miten valmistautua suhteen loppuun.

mitentämäloppuu

Olen oudossa suhteessa, ja pitkään odottanut olevan toisen puolelta loppumassa pian. Olen odottanut jo pitkään, että hän saisi asian vain sanottua, jostakin syystä ei saa. Liian paljon asioita kertoo siitä, että hänellä ei ole kiinnostusta eikä tunteita. Mitä tehdä? Kun en voi toisen puolesta sanoittaakaan asiaa, että joko olet eroamassa kun odottaa vain että hän saisi rohkeutta siihen? Itse en olisi, mutta kun tämä ei ole kaksipuoleista, niin ei varmasti jatku ja itseään vain satuttaa lopulta. Suoraan puhuminen ei onnistu, kääntää asian, pakenee tai välttelee. Miten saada toinen eroamaan, kun välit eivät toimi, itse ei halua erota, mutta toinenkaan ei sitä tee. Ja neuvoja siihen, miten sitten jälkeenpäin arjen saisi sujumaan, kun tietää jo etukäteen, että sattumaan tulee.

8

319

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trol

      En mä voinut jäädä tuossa tilanteessa odottamaan. En olisi halunnut itse erota, mutta oli pakko sitä ehdottaa miehelle kun tilanne oli ihan kauhea. Mies "suostui" eroon.

    • EllaPella

      Häh. En ymmärtänyt. Siis sinä ajattelet, että toinen haluaa erota, kun hän pohtii ääneen tunteitaan? Ja sinä odotat, että hän sanoo ääneen haluavansa erota, vaikka sun mielestä teidän ei pitäis erota? Niinkö? Ja ei siis ole varmaa, että hän haluaa erota, sinä olet vaan itse tulkinnut niin?

      Jos toinen osapuoli pohtii parisuhteessa ääneen tunteitaan, ja teidän suhdetta, ja sulle tulee tunne, että hän varmaan haluaa erota, eikö sun tehtävä ole kysyä siitä suoraan? Jos toinen ei vastaa siihen tai vetäytyy, niin eihän hän sitten ole ajatellut haluavansa erota. Ei se automaattisesti tarkoita eroamishaluja, jos pohtii tuollaisia asioita. Sitä vaan haluaa nostaa esiin keskustelua, mikä on turhaa, jos sinä et reagoi mitenkään, vaan passiivisena odotat pahinta tapahtuvaksi.

      Jos sinä taas haluat erota ja mielestänne juttu ei toimi, syystä tai toisesta, on sun tehtävä sanoa se ääneen eikä etsiä toisen puheista muka viitteitä siitä, että hänen mielestään suhteenne ei toimi.

      Jos suhde ei toimi, ero on aina lopulta helpotus. Henksisesti se on ihan iisiä, ellei parisuhteen osapuolet ole sitoneet epäterveesti itseään ja identiteettiään liikaa suhteeseen.... käytännön asiat on oikeastaan raskaampia erossa, mutta koska ne on käytännön asioita, ne on selkeä hoitaa.

      • passive

        Passiivisuus on ongelma. Ei pohdi ääneen suhteen tunteita, ei myönteisiä eikä kielteisiä. Muita asioita kyllä puhuu. Tekojen perusteella ei odota suhteelta varmaan mitään, ja odottaa aika passiivisesti yksipuolista välien huoltamista.

        Teot tai pikemminkin kaiken tekemättä ja puhumatta jättäminen ei lupaa hyvää. Siksi pitäisi erota, mutta sitä ei tee tai halua. Ei millään syyllä ainakaan näytä tai ilmaise, että suhde olisi säilyttämisen arvoinen ja se tuntuu pahalta. Ja väärin on itseä kohtaan odottaa turhaan toiselta enemmän vastavuoroisuutta ja välittämistä. Suoraan puhuminen ei onnistu, kokeiltu on. Passiivisuuskin on valinta. Jatkossa vaihtoehdot on, että jotakin pitää muuttua tai sitten erota. Se ongelma on, että hänellä ilmeisesti ei ole ongelmaa jota edes huomaisi.


    • Älähuijjaaitseäsi

      Rohkaistu sanomaan ääneen se, mikä tulee vääjäämättömästi tapahtumaan joskus ja päästä itsesi löysästä hirrestä. Selvästikin olet myös tyytymätön suhteeseesi, joten tee asialle jotain äläkä tuhlaa elämääsi suhteeseen, joka ei ole sen arvoinen. Tulee mieleeni myös sellainen vaihtoehto, että projisoitko nyt tässä omia tunteitasi toiseen? Tai Onko niin, että koet olevasi se paha osapuoli muiden silmissä, jos katkaiset suhteen? Ulkopuolisia syylliset harvemmin kiinnostaa. Pelkästään perinteiset kovat syyt eroamiselle (päihteet ja väkuvalta), ei niitä tarvita jotta olisi "syytön" eron alulle panija. Eron syynä voi olla se, että suhde ei vaan ole sitä mitä toinen osapuoli haluaa ja siinä on riittävä syy eroon. Jos suhteesi on huono, eroa ja lopeta kitinä ettet haluaisi erota, koska ethän halua nykyisen suhteen kuitenkaan jatkuvan. Rakenna oma elämäsi ja toimi vastuullisesti äläkä jumiudu uhrin asemaan. Valinta on sinun.

      • yksineivoihaluta

        haluan, mutta se ei onnistu yksin. Mitä tarkoittaa projisoitko? Helppo on luulla ja olettaa ja varmaan väärin, kun ei tiedä mitä tapahtuu.


      • Älähuijjaaitseäsi

        En tiedä mitä suhteessasi tapahtuu, mutta koko kirjoituksesi huokuu toivetta siitä, että toisella osapuolelta löytyisi kanttia lopettaa se, mitä mitä itse et uskalla. Ymmärrän hyvin tämänkin. Projisoinnilla tarkoitan sitä, että olisiko mahdollista, että koska toivot itse eroa selvästikin paljon kirjoituksesi mukaan (se tulee läpi kirjoituksestasi vaikka sen kiellätkin) ja olet tyytymätön suhteeseesi, niin se asia on kääntynytkin niin päin, että mielessäsi toinen osapuoli sitä eroa pohtii, kun itse et uskalla omaa toivettasi realisoida? Ihmismieli on välillä metka.....en arvostele, mutta jos suhde on ahdistava ja se on jumissa, kannattaa toimia ja sen jälkeen helpottaa. Tsemppiä ja rohkeutta Sinulle!


    • nuuttinen

      Nimim älähuijaaitseäsi puhuu viisaasti asiaa.
      Näyttäisi siltä että koska hän on passiivinen, sinä olet kuulolla, pohdit mitä mieltä hän mahtaa olla, odotat häneltä edes jonkinlaista reagointia..... Kyllä sinä yrität sanoittaa hänen sanomatta jättämisiä!
      Mikä sinut on saanut päättelemään että hän haluaa erota? Hän ei tunnut välittävän, onko hän passiivisuudessaan kylmän tuntuinen?
      Monet miehet kyllä ovat juuri tuollaisia että ovat ''tyytyväisiä'' toimimattomaan liittoon. Syy on joko luonteenpiirteissä tai siinä, että aktiviteettia on liiton ulkopuolella eikä toimimaton liitto siksi suuremmasti harmita.
      Miten saada toinen eroamaan kun välit ei toimi, kysyt. Kukas nyt on passiivinen?Näyttäisi siltä että sinä nöyränä odottelet vieressä että hän toimii. Ja hän varmasti aistii sinun odotuksesi ja sen että sinä odotat hänen tekevän päätöksen. Mutta hän on jostain syystä jumiutunut poteroonsa. Sinä istut hänen poteronsa vierellä ja odotat että hän liikahtaa.
      Sinun sijassasi en enää odottelisi. Ottaisin eron puheeksi, ja katsoisin tuleeko poteroon yhtään eloa. Myös yrittäisin ottaa selville onko kyseessä toinen nainen koska mies on elämäänsä niin tyytyväinen vaikka vaimo ei ole. Myös ennenkaikkea ottaisin vähän etäisyyttä ja hankkisin itselleni oman elämän.

    • tiutau1

      Minkä ikäinen pari olette, eikö olisi helpotus tehdä itse päätös, sillä joka tekee päätöksen on aina helpompaa, eikä ole helppo olla säälittävässä suhteessa, jossa ollaan kun ei raaski jättää toista, ei ole uskallusta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1348
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      94
      457
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe