Fossiilit eivät todista pitkästä kehityksestä mitään. Ne todistavat elämän monimuotoisuudesta. Mm. trilobiitin silmä oli erinomaisen monimutkainen rakenteeltaan. Ja huvittaa tuo alkumerestä höpiseminen. Uusimman tutkimuksen mukaan elämä syntyi kuivalla maalla.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niin. Eihän sekään todista mitään viisaudestasi, vaikka kai sinulla ne aivot on pääkopassa. Ei ne silti välttämättä toimi edes uusimman tutkimuksen mukaan.
Kyllä fossiilit todistavat jo ihan sillä, että maapallon eliöstö on muuttunut useita kertoja lähes kokonaan. Myös löydetyt välimuodot todistavat evoluutiosta erinomaisena esimerkkinä valaan täydellinen välimuotosarja.
Alkumerestä höpöttäminen ei ole mitenkään huvittavaa. Mikään "uusin tutkimus" ei ole osoittanut elämän syntyneen maalla. Kyseessä on vasta hypoteesi, joka selittäisi yhden vaikean vetiseen ympäristöön liittyvän abiogeneesin ongelman. Syntyi elämä missä tahansa, niin se kehittyi pitkään pelkästään merissä. Maalla kasvavat kasvit ja maaeläimet kehittyivät vasta kambrikauden jälkeen.
Onko sinulla evoluutiota parempi selitys sille, että 98-99 % kaikkina aikoina eläneistä eliöistä on kuollut sukupuuttoon? Nykyäänkin eliöitä on arvioiden mukaan 10 - 15 miljoonaa eri lajia. Ainakaan minulla ei ole tarjota evoluutioteorialle edes kilpailijaa.
Se mikä on totta, heijjastelee vain tietyn ajan näkemyksiä yleishyväksynnästä.
Osatotuus tämäkin. Luonnontieteissä tietämys lisääntyy ja virheitä korjataan ja teoriat täydentyvät. Tietyt perusteet eivät kuitenkaan ole enää aikoihin muuttuneet. Aika ei muuta evoluutioteorian tai suhteellisuusteorioiden perustaa.
Ei fossiilien tarvitse todistaa sillä näemme evoluution vaikutuksia luonnossa. Esimerkiksi ihmisen alkio ottaa täysin samanlaisen muodon kuin matelian alkio vaikka tämä ei olisi yhtään välttämätöntä.
Kyllä fossiilitkin todistavat ainakin sen, että eliöstö on muuttunut Maapallon olemassaolon aikana lähes kokonaan useita kertoja. Myös välimuotoja ja pari täydellistä välimuotosarjaa on löydetty.
Mutta vaikka paleontologian todisteet unohdettaisiin kokonaan, evoluutio näkyy luonnossa monin tavoin. Useat toisistaan riippumattomat todisteet tukevat, ei vaan evoluutiota, vaan myös evoluutioteoriaa. Vain tietämättömyys tai totaalinen uskonnollinen sokeus voi olla evoluution kieltämisen taustalla.
Uskovainen ihminen on häviämässä vertailevan ihmisen totuuden nälkään.
Tiede selittää luonnosta sen minkä osaa. Ei sitä, millainen luonto on.
No mikä sen sitten selittää, ellei tiede? Kyllä luonnontieteet antavat nykyään luonnosta melko kattavan kuvan, joskaan ei täydelistä.