Näin meitä rumia kohdellaan ravintoloissa

http://www.stara.fi/2016/01/07/ravintolat-istuttavat-rumat-asiakkaat-perapoytiin/

Meidät laitetaan johonkin nurkkaan ettei kukaan nää meidän olemassaoloa. Ja tietenkin naiset tekee niin koska ravintoloissa on nais työntekijöitä aina.
31120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Tästäkö se johtuukin, että kun haluaa peräpöytään, niin aina ohjataan mahdollisimman lähelle sisääntuloa. =) (Tietenkin vain paikat, jossa ohjataan pöytiin. Tasottomissa saa ihan itse valita mihin istuu.)

Onhan se ihan järkeenkäypää, kun näkee hyvännäköisiä, hyvin pukeutuneita ihmisiä nauttimasta ateriasta, saa se ateriankin vaikuttaamaan erittäin maukkaalle. Tämähän juuri houkuttelee sisään ja nostaa ravintolan arvoa ja mikäli ei juuri sillä reissulla ole tarvetta, niin toisella kertaa sama ravintola jää mieleen, kun näyteikkunalla oli "barbeja" tarjolla.

Alitajuntaisesti aina menee mäkkärin autokaistalle. Ilman pohdintaa voi päätellä, että juuri silmänruoka on se, mikä ei houkuta. Useimmiten voi pysäköintialueella nauttia välipalansa.

Paikallisilla räkälöillä juttu on toisin. Pakko ottaa rahat sieltä mistä saadaan, eikä se houkuttele uusia asiakkaita, kun mauttomat ylipainoiset parrakkaat naiset tai miehet röhöttää kaljatuoppineen. Kovaääninen bubiruusu karkottaa kaikki muut paitsi vakkarit.

Äänestä
  • Sinä et ole hyvännäköinen, ravintoloitsija tekee ohjaa sinut sisääntulon lähelle ihan vain naurattamaan ihmisä ja jotta ihmiset eivät luulisi olevan liian rumia kyseiseen paikkaan

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Sinä et ole hyvännäköinen, ravintoloitsija tekee ohjaa sinut sisääntulon lähelle ihan vain naurattamaan ihmisä ja jotta ihmiset eivät luulisi olevan liian rumia kyseiseen paikkaan

    Tämä taisi jotenkin olla klassinen osui ja upposi? =) Vaikka sinä et ole hyvännäköinen, ei se tarkoita etteikö me muut oltaisiin. Esimerkki, vaikka sinä et näytä George Clooneyltä, Ex-Pua saattaa näyttää ja tälle et mahda mitään. =P

    Kymmenet (huomaa monikko) naiset ovat kanssasi toista mieltä, kumpaakohan uskon? =) (Noh, sinua tietenkin, olethan sinä yksin ja korkeintaan näet minut telkkarissasi, tämänkin tietämättäsi.)

    Ihan pakko kysäistä. Ma ei saa aru midagi , sa oled Eestlane? Pentsik Soome keel sul on.

    Äänestä

  • Sitten kun tuhannet ja taas tuhannet huippukauniit naiset ovat kanssani eri mieltä, niin sitten saatat puhua totta ulkonäöstäsi. Ja miksi joku haluaisi näyttää Clooneyltä, sehän on harmaahiuksinen ukonkääkkä, ainakin jos palstan naisiin on uskominen. Minä en ehkä mahda mitään, mutta aika mahtaa

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Sitten kun tuhannet ja taas tuhannet huippukauniit naiset ovat kanssani eri mieltä, niin sitten saatat puhua totta ulkonäöstäsi. Ja miksi joku haluaisi näyttää Clooneyltä, sehän on harmaahiuksinen ukonkääkkä, ainakin jos palstan naisiin on uskominen. Minä en ehkä mahda mitään, mutta aika mahtaa

    Pojalla tuli laskuvirhe, maailmassa ei taida olla tuhansia ja tuhansia huippukauniita naisia, mutta kyllähän hekin olisvat kanssasi eri mieltä, mikäli pääsisivät minut joskus näkemään, mutta eivät pääse. =) Katso talouskyljykseni, meillä sisäfileillä on aivan oma maailma.

    Vanha ukon kääkkä saa nuorta naista ovista ja ikkunoista, sinäkin saisit, jos vain näyttäisit Clooneyltä. =) Turhaan luottaa aikaan. Ajan tarkoitus on laittaa ruumis pragaamaan alta.

    Äänestä

  • Olet siis eri mieltä palstan naisten kanssa? Eli siis mielestäsi harmaahiuksinen ukonkääkkä on kuumempi kuin alle 30v mies. Maailmassa on tuhansia huippukauniita naisia, mutta sinä et sellaisten kanssa pääse koskaan edes puhe-etäisyydelle koska ulkonäkösi(kään)ei alkujaankaan siihen riitä. Ajan tarkoitus on rapistaa ulkonäkö nopeasti, mutta älä huoli, jos sinulla ei sitä ole, niin mitään et menetä.

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Olet siis eri mieltä palstan naisten kanssa? Eli siis mielestäsi harmaahiuksinen ukonkääkkä on kuumempi kuin alle 30v mies. Maailmassa on tuhansia huippukauniita naisia, mutta sinä et sellaisten kanssa pääse koskaan edes puhe-etäisyydelle koska ulkonäkösi(kään)ei alkujaankaan siihen riitä. Ajan tarkoitus on rapistaa ulkonäkö nopeasti, mutta älä huoli, jos sinulla ei sitä ole, niin mitään et menetä.

    Naisasialuuseri näköjään vaihtaa mielipidettä kuin paitaa. Viimeksihän hän oli sitä mieltä, että juuri ne harmaahiuksiset ukonkääkät olisivat seksikkäimpiä ja halutuimpia...

    Äänestä

  • No sano sinä edelliselle kirjoittajalle, että onko se harmaahiuksinen ukonkääkkä seksikäs? Hän kuvittelee, että Clooneyn ulkonäöllä saisi muka nuoria naisia, keski-ikäisiä tätejä ehkä saisi.

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    No sano sinä edelliselle kirjoittajalle, että onko se harmaahiuksinen ukonkääkkä seksikäs? Hän kuvittelee, että Clooneyn ulkonäöllä saisi muka nuoria naisia, keski-ikäisiä tätejä ehkä saisi.

    Täydellisen merkityksetöntä paskaa suollat. Mitä järkeä?

    Äänestä

  • Naisasialooseri1 kirjoitti:

    Olet siis eri mieltä palstan naisten kanssa? Eli siis mielestäsi harmaahiuksinen ukonkääkkä on kuumempi kuin alle 30v mies. Maailmassa on tuhansia huippukauniita naisia, mutta sinä et sellaisten kanssa pääse koskaan edes puhe-etäisyydelle koska ulkonäkösi(kään)ei alkujaankaan siihen riitä. Ajan tarkoitus on rapistaa ulkonäkö nopeasti, mutta älä huoli, jos sinulla ei sitä ole, niin mitään et menetä.

    Eihän alle 30-vuotias edes ole mies, joten mihin pojan rimpulaan yrität charmantin herran yhdistää? =)

    Olet varmasti hyvin ruma, vai onko sinulla erittäin paksut linssit?

    Clooney on kyllä niin charmantti, että tämmöinen umpihetero, jolla on sitä statusta, rahaa ja ulkonäköä vaihtaisi ennemmin leiriä, kuin tyytyisi sinun muka kauniisiin naisiin. =P

    Äänestä

Jaahas. Viimeksi ainakin kun olin naiseni kanssa ravintolassa syömässä niin meidät ohjattiin näkyvimmälle ikkunapaikalle..

Äänestä
  • Ja nyt luulet olevasi komea?

    Äänestä

Viime vuonna olin kerran ravintolassa ja sain mulle annettiin pöytä ravintolan perältä vaikka lähempänä ovea olisi ollut monta pöytää vapaana.

Äänestä

Olen ennen ihmetellytkin tätä että miksi tuo pöytiin ohjaus on ylipäätänsä olemassa, eikö ole ihan sama minne ihmiset istuvat mutta nyt tuo asia selvisi miksi..

Äänestä

En epäile lainkaan, ainakaan Lontoossa tai New Yorkissa.

Menin syömään kuppilaan (Lontoossa).

Hovimestari suhtautui aluksi minuun kuten minä suhtaudun ylivuotiseen mopsin paskaan kengänpohjassa.

Edestäkäypä tarkasteli minua varpaista kaulukseen asti etsien vikaa pukeuteumisessa käännyttääkseen minut ovelta. Valitettavasti kengät ja musta italialainen villakangas tykötarpeineen kestivät kriittisenkin tarkastelun.

