Ovatko naiset jo liian itsekeskeisiä

Eli ovatko naiset jo liian itsekeskeisiä? Seurustelukumppanin ei voi antaa olla oma itsensä, vaan se on muokattava omaan me naiset lehden ihannekulissiin sopivaksi. Samin kaikki ystävät, jokainen huonekalu ym. pitäisi sopia joissain parisuhteissa juuri naisen standardiin.

Ihan kun kaikki miehet, ystävät ja asiat ois vaan olemassa viihdyttäkseen naista. Joko pahimmat naiset harkitseavat vaihtaavnsa jo lapsiaankin toisiin, jos omista ei tule esim. sen näkösiä kuin toivoi, tai eivät ole hyviä koulussa jne. En oikeasti ihmettelisi nykymenolla. Todella itsekeskeistä, kaikki perustuu vain siihen että "minulla on oikeus" ja se ajaa aina muiden oikeuksien yli.

Mies suhtautuu naisiin enemmän kuin omiin lapsiinsa. Kun se vaimoke on, nin se on sellainen kuin se on ja sen annetaan vaan sitten olla sellainen, vaikka olis vikojakin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uskon että kaikki tunnistaa trendin jota tarkoitan. En kuitenkaan sano, etteikö hyviä vaimoja olisi suht paljon olemassa, jotka ajattelee muutakin kuin itseään ja pitäät rakkautta tärkeäpänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OnkoNäin11 kirjoitti:

Eli ovatko naiset jo liian itsekeskeisiä? Seurustelukumppanin ei voi antaa olla oma itsensä, vaan se on muokattava omaan me naiset lehden ihannekulissiin sopivaksi. Samin kaikki ystävät, jokainen huonekalu ym. pitäisi sopia joissain parisuhteissa juuri naisen standardiin.

Ihan kun kaikki miehet, ystävät ja asiat ois vaan olemassa viihdyttäkseen naista. Joko pahimmat naiset harkitseavat vaihtaavnsa jo lapsiaankin toisiin, jos omista ei tule esim. sen näkösiä kuin toivoi, tai eivät ole hyviä koulussa jne. En oikeasti ihmettelisi nykymenolla. Todella itsekeskeistä, kaikki perustuu vain siihen että "minulla on oikeus" ja se ajaa aina muiden oikeuksien yli.

Mies suhtautuu naisiin enemmän kuin omiin lapsiinsa. Kun se vaimoke on, nin se on sellainen kuin se on ja sen annetaan vaan sitten olla sellainen, vaikka olis vikojakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu