Mistä on saanut nimensä lukiossa opetetut pitkät ja lyhyet oppiaineet? Kuitenkin pitkien oppiaineiden lukijat eivät käy lukiota kauemmin kuin lyhyen oppiaineen lukijat.
Miksi "enemmän asiaa sisältävä" = pitkä?
uteliasjoku
10109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Siperia opettaa! 18 Joulu 2015 21:10
Komentokabinetti kyykyttää myös sanoja uuteen orwellilaisenn linttaan, kuten vaikka "luottamus", tai "talkoot".
Talkoille on kasattu bysanttilais-stalinistinen merkitys, kuten on venäjän vastaavalla sanalla "subbotnik", jonka väitettiin olevan sponyaani, vapaaehtoinen puuhalauantai
paikallisesti sovitussa kohteessa.
Ja jos ei tajunnut kupletin juonta, vaan ylenkatsoi juttua kannattavuusvajeesta ja jäi lusmuilemaan sainanlämmitykseen, sitä voi miettiä seuraavat kymmenen vuotta kärrättynä valtion ylläpitämään, piikkilangoin ympäröityyn oppilaitokseen.
"Mistä on saanut nimensä lukiossa opetetut pitkät ja lyhyet oppiaineet?"
Oppimäärien pituudesta. Pidemmän oppimäärän opiskelevilla on useampia kursseja kuin lyhyen opiskelijoilla.
Jos haluaa opiskella pidemmälle. täytyy ottaa pitkä oppimäärä. Ehkä voisi löytää yhteyden myös eng kielen sanaan advanced
Rinnat - mikä tekee ne niin ainutlaatuiseksi?
Mr. horseman, where is once again your context - you must have your context!!!!
Mr. horseman, I appreciate that this is so hard for you.
Auttaisi paljon jos tietäisi asiayhteyden ja mieluimmin käännettävän ilmauksen (esim. lauseen) kokonaan.
Tässä taas edellinen kirjuuttaja kirjuuttamassa ja siis tarkoitin todellakin ilaantumisella kontekstia, muuten ei tuu mittää jos ei ole kontekstia!!!!
Mikä tässä aloituksessa oikein oli se ongelma? Asiahan on ihan selvä jokaiselle koulua käyneelle, mutta onko tässä aloittajan tarkoitus vain olla olevinaan niin kovin ovela.
Minä esimerkiksi luin koulussa pitkän englannin ja lyhyen ranskan: aloitin englannin kansakoulun kolmannella luokalla ja ranskan lukiossa. Kun lukiossa luettiin pitkää kieltä, se tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että jatkettiin aikaisemmin aloitettua kielenopiskelua, ja lukiossa aloitettu kieli oli lyhyt. Myös kieli oli voitu aloittaa keskikoulussa (minulla saksa) ja sekin oli lyhyt kieli, mutta opiskeltu pari vuotta pitemmän ajan kuluessa.
Pitkä matematiikka tarkoitti laajempaa oppimäärää ja lyhyt suppeampaa eli pitkässä matematiikassa opiskeltiin useampia tunteja viikossa kuin lyhyessä. Kurssimuotoisessa lukiossa se käsittääkseni tarkoitti, että pitkässä matematiikassa oli useampia kursseja kuin lyhyessä.
Ja mitä ovat nämä puheenvuorot, jotka eivät mitenkään liity ketjun aiheeseen?!
tärkeää