TAHMEAA, MUTTA TOIMII!
1.12.2011 by Mari
Tahmatassujen ruokaa.
Valkoista. Tai vaaleanpunaista. Tahmeaa ja makeaa. Mutta aidosti hyödyllinen löytö ruokakaupan hyllystä. Varsinkin näin joulunaikaan. Tällä saa karkkeihin kuohkeutta ja marenkiin ryhtiä. Ja pilveäkin pehmeämmän kuorrutuksen kakuille.Marshmallow Fluff eli suomeksi vaikka vaahtokarkkitahma on tuote, jota tutkailin uteliaana muutamia kertoja ostosretken aikana. Kerran sitten mukaan tarttui kaksi purkkia ja ei kun kokeilemaan, mitä tästä Jenkkilän ihmetuotteesta voi tehdä.Ja kyllä, tahma toimi. Joulufudgeista tuli hyvärakenteisia ja kuohkeita. Riisimurotoffeista tuli makeita ja rapsakoita. Sitruuna-marenkitortun marenkikuorrutus sai uutta ryhtiä. Kolmen valkuaisen vaahtoon lisätään n. 3/4 dl fluffia ja torttu saa hienot vaahtohuiput.Tästä tuotteesta on moneen kokkailuun, ainakin kun käy Marshmallow Fluffin kotisivulla ja tutustuu The Yummy Bookiin. Ohjeissa tällä maustuu pirtelöt ja leivonnaiset, jopa salaatit ja hienon kuorrutuksen tästä saa kakulle. Pinkinsävyisen tai valkoisena
vaahtokarkkiin tai kakun koristeluun
tassu_tahma
1
140
Vastaukset 1
- nami_kurkku
Marshmallow Fluff sisältää rohtosalkoruusua,kurkkukipua parantava
http://www.varjojenkirja.com/yrtit/292-rohtosalkoruusu.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371343- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.52662- 60651
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39517
- 63503
- 16497