Sitten hän näytti vain päättävän tehdä ilmoituksen ravintolan tavattomasta ylibuukkauksesta ja siitä, ettei herra valitettavasti pääse syömään ja tervetuloa uudelleen jonain toisena päivänä (mieluiten joskus 3000-luvulla).

Koska Syy (TM) pitää sanoa aina asiakkaalle kirkkain silmin päin kasvoja, nosti hovi katseensa silmiini ja oli aloittaa Syyn (R) kertomisen. Vaikka Syy (C) oli varmasti tavattoman hienosyinen ja erittäin esoteerinen, se ei koskaan nähnyt päivän valoa.

Katsottuaan minua silmiin hovimestari sanoi Syyn (varmasti tyylikäs, hyvin perusteltu ja kohteliaasti esitetty) sijaan "köh". Pyydettyään anteeksi moista törkeyttä, minut ohjattiin kumartaen kabinettiin.

Saliin en siis päässyt, mutta sattuuhan näitä.

Äänestä

Mun mielestä baareissa/klubeilla harrastetaan myös rumien syrjintää niin että yritetään olla päästämättä heitä sisälle, esim hyvännäköiset miehet päästetään mutta rumilta kysytään papereita ym

Äänestä
  • Minäpäs sainkin narikan ilmaiseksi kun sanoin, etten halua maksaa

    Äänestä

  • Tuo on muuten totta. Minä en ole päässyt turussa muutamaan baariin, sanottiin että minulla on porttikielto vaikka en ollut koskaan kyseisessä baarissa käynyt. Kerran sitten kun olin jo baarissa keskellä päivää kaverin kanssa , oltiin lähdössä laivalle ja tilasin kaljan. Sain sen kaljan ja sitten tultiin heittämään ulos ja sanottiin että mulla on porttikielto. En suostunut lähtee kun sanoin että juon sen kaljan joten se baarin myyjä nainen soitti poliisit. Väittivät poliiseille että minulla on porttikielto joten tein rikosilmoituksen syrjinnästä. En ollut kyseisessä paikassa koskaan käynyt koska en asunut turussa edes. Oikeudessa sain tuhat euroa korvauksia, baarin omistaja ei pystynyt todistaa että minulla on porttikielto.

    Äänestä

  • Ihan normaalia toimintaa...

    Täällä suomessakin olen nähnyt kun poke ei ole päästänyt klubille mustaihoista miestä vedoten siihen että mies on liian humalassa. Vaikka kyseinen mies oli varmasti enemmän selvin päin kuin moni muu kantasuomalainen siinä jonossa. Sehän nyt oli selvää ihonvärin perusteella rasismia, eikä vain rumuuden perusteella, mutta sama asia. Syrjintää jollain perusteella kuitenkin.

    Sitten myös ulkomailla noissa isoissa kaupungeissa on ihan normaalia että niillä paremmilla klubeilla poket vain puistavat päitään yhtään rumempien miesten ja naisten kohdalla ja ohjaavat heidät pois jonosta. Jos näytät tarpeeksi kauniilta, komealta, rikkaalta tai eksoottisen ulkomaalaiselta (kunhan ei kuitenkaan mustaihoiselta) niin pääset sisään. Muuten ei ole mitään asiaa.

    Äänestä

  • Kauniit naiset ainakin pääsee jonon ohi hetkessä baariin sisälle kun ne naiset antaa pokeille pillua. Poket on just usein sellaisia jännämiehiä myös. Olen itse kyllä päässyt baareihin aina kun olen halunnut eikä ulos ole heitetty

    Äänestä

Jos minä en pääsisi kultaiseen pöytään niin haluaisin polttaa ravintolan ja sen omistajan sekä henkilökunnan elävältä siinä mukana. Suomessa tuota ei vissiin harrasteta, että voisi testata asian vai onko jollakin kokemuksia?

Äänestä

Jos Donald Trump menisi tuonne ravintolaan, niin tuskin ohjaisivat peräpöytään eli status ratkaisee kannattaako asiakas pitää näytillä

Äänestä

Etelä-Euroopan maista on jäänyt sellainen kokemus, että yksin liikkeellä oleva turistinainen saa huonon paikan. Ulkonäköön en kyllä ole koskaan sitä yhdistänyt vaan juuri siihen, että asiakas on yksin eli hän ei ole kovin tuottoisa asiakas.

