Oliko siis

Vuosi 2015 mittaushistorian kuumin niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin? Jos ja kun kerran oli, voidaan tarpeeton keskustelu ilmaston lämpenemisestä /lämpenemättömyydestä tällä palstalla vihdoin lopettaa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jaa? Ja samaan aikaan viljasato ja perunasato jäivät pieniksi KYLMÄSTÄ kesästä johtuen. Vaan mitäpä sinä siitä tiedät, kun perunathan tulevat kaupasta ja vilja kasvaa leipänä saman kaupan hyllyllä.
Mutta hyvä sulle, että yrität olla valveutunut teini. Taustat pitäisi kuitenkin ensin opetella.

Äänestä
  • Tuossa aiemmin syksyllä joku hekumoi ennätyksellisen pitkällä termisellä kesällä. Huomautin silloin, että mikäli elokuu olisi ollut keskilämmöltään huomattavasti koettua kylmempi (vaikkapa 3-4 asteen verran, mutta kuitenkin yli 10 astetta) ja myös huomattavasti sateisempi, olisi meillä voinut olla käsissä täydellinen katovuosi. Ja näin siis siitä huolimatta, että terminen kesä olisi ollut täsmälleen yhtä väitetyn ennätyksellisen pitkä. Hihhulointi vaimeni kummasti.

    Äänestä

Maailmanlaajuisesti 2015 ei ollut lähellekään kuumin vuosi.
Ei edes adjustoida ole niin paljon kehdanneet.

Äänestä
  • Varmasti oli yksi kuumimmista, olihan ennätyslämpimiä kuukausia useita! Ja huono arvaus, aloittajan teinivuosista on 40 vuotta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tänä_vuonna_perseet_terv kirjoitti:

Vuosi 2015 mittaushistorian kuumin niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin? Jos ja kun kerran oli, voidaan tarpeeton keskustelu ilmaston lämpenemisestä /lämpenemättömyydestä tällä palstalla vihdoin lopettaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu