Olen pitkään miettinyt, että onko ihan ok jos kumppani peruu yhdessä sovittuja menoja esim. ollakseen kavereidensa kanssa?
Olemme naimisissa ja asumme yhdessä jo viidettä vuotta. Meillä ei juurikaan ole mitään suuria ongelmia parisuhteessa ollut mutta viime aikoina olemme kinanneet paljon siitä, millaisia yhteisiä menoja on ok perua jonkin toisen ohjelman takia. Tiedän, että yhdessä asuessa toista näkee paljon ja pieniä asioita tulee luvattua helposti ilman sen suurempaa pohdintaa. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pienetkin lupaukset esim. syödään tänään illalla yhdessä pitäisi pitää. Miehelläni ei ole tapana sopia menojaan kovin paljon etukäteen, minkä vuoksi niitä saattaakin välillä ilmaantua sopimamme ohjelman päälle. Tällöin mies pitää selvänä, että me voimme siirtää omaa ohjelmaamme, sillä se on paljon helpompaa, kuin yrittää siirtää kavereiden kanssa tapaamista. Minulla on aika paljon ohjelmaa itselläni aina, joten mieheni kyllä käy harvemmin missään kuin minä mutta itse aina ilmoitan menoistani etukäteen ja kohtelen miehen kanssa sovittua saman arvoisena, kuin mitä tahansa muutakin sopimusta. Ongelmani ei siis missään nimessä ole se, että mies haluaa tavata kavereitaan vaan se, että hän peruu jotain mitä olemme sopineet sen kustannuksella. Mieheni mielestä kumppanin kanssa sovitut ns. pienet menot eivät ole yhtä tärkeitä kuin kavereiden kanssa tehdyt. Haluaisinkin kuulla muiden mielipiteitä siitä, olenko kenties itse liian tarkka tällaisten pienten arkisten sopimusten suhteen?
Olemme naimisissa ja asumme yhdessä jo viidettä vuotta. Meillä ei juurikaan ole mitään suuria ongelmia parisuhteessa ollut mutta viime aikoina olemme kinanneet paljon siitä, millaisia yhteisiä menoja on ok perua jonkin toisen ohjelman takia. Tiedän, että yhdessä asuessa toista näkee paljon ja pieniä asioita tulee luvattua helposti ilman sen suurempaa pohdintaa. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pienetkin lupaukset esim. syödään tänään illalla yhdessä pitäisi pitää. Miehelläni ei ole tapana sopia menojaan kovin paljon etukäteen, minkä vuoksi niitä saattaakin välillä ilmaantua sopimamme ohjelman päälle. Tällöin mies pitää selvänä, että me voimme siirtää omaa ohjelmaamme, sillä se on paljon helpompaa, kuin yrittää siirtää kavereiden kanssa tapaamista. Minulla on aika paljon ohjelmaa itselläni aina, joten mieheni kyllä käy harvemmin missään kuin minä mutta itse aina ilmoitan menoistani etukäteen ja kohtelen miehen kanssa sovittua saman arvoisena, kuin mitä tahansa muutakin sopimusta. Ongelmani ei siis missään nimessä ole se, että mies haluaa tavata kavereitaan vaan se, että hän peruu jotain mitä olemme sopineet sen kustannuksella. Mieheni mielestä kumppanin kanssa sovitut ns. pienet menot eivät ole yhtä tärkeitä kuin kavereiden kanssa tehdyt. Haluaisinkin kuulla muiden mielipiteitä siitä, olenko kenties itse liian tarkka tällaisten pienten arkisten sopimusten suhteen?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tuosta se alkaa se rakkauden loppuminen. Ensin pienia juttuja perutaan ja ne kasvaa isommiksi kun pitäisi jotain yhdessä tehdä niin miehesi peruu yhteiset luvatut menonne. Sitten alkaa riitely koska ette tee mitään enää yhdessä, miehesi lopettaa välittämisen, kaverit on tärkeimmät ja se alkaa katsomaan muita naisia, jopa pettää jos saa tilaisuuden. Puolet avioliitoista päätyy eroon joten lähtölaskenta on alkanut.