Mutta voihan sitä tuostakin narista netissä sen sijaan, että siellä ravintolassa avaisi suunsa ja pyytäisi mieluisampaa paikkaa. Ainakaan minulle ei ole koskaan vastattu kieltävästi.

Äänestä
  • Niin, rumuutesi on jäätävää jopa itäeurooppalaisella maatuskatasolla..

    Äänestä

  • Mitäpä helka veikkaat että jos raflaan astuu pitkäsäärinen ja säteilevä 21v eloveenablondi? Veikkaan että hyvä paikka järjestyy varsin nopsaan. Ja nyt puhutan ruokaravintoloista, juottoloissa kuvio on vielä selvempi.

    Saapi muuten nähdä koska pk-seudulla mennään vielä enemmän Jenkkilän suuntaan. Oltiin taannoin siellä reissussa, ja siellä oli lukuisia klubeja joihin ei ollut asiaa ellei ollut A) hyvännäköinen nuori nainen B) statusta/suhteita omaava mies C) hyvännäköisten nuorten naisten seurassa. Ihan selkeä kastijako siis. Suomessa sentään eri tasoiset mahtuvat saman katon alle, ainakin humalassa.

    Äänestä

  • Suomessa yökerhobisnes on erittäin kovan kilpailun alaista toimintaa, asiakkaita ei yksinkertaisesti tahdo riittää joka paikkaan niin että se kannattaisi. Tiedän monta wannabe-pintaliitomestaa, jotka ovat joutuneet lyömään lapun luukulle kun homma ei kannata vaikka asiakkaita ei valkatakkaan millään perusteella.

    Suomessa ei ainakaan suurimassa osassa yökerhoista ole varaa lähteä valitsemaan asiakkaitaan, pk-seudulla ehkä muutama paikka on sellainen jolla siihen on varaa.

    Äänestä

Miksi ihmiset käy kalliissa baareissa ja ravintoloissa. En ole käynyt moneen vuoteen ja säästänyt paljon rahaa. Baarin kaljat maksaa 6 kertaa enemmän kuin kaupassa.

Äänestä
  • Selittäisikköhän tuo sen miksi olet sinkku...

    Äänestä

  • Ei selitä. ATM kaverini on ollut ahkera baarissa kävijä jo toistakymmentä vuotta.

    Äänestä

Eli rumat saavat parhaat pöydät, joissa syödä omassa rauhassa, ja kauniit/komeat joutuvat hälinän keskelle ja naulakon viereen.

Äänestä

Itseäni ei ole syrjitty ravintoloissa, vaikka ruma mies olenkin. Ilmeisesti maksavaa asiakasta arvostetaan, eikä ravintoloilla ole Suomessa varaa valita asiakkaita, kuten NAL aikaisemmin totesikin.

Sanoisin että ainakin ravintoloille, joissa myydään enimmäkseen juomaa, miesasiakkaat tuovat enemmän rahaa. Naisten läsnäolo houkuttelee miehet baariin mutta miehet ostaa enemmän juomia. Naisista suurin osa juo pari drinksua ja täyttävät lasejaan vessassa ja pöydän alla salaa käsilaukuissaan salakuljettamista pulloista.

Kerran kävin vähän isommalla joukolla kavereiden kanssa nimeltä mainitsemattomassa yökerhossa, joka suosii naisasiakkaita (ulkona jonossa ja baaritiskillä). Se meno alkoi pitemmän päälle tympiä. Sunnitelmissamme oli muutenkin vaihtaa jossain vaiheessa toiseen yökerhoon, jossa oli tuttuja samana iltana.

Seurueessamme oli myös naisia, osa jopa kauniita. Pois lähtiessämme sitten jonkunlaisessa humalatilassa kovaan ääneen muutamaan kertaan sanoin henkilökunnan kuullen että eiköhän me jatketa parempaan paikkaan kun ei täällä saa edes maksava asiakas hyvää palvelua.

Henkilökunnan ilmeet olivat unohtumattoman happamia kun katsoivat ruman miehen johdattavan ison seurueen pois naisia suosivasta baarista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kilttiatm kirjoitti:

http://www.stara.fi/2016/01/07/ravintolat-istuttavat-rumat-asiakkaat-perapoytiin/

Meidät laitetaan johonkin nurkkaan ettei kukaan nää meidän olemassaoloa. Ja tietenkin naiset tekee niin koska ravintoloissa on nais työntekijöitä aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu