Muutin toiselle paikkakunnalle elo-syyskuussa, jossa minulle on sattunut paljon kaikenlaista periaatteitani vastoin käyneitä asioita parisuhteeni kannalta. Mikään ei ole johtanut pussailuun tai seksiin, mutta joistain asioista minun on ollut pakko kertoa tyttöystävälleni. Joistain olen vaiennut siitä syystä, että tyttöystäväni ei luota minuun enää yhtään. Asioita olen puhunut hänen kanssaan joulukuussa ja tammikuussa huonon omantunnon johdosta, mutta viimeisimmät asiat ovat tuhonneet kaiken hyvän yhteisen minkä vuoksi olemme kestäneet vaikeitakin aikoja. Olen todella alhaalla, tunnontuskat ovat sietämättömät, en pysty syömään, nukkumaan, keskittymään mihinkään. En olisi voinut kuvitella itsestäni tällaista. Petin itseäni yhtä lailla kuin tyttöystävääni. En tiedä kykenenkö ikinä normalisoitumaan, ainakaan samanlaisen parisuhteen saavuttaminen mitä meillä oli kesällä tuntuu mahdottomuudelta. Koen kuitenkin anteeksi antamisen yhtä tärkeäksi kuin anteeksi pyytämisen, sillä vaikka luultavasti ero tulee, haluan tehdä sen mahdollisimman sovinnossa. Koen tämän maanpäällisen helvetin pahimmaksi mahdolliseksi rangaistukseksi kaikesta pahasta mielipahasta. Etenkin tyttöystäväni suhteen, jolla oli vaikeuksia yli vuosi sitten päästää minut lähelleen, on varmasti hyvin iso kynnys pystyä normalisoitumaan, jos hänkään siihen kykenee. Mikä avuksi? Onko kellään käynyt näin ja miten elätte itsenne kanssa?
Miten jatkaa pettämisen jälkeen
Mikäavuksi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No ellet sä nyt ole sentään murhannut ketään, törttäillyt vaan vähä somessa tms., ei liene absoluuttisen mahdotonta "paikata" sitä mikä on jo tapahtunut. Mutta aikaahan se luonnollisestikin vie. Etenkin kun rakkaussuhteella on tuollinen alku, jossa on jo ollut erinäistä säätöä ja vääntöä.
Mitä muutakaan voi neuvoa, kuin että puhukaa ja puhukaa, käsitelkää sitä kipeää aihetta, sillä te joudutte sen kuitenkin käsittelemään, yksin tai yhdessä, ellei joku taas muuta paikkakuntaa....
On sinänsä inhimillitsä tehdä virheitäKIN, eri asia sitten kuka kestää ja mitä kun sellainen osuu omalle kohdalle, omaan parisuhteeseen, ja pitäisi löytää itsestä voimaa antaa anteeksi toisen töppäily ja kyetä rauhoittamaan omat loukatut tunteensa. Moni tekee silloin vihapäissään pikapäätöksen, että toivo on mennyttä, hyvästi.
Rikkoutuneen luottamuksen ei tarvitse merkitä kaiken loppua, mutta sekin on aina kiinni kahden yksilön tunteista ja ajatuksista, sieto- ja vastaanottokyvystä, jne. Helppoa tietä siis tuskin löytyy, mutta yrittää kyllä kannattaa loppuun saakka, jos rakastaa toista ihan tosissaan.