt pitää huomioida myös ympäristö.

    Äly hoi älä jätä!

    Äänestä

  • Kuivausaste luokkaa 75 %. Turha puristaakkaan enempää, koska ulkoilman kosteus on sitä luokkaa, että kuivaamon sahatavarakin ulkona kostuu helposti yli 20 %;iin.
    Mutta tuolla on saavutettu ns. turha veden kuljetus kiskoilla. Mahdollisimman tiiviissä muodossa.Paaliselluköppänä; Selluna edullisempi kuljettaa. On toki. Mutta kauanko menee, että sijoitettu 800 miljoonaa tuottaa oikeasti järkevää tulosta?????Useita satoja vuosia menisi. Siksi olemassa oleviin tehtaisiin puu kuljetetaan ja mahdollisimman edullisesti . Puristettuna.

    Äänestä

  • VihreätArvot kirjoitti:

    Oikein, puristimella puristellaan risut nippuun niin, että olisi edes jokin järki kuljettaa. Siis vähemmän ilmaa. Veteen puristeltu ei juurikaan vaikuta.
    Muutenkin perin naurettava ajatus kuljettaa kuusinkertainen määrä kun selviää 1/6- osalla. Nyt pitää huomioida myös ympäristö.

    Äly hoi älä jätä!

    Siis juuri ympäristön vuoksi on edullista saastuttaa vain Perämerenkaaren tienoo, eikä näitä pikkuvesiä, ilmaa, joka saastuttaa lähimaat.
    Kyllä tuore puu puristamalla kuivaten on jopa Suomessa tehty tuotteita, mm. parketin aihioita jo kauan ja Umeån yliopiston puutekniikka on kehitellyt tuotteita jo 80-luvulta saakka juuri puristustekniikkalla puusta äkkipoistettavaan veteen. Ja tuotteet ovat nyt valmistuksessa. Kohtapa näet tai ainakin kuulet. Ja eniten Sellun aihiossa.

    Äänestä

  • parrutekno kirjoitti:

    Siis juuri ympäristön vuoksi on edullista saastuttaa vain Perämerenkaaren tienoo, eikä näitä pikkuvesiä, ilmaa, joka saastuttaa lähimaat.
    Kyllä tuore puu puristamalla kuivaten on jopa Suomessa tehty tuotteita, mm. parketin aihioita jo kauan ja Umeån yliopiston puutekniikka on kehitellyt tuotteita jo 80-luvulta saakka juuri puristustekniikkalla puusta äkkipoistettavaan veteen. Ja tuotteet ovat nyt valmistuksessa. Kohtapa näet tai ainakin kuulet. Ja eniten Sellun aihiossa.

    On toki uskottava jos puusta pystytään poristamaan vesi pois. Olen nähnyt senkin kun vesisuihkulla laikataan 50mm vahvaa ruostumatonta terästä.Vesipaine oli 4500baaria.

    Äänestä

  • Että tällaisia teknokraatteja meilläpäin. miten teillä?!?

    Äänestä

  • mahdollista_toki_on kirjoitti:

    On toki uskottava jos puusta pystytään poristamaan vesi pois. Olen nähnyt senkin kun vesisuihkulla laikataan 50mm vahvaa ruostumatonta terästä.Vesipaine oli 4500baaria.

    Toki näin on. Taloudellisuus kuitenkin ratkaisee. Vesileikkaus on nykyisin yleisesti käytössä. Teollisuudessa käytetään erityisesti niissä paikoissa joissa ei voi käyttää kipinätyöstöä.
    Jos lähdetään puristamaan puusta vesi pois, loppuu raha jos kaikki kuviteltu Kemiin menevä jae puristellaan kuivaksi.
    Kyllä tässäkohtaa pitäisi jo kansakoululaisen fysiikkakin jotakin kertoa!

    Äänestä

Kansakoulusta on aikaa. Puristustekniikka nykyaikaa.

Äänestä
  • Kertaappas hieman niitä fysiikan opintojasi.

    Äänestä

Joku puhuu puristamisesta. Jos oikein ymmärsin, hän puhuu veden poistamisesta puusta puristamalla. Kyllä se onnistuu mutta laitteisto on kallis ja itse työ vaatii aikaa puun solurakenteesta johtuen. Käytännössä menetelmää ei sovelleta teollisessa käytössä.
Käytännön sovelluksia on toteutettu karsimattoman puun ilmarakojen poistoon jolloin saadaan enemmän puuta samaan kuormaan.

Äänestä

Tekniikka kehityy. Perinteinen kuorimo jää historiaan. Uudella tekniikalla tämä ja raakarouhinta ennen hydraulipaalausta jossa liika vesikn poistuu. Sitten puolikuivat paalit junaan ja kemiin.

Äänestä

Kjeh Kjeh hauskaa luettavaa kuinka täällä taas tietämättömät idiootit puhuu asioista mistä eivät mitään ymmärrä :)

Äänestä

Se lienee höpö puhetta, että tuoreesta puusta saataisiin vesi pois putistamalla. Kokemuksesta tiedän, että massasta, siis sellusta saadaan puristamalla vesi niin, että sen kuivuus on 45%, siis vettä on vielä 55% painosta. Sellu kuivattiin, noin 90% kuovuuteen haihduttamalla, kuumentamalla, kuljetettvaksi.
Raakapuun kosteus % en tarkoin tiedä, mutta olen varma, että ei ole järkevää yrittää kuivattaa raakapuuta puristamalla.

Äänestä
  • Aivan oikein! Kun sellua kuivataan puristinosalla, nykyaikaisella tekniikalla päästään aika lähelle tuota 45%. Loppukuivatus hoidetaan höyryllä erilaisten kuivausosien avulla. Kemijärven kone oli sylinterikone jossa kuivaussylinterin lämpötila nostettiin matalapainehöyryn avulla noin 165 Celsiusasteeseen. Kun massarata kiersi sylinterin ympärillä, rataan siirtyi lämpöä joka hoiti kuivatuksen.
    Sylintereitä oli alun toistasataa joten aika paljon lämmönsiirtoa tarvittiin.
    Veden poistaminen puusta puristamalla onnistuu kyllä mutta se on hidasta eikä ole taloudellisesti kannattavaa. Sen tekniikan voi kyllä kokonaan unohtaa.

    Äänestä

Hanke etenee. Lukekaa tämänpäiväinen uutiset Kotilapista. Kohta te hankkeen mollaajat saatte lopullisen pitkännenän.
Kemppa lähtee nousuun, talous kasvaa ja työpaikkoja syntyy. Tämän parempaa joululahjaa ei olekkaan!

Äänestä
  • Nyt kuulemma perustetaan yhtiö joka jatkaa valmistelua. Ketä tulee osakkaiksi ? Sitä ei lehessä kerrottu. Onks kellään tietoa ?

    Äänestä

  • Niin, lue ja hämmästy muutaman vuoden päästä, miten höplä höynääntyy...

    Äänestä

Juurikin nämä innovaatiot aiotaan hyödyntää Kemijärven uudessa laitoksessa. Kannattavuus on taattu.

Äänestä
  • Mahtavaa ! Kemijärvi nousuun ! satoja työpaikkoja !

    Äänestä

Odotellaan, odotellaan. Eiköhän eka vartalolla 2016 ala tapahtua.

Äänestä

Harva uskoo tehtaan tuloon. Moni hämmästelee sinnikkään tiedottamisen motiivia. Eikai vain kunnallispolitiikan paikat nyt jo yli-innosta keskinkertaista kyläpoliitikkoa esiintymään tulevia kylävalintoja varten. Ja se aito tekemisen puute kun työssä ei panosta tarvita metsään neuvojalta. Huomion tarve painaa. Sitä se sevästikin on...

Äänestä
  • Tyhmät vuorineuvokset lopettivat kannattavat sellutehtaat mm. Kemijärvellä ja Kaskisissa.
    Ja nyt nämä hoopot pääjohtajat saavat 600.000 e / vuosi eläkettä.

    Äänestä

  • RASKAAT-VIRKAVIRHEET kirjoitti:

    Tyhmät vuorineuvokset lopettivat kannattavat sellutehtaat mm. Kemijärvellä ja Kaskisissa.
    Ja nyt nämä hoopot pääjohtajat saavat 600.000 e / vuosi eläkettä.

    Ei siinä vuorineuvoksilta ollut mitään jakoa asian suhteen. Karvinen teki itse päätöksen sen tiedon pohjalta joka hänelle esitettiin.
    Karvinen on myöntänyt virheensä suorassa TV- lähetyksessä.

    Eläkejärjestelmä on sellainen mikä on. Yritykset palkatessaan johtajia, ovat antaneet näitä lisäeläke-etuuksia joita sitten monissa tapauksissa on jouduttu maksamaan yhteiskunnan verovaroin. Tämä tietenkin on täysi vääryys meitä tavallisia veronmaksajia kohtaan.
    Muutoin eläkejärjestelmä toimii niikuin sen pitääkin, kun hankit enemmän palkkatuloja työssäoloaikana, maksat enemmän eläkevakuutusmaksuja ja saat sitten eläkeaikana enemmän eläkettä. Näin järjestelmä toimii ja se on aivan oikein.

    Tämä uusi hanke on Kemijärvelle loistava mahdollisuus. Jos ja kun hanke toteutuu alkaa meillä Kemijärvellä aivan uusi aikakausi tämän näivettymisen aikakauden sijaan. Kun saamme kaupunkiimme uusia hyvätuloisia ihmisiä, alkaa kaikki elpyä.
    Tervetuloa Biotehdas Kemijärvelle!

    Äänestä

  • Kemijärvellä menee jo nyt paremmin, liike-elämä alkanut vilkastua, tullut uusia liikkeitä, pallaskylmällä on lähes sata työntekijää, Keitelekin kohta kahdessa vuorossa. Alkaa olemaan työvoimapula Kemijärvellä?

    Äänestä

  • ElpyminenAlkakoon kirjoitti:

    Ei siinä vuorineuvoksilta ollut mitään jakoa asian suhteen. Karvinen teki itse päätöksen sen tiedon pohjalta joka hänelle esitettiin.
    Karvinen on myöntänyt virheensä suorassa TV- lähetyksessä.

