Yritän tiivistää tämän pieneen tilaan.
Aloitin siis viime syksynä lukion ja sain melko nopeasti 2-3 minä -hengen porukan. Alkusyksy meni hyvin näiden ihmisten kanssa, mutta nyt olen huomannut olevani aivan erilainen kuin he.
Itse olen erityisherkkä, ehkä vähän hiljaisempi porukoissa ja hyvä kuuntelemaan. Tajusin vasta, että kaikki ystäväni ovat paljon sosiaalisempia kuin minä, eli joudun roikkumaan heidän kanssaan isommissa porukoissa, joista en tunne kuin pari henkilöä, kaverini.
Ahdistun todella helposti jos minua ei huomata (tyhmää, tiedän) ja saatan vain lähteä pois tilanteesta jos koen oloni ulkopuoliseksi, mikä on melkein aina nykyään. Olen alkanut jopa jännittämään tai suorastaan pelkäämään lukiossa tuntien välisiä aikoja, koska tiedän että joudun olemaan seurassa jossa ahdistun. Aluksi vain tämä suurempi porukka ahdisti, mutta nyt jopa tämä pieni kaveripiirini ahdistaa.
Puhuin juuri yhden kaverini kanssa, koska hän on alkanut etääntyä, Totta kai menen paniikkiin että hän hylkää minut (Yläasteajoilla kaverit hylkäsivät) ja keskustelu johti siihen että hän ei voi asialle mitään jos tunnen oloni ulkopuoliseksi. Tiedän että tämä on totuus, mutta se satuttaa kun hän kertoo minun olevan hiljainen ja on typerää ja epäreilua heitä kohtaan miten loukkaannun siitä että he ovat porukassaan, eikä minun kannata valittaa jos en edes yritä tutustua tähän suurempaan porukkaan. Hän ei ymmärrä että yritän kyllä, mutta heihin on vain vaikeaa päästä mukaan heidän yhteisen harrastuksensa takia, joka lähentää heitä entisestään.
Normaalisti kaverin palautteessa ei ole mitään niin ihmeellistä, eikö? Olen vain todella helposti loukkaantuva (loukkaannuin mm. kun bussikuski käski minun mennä keskiovesta etuoven sijaan ensi kerralla, aloin itkemään ulkona asiasta) Omaan myös todella huonon itsetunnon ja tuntuu että en oikein uskalla olla oma itseni.
Käyn psykologilla jo kolmatta vuotta ja mahdollinen lääkitys edessä.
Olen alkanut harkita olemista yksin tai jopa koko lukion vaihtoa (menen bussilla eri paikkakunnalle opiskelemaan) vaikka tiedän että tämä on kaikkein naurettavin syy siihen, mutta kun olen niin tavattoman herkkä ja masentunut.. Hädin tuskin pystyn olemaan koulussa itkemättä.
Kaipaisin neuvoja, elämänohjeita, omia kokemuksia, vertaistukea, mitä vain.. Saa kysyä jatkokysymyksiä, tämä on vain tiivistetty versio koko asiasta. auttakaa ._.
Aloitin siis viime syksynä lukion ja sain melko nopeasti 2-3 minä -hengen porukan. Alkusyksy meni hyvin näiden ihmisten kanssa, mutta nyt olen huomannut olevani aivan erilainen kuin he.
Itse olen erityisherkkä, ehkä vähän hiljaisempi porukoissa ja hyvä kuuntelemaan. Tajusin vasta, että kaikki ystäväni ovat paljon sosiaalisempia kuin minä, eli joudun roikkumaan heidän kanssaan isommissa porukoissa, joista en tunne kuin pari henkilöä, kaverini.
Ahdistun todella helposti jos minua ei huomata (tyhmää, tiedän) ja saatan vain lähteä pois tilanteesta jos koen oloni ulkopuoliseksi, mikä on melkein aina nykyään. Olen alkanut jopa jännittämään tai suorastaan pelkäämään lukiossa tuntien välisiä aikoja, koska tiedän että joudun olemaan seurassa jossa ahdistun. Aluksi vain tämä suurempi porukka ahdisti, mutta nyt jopa tämä pieni kaveripiirini ahdistaa.
Puhuin juuri yhden kaverini kanssa, koska hän on alkanut etääntyä, Totta kai menen paniikkiin että hän hylkää minut (Yläasteajoilla kaverit hylkäsivät) ja keskustelu johti siihen että hän ei voi asialle mitään jos tunnen oloni ulkopuoliseksi. Tiedän että tämä on totuus, mutta se satuttaa kun hän kertoo minun olevan hiljainen ja on typerää ja epäreilua heitä kohtaan miten loukkaannun siitä että he ovat porukassaan, eikä minun kannata valittaa jos en edes yritä tutustua tähän suurempaan porukkaan. Hän ei ymmärrä että yritän kyllä, mutta heihin on vain vaikeaa päästä mukaan heidän yhteisen harrastuksensa takia, joka lähentää heitä entisestään.
Normaalisti kaverin palautteessa ei ole mitään niin ihmeellistä, eikö? Olen vain todella helposti loukkaantuva (loukkaannuin mm. kun bussikuski käski minun mennä keskiovesta etuoven sijaan ensi kerralla, aloin itkemään ulkona asiasta) Omaan myös todella huonon itsetunnon ja tuntuu että en oikein uskalla olla oma itseni.
Käyn psykologilla jo kolmatta vuotta ja mahdollinen lääkitys edessä.
Olen alkanut harkita olemista yksin tai jopa koko lukion vaihtoa (menen bussilla eri paikkakunnalle opiskelemaan) vaikka tiedän että tämä on kaikkein naurettavin syy siihen, mutta kun olen niin tavattoman herkkä ja masentunut.. Hädin tuskin pystyn olemaan koulussa itkemättä.
Kaipaisin neuvoja, elämänohjeita, omia kokemuksia, vertaistukea, mitä vain.. Saa kysyä jatkokysymyksiä, tämä on vain tiivistetty versio koko asiasta. auttakaa ._.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi olla varmasti vaikeaa. Onko lukiossasi muita samanhenkisiä ihmisiä kuin sinä?