Luterilaisuudessa on se väärä oppi, ettei Raamatus lisäksi voi kaanoniin tulla uutta tai uutta löytynyttä kirjoitusta. Muutenhan sanottaisiin Jumalalle: "Suu kiinni!" Se on pyhäinhäväistys.
Esimerkkejä: Mitä kaikkea Jeesus teki, ei mahtuisi koko maailmaan, jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin (Johanneksen evankeliumin lopussa). VT:ssa mainitaan Isralin kuninkaiden kirja, joka saatetaan joskus löytää. Mitä tapahtui apostoleille, mitä Maialle ja Josefille, mitä seurakunnalle? Mitä Jumala tänään ilmoittaa maailmalle ja seurakunnalle?
Ilmestyskirjan lopussa oleva varoitus tarkoittaa ettei pyhiä kirjoituksia saa vääristellä. Niissähän on joka tapauksessa käännösvirheitä ja kopiointivirheitä. Porttokirkko onvääristellytkin joitakin kohtia, vaikka juutalaiset apostolit luovuttivat kirjat pyhtaina alkuseurakunnalle.
Ilmestyskirjan lopun varoituksen vallitseva tulkinta on vain kirkkojen tulkintaa. Se ei vastaa Raamatun sanaa, ei siellä niin sanota kuin kirkkojen teologit väittävät.
Ilmestyskirjan varoitus, ettei kirjoituksia saa vä
12
67
Vastaukset
- ottaisinselvää
"Porttokirkko"
Missä kohtaa Raamatussa sanotaan noin?Ei sitä ole Raamatussa eksplisiittisesti, mutta aluksi Petari meni minne halusi, mutta sitten hänet vyötti toinen.
Esimerkiksi tuossa kohden - se täytyy vain ymmärtää.
Ilmestyskirja:
17:5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti."
17:15 Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.
17:16 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa.- jhgfde
pertsa2012 kirjoitti:
Esimerkiksi tuossa kohden - se täytyy vain ymmärtää.
Ilmestyskirja:
17:5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti."
17:15 Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.
17:16 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa.Niinpä!!!
herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
HUOM!
Siis luterilainen EI saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!!!
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä
Ilmestyskirja on muuten kirjoitettu ennen kuin monet muut Uuden Testamentin kirjoitukset. Varoitus on siis ainakin alunperin tarkoitettu juuri Ilmestyskirjan lukijoille.
- ei.muuta
Mene muualle valehtelemaan!
- okjnht
ei.muuta kirjoitti:
Mene muualle valehtelemaan!
Eikö ollut parampaa faktaa osoittaa kantaansa?
okjnht kirjoitti:
Eikö ollut parampaa faktaa osoittaa kantaansa?
Olenpa tosiaan samaa mieltä!! Riidan henki on perkeleestä.
- Kalle.A
Eikös Johannes ollut siellä Patmoksella noin v90, jossa myös tuolloin sai tuon ilmestyksen, eli ilmestyskirjana tunnetun sanoman.
Ja kaikki muut UT:n kirjat olivat jo tuolloin olemassa, eli Ilmestyskirja on UT:n viimeisimpänä kirjoitettu kirja. Tutkijoiden mukaan tuo, kuka ja milloin joku kirjoitti mitäkin raamatunkohtaa, ei ole selvää muuta kuin Paavalin muutaman kirjeen kohdalla.
Kalle.A kirjoitti:
Eikös Johannes ollut siellä Patmoksella noin v90, jossa myös tuolloin sai tuon ilmestyksen, eli ilmestyskirjana tunnetun sanoman.
Ja kaikki muut UT:n kirjat olivat jo tuolloin olemassa, eli Ilmestyskirja on UT:n viimeisimpänä kirjoitettu kirja.No sanotaan sitten niin, että kirjoitusajankohtia ei varmasti tiedetä, jolloin asia voi olla niin, ettei se ole viimeinen. Joka tapauksessa kaanonia ei ollut vielä kun se kirjoitettiin, varoitus kirjoitettiin vain Ilmestyskirjaan, koska se oli kirjoitettaessa erillinen kirja.
- F.Angels
Kristinusko oli, kuten mikä tahansa muu suuri vallankumouksellinen liike, kansanjoukkojen luoma. Se syntyi meille täysin tuntemattomalla tavalla Palestiinassa aikana, jolloin uusia lahkoja, uusia uskontoja, uusia profeettoja ilmestyi sadoittain. Itse asiassa kyse on vain keskivertoilmiöstä, joka muodostui näistä lahkoista edistyksellisimpien keskinäisissä yhteenhankauksissa ja josta myöhemmin kehittyi oppi, kun siihen lisättiin aleksandrialaisen juutalaisen Filonin teoreemoja ja vahvoja stoalaisia aineksia. Ja jos tosiaan voimme kutsua Filonia kristinuskon henkiseksi isäksi, niin silloin Seneca oli sen setä. Näyttää, että kokonaisia Uuden Testamentin kappaleita on kopioitu miltei sananmukaisesti hänen teoksistaan; toisaalta taas voidaan Persiuksen satiireista löytää kohtia, jotka näyttävät siihen aikaan vielä kirjoittamattomasta Uudesta Testamentista otetuilta. Mitään näistä oppiin kuuluvista aineksista ei meidän Ilmestyskirjastamme löydy. Tässä meillä on kristinusko primitiivisimmässä muodossaan, jossa se meille on säilynyt. Siinä on vain yksi hallitseva dogmikohta: että Kristuksen uhri on pelastanut uskovaiset. Mutta miten ja miksi, sitä ei ehdottomasti voi millään tavoin selittää. Kyse ei ole muusta kuin vanhasta juutalaisesta tai pakanallisesta käsityksestä, että jumalaa tai jumalia on lepytettävä uhreilla; tämä käsitys on muutettu kristilliseksi siten, että Kristuksen kuolema on kerta kaikkiaan riittävän suuri uhri (ja tämä teki itse asiassa kristinuskosta yleisen uskonnon).
Perisynnistä ei ole jälkeäkään, ei myöskään kolminaisuudesta. Jeesus on ”Karitsa”, mutta jumalan alapuolella arvossa. Itse asiassa hänet asetetaan eräässä kohdassa (Ilm. 15:3) samalle tasolle Mooseksen kanssa.
Pyhän hengen sijasta ”Jumalan seitsemän henkeä” (3:1 ja 4:5). Murhatut pyhät (marttyyrit) huutavat jumalaa kostamaan:
”Kuinka kauan sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta veremme niille, jotka asuvat maan päällä?” (6:10)
Tunne, joka myöhemmin on huolellisesti pois-pyyhitty kristinuskon teoreettisesta moraali-koodeksista, mutta jota käytännössä toteutettiin sitä kiivaammin mitä enemmän kristityt pääsivät pakanoiden yläpuolelle.
Luonnollisesti kristinusko on vain yksi juutalaisuuden lahkoista. Tämä todetaan seitsemälle seurakunnalle osoitetuissa lähetyskirjeissä:
”Minä tiedän, /.../ mitä herjauksia kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia” (eivät siis kristittyjä) ”eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagoga.” (2:9)
Sekä vielä toistamiseen (3:9):
”Katso, minä annan sinulle saatanan synagogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole...”
Tekijällämme ei siis vuonna 69 a.a. ollut kaukaisintakaan käsitystä siitä, että hän edusti uskonnollisen kehityksen uutta vaihetta, josta oli tuleva eräs vallankumouksen olennaisista ainesosista. Tämän vuoksi on myös niin, että kun pyhät ilmaantuvat jumalan valtaistuimen eteen, ensimmäisinä ovat 144 000 juutalaista, 12 000 kustakin kahdestatoista heimosta, ja vasta näiden jälkeen tulevat pakanat, jotka olivat liittyneet tähän juutalaisuuden uuteen vaiheeseen. Tältä kristinusko näytti vuonna 68, kuten kuvaillaan Uuden Testamentin vanhimmassa kirjassa ja ainoassa, jonka aitoutta ei voida epäillä. Emme tiedä, kuka tekijä oli. Hän kutsuu itseään Johannekseksi. Hän ei edes teeskentele olevansa ”apostoli” Johannes, sillä ”uuden Jerusalemin” perustuksilla on ”Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä” (21:14). Näiden on siis täytynyt olla kuolleita kun kirja kirjoitettiin. Että hän on juutalainen, käy selvästi ilmi hänen kreikan kielensä runsaista hebraismeista; huonolla kieliopillaan se vie voiton jopa muista Uuden Testamentin kirjoista. Että niin sanottu Johanneksen evankeliumi, Johanneksen kirjeet ja tämä kirja ovat ainakin kolmen eri tekijän laatimia, käy yksiselitteisesti ilmi niiden kielestä, jos ei jo niihin sisältyvistä, keskenään täysin ristiriitaisista opeista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5571828Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18887- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2717- 63715
- 68695
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543