Niin, kyllä tuossa teillä tuntuu olevan aika tyyppillisen kuuloinen nykyajan parisuhde; Kumpikin menee menojaan ja yhteistä aikaa on vähän.
Molemmin puolista toisen kuuntelemista ja kunnioittamista ei pahemmin ole vaan laitetaan itsensä edelle.
Kyllä itse sanoisin että teidän pitää molempien miettiä ja sitten keskustella suoraan ja rehellisesti, miksi olette yhdessä?Mihin parisuhteenne perustuu?
Miehen toiminta kun kuulostaa siltä että parisuhteenne jää kavereiden kanssa olemisen jalkoihin.Sinun omat menosi taas, onko ne kaikki välttämättömiä vai voisiko niistä ottaa aikaa parisuhteelle?Hyvä meittiä.
Kyseessä on se että haluat vaan hallita miehesi elämää kuten kaikki naiset yleensä. Jos miehellä on vähänkin omaa eikä sitoudu 24/7 olemaan käytettävissäsi oleva kynnysmatto niin alat tekemään siitä ongelmaa. Sanoit että sinulla on aina tekemistä ja ohjelmaa ja miehelläsi ei juurikaan ja sitten kun hänellä sellaiseen olisi mahdollisuus niin teet siitäkin ongelman. Olet tyypillinen narsisti vaikka puet tänne kirjoittamasi lauseet mielestäsi kauniiseen muotoon. Voit olla varma että miehesi on kyllästynyt yksinäisenä kotiorjana olemiseen ja vain sinun menojesi seuraamiseen. Tuo on tyypillinen syy miksi eroja tulee. Suhteet eivät ole tasa-arvoisia vaan naiset haluavat lähtökohtaisesti aina hallita niitä. Jos jatkat tuota vain oman elämäsi tärkeämpänä pitämistä älä ihmettele kun ukko kyllästyy. Et välitä enään miehestäsi vaan omista menoistasi joten eikö sinkkuelämä sinulle olisi parempi elämä kuin suhde?
Ei kuitenkaan mies mitään äitiä ole hakenut, joka tekee kaikki. Kyllä sovitut asiat siinä miehenkin pitää tehdä Niinkuin naisenkin. Eikä se ole narsisti,jos nainen haluaa miehenkin tekevän jotain. Miehelle kyllä yhteiset rahat varmasti sopivasti käy,mutta jos jotain sovitaan pitää se hoitaa. Parisuhde on kahdenkauppa jossa molemmat osapuolet osallistuu. Eikä se orjaa tee jos sieltä sohvan perukoilta joutuu nouseen.
Kyllä ne parisuhteessa on oltava pelisäännöt,jotta se suhde toimii.
Perus femakko kommentti taas, jossa alkuperäistä asiaa käännetään väkisin miehen syyksi, vaikka rautalangasta vääntäen. Mutta tältä palstalta on turha muuta hakeakkaan, kuin ainoastaan naisten myötäileviä vastauksia omiin marmatuksiinsa. Tasa-arvoista ei ole tietoakaan.
Perusjuttu ihmissuhteissa yleensäkin on, että sovitut asiat pitää pitää. Voi jättää ihan omaan arvoonsa tuollaiset mielipiteet, että parisuhteessa saa käyttäytyä ihan miten hölmösti haluaa ja tulla ja mennä miten haluaa. Toista pitää kunnioittaa sen verran, että asioista neuvottelee etukäteen. Tämä koskee yhteisiä menoja, ostoksia ym. Parisuhteessa niistä neuvotellaan yhdessä tai kyseessä ei ole mikään parisuhde. Ei töissäkään voi käyttäytyä niin, että palaverin peruu juuri ennen tapaamista, ellei halua työkavereiden vihoja.
Mielestäni tästä pitäisi keskustella ja miehen pitää oppia ymmärtämään, että hän ei voi aina priorisoida kavereitaan, jos haluaa että parisuhde säilyy. On aina ihan eri asia, jos miehellä olisi esimerkiksi tiettyyn aikaan viikosta joku harrastus jossa hän käy, koska sehän olisi jo ennalta sovittu asia on olisi selvää että mies menisi sinne.
Kyse ei ole sinulle mistään parisuhteen eettisistä säännöistä, vaan siitä että avauksen on tehnyt nainen miestä syyttäekseen. Tänne on tehty useampia vastaavia avauksia kokeeksi itsekin joitain vuosia sitten, jossa kirjoitin pitkän stoorin ensin naisena ja muutaman kuukauden päästä tasan saman kertomuksen miehenä. Oli sukupuolesta kiinni mitä vastauksia avaus sai. Naisen avaukseen tuli pelkkää myötämielistelyä tyyliin "jätä se mies, arvosta itseäsi lähde, jätä se sika, miehesi on kusipää" yms mutta tasan sama kirjoitus miehen allekirjoittamana ei saanut ainoatakaan myötäeläjää naisista. "naiset nyt vaan on sellaisia, itsepä olet naisesi valinnut" Ja tyyli oli tämä. On yksvitun hailee sinunkin kääntää avausta miestä vastaan, koska tyylisi on samaa femakkoshittiä mitä tällä palstalla muutenkin ja miehiin kohdistuvaa katkeruutta ei sitä, että täällä käsiteltäisiin jotain tiettyä avausta asiapitoisesti. Ainoa mahdollisuus sellaiseen on sukupuoleton avaus, joihin toisaalta ekat vastaukset kuuluu "oletan että puhut miehestä niin..."
Olen täysin samaa mieltä. Ihmisten kanssa sovitus asiat tulee pitää. Olen lakkauttanut sellaisia kaverisuhteita jotka eivät pysty pitämään sovittua.
Jos on sovittu että ollaan kotona tämä viikonloppu, ehkä leffan, hyvän ruoan ja muun parissa ja joku Pertsa soittaisi miehelleni lauantaina klo 16 että lähde dokaan porukalla, ja mies lähtisi, se ei olisi todellakaan ok.
10 vuotta on yhteistä taivalta taitettu ja tähän asti on pitänyt. Ap, keskustele vakavasti nyt miehesi kanssa, miksi hän ei voi etukäteen sopia menojaan. Niin meillä ainakin tehdään, niin yhteiset kuin omatkin menot. Lisäksi pyrimme yhdistämään omat menomme samalle illalle, eli mieheni lähtee jätkien kanssa saunomaan ja kaupungille mutta mä lähden naisystäväni kanssa samana iltana johonkin myös tuulettumaan.
Olisi hyvä kuulla toisen osapuolen versio tilanteesta. Miten hän kokee sen?
Miten "sopimukseen" päädytään?
Lukematta pitkää, jäsentämätöntä vuodatusta voin vain sanoa, että sopimusten molemminpuolinen, ehdoton pitäminen on itsestään selvyys!
Se, kenelle ensin luvataan on etusijalla. Pätee sekä puolisoon, että ystäviin. Tietenkin voit perua ajoissa vaikka sovitut yhdentekevät ostostreffit jos tuleekin yllättäen kutsu vaikka 40-vuotisjuhliin eli järjenkäyttö sallittu priorisoinnissa.
Taas täällä säälitään miestä, joka on muka joutunut väkisin osaksi naisen "ohjelmaa". Jos ihminen, mies tai nainen, on niin stanan tossu että ei pysty sanomaan puolisolleen ääneen että en halua lähteä tamponimessuille/jääkiekko-otteluun/toisen tyhmien kavereiden kanssa baariin niin omapa on vikansa. Nyt jotain ryhtiä ja elämänhallintaa sanon minä näille. Tärkeistä yhteistä elämää koskevista menoista taas pitää pitää kiinni sovitusti. Riippuu myös siitä vaikuttaako peruminen siihen, voitko mennä yksin tapahtumaan. Mitenkäs olisi jos sopisitte etukäteen isommat sitoumukset, ja ne yhdentekevämmät olisivat sitten ehdollisia?
"Tamponimessut"! Hyvä ilmaisu! Erehdyin aikanaan naisten porukoihin, en kauemmaksi kuin Tallinnaan! Silloin päätin etten ikinä tee sitä virhettä. Enkä ole tehnyt. Pari kertaa vuodessa vaimoni aloittaa "mitä mieltä olet jos" jne. Kysyessään tietää, etten haraa vastaan "tamponimessuille lähtöä" mutta kysymysmuoto jättää veräjän raolleen siltä varata, että olisin suunnitellut jotain.
Nuo rättien hypistelymatkat eivät ole olleet mitenkään ongelmallisia. Eivätkä muutkaan omat harrastukset. Kummallakaan.
Teemme enemmän yhteisiä matkoja mutta niilläkään en lähde vaimoni kanssa luumuilemaan tavarataloihin. Kuvaava on eräs Berliinin reisu. Vaimoni lähti etsimään jotain blaaseria kudamin tavarataloista. Eroamispaikalle näkyi erotiikkamueson mainos. Kerroin meneväni sinne tappamaan aikaa ja soitellaan sitten kumpi ensin saa asiansa valmiiksi.
Hyvin toimii. Ei mitään yllätyksiä.
Kyllä se minusta riippunee asiastakin, missä sopimuksissa voi joustaa. Jos nyt on sovittu, että illalla syödään yhdessä kotona tai mennään lenkille, ja sitten miehelle tulee yllättäen meno (jos hän kerran muutenkin harvoin käy missään), niin EN nostaisi herneitä nenääni. Hyväksyisin, että ok, mene vain.
MUTTA jos yhdessä oltaisiin sovittu leffaan menosta tai kyläilyreissusta, ja mies sopii jotain omaa kaverijuttua siihen päälle, niin sopimusrikkomus nostettaisiin kyllä pöydälle. En ihan nielisi tasan sitä.
Kommentissasi on syvempää tunneälyä, siitä vilpittömät onnitteluni.
Jotenkin AP:lla ja monella muullakin on jollakin tavalla unohtunut sellainen seikka, että tilanteilla on tapana muuttuvat, varsinkin nykyisessä hektisessä maailmassa. Onko tällöin järkeä kynsin hampain pitää kiinni jostain "ei niin vakavasta", jos tilanne on oleellisesti muuttunut. AP:kin totesi, ettei näitä usein tapahdu ja miehellä ei omia menoja ole jonoksi asti, joten antakaa armoa.
Aivan toinen seikka on, että miten sopmukseen on päädytty? Jos aiempi "sopimus" on mallia "ulkoa saneltu", niin todellista sitoutumista ei ole alunperinkään ollut syntynyt. Ainakin minun vaimolla on usein ollut tapana kertoa miten olemme sopineet asiasta. Keskustelun muista, mutta sopimista en. Hänelle on siis riittänyt, että hän ilmoittaa tahtonsa ja siten asiaa voidaan tulkita sovituksi. Yksinkertaista ja tehokasta, mutta toista alentavaa ja loukkaavaa.
