Enpä ole muutamaan vuoteen kirjoittanut Suomi24-palstalle, mutta nyt on selviteltävä pääkoppaa...
Olen 41-v aikoinaan eronnut, lapseton nainen. Olen seurustellut 2,5 vuotta 45-vuotiaan miehen kanssa (myös eronnut, pari adoptiolasta). Suhteemme alkuhuuma ja -ihastus oli tosi lyhyt, sen jälkeen suhde vakiintui nopeasti arkiseksi ystävyydeksi ja yhdessäoloksi. Minua on silloin tällöin vaivannut tunne siitä, että olemme enemmän kavereita kuin rakastavaisia. Tosin hyviä kavereita: meillä on paljon yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksenaiheita ja voimme yhdessä tehdä paljon asioita, joista molemmat nautimme. Kuitenkin minua on kalvanut tunne tunnetason läheisyyden ja perhosten lepatuksen puuttumisesta. Olen ottanut asian puheeksi silloin tällöin suhteemme aikana.
En yleensä ihastu helposti - sitä tapahtuu tosi harvoin - mutta nyt olen jo yli 2 kuukautta ollut pakkomielteisen ja läpinäkyvän ihastunut erääseen mieheen, jonka olen tavannut harrastuksen merkeissä. Ihastus on täysin epärealistinen - tiedän hyvin, ettei meillä olisi edellytyksiä samanlaiselle vakiintuneelle arjelle, mitä elän nykyisen miesystäväni kanssa. Lisäksi - vaikkakin pidän ihmisestä tosi paljon - on hänessä myös joitain piirteitä, joista en pidä. Hän on karismaattinen, ehkä aavistuksen naisten mies, vaikka onkin naimisissa - asia, joka normaalisti inhottaa mua. Lisäksi arvostan aidosti hänen vaimoaan. Tästä huolimatta mies on ollut mielessä yötä päivää jo tuon 2 kuukauden ajan - tuskin saan nukuttua tai töitä tehdyksi.
Luulen, että tässä on jollain tavoin kyse siitä, etten koe kovin syvää tunnetason yhteyttä nykyiseen miesystävääni - ja lisäksi tämä toinen muistuttaa minua jollain tavoin ex-aviomiehestäni, joka oli elämäni pisin parisuhde. Mikä sitten aiheuttaa järjettöömiä tunnemyrskyjä. Oma nykyinen miesystävä on hyvin pragmaattinen ja suorasanainen duunari, ei kovin empaattinen, hempeilevä, luova tai tunteellinen. Tämä toinen taas vaikuttaa nimenomaan herkältä, empaattiselta, tunteelliselta ja luovalta...
Paha kyllä - ihastuksen kohde on itse selkeästi huomannut ihastumiseni ja vihjannut siitä monta kertaa minulle suoraan.
Olen yrittänyt parhaani unohtaa - välttelen hänen näkemistään, tapaamistaan ja kaikkea yhteydenpitoa. Valitettavasti olen ollut organisoimassa toimintaa, johon olen pyytänyt häntä alun perin osallistumaan (missä merkeissä olen hänet tavannut).
Vinkkejä: miten saan tämän tyypin mielestäni?
Olkaa hyvät: saa kaataa kylmää vettä ynnä muuta niskaan ihan luvan kanssa...
Olen 41-v aikoinaan eronnut, lapseton nainen. Olen seurustellut 2,5 vuotta 45-vuotiaan miehen kanssa (myös eronnut, pari adoptiolasta). Suhteemme alkuhuuma ja -ihastus oli tosi lyhyt, sen jälkeen suhde vakiintui nopeasti arkiseksi ystävyydeksi ja yhdessäoloksi. Minua on silloin tällöin vaivannut tunne siitä, että olemme enemmän kavereita kuin rakastavaisia. Tosin hyviä kavereita: meillä on paljon yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksenaiheita ja voimme yhdessä tehdä paljon asioita, joista molemmat nautimme. Kuitenkin minua on kalvanut tunne tunnetason läheisyyden ja perhosten lepatuksen puuttumisesta. Olen ottanut asian puheeksi silloin tällöin suhteemme aikana.
En yleensä ihastu helposti - sitä tapahtuu tosi harvoin - mutta nyt olen jo yli 2 kuukautta ollut pakkomielteisen ja läpinäkyvän ihastunut erääseen mieheen, jonka olen tavannut harrastuksen merkeissä. Ihastus on täysin epärealistinen - tiedän hyvin, ettei meillä olisi edellytyksiä samanlaiselle vakiintuneelle arjelle, mitä elän nykyisen miesystäväni kanssa. Lisäksi - vaikkakin pidän ihmisestä tosi paljon - on hänessä myös joitain piirteitä, joista en pidä. Hän on karismaattinen, ehkä aavistuksen naisten mies, vaikka onkin naimisissa - asia, joka normaalisti inhottaa mua. Lisäksi arvostan aidosti hänen vaimoaan. Tästä huolimatta mies on ollut mielessä yötä päivää jo tuon 2 kuukauden ajan - tuskin saan nukuttua tai töitä tehdyksi.
Luulen, että tässä on jollain tavoin kyse siitä, etten koe kovin syvää tunnetason yhteyttä nykyiseen miesystävääni - ja lisäksi tämä toinen muistuttaa minua jollain tavoin ex-aviomiehestäni, joka oli elämäni pisin parisuhde. Mikä sitten aiheuttaa järjettöömiä tunnemyrskyjä. Oma nykyinen miesystävä on hyvin pragmaattinen ja suorasanainen duunari, ei kovin empaattinen, hempeilevä, luova tai tunteellinen. Tämä toinen taas vaikuttaa nimenomaan herkältä, empaattiselta, tunteelliselta ja luovalta...
Paha kyllä - ihastuksen kohde on itse selkeästi huomannut ihastumiseni ja vihjannut siitä monta kertaa minulle suoraan.
Olen yrittänyt parhaani unohtaa - välttelen hänen näkemistään, tapaamistaan ja kaikkea yhteydenpitoa. Valitettavasti olen ollut organisoimassa toimintaa, johon olen pyytänyt häntä alun perin osallistumaan (missä merkeissä olen hänet tavannut).
Vinkkejä: miten saan tämän tyypin mielestäni?
Olkaa hyvät: saa kaataa kylmää vettä ynnä muuta niskaan ihan luvan kanssa...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ehkä voisit hankkia vaikka elämän?....Olet kuin pikku lapsi, jonka elämä on pelkkä tytöt pojat ja tykkääminen. Ehkäpä naisten elämässä ei sitten juuri muuta ole kuin miehet ja meikkaaminen.
Toisekseen vaikutat olevan nainen, joka ei osaa olla hetkeäkään yksin, vaan otetaan ensimmäinen vastaan tulija, joka kohalle osuu, vailla mitään aitoja oikeita tunteita. Hirvittävän yleistä naisilla ja varmaan miehilläkin, kun ei muuta saada ja yksin ei osata olla.
Olen hieman (mutta vain hieman) samoilla linjoilla kuin CamelBoots. Elät (mielestäsi) tunneköyhässä liitossa ja tämä mies nyt vain sattui juuri oikeaan aikaan kohdalle. Et edes tunne häntä, joten et oikeasti ole 'pakkomielteisen ihastunut' juuri häneen; yhtä hyvin voisit olla tällä hetkellä pakkomielteisen ihastunut johonkin toiseen, joka olisi ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Minä näen kaksi vaihtoehtoa: Nauti ihastuksestasi tietäen, että se kyllä palaa loppuun ihan itsestään ajan myötä. Älä oikeasti kuitenkaan tee yhtään mitään.
Tai sitten käy syvempi arvokeskustelu itsesi kanssa: haluatko olla nykyisen miesystäväsi kanssa vai onko aika siirtyä elämässä eteenpäin (yksin, ei uuden ihastuksen takia!). Olet 41-vuotias eli joidenkin elämänkaariteoreetikoiden mukaan yhdessä elämän isoista siirtymävaiheista. En tiedä oletko vapaaehtoisesti lapseton vai onko toiveissa vielä lapsia, mutta senkin kysymyksen suhteen olet ratkaisevassa vaiheessa.
Joka tapauksessa suosittelen olemaan tekemättä mitään konkreettista tämän ihastuksesi suhteen. Toteat itsekin, että
- ei meillä olisi edellytyksiä samanlaiselle vakiintuneelle arjelle, mitä elän nykyisen miesystäväni kanssa.
- on hänessä myös joitain piirteitä, joista en pidä.
- Hän on karismaattinen, ehkä aavistuksen naisten mies
- on naimisissa - asia, joka normaalisti inhottaa mua.
Älä laita tilanteeseen täysin syytöntä naista (ihastuksesi vaimo) kärsimään sen takia, että sinulla on kriisi omassa elämässäsi.