    Eläkejärjestelmä on sellainen mikä on. Yritykset palkatessaan johtajia, ovat antaneet näitä lisäeläke-etuuksia joita sitten monissa tapauksissa on jouduttu maksamaan yhteiskunnan verovaroin. Tämä tietenkin on täysi vääryys meitä tavallisia veronmaksajia kohtaan.
    Muutoin eläkejärjestelmä toimii niikuin sen pitääkin, kun hankit enemmän palkkatuloja työssäoloaikana, maksat enemmän eläkevakuutusmaksuja ja saat sitten eläkeaikana enemmän eläkettä. Näin järjestelmä toimii ja se on aivan oikein.

    Tämä uusi hanke on Kemijärvelle loistava mahdollisuus. Jos ja kun hanke toteutuu alkaa meillä Kemijärvellä aivan uusi aikakausi tämän näivettymisen aikakauden sijaan. Kun saamme kaupunkiimme uusia hyvätuloisia ihmisiä, alkaa kaikki elpyä.
    Tervetuloa Biotehdas Kemijärvelle!

    Tuleeko sama palakkataso ko napurissa Keiteleellä ? Entiset sellumiehetkin varmaan ryntää hakemaan töitä ?

    Äänestä

  • ElpyminenAlkakoon kirjoitti:

    Ei siinä vuorineuvoksilta ollut mitään jakoa asian suhteen. Karvinen teki itse päätöksen sen tiedon pohjalta joka hänelle esitettiin.
    Karvinen on myöntänyt virheensä suorassa TV- lähetyksessä.

    Eläkejärjestelmä on sellainen mikä on. Yritykset palkatessaan johtajia, ovat antaneet näitä lisäeläke-etuuksia joita sitten monissa tapauksissa on jouduttu maksamaan yhteiskunnan verovaroin. Tämä tietenkin on täysi vääryys meitä tavallisia veronmaksajia kohtaan.
    Muutoin eläkejärjestelmä toimii niikuin sen pitääkin, kun hankit enemmän palkkatuloja työssäoloaikana, maksat enemmän eläkevakuutusmaksuja ja saat sitten eläkeaikana enemmän eläkettä. Näin järjestelmä toimii ja se on aivan oikein.

    Tämä uusi hanke on Kemijärvelle loistava mahdollisuus. Jos ja kun hanke toteutuu alkaa meillä Kemijärvellä aivan uusi aikakausi tämän näivettymisen aikakauden sijaan. Kun saamme kaupunkiimme uusia hyvätuloisia ihmisiä, alkaa kaikki elpyä.
    Tervetuloa Biotehdas Kemijärvelle!

    Entinen Sellu on jo moneen kertaan todettu liian pieneksi ja vanhanaikaiseksi, eikä sitä olisi kannattanut remontoida suuremmaksi, kun raaka-aine olisi loppunut.Siksi se kannattamattomana kannatti purkaa.
    Karvinen on katunut huonoa tiedottamista ja toki aiheesta.

    Äänestä

  • massamatikka kirjoitti:

    Entinen Sellu on jo moneen kertaan todettu liian pieneksi ja vanhanaikaiseksi, eikä sitä olisi kannattanut remontoida suuremmaksi, kun raaka-aine olisi loppunut.Siksi se kannattamattomana kannatti purkaa.
    Karvinen on katunut huonoa tiedottamista ja toki aiheesta.

    Tämä kirjoittelija ei tiedä asiasta mitään vaan suoltaa silkkaa paskaa tietämättömyyttään tai provosoidakseen porukkaa.
    Keittämään uusittiin vuonna 1995. Kaustistamo ja meesauuni remontoitiin nykyaiseksi 1999 ja 2000. Valkaisun prosesseja uudistettiin ensin 90-luvulla ja vielä uusia pesureita hankittiin 2000 luvun alussa.
    Soodakattilan sähkösuodinkapasiteettia lisättiin ja hajukaasujärjestelmät uusittiin 1998 ja 2005.
    Viimeisimpänä suurena investointina uusittiin koko jätevedenkäsittelyjärjestelmä.
    Tehdas oli siis joka suhteessa nykyaikaisen uuden sellutehtaan veroinen. Tuotantomäärä oli toki pieni, 250 000 tonnia vuodessa. Laitos oli silti kannattava. Viimeisetkin vuodet tehtiin voittoa liki 10 miljoonaa. Pienihän se voitto toki on jos sitä vertaa nykyaikaiseen 500 000 tonnin tehtaaseen jossa voitot liikkuvat 10 kertaisissa lukemissa.

    Karvinen on todellakin katunut virheellistä lopettamispäätöstään. Täytynee etsiä yleareenasta kyseinen ajankohtaisen kakkosen lähetys.

    Äänestä

  • Mistä näitä ihme jokapaikan vastarannankiiskejä sikiää?
    Onko se nk. kemijärventauti?

    Äänestä

Oi että te jaksatte jauhaa sellusta...:(

Äänestä
  • Näissä keskusteluissa kerrotaan aihe. Jos ei kiinnosta, mene muualle!

    Äänestä

  • TonttuTörppö kirjoitti:

    Näissä keskusteluissa kerrotaan aihe. Jos ei kiinnosta, mene muualle!

    ääliö (itä)..

    Äänestä

Mieluiten saasteetonta teollisuutta lisää kemijärvelle. Pudasta, raikasta vettä kemijärveen, jotta lohikin taas täällä eläisi. Matkailukin näin elpyisi. Ei sellun savua ja paskaa. Käykää kemissä havainnoimassa. Sinne siis puunpärtö keitettäväksi.

Äänestä
  • Matkailu Kempassa ei voi elpyä koska sitä ei ole koskaan ollutkaan. Kempassa ei ole mitään sellaista erikoisuutta mitä turisti tulisi katsomaan. Matkailuvouhotuksen voisi kyllä lopettaa kokonaan. Siitä ei elinkeinoksi Kempassa ole.

    Sellunkeitto on nykyisin varsin ekologista teollisuutta. Uusille tehtaille myönnettävät ympäristöluvat ovat niin tiukkoja ettei edes herkkähipiäisen hienostonaisen nenä nyrpisti.
    Puu on uusiutuva luonnonvara jota kannattaa käyttää.

    Äänestä

Niin kauan kuin selluyrittäjä piileilee muita kuin pikkupoliitikoita on kemijärven maa,ilma ja vesi yhä puhdistumassa entisen selllun jäljiltä.

Äänestä
  • Kloorivaunu osoittaa tietämättömyytensä nykyisistä päästönormeista. Kemijärven veden laatu oli hyvä ennen sellutehdasta, sellutehtaan aikana ja sellutehtaan jälkeen. Niin se on myös uuden sellutehtaan käynnistyttyä.
    Se on toki selvää että kaikki toiminta tuottaa omat päästönsä, niitä ja niiden vaikutuksia täytyy arvioida järkevästi. Nykyiset, uudet tehtaat joutuvat sopeutumaan niin tiukkaan päästölupaan että laitteet rakennetaan varman päälle.

    Jos kloorivaunun ajatuksenjuoksusta seurailee pitemmälle, pitäisi varmaan maatalous lopettaa kokonaan, sillä sieltä tulee vesistöön suurin rehevöittää ravinnekuormitus eikä yksittäisiä maatiloja valvota lainkaan kyseisessä mielessä.

    Äkkiä vaan päätöksiä kehiin ja uutta ympäristöystävällistä tehdasta rakentamaan!

    Äänestä

Juuri päästönormit onkin merkittävin tekijä siihen, että tuotantoa suunnitellaan ihan oikeasti. Kemiin. Kemijoen virtaama ei riitä varsinkaan talvikuukausina. Vrt . Äänekosken uuden tehtaan kuormat. Kuka sellaista, vaikkakin piempänä, tänne haluaa?? No onneksi laki takaa kemijärven puhtauden tulevaisuudessa.

Äänestä

Kemiin ei suunnitella mitään. Kemijärvelle on suunnitteilla uusi ympäristöystävällinen sellutehdas.
Äänekosken hanketta en paremmin tunne, mutta muistaakseni siellä nykyisen sellutehtaan tuotanto on 500 000 tonnia vuodessa ja rakenteilla olevan tehtaan tuotanto tulee olemaan 1 300 000 tonnia vuodessa. Ympäristöluvan mukaiset lupaehdot ovat osittain samat kuin vanhan tehtaan ja osittain ne kiristyvät.

Tuotantomäärä siis liki kolminkertaistuu ja päästöt pysyvät samoina tai pienenevät. Tekniikka on kehittynyt todella paljon. Näin meilläkin täällä Kempassa käy. Saamme uuden, 400 000 tonnia sellua vuodessa tuottavan vähäpäästöisen tehtaan. Tehdas tuo vaurautta ja hyvinvointia kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Tämä on tärkeä hanke ainakin meille työikäisille Kemijärviläisille jotka haluamme saada kohtuullisen toimeentulon. Me haluamme hyödyntää Kemijärven puhtaita vesiä ja raikasta luontoa harrastustemme metsästyksen ja kalastuksen parissa.
Tämän mahdollisuuden saamme jos Tehdashanke toteutuu!

Äänestä

Tehtaan kannattavuutta epäillään kaikkein eniten ääneen. Samoin kuvitellun tuotantomäärän tarjoamia päästöjä tähän matalaan järveen näillä virtaamilla. Huono yhtälö. Kyllä jokainen sen käsittää. Jopa ne olemattomansellun äänettömät yhtiömiehet kaikessa hiljaisuudessa.

Äänestä
  • Tässä hankkeessa on sellun lisäksi paljon muita innovaatioita. Jo pelkästään sellu tuottaa nykyhinnoilla ja valuuttakursseilla huikeita summia. Kuluva vuosi on ollut erittäin hyvä sellutehtaille eikä lähiaikoina ole muutosta näkyvissä.
    Kemijoen virtaama riittää mainiosti tämänkokoisen tehtaan tarpeisiin niin raakaveden oton kuin poistovesienkin suhteen. Ja loppupeleissähän siihen ottaa kantaa ympäristöviranomaiset kun käsittelevät YVAa ja myöntävät ympäristöluvan. Kaikkihan sen tietää!
    Jokainen järkevästi ajatteleva ihminen ymmärtää että Suomen nykytilanteessa on tehtävä kaikki voitava uusien työpaikkojen luomiseksi. Tälläistä tilaisuutta ei ole varaa jättää käyttämättä.

    Äänestä

Hanke on erittäin järkevä ja tehtaasta tulee hyvin tuottava. Nyt puulle ei ole kysyntää. Metsänomistajat joutuvat myymään puunsa pilkkahintaan. Aiemmin oli puupula, mutta nyt on sellukapasiteettia lopetettu niin paljon että puuta jää hakkaamatta vuosittain suuria määriä.

Kyllä se olisi kaikkien etu jos tehdas saataisiin paikkakunnalle.

Äänestä
  • Kuka on se sijoittaja joka laittaa 800 M€ likoon ? Se ratkaisee koko homman. vaarana on myös se että jos toimija ei ole joku näistä suurista sellufirmoista niin pienempi yrittäjä "syödään pois" ...?

    Äänestä

  • pioselluhuutelija on kuulemma ensitöikseen ostanut hirveän määrän pio-osakkeita, liekö hän se suursijoittaja?

    Äänestä

En usko että sijoittaja olisi jokin suomalaisista sellufirmoista. Ei heillä ole mitään syytä toimia piilossa. Kyllä kyseessä on kilpailija joka haluaa varmistella hankkeen kannattavuuden laajasti ja tulee esiin vasta kun investointipäätös on varma.

Äänestä
  • Totta!
    Aina tuollasissa jutuissa on ja täytyy olla kilpailijoita.
    Ja voittaja on aina se jolla on rahaa, ja tekee paremman tarjouksen..

    Nämä kilpailijat on vaan pysyneet kaikessa hiljaisuudessa vielä, ja sitten alkavat tuleen julkisuuteen, kun se kilpailu alakaa oikeasti..
    Että on niitä papereita pistetty eri kilpailuvirastoille jo hakuun kaikessa hiljaisuudessa.

    Että ei tuo noin vaan mene:
    Että pistetäämpä Kemppaan biotehas pystyyn... :D
    Siinä joutuu myös Kempan hallituksen jäsenet, ja kaupungin johtaja lujille, jos aikovat oikeasti saaha se tehas Kemijärvelle..

    Että mitenkähän kaupunginhallituksen jäsenet selviytyy? :D
    Kun näyttää olevan niin kokematonta porukkaa palleilla istumassa...

    Äänestä

Muistuttaa kovin taka-aikojen farkkutehdasta, jonka piti tulla kannattavana investointina Kemijärvelle työllistämään ja korvaamaan menetetyt Torstain vaaatetusalan työpaikat. Sekin taisi olla sellainen yhden miehen pöpipopulistinen kotia veto, jolla kunnallista vaalikarjaa hamutaan.

Äänestä
  • Kenen vaalikarjaa Työ ja elinkeinoministeriö sekä Aalto-yliopisto ja Suomen metsäkeskus ajaa?

    Äänestä

  • Niin ja Salcompin tehas!
    Joka muutamassa vuojessa ajettiin Brasiliaan Kemijärveltä.
    Oli komea tehas, ja uudet konelinjat tehtaalla!
    Kun kerran kävin sielä vierailulla vuonna 97.
    Sen jälkeen sitä alettiin ajamaanki sinne E-Amerikkaan.

    Äänestä

  • Tehtaan toiminta tulee perustumaan paikallisiin luonnonvaroihin ja resursseihin: puu, työvoima, logistiikka. Ainoa vastaan paneva voima voisi olla paikallinen idiotismi, osta hyvänä esimerkkinä on "massaliike". Toivottavasti se on haudattu.

    Äänestä

  • Saihan se aikaaan Sellun räjäyttämisen maan tasalle..kun jakoi kaiken mielikuvituksellisimmankin ilkeyden Storaa kohtaan.. vastaan hankasi ja jarrutti...se Massaliike.

    Äänestä

  • piovoimaaa kirjoitti:

    Tehtaan toiminta tulee perustumaan paikallisiin luonnonvaroihin ja resursseihin: puu, työvoima, logistiikka. Ainoa vastaan paneva voima voisi olla paikallinen idiotismi, osta hyvänä esimerkkinä on "massaliike". Toivottavasti se on haudattu.

    Taitaa olla ymmärryksessä vikaa....Massaliikkeen ansiota on Keitele-groupin tulo Sutki Arktosin tilalle!
    Kannattavan Storan sellutehtaan särkemisen estäminen oli vähällä onnistua, nyt joudutaan tekemään uusi tehdas hölmöläisten särkemän tilalle! Massaliike on siinäkin hankkeessa vahvasti mukana.

    Äänestä

  • Massaliike ei todellakaan ansaitse kunniaa Keiteleen tulosta. Kylläkin se pani kaikin voimin kapuloita Arktosin rattaisiin ja lopputulos nähtiin. Ei toki tainnut olla oikea firma sekään.
    Stora Enso särki omia tehtaitaan halunsa mukaan ja osakekurssin nousu on osoittanut päätökset oikeiksi; turhaan täällä vähä-älyiset älämöi.
    Uusi biotuotetehdas on uusi juttu, siitä tulee tosi.

    Äänestä

  • Paljonko Arktos poltti verorahoja ja avustuksia juppiveneisiin, moottorikelkkoihin, ulkomaanmatkoihin, veroparatiiseihin, ym.?
    Rikostutkimuksestakaan ei kuulu enään mitään?
    Taitaa sylttytehtaan jäljet johtaa liian tärkeisiin henkilöihin joten vähin äänin pitkittämällä haudataan unohduksiin.