Se olsi eriasia, jos nainen sattusi perumaan yhtäkkiä sovitut jutut, jos tulee " yllättävä" meno. Mies ei varmasti ei pitäisi, mutta nyt onkin alottaja nainen se onkin hirveä asia, kun nainen suree, kun mies ei tee sovittuja juttuja. Mitäs jos sopimisen alottaja onkin ensin mies ja sit peruu,sekö olsi ihanteellista miehelle,että sopimisen voi merua,mutta kun alote on sovittu naisen alotteesta ..... Tiedän eräänkin tapauksen ku mies pyysi naistaan viemään hänet sairaalaan se oli ensiksi ok, mut sit nainen peru viime tingassa, kun ei sopinukaan. Se oli miehelle hirveä pettymys ja nainen kuuli siit tämän tästä jälkeen päin. Täsä miehet ois varmasti samaa mieltä,että näin ei voi tehdä, mutta jos tää ois ollu nainen, joka ois sairaalaan menny ja mies perunu miehen kommentit ois voi voi mitä siinä kitiset.
Se vaan on niin,että näitä palstoja lukee enemmän naiset kuin miehet siksi naiset puolustavat enemmän naisiaan. No, voi miehetkin enemmän tehdä kysymyksiä täällä ja vastauksia siinä missä naisetkin. Ehkä se on niin,että miehet eivät niin rohkene kysyä. Mielummin kattelevat viidakon tähtösiä. Se on miesten oma vika ku ei saa siinä määrin miehiltä vastauksia , kun naiset. Käskepäs omat mies tuttavat tänne kirjotteleen, niin saat mieleisesi vastaukset. Voi hyvää päivää siinä on yks kitisiä kun nainen saa vastauksia myönteisiä naisilta .
Ole onnellinen ja arvosta sitä aikaa, jonka saat viettää yhdessä miehesi kanssa eli asutte saman katon alla. Ihan arkisista asioistakin voi tehdä merkityksellisiä yhdessä ja suoda miehelle se oma aika sekä omat menot ja yhtälailla osata vaatia se oma aika sekä omat menot myös itselleen, kuten itsellesi oletkin sen ottanut kirjoituksesi perusteella. Kompromissejahan se on se parisuhde, eikä sitä, että joka kerta vain toinen taipuu. Kyllä sellainen piristää myös suhdetta ettei olla koko ajan kylki kyljessä nyhjäämässä ja on niitä omiakin menoja. Itse olen muutaman vuoden ollut etäsuhteessa eikä mies ole tähän päivään saakka oppinut kertomaan menoistaan, vaan mieluummin latasee valkoisen valheen, ei pidä yhteyttä tai kertoo vasta jälkikäteen, että olikin tullut extempore meno kaverin kanssa johonkin meidän tapaamisen sijaan. Eli minulla ei ole mitään neuvotteluvaraa hänen menojensa suhteen ja aina annan hänelle anteeksi, vaikka asiasta motkotankin ja kyllä tuo luottamuspuoli on ollut kovilla moneen otteeseen. Itse olen vain liian kiltti, eikä varmaan moni muu minun sijassa tuollaista käytöstä edes sietäisi. Kyllä kannattaa arvostaa sellaista puolisoa, joka kuitenkin rehellisesti kertoo menoistaan ja suoda se oma aika hänelle, koska eihän ne kaveritkaan ole hänelle aina käytettävissä.
aloittajalle. sanoit näin
.... Minulla on aika paljon ohjelmaa itselläni aina, joten mieheni kyllä käy harvemmin missään kuin minä....
Joten missä se ongelma on, jos mies on enemmän kotona kuin sinä????
Täältä katsottuna pikemminkin näyttää siltä, että sun miehen pitäisi olla kotona "tekemässä yhteisiä juttuja" aina silloin kun sinulle sopii.
Okei, sinä ilmoitat miehelle etukäteen koska sinä olet kotona ja ilman muuta oletat kun sanot miehelle, että mä olen tänään kotona, tehtäiskö ruokaa yhdessä, että mies automaattisesti pysyy kotona. Vai mitä?
Joten... jospa miettisit asiaa siltä kantilta, että missä sinä olet silloin kun miehesi on kotona. Onko ne sun omat menosi niin tärkeitä, että ne on pakko hoitaa just silloin kun mies on kotona?
Kirjoitit just niin kuin ajattelen. Aloittajan oma menot ovat vähintään yhtä paljon pois ns.yhteisestä ajasta kuin miehen, mutta näppärästi hän puolustelee itseään korostamalla, että hän sentään ilmoittaa etukäteen. Niin: ilmoittaa... Ja olettaa, että menolle on sillä hankittu "oikeutus". No, kukin tyylillään - mutta onko aloittaja tullut ajatelleeksi, että miestään voi jonnii verran kypsyttää se, että nainen on koko ajan menossa? Ja siksi sopii omia menojaan "päällekäin" - yrittäen sillä viestiä, että toinen voisi herätä huomaamaan jotain??
Juurikin näin.
Jos mies ei käy töissä ja on päivät pitkät kotona ja nainen käy töissä, kaupassa ja hoitaa arkiaskareet. Onko sillon väärin pyytää miehenkin jotain tekemään,vaikka viemään roskat?
Minun mielipiteeni tästä;
-periaate pitää olla se, että sopimuksissa pysytään.
-vaikka kuinka kaverit houkuttelisivat (kumman tahansa) pitää alkuperäistä sopimusta kunnioittaa. Mikä ei tarkota sitä, että jompikumpi alkaa sanella ehdot.
-tehdyistä sopimuksista voi ja pitää pystyä joustaa. Tärkeissä sopimuksissa totta kai pysytään, muista voidaan neuvotella. Mutta ei niin, että kavereitten houkutukset menee etusijalle!
-parisuhde on kahden kauppa. Siihen ei kuulu kaverit. Parisuhde ei voi hyvin eikä kestä jos sitä ei hoideta. Jos kunnioitus puuttuu, puuttuu kaikki.
-jos asiat menevät syyttelyksi ja omien mielihalujen perässä juoksuksi, toista kuulematta, silloin ei olla kypsiä parisuhteeseen.
Mikä parisuhde on sellainen, jota pitää olla jatkuvasti "hoitamassa"
Mitä tämä hoitaminen oikein on?
Jos vastavuoroisuus, keskinäinen arvostus ja kunnioitus pelaavat, ei tarvita mitään helvetin hoitamista.
Tuon selkeämmin asiaa ei voi ilmaista! Lukekoot ja miettikööt!
Miten niin parisuhteeseen "ei kuulu kaverit". Niin no eiväthän he sinänsä parisuhteeseen kuulu, mutta muuten kuuluvat kyllä oleellisena osana elämään. Onhan näitä nähty, että ystävät jäävät kun pariudutaan, mutta eipä tarvi sitten ihmetellä eron jälkeen kun eivät ne miehen kavereiden tyttöystävät olleetkaan niitä tosiystäviä. Turha tulla vinkumaan tukea jos ei ole itse pitänyt yhteyttä seukatessaaan.
Parisuhteen hoitamisesta: vuosien mittaan tulee joskus houkutus pitää toista itsestäänselvyytenä. Lapsiperheessä arjen pyörittäminen vie ajan jne. Hoitaminen voi olla vaikka sovittuja vapaailtoja vain puolison kanssa. Kai se on eniten asennetta, ei tekoja.
Keskenäinen arvostus ja kunnioitus ei ole kunnossa , jos toinen yksin. Hoitaa= tekee työt ja se toinen ei pidä sopimuksista kiini.
Jos sopimuuksia ei nnoudata miten hän työyhteisössä tekee sovittavat jutut. Kyllä se niin on,että mieskin kuuluu tehdä niitä naisten töitä. Nää miehet ovat äidit heemmmotelleet pienestä pitäen pilalle. Ei nää miehet mitää parisuhdetta oo hakenut vaan äitiä paremminkin.
Parisuhteen tasa-arvon periaate naisille. Miesten työt=tekee miehet. Naisten työt=Tekee miehet ja naiset. Meidän perheessä se on niin, että mä teen ruuat, siivoan, hoidan kodin muutenkin plus vielä ne miesten perinteiset työt. Mutta näitähän teillä femakko piireissä ei lasketa.
Parisuhteen hoitaminen: Ei pidä toista itsestäänselvyytenä.
Kunnioitus. Huomiointi. Ja se rakkaus, mikä se nyt sitten onkaan. Se ei pysy elossa jos toisesta tulee vain "tarpeellinen tavara."
Me kaksi ollaan ydin. Siihen sitten liittyy niitä muita lonkeroita sitten. Suku, kaverit jne. Jaksaa niin myötä- kuin vastamäessäkin, haluaa seisoa toisen rinnalla! Kaikkensa tekeminen että ei vain itsellä mutta myös toisella on hyvä olla, ja pitää se halu yllä.
Parisuhde on vaikea laji. Siksi se niin harvoin onnistuukin. Ollaan vain minä-minä-minä! Toinen on ikäänkuin käyttöesine oman mukavuuden saavutamiseksi.
"Ollaan vain minä-minä-minä! "
Suhteessa ei oikein voi olla kahta "vain minä-minä-minä -tyyppiä". Eli voi olla vain yksi sellainen, ja toinen on "ok, aina vain sinä" tai "miksi aina sinä" -tyyppi. Ja jos toinen on "käyttöesine" tai hyväksikäytetty, niin hän on sitä omasta vapaasta tahdostaan. Silloin kyse on epäterveestä suhteesta.
Jos et tajua, lue http://www.kirkkonummenseurakunnat.fi/data/liitteet/kestava_parisuhde.pdf
Noh, ehkä olet vähän turhan tarkka. Etenkin monen (=useamman kuin yhden) kaverin/ystävän kanssa tapaamista on todella vaikea sovitella yhteen. Yhdellä sitä, toisella tota. Jos esimerkiksi kahdella ystävällä kolmesta sopii yksi päivä parhaiten/vain se yksi päivä, niin kolmannen on joko pakko siirtää oma meno tai olla menemättä kaveritapaamiseen. Tai siirtää koko kaveritapaamista jopa viikoilla, mutta se ei ole mielestäni mikään vaihtoehto. Ilman muuta on ok, että puoliso peruisi meidän yhteisen aterian illalla. Eri asia, jos oltaisiin sovittu mennä kylään, konserttiin tms.
Määrittele ensin sopimus/lupaus. Väänsin parisuhteemme alkuaikoina mieheni kanssa hieman samasta asiasta. Oletin yhdessä puhuttuja asioita lupauksiksi, kun taas mieheni mielestä kyse oli keskustelusta ja suunnitelmista, joihin saattaa tulla muutoksia, jos jotakin sillä hetkellä tärkeämmän tuntuista ilmaantuu. Jos sitten harmistuinkin, mielipahan ilmaisutavalla oli väliä. Oli paljon hyödyllisempää sanoa, että olen pettynyt, koska olisin halunnut viettää aikaa rakkaan mieheni kanssa kuin jankata, että sähän lupasit ja ensi kerralla et ainakaan. Ts. vetoatko siihen, miltä tuntuu vai ilmaisetko (tahallisesti tai tahattomasti) haluasi kontrolloida toisen ajankäyttöä. Toki jatkuvat peruutukset voivat kertoa, ettei mies välitä seurastasi tai tunteistasi.
Olen vuosien saatossa huomannut, ettei kannata mitään puolihuolimattomasti luvata. Jos tilanteet muuttuvat, sitä pidetään sopimusrikkomuksena ja periaate kasvaa asiaa suuremmaksi.
Parempi vain olla lupaamatta mitään. Tosin moni pitää vaikenemista tai "ehkä"-sanaa sopimuksen merkkinä. Ja jos kieltäytyy, pitää sitäkin sitten antaumuksella perustella. Syyksi ei riitä, että haluaa pitää tilanteen avoinna.
Kuten moni muukin totesi, on vissi ero, peruuko anopin 60-vuotispäivät vai yhteisen ruokailuhetken kotona.