Kiinnitän huomiota siihen, että väheksyt miehesi tunteita ja tunteellisuutta. Se on varmastikin suhteenne ongelma, sillä et voi olla yhteydessä sellaiseen, jota et edes ymmärrä olevan olemassa. Tunnetason läheisyys on saavutettavissa kaikissa suhteissa, ja se on pitkän suhteen edellytys. Ihastumisen tuottama läheisyys on vain harhakuvitelma niin kuin tunnut tietävänkin. Ihastumisen tarkoitus on kertoa, mitä kaipaa normaaliin elämään ja aikuinen nainen etsii kaipaamiaan asioita oikealta mieheltään eikä kuvitelmamieheltään, jota ei edes tunne.
Tunnetason läheisyys ja elävä tunneyhteys perustuu siihen, että elää arkea ja kokee elämyksiä aistit avoinna ja arvostaa toisen näkemyksiä ja kokemuksia. Viesteistäsi henkii, että olet lokeroinut miehesi aika tiiviiseen laatikkoon. Juuri tuollaisessa asenteessa kasvaa vieraantuneisuus. Kontakti häviää, jos jompikumpi tai molemmat elävät elämäänsä kuin zombit, sitten ihastuksia ja kiusauksia alkaa ilmaantua.
Suosittelen sulle luettavaksi Maaret Kallion ja Osmo Kontulan kirjaa pitkistä parisuhteista, uutuuskirja, mutta en nyt muista nimeä. Siitä parit kertovat, miten kipinän saa pysymään yllä. Ei ole mitään rakettitiedettä :) Itsekin olen ollut mieheni kanssa 27 vuotta yhdessä.
Tietysti voi olla niin, että miehesi tunteiden ja luovuuden väheksyminen kertoo siitä, ettet todella rakasta häntä, kun et ole kiinnostunut hänestä etkä arvosta häntä. Suhde on nuori, ette ole vielä edes oppineet tuntemaan toisianne, kun kiinnostuksesi hänen ajatuksiaan ja tunteitaan kohtaan on lopahtanut - kirjoitat aivan kuin kuvittelisit, että hänellä ei ole tunteita, koska hän ei jotenkin sovita omaa tunnemaailmaansa sinun haluamaasi muottiin. Käsityksesi tunteellisuudesta ja luovuudesta on mielestäni todella rajoittunut - vain sinä itse olet mittarina, mutta parisuhteessa tarvittaisiin toisesta kiinnostumista, vaikka hän onkin erilainen ja reagoi eri tavalla kuin minä itse.
Kirjoitit jo itsekin, että haet toisesta - luultavasti haavekuvasta - sitä, mitä et mieheltäsi koe saavasi. Ratkaisu ei ole tuossa ihastuksen kohteessa, vaikka hän onkin tietämättään auttanut sinua selvittämään, mitä kaipaat. Ihastus kertooenemmän sinusta kuin sen kohteesta.
Miten saat ihastuksen mielestäsi? Antamalla ajan kulua, ottamalla vastaan tunteesi ja tutkimalla niitä. Älä yritä unohtaa. Hyväksy se, että elämä on joskus kärsimystäkin, mutta ei siihen yleensä kuole. Se, mikä on oikein tai väärin, hyödyllistä tai haitallista, ei selviä sillä, mikä tuntuu juuri sillä hetkellä hyvältä. Joskus vain on vaikeaa.
Pari kuukautta on lyhyt aika ihastuksessa. Jos samalta tuntuu vielä useamman kuukauden päästä niin ehkä sitten kannattaa toimia. Elämä on melko lyhyt, että kannattaa ihastus tai rakkaus heittää hukkaan, jos tunteenne ovat molemminpuolisia.
Toisaalta monet elävät rakkaudettomissakin suhteissa eli jos vain tavan ja tottumuksen vuoksi pystyt kumppanisi kanssa elämään niin jatkat vain siinä. Joskus olosuhteet on niin vaikeat ettet pysty eli turhaan valitat jos lähelläsi on lempeä ja mukava ihminen. Rakkaus on monesti ylimainostettj juttu ja hankalaa ja vaatii asioiden muuttamista molemmila osapuolilla ja harvemmin kaksi ihmistä haluaa samaa asiaa samaanaikaan.Kovassa läheisyydenkaipuussa etsit vain salakumppanin vaikkapa joltakin toiselta paikkakunnalta niinhän monet nykyään tekee. Ei kannata olla liian naiivi noissa rakkausasioissa.