    Äänestä

  • älämöläi kirjoitti:

    Massaliike ei todellakaan ansaitse kunniaa Keiteleen tulosta. Kylläkin se pani kaikin voimin kapuloita Arktosin rattaisiin ja lopputulos nähtiin. Ei toki tainnut olla oikea firma sekään.
    Stora Enso särki omia tehtaitaan halunsa mukaan ja osakekurssin nousu on osoittanut päätökset oikeiksi; turhaan täällä vähä-älyiset älämöi.
    Uusi biotuotetehdas on uusi juttu, siitä tulee tosi.

    Massaliikkeen alunperin teettämät laskelmat ovat olleet pohjana näille uusille hankkeille, (täytyy muistaa että liikkeeseen kuuluu professoreita ja tutkijoita usealta eri alalta) joten kyllä vahva panos liikkeeltä on mukana. Joka muuta väittää, ei tunne koko asiaa.

    Äänestä

Mihinkä te kaikki ootte hukannut luovuuden, mielikuvituskin piilossa, (vai sellu'a näkyvissä) talvi yllättää, ja väkikato...

Äänestä
  • Luovuus on tallella. Sellu on vain ainoa toivo saada Kemppa nousuun. Kaupunkiin on saatava ostovoimaa jotta se lähtee elpymään. Matkailu ja luontokeskus jossain Suomulla ovat tyhjänpäiväisiä puuhasteluja eivätkä ne elätä ketään.
    Matkailu on nähty. Ainoa matkailu mitä täällä on kun entiset Kemppalaiset käy täällä jollain festareille. Siinä on Kempan matkailu ja siihen se jää!

    Keiteleen saha-ja palkkitehdas on jo oikeansuuntainen teollisuuslaitos. Työntekijän kannalta katsottuna siinä on kuitenkin se huono puoli että palkka jää varsin vaatimattomaksi ei riittävää ostovoiman lisäystä näin synny.

    Mutta tuleva sellutehdas antaa sellaisen ruiskeen, että elpyminen alkaa. Se tapahtuu monin eri tavoin. Kauppa elpyy lisääntyvän kysynnän myötä. Kysyntä luo lisää kaupanalan töitä. Kun paikkakunnalle muuttaa uusia asukkaita alkaa rakentaminen elpyä ja taas työ lisääntyy. Toki itse laitoksen rakentaminen tuo huikean määrän työtä paikkakunnalle.
    Työtä syntyy paljon puun korjuu ja kuljetuspuolelle. Ketju on todella pitkä.

    Kaikkien kynnellekykenevien on nyt kannettava kortensa kekoon jotta saisimme tämän toimeentulon- ja hyvinvoinnin lähteen paikkakunnalle.

    Äänestä

  • KelluaSemppaan kirjoitti:

    Luovuus on tallella. Sellu on vain ainoa toivo saada Kemppa nousuun. Kaupunkiin on saatava ostovoimaa jotta se lähtee elpymään. Matkailu ja luontokeskus jossain Suomulla ovat tyhjänpäiväisiä puuhasteluja eivätkä ne elätä ketään.
    Matkailu on nähty. Ainoa matkailu mitä täällä on kun entiset Kemppalaiset käy täällä jollain festareille. Siinä on Kempan matkailu ja siihen se jää!

    Keiteleen saha-ja palkkitehdas on jo oikeansuuntainen teollisuuslaitos. Työntekijän kannalta katsottuna siinä on kuitenkin se huono puoli että palkka jää varsin vaatimattomaksi ei riittävää ostovoiman lisäystä näin synny.

    Mutta tuleva sellutehdas antaa sellaisen ruiskeen, että elpyminen alkaa. Se tapahtuu monin eri tavoin. Kauppa elpyy lisääntyvän kysynnän myötä. Kysyntä luo lisää kaupanalan töitä. Kun paikkakunnalle muuttaa uusia asukkaita alkaa rakentaminen elpyä ja taas työ lisääntyy. Toki itse laitoksen rakentaminen tuo huikean määrän työtä paikkakunnalle.
    Työtä syntyy paljon puun korjuu ja kuljetuspuolelle. Ketju on todella pitkä.

    Kaikkien kynnellekykenevien on nyt kannettava kortensa kekoon jotta saisimme tämän toimeentulon- ja hyvinvoinnin lähteen paikkakunnalle.

    Oi että on taas viisasta puhetta, kun pitää erikseen mainita matkailu ja SUOMU?? Ettei vaan olekin kysymys siitä, että ei p..le tänne haluta muita ihmisiä meidän sellu-imagoa pilaamaan?? Kuka sitä enää tänne edes kaipaa, ei muut kuin te tyhjänpäiväiset 'mitään muuta tekemistä ole'-tyypit. Koettakaa jo olla ihmisiksi ja olla niinkuin kuuluu; kaikille tilaa, ja jos matkailu on valtti, se oin valtti, sille ette voi mitään.
    Jos pelkäätte matkailua ja SUOMUN nousua, se pelkohan teille näyttää todelliset kasvonsa.

    Äänestä

  • KelluaSemppaan kirjoitti:

    Luovuus on tallella. Sellu on vain ainoa toivo saada Kemppa nousuun. Kaupunkiin on saatava ostovoimaa jotta se lähtee elpymään. Matkailu ja luontokeskus jossain Suomulla ovat tyhjänpäiväisiä puuhasteluja eivätkä ne elätä ketään.
    Matkailu on nähty. Ainoa matkailu mitä täällä on kun entiset Kemppalaiset käy täällä jollain festareille. Siinä on Kempan matkailu ja siihen se jää!

    Keiteleen saha-ja palkkitehdas on jo oikeansuuntainen teollisuuslaitos. Työntekijän kannalta katsottuna siinä on kuitenkin se huono puoli että palkka jää varsin vaatimattomaksi ei riittävää ostovoiman lisäystä näin synny.

    Mutta tuleva sellutehdas antaa sellaisen ruiskeen, että elpyminen alkaa. Se tapahtuu monin eri tavoin. Kauppa elpyy lisääntyvän kysynnän myötä. Kysyntä luo lisää kaupanalan töitä. Kun paikkakunnalle muuttaa uusia asukkaita alkaa rakentaminen elpyä ja taas työ lisääntyy. Toki itse laitoksen rakentaminen tuo huikean määrän työtä paikkakunnalle.
    Työtä syntyy paljon puun korjuu ja kuljetuspuolelle. Ketju on todella pitkä.

    Kaikkien kynnellekykenevien on nyt kannettava kortensa kekoon jotta saisimme tämän toimeentulon- ja hyvinvoinnin lähteen paikkakunnalle.

    Entäs jos palkat samaa tasoa kuin mainitsemallasi Keiteleellä ?

    Äänestä

Työpaikkojen suhteen näin ajatellaan joka paikkakunalla ja melkeinpä joka talossa YMPÄRI SYOMEN. Mutta juuri tämän vuoksi pitää olla realisti ja käsittä se kuinka pienet mahdollisuudet KEMIJÄRVELLÄ ASIASSA ON.

Äänekoski, Kuopio, jossa jo nimetty toimijakin, Iisalmi, Suomussalmi, Kajaani. JA!!!Storan tehtaat, Oulussa ja Kemissä. On siellä Kemissä toinenkin toimija. Ja onpa näillä muutamalla tehdas jo valmiina, mihin intgreoida, KUTEN;;;;;Äänekoskikin esimerkkinä. Onhan Kakkois-Suomessa jo toimivakin. Ja sitten Kemijärvellekin haluttaisiin, vaikka entinen tehdas on raunioina ja uusi pitäs saada!!! Päätteleppä sitten tästä Koillis-kairan mahdollisuudet kisassa.

Massamiehet ilmoittivat aikoinaan edellisen tehtaan pakkolunastusasetelman ja aikoivat sitten vuokrata tehtaan toiminnan uudelle toimijalle, jonka nimeä ei haluttu julkaista. v. (2008). Eikä sitä koskaan julkaistu. Ettei tulos olisi TAAS aivan sama???

Äänestä
  • Nyt tilanne on aivan toinen. 2008 oli kysymys puupulasta. Venäjä nosti puutullejaan ja silloinen markkinatilanne oli paljon nykyistä kehnompi.

    2008 ja 2009 suljettiin useampikin sellutehdas. Tämä pienensi puuntarvetta ja hakkuuylijäämää jäi vuosi vuodelta enemmän. Puuta siis on joten tehdas vaan pystyyn.

    Kemin Veitsiluodon tehdas alkaa olla tiensä päässä. Sellutehdas on vanha, vuonna 1976 käynnistynyt. Paperin teko ei enää kannata joten kovastikin epäilyttää Kemin integraation kohtalo. Ouluun voisi niinkin SE investoida koska siellä on kilpailukykyiset huippunopean paperikoneet.

    Äänestä

  • Lunastus olisi ollut hieno asia! Vähillä muutoksilla olisi saatu moderni biolaitos, kemijärven kattilat olivat jo valmiina pitkäkuituiselle sellulle.
    harmi ettei toteutunut, nyt pitää kaikki alkaa alusta.

    Äänestä

Juuri paperikoneet vapauttavatkin tilan ja kapsiteetin biotuotteille kemissä ja oulussa. Sellun jatkumo paperkoeilta biolle. Näin juuri.

Äänestä
  • Ei se niin mene jos tiedät tehtaitten toiminnasta yleensä mitään. Biotehtaan sydän on sellutehdas jonka ympärille biotuotteitten valmistus rakentuu.

    Ei niin, että vanhat tuottamattomat paperikoneet puretaan ympäriltä pois ja tilalle rakennetaan biotuotteita valmistavia osastoja ja tehtaan sydän, sellutehdas jätetään ennalleen. Periaatteessa näin ei voi edes ympäristömielessä menetellä koska näissä investoinneissa on aina huomioitava ympäristön kannalta paras tekniikka. Muuten luvitus ei onnistu.

    Äänestä

Ootattako Kemijärvellä uutta tehdasta suu ammollaan ? Entäs jos ei tuu ? Paneeko kaupunginne kaikki kehittämispanoksensa vain tähän yhteen juttuun ?

Äänestä
  • Onneksi vaan täällä s-palstalla muutamat selljua kehittävät, ei ole aiheeksi yleisesti.
    Laittakaapa etelän ihmiset kommentteja esim.Koti-Lappiin, tai tänne.
    Toivotte varmaan paljon muuta kuin että olisi sellua?

    Äänestä

Kemiläiset pitävät jo varmana tehtaan sijoittamisesta satamakaupunkiin. Toki niinkin voi olla kulkeehan puu liukkaasti sähköistettyä rataa kohti Kemiä. Sähköinen rataverkko on Kemiin kattava Länsirajalta Kainuusta myös Kostamuksesta, jossa puu on halpaa ja sitä on riittävästi. Toivotaan kuitenkin tehdasta tänne vaikkakin se olisi pieni ihme.

Äänestä
  • Kun puu jalostetaan selluksi tai jopa lopputuotteksi niin sen rahtaaminen junilla Kemijärveltä on järkevämpää kun raakapuun rahtaaminen Kemiin. Puun rahtaamisessa näet kuljetetaan paljon vettä. Mikä on kosteus% ? Myös parkit ja muu sivuaines jää pois kuljeuksista.Toisekseen Kemijärvi on ihanteellinen keskipaikka sopivan puuvarannon keskellä. Joten tehdas Kemijärvelle.

    Äänestä

  • töihinkohta kirjoitti:

    Kun puu jalostetaan selluksi tai jopa lopputuotteksi niin sen rahtaaminen junilla Kemijärveltä on järkevämpää kun raakapuun rahtaaminen Kemiin. Puun rahtaamisessa näet kuljetetaan paljon vettä. Mikä on kosteus% ? Myös parkit ja muu sivuaines jää pois kuljeuksista.Toisekseen Kemijärvi on ihanteellinen keskipaikka sopivan puuvarannon keskellä. Joten tehdas Kemijärvelle.

    Juuri näin ja sillä sipuli. Ei kun tehdas tänne ja sillä siisti.

    Äänestä

  • ÄkkiätehasTänne kirjoitti:

    Juuri näin ja sillä sipuli. Ei kun tehdas tänne ja sillä siisti.

    Tehdas tulee.
    Tarvitsemme:
    1. Rahoituksen (hoidossa parhaillaan)
    2. Kaavoituksen (on)
    3. YVA (on)
    4. Ympäristölupa (on)
    5. Tontit/kiinteistöomistus (on)

    Kuka voisi estää tehtaan tulemuksen siis? Työpaikkoja on ehkä tuhat ja lisää tulee (kerrannaisvaikutukset, synergia). Miksi tätä kukaan vastustaisi? Tehtaan tulemisen varmistamiseksi nyt pitää vain antaa kunnallisvaaleissa ääni oikealla tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tehdas tulee.
    Tarvitsemme:
    1. Rahoituksen (hoidossa parhaillaan)
    2. Kaavoituksen (on)
    3. YVA (on)
    4. Ympäristölupa (on)
    5. Tontit/kiinteistöomistus (on)

    Kuka voisi estää tehtaan tulemuksen siis? Työpaikkoja on ehkä tuhat ja lisää tulee (kerrannaisvaikutukset, synergia). Miksi tätä kukaan vastustaisi? Tehtaan tulemisen varmistamiseksi nyt pitää vain antaa kunnallisvaaleissa ääni oikealla tavalla.

    Saattohoitoa tämä on. Homma lopahtaa täysin syksyyn mennessä ja bisnesmiehet häipyvät vähin äänin, mutta lompsa täynnä Kemijärven kaupungin rahoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saattohoitoa tämä on. Homma lopahtaa täysin syksyyn mennessä ja bisnesmiehet häipyvät vähin äänin, mutta lompsa täynnä Kemijärven kaupungin rahoja.

    Siellä Simon ydinvoimalan vieressä olisi tilaa Kemijärven sellutehtaallekin. Jemmatkaa se tehdas sinne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saattohoitoa tämä on. Homma lopahtaa täysin syksyyn mennessä ja bisnesmiehet häipyvät vähin äänin, mutta lompsa täynnä Kemijärven kaupungin rahoja.

    pakkohoidon tarpeessa.......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tehdas tulee.
    Tarvitsemme:
    1. Rahoituksen (hoidossa parhaillaan)
    2. Kaavoituksen (on)
    3. YVA (on)
    4. Ympäristölupa (on)
    5. Tontit/kiinteistöomistus (on)

    Kuka voisi estää tehtaan tulemuksen siis? Työpaikkoja on ehkä tuhat ja lisää tulee (kerrannaisvaikutukset, synergia). Miksi tätä kukaan vastustaisi? Tehtaan tulemisen varmistamiseksi nyt pitää vain antaa kunnallisvaaleissa ääni oikealla tavalla.

    Taolukon kohta 1. hoidossako ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TöihinTehtaalle2019 kirjoitti:

Kyllä Sipilän ja Stubin politiikka on oikeansuuntaisia. Sen todistaa juurikin nyt vihreän valon näyttäminen uudelle tehtaalle.

Tehdashankke on todettu kannattavaksi ja seuraavaksi alkaa ympäristövaikutustenarviointi. Sen jälkeen haetaan ympäristölupa.
Rakentaminen on tarkoitus suorittaa yhtäjaksoisesti. Tämä mahdollistaa tehtaan käynnistymisen vuonna 2019.

Uskon, että ilman nykyhallituksessa vahvaa kilpailukyvyn palauttavaa politiikkaa tämäkin hanke olisi jäänyt haaveeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu