Suomalaisia(naisia) kiinnostaa ulkomaalaiset

Kyllä tästä on puhuttu vaikka kuinka ja paljon mutta tosi. Otsikossa naisia suluissa siksi että miehetkin ulkomaalaisten kanssa naiset vain enemmän. Kyseessä on vain miksi olen lukenut aikaisempia palstoja joissa lukenut kuinka suomimiehiä haukutaan jatkuvasti ja kun vertaan niitä itseeni niin eivät kyllä pidä juurikaan yhtään paikkansa (kyllä olen mies). Esim miehet kaupassa pistävät naiset kantamaan ostokset kaupasta on aivan puppua kun minä käyn kaupassa en ole ikinä nähnyt naisen kantavan kauppatavaroita tai sitten mies kantaa painavemmat tavarat (tarkoitus ei ole moittia vaan sanoa totuus). Ja kyllä minun mielestä jotkut miehet pukeutuvat ja panostavat ulkonäköön olen lukenut että naiset valittavat kaljuuntumisesta mutta minkä mies sille voi tehdä jos niin käy en usko että yksikään mies tahallaan kaljuksi tulee. En sano myöskään että suomalainen olisi parempi kuin ulkomaalainen mutta kun loppujen lopuksi ajattelee suomalainen mies on hyvä aviomies. Jokaisessa kulttuurissa ja maassa on omat k*sipäät mutta myös herras miehet. Suomalaisilla kuitenkin se etu että suomalainen mies pitää naista saman arvoisena kuin itseään tietenkin jotkut ei välttämättä mutta se tarkoittaa yksin kertaisesti ettei todella pidä sinusta. Itse olen yrittänyt ja panostanut paljon naisten suhteen mutta jos naisella on ollut varaa valita minun suomalaisen tai ulkomaalaisen välillä kyllä on ulkomaalaisen valinnut ja typerintä se että on käynyt niinkin että on sanonut ettei ole kiinnostunut ja sen jälkeen saanut pakit ulkomaalaiselta ja yrittänyt sen jälkeen minua niin ei toimi minun mielestä näin. Tiedän etten ulkonäöltäni ole lotto voitto mutta tiedän myös etten voi olla huonoimmastakaan päästä. Uskon että on naisia jotka haluavat suomalaisen mutta nykyään naisille puhutaan niin paljon vanhoista suomalaisista tavoista etteivät enää halua suomalaista. Kysynkin nyt naisilta miksi ulkomaalainen on parempi ja myös miksi ei. Omat kokemuksetkin käy etten olisi ainut. Kirjoitin tämän puhelimella joten pyydän armoa kirjoitusvirheistä.
1758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ulkomaalainen on laatusana?

Keskustelu on saanut naurettavat piirteet, suomalaiset vastaan ulkomaalaiset. Mielen tulee olla todella kapealla katselmuksella toimiva jos pitää ulkomaalaisuutta jotenkin suomalaisuuden vastakohtana.

Tärkeämpää on katsoa ihmisten elämän tilannetta, sitä mitä henkilö oikeasti on ja tekee.

Suomessa on aivopesty suomalaisia jo kymmenen vuotta ajattelumalliin joka pitää suomalaisia huonompina mitä ulkomaalaiset ovat. Positiivisesta syrjinnästä alkaen(joka oikeasti on rasismia).

Äänestä

Tiedossasi on aukko. Enemmän avioliittoja on solmittu suomalainen mies ja ulkomaalainen nainen, vastoin yleistä luuloa.

Äänestä
  • Voi olla mutta ainakin mitä itse tiedän niin mies on muuttanut suomesta naisen perään suurimmiten osin ja yleensä mies myöskin naisen perässä tänne suomeen

    Äänestä

  • Suomalainenmiäs kirjoitti:

    Voi olla mutta ainakin mitä itse tiedän niin mies on muuttanut suomesta naisen perään suurimmiten osin ja yleensä mies myöskin naisen perässä tänne suomeen

    No ei kyllä sit pidä tuokaan paikkansa:D tilasto muodostuu ensinnäkin avioliitoista jotka vahvistettu Suomessa. Ja yleensä nainen muuttaa Suomeen, sama tapahtui myös ennen, että moni suomalainen nainen muutti ulkomaille, mutta nykyään valtaosa uusista avioliitoista suomalaisilla naisilla ei ole enään perinteinen Saksa, Ranska tyyliin, vaan erittäin moni menee naimisiin Afrikan ja Lähi-Idän veijareiden kanssa, jotka eivät ole suurimmaksi osaksi kykeneviä elättämään puolisoaan kotimaassa, saati Suomessa. Omat kokemukset ovat kokemuksia, eivät tilastollisia faktatietoa.

    Äänestä

En menisi sanomaan ketään paremmaksi tai huonommaksi. Omalla kohdallani ei vaan ole ollut vastaavanlaista tarjontaa suomalaisten miesten taholta, paitsi joskus nuorempana sain humalaisilta paljon ehdotuksia. Myöhemmin meni esimerkiksi noin kuusi vuotta ennen kuin eräs suomalaismies pyysi treffeille. Ulkomaalaiset sen sijaan osaavat lähestyä naisia melkein missä vaan tarvitsematta olla missään erityisessä iskupaikassa.

Äänestä

SUOMALAISET NAISET HALUAVAT ISOA PENISTÄ !
NÄIN NAISET SANOVAT
JA MULLA LIIAN PIENI

Äänestä
  • Tämä edellinen kommentti osoittaa järjen vähyyttä, ei muuta.

    Tuskin irakilaisilla ja syyrialaisilla olisi kovin suuret markkinat jos peniksen keskikokoon se olisi sidottu.

    Hevoset voittaa kaikki ihmiset, jos se elämä on vain kullin kokoon sidottu. Eihän se nainen elämässään muuta tarvitse:)

    Äänestä

  • ChinaDragon kirjoitti:

    Tämä edellinen kommentti osoittaa järjen vähyyttä, ei muuta.

    Tuskin irakilaisilla ja syyrialaisilla olisi kovin suuret markkinat jos peniksen keskikokoon se olisi sidottu.

    Hevoset voittaa kaikki ihmiset, jos se elämä on vain kullin kokoon sidottu. Eihän se nainen elämässään muuta tarvitse:)

    Väärin Dragon Mustan miehen mystifioitu ylivertainen seksuaalisuus perustuu pelkästään hänen oletettuun puolimetriseen kaluunsa yhdistettynä eläimellisyyteen. (Valkoisen naisen luoma fantasia)

    Äänestä

Miehekäs mies vetoaa naisiin. Suomalainen mies usually doesn't deliver..

Äänestä
  • Tutkimus kertoo, että Suomalaiset naiset muiden maiden naisiin verrattuna tunsivat enemmän vetoa feminiimpiin miesten kasvoihin, mitähän se mahtaa kertoa?

    Äänestä

  • Niin suomalaisilla miehillä eipä ole suurimmalla osalla feminiimiset kasvonpiirteet

    Äänestä

  • En tiedä millainen käsitys kenelläkin on miehekkäästä miehestä mutta kyllä minun mielestä suomalaiset miehet ovat miehisiä (ellei ole homoja) kuten minun mielestä ei ole kovin miehekästä olla tunteellinen mutta jokaisella eri ajatukset

    Äänestä

Ulkomaat on melko laaja käsite. Sanotaan nyt niin, että monet ulkkismiehet ottavat enemmän kontaktia selvin päin toiseen sukupuoleen. Siksi heihin tutustuu helpommin. Jos pöydässä istuu kolme kotimaista nörttiä pää kyyryssä hivellen matkapuhelinten näyttöä ja keskustellen keskenään, ja paikalle pelmahtaa mukava engelsmanni tahi vaikka saksalainen joka kysyy kohteliaasti saako istua, esittäytyy, on huomaavainen ja alottaa kevyen kenttäjutskailun, niin homma on selvä.
Lisäksi toki kumpaankin sukupuoleen vetoaa eksoottisempi ulkonäkö. Ulkomaisen kanssa on haittana suomalaiseen verrattuna kielimuuri sekä se, että menee enemmän aikaa selvittää mitä he odottavat mahdolliselta parisuhteelta ja naisen asema miehen kulttuuripiirissä.

Äänestä
  • "Ulkomaisen kanssa on haittana suomalaiseen verrattuna kielimuuri..."
    Sen takia moni suomalainen haluaisikin suhdetta täällä pidempään asuneen, suomea osaavan ulkomaalaisen kanssa. Toisen polven maahanmuuttajille (jotka siis puhuvat suomea äidinkielenään tai ainakin melkein), esimerkiksi venäläisnaisille ja arabimiehille, kuuluu olevan Suomessa erityisen paljon kiinnostusta.

    Äänestä

Meinaakko että se vitun nyrkillä tapettava muslimi on jotenki parempi mies kuin mie...

Ainoa asia joka pitää minua tappamasta sitä pikku mulkkua on Suomen laki...

Ja sekin asia ei merkkaa mitään jos rosvoat naisen josta tykkään.


Joku pikkunen paskaa puhuva ruskea rasvalettihän ei mulle pärjää...

Äänestä
  • Tämän takia

    Äänestä

  • pienimunainen kirjoitti:

    Tämän takia

    Noh?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalainenmiäs kirjoitti:

Kyllä tästä on puhuttu vaikka kuinka ja paljon mutta tosi. Otsikossa naisia suluissa siksi että miehetkin ulkomaalaisten kanssa naiset vain enemmän. Kyseessä on vain miksi olen lukenut aikaisempia palstoja joissa lukenut kuinka suomimiehiä haukutaan jatkuvasti ja kun vertaan niitä itseeni niin eivät kyllä pidä juurikaan yhtään paikkansa (kyllä olen mies). Esim miehet kaupassa pistävät naiset kantamaan ostokset kaupasta on aivan puppua kun minä käyn kaupassa en ole ikinä nähnyt naisen kantavan kauppatavaroita tai sitten mies kantaa painavemmat tavarat (tarkoitus ei ole moittia vaan sanoa totuus). Ja kyllä minun mielestä jotkut miehet pukeutuvat ja panostavat ulkonäköön olen lukenut että naiset valittavat kaljuuntumisesta mutta minkä mies sille voi tehdä jos niin käy en usko että yksikään mies tahallaan kaljuksi tulee. En sano myöskään että suomalainen olisi parempi kuin ulkomaalainen mutta kun loppujen lopuksi ajattelee suomalainen mies on hyvä aviomies. Jokaisessa kulttuurissa ja maassa on omat k*sipäät mutta myös herras miehet. Suomalaisilla kuitenkin se etu että suomalainen mies pitää naista saman arvoisena kuin itseään tietenkin jotkut ei välttämättä mutta se tarkoittaa yksin kertaisesti ettei todella pidä sinusta. Itse olen yrittänyt ja panostanut paljon naisten suhteen mutta jos naisella on ollut varaa valita minun suomalaisen tai ulkomaalaisen välillä kyllä on ulkomaalaisen valinnut ja typerintä se että on käynyt niinkin että on sanonut ettei ole kiinnostunut ja sen jälkeen saanut pakit ulkomaalaiselta ja yrittänyt sen jälkeen minua niin ei toimi minun mielestä näin. Tiedän etten ulkonäöltäni ole lotto voitto mutta tiedän myös etten voi olla huonoimmastakaan päästä. Uskon että on naisia jotka haluavat suomalaisen mutta nykyään naisille puhutaan niin paljon vanhoista suomalaisista tavoista etteivät enää halua suomalaista. Kysynkin nyt naisilta miksi ulkomaalainen on parempi ja myös miksi ei. Omat kokemuksetkin käy etten olisi ainut. Kirjoitin tämän puhelimella joten pyydän armoa kirjoitusvirheistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu