Kun katselemme kuvaa, jossa merestä nousee jumalallisen kaunis Aphrodite, koemme taidenautinnon, jota ei lainkaan häiritse se, että häntä ei todellisuudessa ollut olemassakaan. Antiikin ihmiset vain pitivät häntä oikeana jumalattarena.
Hän edustaa meille kaikkea kaunista, pyhää ja puhdasta, kaikkien naisten kauneuden tiivistymää. Netti on tulvillaan hänen patsaitansa. Ne tuovat esiin kauneutta tavalla, johon itse emme pysty, mutta taiteilijat, jotka ovat pystyneet, ovat luoneet ne meidän nautittaviksemme.
Katsellessamme upeita kirkkoja tunnemme taidenautintoa aivan siitä huolimatta, uskommeko Jumalaan vai emme. Hyvin suuri osa menneen ajan taiteesta on uskonnollisesti motivoitunutta. Salvador Dalí maalasi avatusta neliulotteisesta kuutiosta muodostetulla ristillä rippuvan Kristuksen, vaikkei hän ollenkaan uskonut Kristuksen jumalalliseen alkuperään ja sovintotyöhön. Silti kuva on suorastaan tyrmistyttävän vaikuttava.
Kauneuden maailmassa ei ole kyse siitä, mikä on tosi ja mikä ei, vaan niistä vaikutuksista, joita se tuo meihin. Useat ihmiset pitävät kauniina kastetoimitusta, vaikkeivät usko sanaakaan sen merkityksestä. Kun ortodoksisissa häissä sulhanen ja morsian kruunataan perheen kuninkaaksi ja kuningattareksi, hääväki ajattelee, että onpa kaunista, vaikkei kysele, mitä sillä on totuuden kanssa tekemistä.
Taivaslaulut, varsinkin vanhat helluntailaiset tai kokeneiden luterilaisten laatimat, tuovat miellyttäviä elämyksiä, vaikka ne eivät ole totta. Niin myös monet virret. Hyvin harva enää edes kirkkoväestä uskoo kuolemanjälkeiseen elämään.
On olemassa tosikkoja, jotka haluaisivat heittää pois uskonnollisuuden jäänteet, taiteen ja kauneuden. Vaan ei se ole mahdollista. Meillä on oma historiamme. Koemme jopa eräät sanat miellyttäviä tunteita herättävinä, vaikka emme usko niihin totuusarvon mukaan.
Suuren ongelman tuo takertuminen vanhaan tai uuteenkin virheelliseen ajatteluun. Tällaisten oppien kannattajat vaativat, että meidän pitäisi ottaa todesta asiat, joilla on kyllä taiteellinen, muttei tiedollinen arvo. Ei se enää ole mahdollista. Tiedämme, että uskomukset ovat syntyneet asioiden puutteellisesta ymmärtämisestä.
Ei ole syytä heittää pois hyvää ja kaunista, pyhää ja puhdasta sen takia, että se ei ole "totta".
Hän edustaa meille kaikkea kaunista, pyhää ja puhdasta, kaikkien naisten kauneuden tiivistymää. Netti on tulvillaan hänen patsaitansa. Ne tuovat esiin kauneutta tavalla, johon itse emme pysty, mutta taiteilijat, jotka ovat pystyneet, ovat luoneet ne meidän nautittaviksemme.
Katsellessamme upeita kirkkoja tunnemme taidenautintoa aivan siitä huolimatta, uskommeko Jumalaan vai emme. Hyvin suuri osa menneen ajan taiteesta on uskonnollisesti motivoitunutta. Salvador Dalí maalasi avatusta neliulotteisesta kuutiosta muodostetulla ristillä rippuvan Kristuksen, vaikkei hän ollenkaan uskonut Kristuksen jumalalliseen alkuperään ja sovintotyöhön. Silti kuva on suorastaan tyrmistyttävän vaikuttava.
Kauneuden maailmassa ei ole kyse siitä, mikä on tosi ja mikä ei, vaan niistä vaikutuksista, joita se tuo meihin. Useat ihmiset pitävät kauniina kastetoimitusta, vaikkeivät usko sanaakaan sen merkityksestä. Kun ortodoksisissa häissä sulhanen ja morsian kruunataan perheen kuninkaaksi ja kuningattareksi, hääväki ajattelee, että onpa kaunista, vaikkei kysele, mitä sillä on totuuden kanssa tekemistä.
Taivaslaulut, varsinkin vanhat helluntailaiset tai kokeneiden luterilaisten laatimat, tuovat miellyttäviä elämyksiä, vaikka ne eivät ole totta. Niin myös monet virret. Hyvin harva enää edes kirkkoväestä uskoo kuolemanjälkeiseen elämään.
On olemassa tosikkoja, jotka haluaisivat heittää pois uskonnollisuuden jäänteet, taiteen ja kauneuden. Vaan ei se ole mahdollista. Meillä on oma historiamme. Koemme jopa eräät sanat miellyttäviä tunteita herättävinä, vaikka emme usko niihin totuusarvon mukaan.
Suuren ongelman tuo takertuminen vanhaan tai uuteenkin virheelliseen ajatteluun. Tällaisten oppien kannattajat vaativat, että meidän pitäisi ottaa todesta asiat, joilla on kyllä taiteellinen, muttei tiedollinen arvo. Ei se enää ole mahdollista. Tiedämme, että uskomukset ovat syntyneet asioiden puutteellisesta ymmärtämisestä.
Ei ole syytä heittää pois hyvää ja kaunista, pyhää ja puhdasta sen takia, että se ei ole "totta".
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Ei ole syytä heittää pois hyvää ja kaunista, pyhää ja puhdasta sen takia, että se ei ole "totta"."
Olet harvinaisen oikeassa. Tieteestä ei tarvitse eikä pitäisi tehdä sellaista ideologiaa että kaikki vanha ja aikaisempien sukupolvien tuotokset pitää tuhota ja niiden arvoa mitätöidä & vähätellä .
Kaikesta kannattaa ensin kysyä onko siitä hyötyä, iloa ja onko se jotenkin avuksi itselle ja muille. Toisarvoista on kysyä onko se totta kun kellään ei hallussaan sitä lopullista totuutta juuri mistään asiasta. Totuuden ja epätotuuden määreet liittyvät vain kielellisesti ilmaistuihin väitteisiin. Kokemus sinänsä ei ole tosi eikä epätosi - se on vaan on.
Uusi kulttuuri pyrkii usein tuhoamaan kaiken vanhan ja aikaisemmasta ajattelutavasta muistuttavan(esim. Alexandrian kirjaston tuhoaminen ja viimeaikaiset muinaismuistojen tuhoamiset Lähi-Idässä) Ihminen on edelleen aika barbaarinen olento. Länsimaista ihmistä voisi oikeastaan nimittää puolileikillisesti urbaani-barbaariksi.
Jonkinlaisen fengshui -tyyppisen ajattelun omaksuminen voisi olla hyväksi länsimaiselle ihmiselle.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fengshui
Teknis-tieteellisen maailmankuvan yleistyessä esim. arkkitehtuuri on muuttunut aika tylsäksi ja varsinkin kaupunkiympäristöt epäviihtyisiksi. Tällä on varmasti ollut ja on edelleen kielteinen vaikutus ihmisten mielialaan ja mielenterveyteen muutenkin.
Paljon arvokasta menetetään aina kun kulttuuri ja valliseva ajattelutapa muuttuu. Ei se sinänsä ole tieteen ja tekniikan vika vaikka se onkin yksi vaikuttava tekijä varmasti.
Nykyisen kulttuurin rappiosta antaa hyvän kuvan nykyiset elokuvat - paljon toimintaa ja juoni on usein sellainen kuin se olisi tarkoitettu 15vuotiaalle. Vaivaa ei juurikaan enää viitsitä nähdä (tietokonetehosteet pääosassa) eikä luoda tunnelmaa kunnolla. Itse katsonkin lähinnä enää 1930-70 lukujen elokuvia ja jätän väliin suurimman osan näistä uusimmista. Musiikissa diggailen vieläkin 1960-70 lukujen progressiivista rokkia vaikka klassinen musiikki alkaa jo maistua enemmän.
C.P.E. Bachia olen viime aikoina fanitellut:
https://www.youtube.com/results?search_query=c.p.e. bach
Tuo vähemmän tunnetun Bachin musiikki jotenkin rauhoittaa mutta samalla stimuloi ajattelua. Sitä voisi jopa kutsua filosofiseksi musiikiksi.
ps. Viestisi oli harvinaisen hyvä. Tämäntyyppistä pohdintaa voisi olla enemmänkin filosofia palstalla. Raakaa tiedefaktaa löytyy paremmin kirjastosta, kirjoista ja tiedelehdistä. Täällä kaikki suurin osa tieteeseen liittyvästä keskustelusta on lähinnä mielipiteiden vaihtoa aika suppealla tietopohjalla.
Avautumalla hyvyydelle ja kauneudelle avaudumme itseemme. Hyvyys ja kauneus itsessämme syvällä olemassaolevina ovat todellisia riippumatta pintamielemme arvioista siitä, mikä on totta.
"Avautumalla hyvyydelle ja kauneudelle avaudumme itseemme. "
Ns. "tieteellisessä" maailmankuvassa on se ongelma että teorioita pidetään yleensä paljon tärkeämpinä kuin kokemuksia. Jos jollekin kokemuksella tai ilmiöllä ei ole olemassa olevaa teoriaa tai tieteellistä mallia niin sitä ei pidetä todellisena.
Teoriat toimivat eräänlaisina filttereinä tai "värillisinä silmälaseina" joiden kautta tulkitaan kaikki olemassaoleva. Siinä mielessä kaikki tieteelliset teoriat ovat oikeastaan tieteen kehitystä ja ihmisen ymmärrystä rajoittavia ja hidastavia tekijöitä.
Luonnontieteellisesti ajatteleva tai oikeammin teorioiden kautta maailmaa tulkitseva ihminen käyttää usein sanontaa "se ja se ei ole mitään muuta kuin...."
Esim. "Kaikki on vain kvarkkien tanssia", "Tietoisuus on vain neuronien sähkö-kemiaa" ja siihen vielä yleensä lisätään "eikä mitään muuta".
Tiedeyhteisö ei halua mitään suuria mullistuksia vallitseviin käsityksiin eikä varsinkaan mitään Kuhnilaisia tieteellisiä vallankumouksia. Vallitsevia teorioita ja malleja pidetään kaikissa tieteissä ikäänkuin saavutettuina etuina ja olemassaolevia teorioita saa ainoastaan täydentää ja tarkentaa jossain määrin ja silloinkin mahdollimman verkkaisesti jotta kukaan virkaa täyttävä tieteilijä ei tuntisi oloaan uhatuksi.
Tästä seuraa sellainen ilmiö että tiede kehittyy yhä vain hitaammin ainakin suhteessa taloudellisiin ja ihmistyövoiman panostuksiin. Tieteen ja tekniikan kehitys oli kaikkein nopeinta ja mullistavinta sadan vuoden jaksolla 1850-1950 jolloin käytännössä siirryttiin maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta nykyiseen tietoyhteiskuntaan ainakin tieteellisten ja teknisten läpimurtojen osalta.
Ehkä olisi syytä heittää suurin piirtein kaikki vallitsevat teoriat romukoppaan ja keskittyä siihen valtavaan havaintoaineistoon mitä koottu vuosien varrella ja luoda sellainen tieteellinen maailmankuva mikä oikeasti huomioon kaiken inhimillisen kokemuksen jumittumatta 1800-luvun mekanistisiin ja materialistisiin käsityksiin.
Itse en ainakaan arvosta kovin paljon sellaista tieteellistä toimintaa missä keskitytään pelkästään teoreettisten matemaattisten mallien rakentamiseen ja ylläpitoon ja joissa havainnoille ja kokemukselle jätetään aivan minimaalinen merkitys teorioiden falsifioinnissa (varsinkin kun lähes kaikki teoriat ovat stokastisia eli mikään anomalia ei voi niitä oikeastaan edes falsifioida koska monet epätodennäköisetkin tulokset ovat silti mahdollisia teorian puitteissa).
Puhtaasti matemaattis-loogiset teoriat tuppaavat olemaan lähinnä jonkinlaisia puhtaan "taiteellisen" mielikuvituksen tuotetta eli "hiekkalinnojen rakentelua".
Tiedän ketjun aloittajan olevan kanssani tästä asiasta varmaan aika eri mieltä mutta aloittajan kuvaukset "kauniista, pyhästä ja puhtaasti" yhdistettynä materialistis-näennäis-tieteelliseen inhorealismiin tuottavat kyllä aika skitsofreenisen maailmankuvan lopputuloksena.
Tiede, kuten tunnetaan, on konsetvatiivista ja skeptisyydessään se vieroksuu kaikkea uutta ja ei-tiedettä, eikä jätä tilaa esim optimistisuudelle tai toiveikkuudelle. Sanoin ateisti palstalla etten ole teisti enkä ateisti, mutta vastaukseksi että on pakko olla jompikumpi tai se on epäloogista. Siihenpä vastaan aina mielelläni että ihminen on epälooginen. Lisäksi tämä Urbaani-barbaari on hyvä kuvaus postmodernista länsimaalaisesta. Vaan osuuko väite koskaan oikeaan siinä kuitenkaan että postmoderni on krapulaoksennus modernismin nousuhumalasta. Mutta nykyään kuitenkin eletään jo postmodernia seuraavassa jälkimodernissa maailmassa.
Kuoleman jälkeinen elämä on aivan yhtä mahdollinen kuin tämä nykyinenkin elämämme.
Voephan ne asiat olla noen ja voep ne olla toesennii. Oesko jonnin joutavata lätinätä koko tämä ketju?
Muistakaa kuka oli tuon Afroditen puoliso. Sehän oli se Hefaistos niminen jumala joka oli hirveän ruma seppä.
Tuo antiikin Kreikan mytologian seppäjumalahan takoi sille apinaihmiselle Hanumanille talutusketjun ja siitä alkaen te evoluutiouskovat olette apinajumala Hanumania talutelleet vanhempana sukulaisenanne.
Afrodite oli uskoton Hefaistos puolisolleen.
"Afrodite oli uskoton Hefaistos puolisolleen."
Niin se oli mariasi joosepillekin. Levitti persposkiaan naapurin reiskalle ja kun pulla uunissa sitten turposi, keksi sadun "neitseellisestä sikiämisestä". Ja jooseppi nieli kaiken, kuin maria naapurin reiskan lastit.
Taidat olla höperö. Kirjoituksesi oli niin sekavaa pölinää ettei siitä saanut yhtään mitään selvää. Onhan tuo tyypillistä ateismia ja nihilismiä eli ei tolkun tolkkua missään.
Taidat ollakin Hefaistoksen takomissa rautakahleissa sidottuna pakkomielteiseen ateismiin ja nihilismiin. Nämä henkiset kahleet varmistaa sen ettet voi olla uskoton ateistiselle ja nihilistiselle ajattelulle.
Hefaistos setäsi evoluution sukupuusta on takonut päätäsi niin kauan että järki on lähtenyt. Nyt sinä vietät kaiken aikasi serkkusi apinajumala Hanumanin kanssa.