Aukottomat todisteet / Onesimpleprinciple jyrää!!!

Ei ole mitään näyttöä siitä että avaruus itse laajenisi!

On paljon näyttöä siitä että se liike / energia josta näkyvä maailmankaikkeus koostuu, oli aikoinaan äärimmäisen paljon tiheämmin!

Jos ja kun atomien ytimet kierrättävät tätä liikettä / energiaa jonka tiedämme aikoinaan olleen äärimmäisen paljon tiheämpää, tiedämme että ne ovat kierrättäneet liikettä / energiaa joka on nykyisin äärimmäisen paljon vähemmän tiheää!

Joten mikä tässä edes on epäselvää?

Aukottomat todisteet todistavat että se liike / energia josta aine koostuu on nykyisin äärimmäisen paljon vähemmän tiheämmin kuin monta aikaa sitten!

Ja edelleen, itse avaruudesta ei ole mitään havaintoja!

On vain havaintoja kaukaisista kohteista siten että niistä on työntynyt meitä kohti liikettä / energiaa joka on matkansa aikana muuttunut vähemmän tiheäksi liikkeeksi / energiaksi!

Siis meillä on jo tieteelliset todisteet sille että se energia josta aine koostuu on muuttunut aikojen saatossa äärimmäisen paljon vähemmän tiheäksi!

Tiedämme myös sen miten liike / energia laajenee eli hajaantuu isommalle ja isommalle alueelle jo olemassa olevaan avaruuteen!

Systeemin sisäinen liike / paine saa siinä olevan liikkeen / energian hajaantumaan isommalle ja isommalle alueelle avaruuteen jonka itsensä ei tarvitse muuttua millään tavalla!

Ei ole mitään käsitystä siitä mitä laajenevalle avaruudelle tapahtuu kun se laajenee, saatikka että kukaan osaisi kertoa mihin sen laajenevan avaruuden laajeneminen perustuisi!

http://www.onesimpleprinciple.com/

33
rakkautta
:)
4146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On vain havaintoja kaukaisista kohteista siten että niistä on työntynyt meitä kohti liikettä / energiaa joka on matkansa aikana muuttunut vähemmän tiheäksi liikkeeksi / energiaksi!

Toki tuo vähemmän tiheäksi liikkeeksi / energiaksi muuttunut informaatio on liikkunut avaruudessa, mutta se ei ole havainto itse avaruudesta!

Avaruutta kun ei voi havaita!

Sehän ei itse säteile informaatiota!

Eikä sitä itseään voi edes tutkia tieteellisesti!

Siksi sille onkin niin helppo tampoa hatusta erilaisia ominaisuuksia!

Ei tarvitse edes yrittää selittää mihin nämä tämän maagisen avaruuden ominaisuudet perustuisivat!

Siksi sitä voidaan verrata jumaliin!

Laajeneva avaruus on keisari alasti ja te olette ihmisiä jotka uskovat että alastomalla keisarilla on vaatteet, vaikka ette edes voi nähdä niitä tai tutkia millään tavalla tieteellisesti!

33
rakkautta
:)

Äänestä
  • Voitte minun puolestani omia tämän keskustelupalstan!

    Nostelen täällä muutamia aiheitani eli pidän ne esillä ja niissä linkki tänne!

    http://onesimpleprinciple.com/forum/viewforum.php?f=3

    jossa jatkan tiedeuutisten esille tuomista!

    kiitos ja näkemisiin seuraavaan kertaan!

    33
    rakkautta
    :)

    Äänestä

  • Toivottavasti lupaus pitää. Jukalla on paha pakkomielle ja OSP taitaa olla hänelle ainoa sisältö elämässä. Hän ilmeisesti itse kuvittelee olevansa kaikkien aikojen suurin fyysikko.

    Äänestä

Hyvästi mieluummin. Olet tiedepalstojen syöpäkasvain, joka tuhoaa järkevän keskustelun mihin ikinä meneekin. Kaikki tässäkin ketjussa esittämäsi väitteet ovat valheita ja moneen kertaan valheiksi osoitettuja. Jälkeenjääneisyydessäsi et vain myönnä sitä, koska ihan omassa mielikuvitusmaailmassasi olet ylivoimainen fysiikkaa uudistava nero. Muiden mielestä olet käsityskyvyltäsi lapsen asteella oleva vajakki, josta on palstoilla vain ja ainoastaan haittaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


IkuistaRakkautta kirjoitti:

Ei ole mitään näyttöä siitä että avaruus itse laajenisi!

On paljon näyttöä siitä että se liike / energia josta näkyvä maailmankaikkeus koostuu, oli aikoinaan äärimmäisen paljon tiheämmin!

Jos ja kun atomien ytimet kierrättävät tätä liikettä / energiaa jonka tiedämme aikoinaan olleen äärimmäisen paljon tiheämpää, tiedämme että ne ovat kierrättäneet liikettä / energiaa joka on nykyisin äärimmäisen paljon vähemmän tiheää!

Joten mikä tässä edes on epäselvää?

Aukottomat todisteet todistavat että se liike / energia josta aine koostuu on nykyisin äärimmäisen paljon vähemmän tiheämmin kuin monta aikaa sitten!

Ja edelleen, itse avaruudesta ei ole mitään havaintoja!

On vain havaintoja kaukaisista kohteista siten että niistä on työntynyt meitä kohti liikettä / energiaa joka on matkansa aikana muuttunut vähemmän tiheäksi liikkeeksi / energiaksi!

Siis meillä on jo tieteelliset todisteet sille että se energia josta aine koostuu on muuttunut aikojen saatossa äärimmäisen paljon vähemmän tiheäksi!

Tiedämme myös sen miten liike / energia laajenee eli hajaantuu isommalle ja isommalle alueelle jo olemassa olevaan avaruuteen!

Systeemin sisäinen liike / paine saa siinä olevan liikkeen / energian hajaantumaan isommalle ja isommalle alueelle avaruuteen jonka itsensä ei tarvitse muuttua millään tavalla!

Ei ole mitään käsitystä siitä mitä laajenevalle avaruudelle tapahtuu kun se laajenee, saatikka että kukaan osaisi kertoa mihin sen laajenevan avaruuden laajeneminen perustuisi!

http://www.onesimpleprinciple.com/

33
rakkautta
:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu